Wednesday 11 January 2023

Merkittäköön muistiin

 että meilläkin oli lunta.

Neljän päivän tuuliset matalapainemyräkät toivat meillekin lumipeitteen. Vähän myöhässä vain, sillä tässä vaiheessa pakkasta oli enää pari astetta.

Tuoleille nousi paksut pehmeät istuintyynyt.

Lumipeite oli hyvin epätasainen, sillä tuuli kasasi sitä joihinkin kohtiin dyyneiksi, toisaalla, kuten kuvan oikeassa reunassa, näkyy nurmikon ruohonkorsien päät.

Yritin houkutella Mustia lumiriehaan, sillä en ole onnistunut saamaan sen lumihepulista kuvia tältä talvelta, mutta tässä vaiheessa Musti oli jo ollut pitkään ulkona ja halusi sisään. Tuli kutsusta luokse, kuten aina, mutta ei innostunut, vaikka viskelin sille lunta, katsoi vain, että mitä meinaat.
Se kuitenkin ehti riehua lumessa parin päivän ajan, sitä oli jopa niin paljon, että kissa pystyi sukeltamaan pää edellä pehmeään hankeen.

Mustin kopin eteen oli kasautunut dyyni, mutta Musti kahlasi tyynesti sen läpi koppiinsa kyttäämään asioita.

Puuskainen lumimyräkkä kuorrutti rakennuksetkin. Saunan seinässä oli mielenkiintoinen kuvio.

Puhun menneessä aikamuodossa, sillä nyt täällä on yli +4 astetta lämmintä; kuvat ovat eiliseltä. Lumi on huvennut nopeasti ja tämän päivän entistäkin kovempi tuuli haihduttaa sitä tehokkaasti. Tätä kirjoittaessani alkoi rankka vesisade, joten kohta lumi on muisto vain, taas. Olikohan tämä kolmas talvi tällä talvikaudella. Tämä riittäisi jo, toivon, että lopputalvi on mahdollisimman lauha ja kevät aikainen.

32 comments :

  1. Lumi on nyt siis muisto vain. Siellä taitaa vuodenajat vaihtelevat niin, ettei perässä meinaa pysyä. Meillä on lunta ja tänään on satanut lisää. Lumikolajumppaa aamuin ja illoin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lunta on vielä, mutta se on aivan sohjoa tässä sateessa ja lämmössä. Talvi on meillä usein tällainen, että välillä on lunta ja pakkasta, välillä ei. Usein kunnon talvi vasta alkaa tammikuussa, mutta nyt tuntuu talvea olleen jo ikuisuuden, kun se alkoi marraskuussa. Kunpa loppuisi pian.
      Tsemppiä kolaamiseen!

      Delete
  2. Voi ihana Musti! Juu, lumi suli tänään ja tiet yhtä loskaa sekä liukasta. Onneksi on kuvat muistoina kuvauksellisista lumikinoksista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tie on täälläkin hurja, jäätä ja sen päällä vettä. Mutta varmaan näillä lämpöasteilla ja sateilla jääkin sulaa aika pian, jos yötkin pysytään plussalla.

      Delete
  3. Sään vaihtelut ovat kyllä suuria, yhtenä hetkenä kuin toukokuussa ja sitten ollaan taas jo lumikuvissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on. Nyt saisi mielellään jo ne talvikaudet loppua.

      Delete
  4. Voi harmi, kun et saanut kuvia Mustin syöksyistä lumidyyneihin 😻

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ollut kamera mukana. Lumeen jääneistä todistusaineistoista olisi voinut ottaa kuvia ennen kuin lumi hävisi.

      Delete
  5. Ihailen Mustin reippautta ulkoilla säällä kuin säällä ja sukellella lumeen. Seniorihan hänkin jo on.
    Luonnon lumilinko on ohittanut saunan vauhdilla.
    Täälläkin lumi vajenee hyvää vauhtia taas ja hyvä niin. Kinoksiakin kyllä vielä riittää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti on ihmeen liikunnallinen aktiivipantteri.
      Hyvä, jos lumityöt sinulla vähenevät edes vähän.

      Delete
  6. Voi Mustia: lumihepulit♥ Joo, nyt tuli sitten plussakelit ja liukasta.

    ReplyDelete
  7. Jee, talven tavoite eli lumirieha saavutettu 😸

    ReplyDelete
    Replies
    1. Useitakin! Niiden parin päivän aikana, kun tuli koostumukseltaan riehasopivaa lunta, sai Mustille avata ovea ihan jatkuvasti. Yleensä se viihtyy monta tuntia kerrallaan ulkona ja sisällä, mutta nyt se halusi vähän päästä taas ulos.

      Delete
  8. Ensimmäinen kuva on tosi nätti tunnelmakuva talvesta punaisine puutarhaovineen, mutta silti minun pitää oikein yrittämällä yrittää jotenkin nauttia tallustelemisesta noinkin kauniissa maisemassa; kevätkesäihminen ei vain meinaa tykätä. Musti se osaa nauttia yhtä lailla säässä kuin säässä: olen vähän kade sen huippulaadukkaasta joka sään haalarista;).
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se nättiä oli, koskematon tuore lumipeite on aina hieno, mutta talvi on kestänyt jo ikuisuuden!
      Mustin haalari on minustakin kateutta herättävä. Selvästi lämmin, pehmeä ja samettinen, tyylikäs ja vielä itsepuhdistuva.

      Delete
  9. Meillä on ollut niin paljon lunta että sitä on jatkuvasti vaikka vettä sataa välillä ja lumi hupenee. Kyllä minullekkin riittäisi jo tämä seilaaminen ja saisi kevät tulla mutta luulen että siihen on vielä niin pitkä aika että kannattaa lopettaa odottaminen .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teille sitä on varmaan kertynyt melkoiset nietokset. Onneksi päivä on jo vähän pidempi ja kohta alkaa tuntua taas valoisalta.

      Delete
  10. Meillä on nyt lunta, lämpimän puolella -1. Liukastakin on ollu teillä ajaessa ja kävellessä. Onneks sattaa märkee lunta, liimaks tuolle jäätikölle. Puut ja katotkin on aika hyvin puhistunu lumesta. Puutarhassasi näyttää tuolien istuintyynyt kivalta, vielä kuvanotto hetkellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on hyvä, että jäätikön päälle tulee sitä karhentavaa lunta. Meillä oli eilen tiellä muhkuraisen jään päällä vettä, siinä ei ollut pitoa niin yhtään edes nastarenkailla.

      Delete
  11. On kyllä taas niin kiintoisia nämä säät, eikä missään hyvässä mielessä. Meidän Nöpö lähinnä odottelee sisällä kevättä, onneksi lintuja voi katsella ikkunalaudalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nöpö <3 Joo, nyt toivon, että lähiajoille ennustettu lauha sää pysyisi kevääseen asti, ettei tulisi taas kovaa pakkasjaksoa kasvien tuhoksi.

      Delete
  12. Meillä on nyt uusi lumikuorrute joka paikassa, katsotaan, kauan kestää, sillä mittari on plussan puolella. Hyvä, että saitte sen verran lunta, että Musti sai siitä iloa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti lunta on riittävästi kasveja ajatellen. Musti innostuu lumesta joka talvi, sitä on hauska seurata.

      Delete
  13. Lumipantterisää. Ei manulisää, eikä puutarhasää.

    Meilläkin on nyt satanut vettä ja räntää kaksi päivää. Pahoin kuitenkin pelkään, että tämä talvi ei vielä ollut tässä, vaikka minun puolestani vallan hyvin saisi olla.

    Tosin olen myös positiivinen. Jokainen viikko, jolloin ei ole hirveästi pakkasta, tuo kevään lähemmäs. Näinä aikoina on otettava positiivisuus mistä tahansa sen vain saa.

    Ehkä rakennan lumiukon myös jonain päivänä. On hyvää lumiukkovärkkiä tuo lumi nyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu on sentään hoitanut vessakäynnit ulkona, mutta niin nopeasti kuin käpälistä lähtee johonkin kuusen tai katajan alle lumettomaan kohtaan ja äkkiä taas sisälle.
      Talvi on kestänyt jo vaikka kuinka kauan, alkaisi jo olla kevään vuoro. Totta, joka hetki mennään kohti kevättä ja aurinko on korkeammalla! Jokainen lauha päivä on kotiin päin.

      Delete
  14. I have similar hopes - let there be a mild winter and Spring real soon!!! Fresh snow is beautiful though! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. That would be sooooo good for the plants - and us.

      Delete
  15. Minäkin voisin ottaa tuollaisen pikatalven, jos se lupaisi sitten kanssa pysyä poissa ja pois lähtiessään tuoda kevään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kunpa talvi pystyisi tekemään tuollaisia lupauksia!

      Delete
  16. Tästä kehkeytyi täyshullu talvi. Maanantaina tehtiin kolmet lumityöt, tiistai-iltana kahlattiin kotipihaan kaatosateessa lätäköiden halki. Sen jälkeen vesisadetta onkin riittänyt. Kunpa nyt ei tulisi paukkupakkasia litimärkään maahan.
    Kiva, että Musti tykkää lumesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuntuu, että teille on satanut hirveät määrät, oli se mitä veden olomuotoa tahansa. No on meillekin taitanut tulla vettä melkoisesti ja lisää tulee ennusteen mukaan joka päivä. Sademittari kun ei ole talvisin ulkona, olisi kiinnostavaa tietää.
      Sanopa muuta, pakkanen tähän päälle olisi karmea lisä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!