Sunday, 6 March 2011

Pioneja – ja yksi jota odotan

Siinä on puolensa, että on kohta viiden vuoden ajan ehtinyt laittaa pihaa ja istuttaa. Pionit ovat hitaita asettumaan, mutta viime kesänä niistä kolme ehti ensimmäistä kertaa kukkaan. Tummanpunainen 'Nippon Beauty' on hankinta Viher-peukaloilta neljän vuoden takaa, Rea Peltolan ja Vesa Koivun kirjan innoittamana. Ihastuin kukkaan kuvassa, ja oikeasti se on jopa vieläkin kauniimpi.

Pidän näistä ilmavista, maljamaisista pioninkukista. 'Bowl of Beauty' kukki ennätysnopeasti, sillä istutin sen tälle paikalleen vasta viime keväänä, jolloin tein muotopuutarhani ensimmäisen kukkapenkin. Heinäkuussa se avasi pari nuppua. Olin pitänyt pionia maassa toisaalla ja yritin kaivaa sen juuripaakun mahdollisimman suurena ylös – se kannatti!

Tämä huussin viereinen on Saaripalstan ensimmäinen kukkapenkki neljän vuoden takaa. Se syntyi yksinkertaisesti, kun huussin jätökset kaivettiin maahan. Kirsikkapuun edustalle muodostui ovaalin muotoinen puolivilli kukkapenkki, jossa kasvaa mm. narsisseja, siperianunikkoja ja luonnonkukkia. Koiranputkia ja mesiangervoja kitken pois eniten, ja nokkosia. Tähän istutin ensimmäiset pionit, tuon ylläolevan 'Nippon Beautyn' ja alun perin vanhempieni pihalle istuttamani tillipionin, joka ei ollut siellä vielä kukkinut.

This semi-wild flower bed is the first in my garden and was created four years ago when the neighbouring privy needed emptying. The bed is oval shaped and has a lovely umbella-shaped cherry tree at the far end. Last summer we had the first peony flowers! I do not remove all weeds since some of them – silenes, ranunculus and cow parsley are quite lovely when in bloom.

Tillipioni on aikainen kukkija. Sekin kukki viime keväänä ensimmäistä kertaa ja avasi kukkansa jo toukokuun 25. päivänä, kukkien yhdessä puna-ailakkien, ojakärsämöiden ja siperianunikkojen kanssa.

Kesäkuun alussa alkaa villin penkin maasta kohota kiinanpionien lehtiä... Tuo punertavalehtinen on 'Nippon Beauty'. Mutta kirsikkapuun katveessa on vielä yksi, jota odotan... se on tiheään kerrannainen valkokukkainen 'Duchesse de Nemours', joka kuulemma tuoksuu. Ehkä tänä kesänä!

Juhannuksena villissä penkissäni kukkivat mm. jättilaukat, niittyleinikit, koiranputket ja puna-ailakit. Niitä ei raaski kitkeä niin kauan kuin ne kukkivat. Kukinnan jälkeen verotan niitä hieman, että muutkin mahtuvat. Taustalla on remonttitaloni ilmansulkupaperi-paketissa, mutta tulevaisuudessa tulen katsomaan tätä kukkapenkkiä keittiön pöytäni äärestä.

Saturday, 5 March 2011

Hajuhernettä ja ensi kesää

Muistin viimein eilen katsoa uusintana näytettävää Kasvihuoneunelmia-ohjelmaa FST:ltä. Siitä on parissakin blogissa muistutettu, mutta ohjelmat ovat silti hurahtaneet ohi. Ihanahan se oli, ja ihania kasvi-huoneita – huokaus! Yksi asia häiritsi, nimittäin haju(tai tuoksu-)herneiden (Lathyrus odoratus) suomentaminen linnunherneiksi. Kyllä kai katsojat silti tiesivät, mistä kasvista on kyse, toivottavasti, ovathan linnunherneet hajuherneiden sukua. Silti, kääntäjiltä toivoisi asiantuntemusta: on kyse harrasteohjelmasta, joka vaatii kääntäjältä edes jonkin verran alan tietoa, jotta katsojat osaavat mennä hankkimaan juuri niitä siemeniä tai kasveja joihin ovat ohjelmassa ihastuneet.
Nämä kuvat ovat muuten ystävieni unelmanihanasta kesäpaikasta saaristossa.

Heillä on kauriilta aidattu kasvimaa vanhan niityn reunassa. Kasvimaan reunoilla kukkivat hajuherneet. Niityn toisessa päässä pilkottaa meri puiden välistä. Ah kesää! Ah tuoksua! Ah värejä!

Minäkin hankin viimein hajuherneen siemeniä. Kun on kuninkaalliset häät kerran tulossa, valitsin valkokukkaisen lajikkeen 'Royal Wedding'. Niin pysytään Saaripalstallakin ajan hermolla.

This year I'll have some 'Royal Wedding' sweet pea in my garden. Congrats William and Kate!

Kuninkaalliset Häät pääsevät kukoistamaan vanhan talon huonoista hirsistä rakennettuun kohopenkkiin, joita saan ensi kesänä toivottavasti rakennettua lisää. Nyt niitä on vasta kaksi, eikä se riitä näillä siemen-määrillä mihinkään! Viime kesänä toisessa penkissä kasvoi kesä-kurpitsaa, korianteria ja krassia. Kurpitsat ehtivät hyvin tuottamaan satoa heinäkuun puolivälistä alkaen, vaikka kylvin ne suoraan kohopenkkiin ilman esikasvatusta.

Friday, 4 March 2011

Extremeharrastaja ja tasalämpöinen

Mustia ei haittaa pakkanen, ja toisaalta se viihtyy aurinkoläikissä – auringon lämpösäteilyä keräävästä tummasta turkista huolimatta Musti ei näytä läkähtyvän kuumassa. Tämä kuva on otettu viime elokuun 7. päivänä lasitetulla parvekkeella, jossa Musti lojui tyytyväisenä auringossa lampaantaljan päällä. Lämpötila oli parvekkeen ulko-puolella 27 astetta, parvekkeella varmaan paljon enemmänkin.
Musti on myös saunonut, tosin vain kerran; naapurin Pekan kanssa, jolloin Musti viihtyi ylimmällä lauteella.
Musti: No höh, en kai mä nyt tyttöjen saunassa käy!

Ransu ei harrasta extremelajeja. Pakkasilla se viihtyy sisällä...

... ja helteellä ehdottomasti varjossa, mielellään viileällä lattialla tai tuulenvireessä. Pienen pojan elämä on tietysti muutenkin rankkaa.

Thursday, 3 March 2011

Kammari

Näkymä tuvasta kamariin ennen kuin restaurointi-työt alkoivat. Taloni on pieni; siinä on tupa ja kaksi kamaria. Toiseen tulee makuu- ja toiseen työhuone. Keskelle tupaa oli kerätty vanhoja kaapistoja ynnä muuta.

Kamarissa on ikkuna itään...

... ja hyvä-kuntoinen kaakeliuuni. Nämä kuvat ovat vuodelta 2006, ensim-mäiseltä kesältäni talojen ja tilan haltijana.

Nyt ovat katto ja uuni tallella, mutta ikkunat odottavat kunnostamista ja lattia sitä, että saan tyhjennettyä vanhaa multapenkkapohjaa vielä jonkin verran.

Näkymä oviaukolta.

This is my future bedroom (at some point)

Uuni on minusta ihan samanlainen kuin muumeilla on, siis se jonka päällä, tuolla kaakeli-reunuksen takana, asuu niiden esi-isä.

Tässä kuvassa muuten näkyy selvästi, miten talo on koottu kahdesta osasta: tupaosa (tässä vasemman-puoleinen seinä) on paljon paksumpaa hirttä kuin kammarit. Ne on kuitenkin koottu tälle paikalle samaan aikaan, sillä kivijalassa ei ole saumaa tuvan ja kamarien väliseinän kohdalla. Kummankin seinän alin hirsi on tässä kohtaa nyt vaihdettu uuteen.

No onkos tullut kesä

... näin talven keskelle? Täysi talvi vielä. Tämä on Maskinnamon yhteysalusranta.

Kaunistahan tämä. Olosuhteet kevätkylvöille vain eivät ole kovin otolliset.

Huokaus. Mitähän taas ajattelin, kun lähdin seikkailemaan Chiltern Seedsin nettisivuille? Kun niitä siemeniä on entuudestaankin aika paljon, eikä sitä kasvihuonetta tai edes kylvölavaa vielä ole, eikä sisälläkään sen parempaa tilaa esikasvatukselle kuin keittiön ruokapöytä, joka toimii myös työpöytänä.
Mutta tässä otanta kasveista, joita ilman en vain voinut kuvitella eläväni: Luomulaatuinen salaattisekoitus, vanha porkkanalajike 'St Valery', grönlantilainen orvokki Viola selkirkii, paria lajiketta unikkoa, valkoinen myskimalva, keltakaunokki, punakukkainen auringonkukka 'Red Sun'... Nyt en vain tiedä miten voin elää näiden kanssa. Siis, mihin mahdun asumaan itse kun ryhdyn kevätkylvöön?

Sigh. Chiltern Seeds is my weak spot. I don't know how but I can't seem to be able to resist their catalogue. I already have sooo many seeds left over from previous years. I have no space for sowing (apart from the kitchen table). Help!

Wednesday, 2 March 2011

Aurinko, aurinko!

Musti liittyi Unna Tuutikki Penninrahan lanseeraaman kolmiläikän Suomen joukkueeseen. Tässä ilmapenkkipunnerrusta läikässä.

Yeah, reenaaminen on rankkaa mut alan olla huippuvireessä.

Vaakatasotreenit vievät suuren osan huippu-urheilijan päivästä.

Lajin luonteeseen kuuluu silti monipuolisuus ja pystyasento-harjoitteluakin tarvitaan. Täältä tullaan, felimpialaiset! Suomen joukkue on vahvoilla.

Tuesday, 1 March 2011

Musta hippi

Päätin ryhtyä terveelliseksi ja ostin porkkanamehua. Lasin jo tyhjennyttyä Musti tuli viereeni pöydälle, nuuhki lasia, kastoi tassun lasin pohjalle ja nuoli tassun. Hyvää, se tuumasi, ja teki saman uudestaan. Kaadoin siis Mustille oman porkkanamehuannoksen pieneen kippoon.

Isoveli on seonnut, tuumaa Ransu.

Terveellisen välipalan jälkeen porkkanapantteri siirtyi nauttimaan auringon voimauttavista säteistä.

Yeah, Kalifornian auringon alla on hyvä olla.