Saturday 13 November 2021

Ruusuinen juttu

 Kävin jokin aika sitten Helsingin talvipuutarhan ruusutarhassa, ihan viime metreillä ennen talvikautta.

Komeasti oli osa ryhmäruusuista vielä kukassa: näin syksyllä ne tosiaan osoittavat erinomaisuutensa. Kyllähän kukkivat pensasruusut ovat ihania kesällä, mutta eivät ne enää tähän aikaan kuki, ainakaan näin! Tämä on floribundaruusu 'Pomponella'; kauniin sävyinen, hurmaavat pallomaiset kukat tertuissa.

Nurmiaukion toisella puolella kukkii toinen floribunda 'Bailando'. Takarivissä teehybridi Bordeaux eli 'Korylal' himmailee jo selvästi verrattuna floribundiin.

Puiston aidan ulkopuolella on ikisuosikki Leonardo da Vinci eli 'Meideauri', floribundaruusu tämäkin.

Näistä sain kimmokkeen tehdä katsauksen kesän ruusuihin omassa puutarhassani. Luvassa maratooni. Koeta jaksaa.

Ensimmäinen ruusu kukassa oli tarhapimpinellaruusu 'Tove Jansson', kuvattu 11. kesäkuuta. Juhannusruusu on usein ollut ensimmäinen, mutta onhan tällä samaa perimää.

Onneksi juhannusruusu ei vielä ollut täydessä kukassa, kun 12. kesäkuuta tuli kaatosade, kesän ainoa kunnon sade ennen elokuuta. Sadevesitynnyrit täyttyivät piripintaan, vaikka iso osa vedestä kohisi vauhdilla ränneistä tynnyreiden ohi.

Juhannusruusu taustalla, etualalla jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar'. Kesän kauneimpia hetkiä, näiden kukinta.

Sitten aloittavat luonnonruusut, meillä päin lähinnä orjanruusu. Pergolan rakentaminen tälle yksilölle keväällä oli yksi kaikkien aikojen parhaista neronleimauksistani.

Täytyy laittaa vielä toinen kuva, niin ihana kesä nimittäin! Kuva otettu vastakkaisesta suunnasta eikä pergolaa oikein erotakaan. Orjanruusun tälle puolelle jää ruusutarha, joka ei ole koolla pilattu, mutta saahan sitä nimittää. Tuossa kasvaa nyt muistaakseni viisi ruusua, eikä enempää enää mahdukaan (lisäksi nietospensas, jasmike, magnolia ja katsura ja perennoja, tietty – niin ja nuo karhunvatut kartioissaan). Pergolassa kasvaa orjanruusun lisäksi nyt kaksi köynnösruusua, molemmat tänä vuonna hankittuja.

Aikaisten joukossa on myös ihastuttava 'Papula', tarhapimpinellaruusu tämäkin. Viimeinkin kasvanut, vaahteran varjossa ja heinikossa on toki haastavaa elellä. Istutettu lähes 15 vuotta sitten.

En nyt ole ihan varma, mutta luulen hankkineeni tänä vuonna viisi uutta ruusua. Voi olla enemmänkin. Tässä yksi niistä: myskiruusu 'Ghislaine de Féligonde'. Ihastuttavat nuo sävyt! Pitäisi kasvaa kookkaaksi puskaksi, joten istutin tämän tontin ylälaidalle.

Samalla laidalla hehkuu valamonruusu eli kirkonruusu 'Splendens', joka ei tahdo kasvaa kovin korkeaksi, mutta siellä pöpelikössä se kumminkin kukkii. Taustanaan loistojasmike, tai parikin.

Tontin tienpuoleisella reunalla, mutta ihan samassa virassa peuraesteeksi kasvamassa on valkokukkainen neilikkaruusu 'White Grootendorst'. Tämäkin on viimein alkanut kasvaa! Se sai mainion katteen, kun naapuri tyhjensi huussikompostinsa ja kysyi, haluanko. Että halusinko!

Heippa!

Punalehtiruusutkin olen istuttanut tontin reunoille, vaikka tämä yksilö täytyi saada tähän pelkästään siksi, että ympärillä olevat kasvit – siniharmaat pallohopeakuuset ja vaaleanpunaiset akileijat – vaativat juuri tätä kaverikseen, vaikka olisi ollut keskellä tonttia. 
Hassua muuten, että suomalainen nimi kertoo punaisista lehdistä. Tieteellisen nimen glauca johtaa siniharmaaseen, sellaiseen lyijymäisen mattaan pintaan ja kyllähän nuo lehdet sellaiset ovat eikä mitkään punaiset. 
Olisiko nimi "lyijylehtiruusu" sitten sekään kovin nerokas.

Sitten alkaa ruusujen ilotulitus. Puistoruusut, kuten David Austin -ruusut, aloittavat. Tässä Winchester Cathedral eli 'Auscat'.

Ranskanruusutkin. 'Cardinal de Richelieu'.

'Duchesse de Montebello'.

Tässä molemmat edelliset kuvassa vasemmalla alhaalla. Porraskiven yläpuolella kukkii matalana ihana Pierre de Ronsard ('Meiviolin'). Siltä puuttuu portti ja portinpylväs, sillä se on loistoköynnösruusu, mutta vasta 30-senttinen, kuten kuvasta näkyy. 
Kuvan oikeassa reunassa on portlandruusu 'Duchesse de Rohan', jo komean kokoinen puska. Portti tulee sen ja Pierren väliin, jahka innostun ja saan tekemisen puuskan. Ehkä maaliskuussa. Kevätauringolla on sellainen vaikutus.

Mahdollisesti kesän ihanin kuva: 'Cardinal de Richelieu' ja 'Duchesse de Montebello'. Näissä kahdessa on kauneimmat ruusunkukat, mitä kuvitella saattaa.

Puistoruusu 'Raubritter', aivan ihana. Tätä etsin kauan, ehdottomasti halusin. Vasta nuori puska ei vielä näytä, kuinka söpö onkaan sitten vähän isompana täynnä näitä pallukkamaisia kukkia tertuissa.

Sammalruusu, jonka hankin ihan vain nimellä "Centifolia Muscosa", ei ole kukkinut kovin hyvin, mutta onhan se nätti tuolla sormustinkukka-luppio-tähtiputkiviidakossa. 

Etualalla 'Duchesse de Rohan' ja taustalla ruusu-heinätarha, jossa muutama edellä mainittu ruusu kasvaa. Ainakin Richelieun kardinaalin tummia kukkia voi erottaa.

Ylempänä olevan pikku ruusutarhan ensimmäinen ruusu oli muualta siirretty 'Rosa Mundi' -ranskanruusu eli kirjoapteekkarinruusu. Sen kanssa kasvaa palsternakka, olen viskellyt villin palsternakan siemeniä tähän, syy selviää kohta.

Ranskanruusu 'Charles de Mills' on vielä hyvin pieni, pari vuotta sitten hankittu, ehkä se jo tulevana vuonna alkaa kasvaa.

Yksi ruusupergolan köynnösruusuista on 'Alchymist', tämän vuoden ostos. Tämäkin on puistoruusu, mutta toivottavasti sen verran pitkäversoinen, että voi käyttää köynnöksenä.

Minulla on toinenkin 'Alchymist', se kasvaa täällä muotopuutarhassa, mutta kärsi hieman talvesta ja varmaan siitäkin, että harmaaminttu ahdistelee sitä. En ollut keväällä varma, onko se hengissä, ja kun vastaan tuli uusi 'Alchymist', ostin sen heti. Aikanaan etsin sitä nimittäin monta vuotta. 
Muotopuutarhan alkemisti ei kukkinut, mutta ei se mitään, ehkä ensi vuonna. Ruusu ulottaa juurensa vähitellen paljonkin syvempään kuin minttu, joten se tulee kyllä pitämään puolensa.
Vähitellen ruusuista kasvaa suuria ja komeita. Loistoköynnösruusu Flammentanz eli 'Korflata' on istutettu kymmenen vuotta sitten kaarensa juurelle ja alkaa olla valtava. Sen edessä kukkii neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'.

Huussin vieressä punaisessa villissä penkissä kukkii apteekkarinruusu eli ranskanruusu 'Officinalis'.

Sen viereen olen siirtänyt vääriksi osoittautuneet räikeän oranssinpunaiset liljat. Punaisessa villissä penkissä kaikki punainen kasvaa iloisena sekamelskana ja tulee keskenään toimeen.

Palataan sitten ruusutarhaan, jossa apteekkarinruusun serkun 'Rosa Mundin' viereinen palsternakka avaa kukkiaan. Tuo väri on aivan täydellinen kumppani, korostusväri, ruusunpunaisille ruusuille. Siksi.

Sitten, kun oikeastaan kaikki ruusut ovat kukassa, niitä kaikkein aikaisimpia lukuun ottamatta, jotka ovat jo ohi, alkaa kukkia myös tonttini vanha asukki, nimetön ruusunpunainen kirkonruusu. Ruusu on kaunis, kerrottu, erittäin tuoksuva ja kaikin puolin ihanan viehko. Se ja juhannusruusu ovat asuneet tässä pihassa varmasti kauan. 
Kuvasta voi nähdä myös, miten 'White Grootendorst' hyötyi huussikompostikatteesta: se on yhtäkkiä muhkea. Istutin sen muutama vuosi sitten ihan tuohon tienposken heinikkoon mitenkään maata parantamatta. Olen vain yrittänyt kitkeä niin, että ruusu pääsi alkuun. Nyt se pärjää jo omillaan.

Neidonruusut eivät tänä vuonna pistäneet parastaan. Tässä lienee ainoa kuva, jonka otin 'Félicité Parmentierista'. Toisesta en ottanut kai yhtäkään kuvaa. Ensi vuonna sitten.

David Austin -ruusu Lichfield Angel ('Ausrelate').

William Shakespeare 2000 ('Ausromeo'). Senkin kaverina kasvaa villiä palsternakkaa. 
Etualalla lilja, jonka jälleennäkemisestä tänä kesänä olin hyvin iloinen. Se on Peter Joyn risteytys, todella viehättävä liljanen. Viime vuonna siitä ei näkynyt jälkeäkään – ei kukkia, ei vartta, ei lehden lehteä. Etsin kyllä. Se piti välivuoden.

Ihastuttava William Morris ('Auswill') kuihdutti kukkaterttunsa, tässä vaiheessa kuivuus alkoi toden teolla vaikuttaa. Jos ruusut alkavat nuokkua, silloin on todella kuivaa.

Heinäkuussa olin poissa kotoa kaksi viikkoa, ensin työreissuilla, sitten Pohjois-Norjassa ja sitten vielä parissa työreissussa. Kotiuduttuani näytti melkoisen kuivalta. No, ainakaan ruohoa ei tarvinnut leikata, kun se oli kellastunut. 
Iso ilo oli siitä, että kuvan oikeassa alanurkassa kukkiva Crown Princess Margareta ('Auswinter') selvisi kuin selvisikin talvesta jopa kukkivaksi saakka, vaikka keväällä näytti melko huonolta.

Crown Princess Margareta.

Seuraavaksi jännitetään, pääsikö yksikään nuppuileva ruusu puutarhassani kukkaan saakka näin marraskuun kunniaksi. Olen nimittäin poissa kotoa vielä pari päivää. Katsotaan sitten.

Jihuu ja onnittelut! Pääsit maratoonin loppuun saakka.
Nyt lasi hyvää ja palauttavaa juomaa ja mukavaa viikonlopun jatkoa!


Floribundaruusu – Rosa Floribunda-Ryhmä
Jalosyreeni – Syringa Vulgaris-Ryhmä
Juhannusruusu – Rosa spinosissima 'Plena'
Kirkonruusu – Rosa Francofurtana-Ryhmä
Loistojasmike – Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'
Loistoköynnösruusu – Rosa Loistoköynnösruusu-Ryhmä
Myskiruusu – Rosa Moschata-Ryhmä
Neidonruusu – Rosa Alba-Ryhmä
Neilikkaruusu – Rosa Grootendorst-Ryhmä
Orjanruusu – Rosa dumalis
Palsternakka – Pastinaca sativa
Portlandruusu – Rosa Portland-Ryhmä
Puistoruusu – Rosa Puistoruusu-Ryhmä
Punalehtiruusu – Rosa glauca
Ranskanruusu – Rosa Gallica-Ryhmä
Sammalruusu – Rosa Centifolia Muscosa -Ryhmä
Tarhapimpinellaruusu – Rosa Spinosissima-Ryhmä
Teehybridiruusu – Rosa Teehybridi-Ryhmä
Valamonruusu – Rosa 'Splendens' (Francofurtana-Ryhmä eli kirkonruusujen sukua)

22 comments :

  1. Ihanan ruusuinen postaus ja vau, mikä määrä ruusuja ♡ Täällä on maa lumesta valkoinen, puut ja pensaat ovat lehdettömiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ruusut ovat ihania! Onneksi täällä etelässä niiden kukkia voi ihailla loppusyksylläkin. Lapsuudenkodissani Helsingissä oli ryhmäruusuja ja niiden kuuraiset kukat koristivat paljasta puutarhaa.

      Delete
  2. Kyllä vain ruusu on upea kukka kaikissa olomuodoissaan, joskin tosin moni muukin kukka on upea, mutta ei ruusun voittanutta,

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole ruusun voittanutta, se on kukkien kukka.

      Delete
  3. Hengästyttävä postaus vaan ei pituutensa vuoksi. Nuo ruusut, siinä syy. Niin monta ihanaa lajiketta. Ja sen johdosta iski taas ruusukuume, onneksi puutarhaliikkeet eivät juuri nyt tarjoa ruusuja, muuten olisi pakko lähteä ostoksille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta, ihanat ruusut! Mietin tätä kirjoittaessani sinunkin puutarhasi omaa vanhaa ruusua. Kiitos ruusujen sitkeyden Suomessa on paljon tällaisia vanhoja löytöruusuja tallella.
      Hmm, arvaa minne tänään suuntaan, olen nimittäin vielä mantereella... täältä etelärannikolta saattaa vielä jotakin löytää! :-D Hyvin monen noista Austinin ruusuista olen hankkinut syksyn alennusmyynnistä ihan loppumetreillä.

      Delete
  4. No eipä tehnyt tiukkaakaan vaan pidemmästikin olisi mennyt😍 Ihania kesäisiä ruusukuvia ja pojatkin siellä vilahtelivat😻

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulla on loisto-maratoonikunto!
      Kesäkuvia on niin ihana käydä läpi juuri nyt.

      Delete
  5. Minä en ole käynyt Helsingin talvipuutarhassa vuosiin. Aikoinaan kävimme miehen kanssa usein 🤔❓miksi ei olla ei tiedä.
    Olipa mehevä postaus minulla on muutamia ruusuja mökillä mutta ei kuitenkaan vielä montaa. Tänä vuonna ostin joitakin ja sitten olen myös saanut. Pitää nyt katsoa miten pärjään näiden kasvatuksessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viime aikoina kaikenlainen liikkuminen ja käyminen on varmaan vähentynyt tosi paljon, käy vain pakollisissa paikoissa.
      Ruusut ovat tosi helppoja, ainakin pensasruusujen kanssa. Ryhmä- ja puistoruusut saattavat tarvita talvisuojaa. Mietin jälkiviisaana, että esim. tuo Crown Princess Margareta olisi pitänyt istuttaa pienelle kummulle eikä upottaa maahan, se pärjäisi paremmin tuossa paikassa, jossa on keväisin märkää.

      Delete
  6. Toinen toistaan komeampia ruusuja kuvissa! Musta, hyvinvoivan näköinen ruusu siellä heinikossa ruohon sävyyn sointuvine silmineen myös bongattu! <3<3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
  7. Ah, ihana juttu lukea ihan loppuun asti. Tässä oli itseäni kiinnostavia ruusuja mukana, ehkä jossain vaiheessa voin täydentää omia valikoimiani.
    Tulisipa kesä taas nopeasti ruusuntuoksuineen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvaa vain, kävin vielä mantereella ollessani puutarhaliikkeessä, jossa puskat olivat -80 % ja säästin yli 70 euroa :-D Yksi ruusukin siihen satsiin mahtui mukaan, uusi Austin-ruusu. Vaikka olin jo vähän sitä mieltä, ettei uusia ruusuja ehkä mahdu.
      Tulisipa kesä! Mutta hei, sitä odotellessa on ihana käydä läpi kesäkuvia. Olet varmaan jo esitellyt ruususi, mutta olisi kiva nähdä koostepostaus niistä silti!

      Delete
  8. Kissojen valtakunnassa on jos jonkinlaista ruusua! Ruusut on tosi kauniita ja niiden tuoksun voi melkein tuntea pelkästään kuvia katsellessa. Silti meidän pihassa on niille porttikielto! Olen kaivanut pois aiemman asukkaan jäljiltä kaikki ruusut jo kauan sitten. Ehkä tällaisia kuvia katsellessa voisi ihan pienesti antaa periksikin jo?
    Palautusjuomakin on nyt juotu aamukahvin merkeissä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ruusuja, mutta jestas, että on myyriäkin. Tultiin tänään kotiin ja ehdin ennen hämärtymistä kiertää pihan ja keskellä kukkapenkiä on reikä ja maa myllätty, himpura sentään... ja jalka uppoaa myyränkoloon tuon tuosta. Ja ne ovat vesimyyriä, jotka syövät kasvien juuria! Onneksi Musti jo roudasi yhden ruumiin eteiseen, ainakin se on poissa pelistä.
      Voi sentään, piha ilman ruusuja! Ovathan ne toki piikikkäitä (mutta eikä se juuri ole osa niiden viehätystä?). Juurivesoilla leviävät ovat hankalia, mutta on niitä monia sellaisiakin, jotka eivät leviä.
      Hyvä, että palauduit :-)

      Delete
  9. Kylläpä näyttävät kauniilta nuo ruusut syksyllä vielä kukkiessaan! Mä olen ihmetellyt myös tuota punalehtiruusun nimikäännöstä. :D Silloin kun ostin taimen, odotin punertavia lehtiä kun googlettamalla näin kuvan vieraslajit.fi -sivustolla ja siellä lehdet/versot olivat osittain aivan kauniin punertavat. Joo... Haitallinen vieraslaji ja silti sen hommasin. Se on vaan niin ihana ruusu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, ruusuissa on useinkin tuoreet versot ja lehdet punaisia. Minunkin oli pakko hommata punalehtiruusu, sillä se on niin upea, eikä mikään ruusu ole sentapainen, niin että sitä voisi korvata muulla. Täällä saaristossa sitä jonkin verran kasvaa, mutta en ole ikinä luonnossa törmännyt. Meidän saaressa oli yksi pieni puska luonnon puolella - ystäväni sitä tarkkaili - mutta peurat söivät sen.

      Delete
  10. Tähän aikaan vuodesta on huikeaa törmätä ruusupostaukseen! Niin unohtui tämän ajaksi synkkä marraskuu ja ajatukset vilisivät sekä menneeseen kesään ja omiin ruusumuistoihin, että tulevaan ja uusiin ostossuunnitelmiin. Eipä ollut huonompi reissu Talvipuutarhassakaan, kun vielä noin runsaasti ruusut sielläkin kukkivat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että pääsit ruusuiselle kesämatkalle! Hei, olisikin todella kivaa lukea sinultakin ruusupostaus - juuri näitä, mitä kukki ja mitä suunnittelet.
      Talvipuutarha oli aivan elämys sateisen harmaana syyspäivänä.

      Delete
  11. Ihania ruusuisia kuvia. Paljon oot erilaisia haalinut puutarhaasi. Mitenkähän nuo Austinit näillä korkeuksilla pärjeis, jos kokkeilis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattoo kokkeilla! Jostain ne närkästyvät, ehkä siitä, jos on märkä kohta, tai että tulee kova pakkanen, mutta ei ole lunta. Vaikea sanoa tarkasti, mikä on vienyt kaksi Austin-ruusua niistä tusinasta eri lajikkeesta, joita minulla on - ja vanhimmat niistä ovat noin kymmenvuotiaita.
      Suomessa myytävät lajikkeet on vartettu perusjuureen, joten syvään kannattaa istuttaa - ja ehkä matalalle kumpareelle, jotta ei märkyys vaivaisi.
      Voi kyllä olla, että vesimyyrä kävi syömässä viime talveen menehtyneen juuret, sillä pihallani näkyy runsaasti niiden mylläämiä kohtia ja eilen havaitsin myyrän onkalon ihan keskellä kukkapenkkiä. Aiemmin menettämäni Austin-ruusu oli sellainen taimi, jonka sain loppusyksyllä puutarhaliikkeestä ilmaiseksi, voi olla, että siitä ei ollut eläjäksi enää muutenkaan.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!