Wednesday 10 January 2018

Kissamainen puutarhajuttu

Uusimmassa Oma PIHA -lehdessä (1/2018) on matkajuttuni Trumland Housen puutarhasta Orkney-saarilta. Puutarhavisiittiini kuului eräs hyvin tärkeä tekijä, jolle ei voinut suoda lainkaan riittävästi palstatilaa. Niinpä hän saa tässä oman juttunsa.

Trumland House Garden Cat
The highlight of my visit! My article on Trumland House gardens on Rousay, Orkney, can be read at the latest Oma PIHA issue.

Kun puutarhaan saavuttuani menin ensin tutkimaan asuinrakennuksen kyljessä olevan museohuoneen, alkoi jokin moottori hyristä. Aluksi en lainkaan tajunnut, mikä laite se oli, ennen kuin vilkaisin viskurin eli jyvien puhdistuskoneen (lähes identtinen sen kanssa, joka löytyy navetastani!) päälle.
Siellä oli kissanpeti, ja koneeksi luulemani hyrinä voimistui, kun lähestyin petiä. Tämä pikkuinen kissa kehrää todella kovaa.


Aikani kissalle juteltuani lähdin kiertämään puutarhaa. Kissa lähti mukaan.

Kiersin talon eteläpuolelle, missä on avara muotopuutarha. Taustalla voi nähdä karua nummea, jollaista Rousayn saari on lähes kaikkialla muualla paitsi tässä ihanassa puutarhassa.


Muotopuutarha koostuu lähinnä nurmikentistä. Koko paikka on viktoriaaniselta ajalta, niin talo kuin puutarhakin, siksi nuo uusgoottilaiset porttikaaret sun muut rakennelmat. Harvinaisen yhtenäinen kokonaisuus.
Kuvan hienoin yksityiskohta on tietysti mustavalkoinen tassuttelija.

Sitten siirryin kulkemaan puronvartta, jossa on ihastuttava metsäpuutarha. Sitäkin ihastuttavampi, kun seura oli parasta laatua!

Lähes missään Orkney-saarilla ei pääse kulkemaan puiden alla. Täällä pääsee, ja puut ovat vieläpä niin kauniin sammaloituneita, kuin satumetsä.

Välillä asetuimme ihastelemaan puroa.


Metsäpuutarhasta on kulku muuripuutarhaan kauniiden porttien kautta.

Kasvituki tarvitsi tukevuuden testaavaa käpälää.

Kisuli esittelee upeaa muuripuutarhaa. Juuri tällaisen minäkin tarvitsen! Kaksimetrisen kivimuurin yli eivät peurat hyppelisi.

Muuripuutarhan kulmassa on aito viktoriaaninen kasvihuone. Jonka ovessa on luukku...
Kurkistin ansariin. Oven läpi erottuvilla hyllyillä on litteäksi lojuttu tyyny ♥


Tällä kertaa ei kissaa kiinnostanut kasvihuone, vaan jatkoimme muuripuutarhan kiertämistä. Korkea ohikukkinut soihtu on harmaaneidonkieli, palmumainen kasvi sen takana on varmaan hapsijukka, vaikka ensin luulin liljapuuksi.
Kissaneidon kieli ei ole harmaa vaan vaaleanpunainen. Se selvisi viimeistään puutarhakierroksen jälkeen, kun päädyimme takaisin museohuoneeseen, missä kisulle on ruokakippo ja esillä muutama ruokapussi. Avasin niistä yhden ja annoin korvausta ahkerasta opastamisesta.


Neitokainen piti ennen majapaikkaan paluuta vähän aikaa sadetta neidonkielen alla.
Trumland Housen facebook-sivulta selvisi, että kissan nimi on Pigeon ja hän vetää opaskierroksia tuon tuostakin.


Hapsijukka – Yucca filamentosa
Harmaaneidonkieli – Echium candicans
Liljapuu – Cordyline

58 comments :

  1. Aaw mikä opas ja mikä retki teillä onkaan ollut! Hienosti olet saanut yhdistettyä erilaiset nähtävyydet, kasvit, näkökulmat ja kaikissa vielä kissakin mukana!! Ihana postaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos sanoistasi! Matka oli kyllä kaikella tapaa ihan täydellinen :-)

      Delete
  2. Vähänkö söpö tapaus, hän tietää selvästi roolinsa tärkeyden. Mikä metsäpuutarha, täydellinen sekä tuo kasvihuone kissaluukulla varustettuna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kova kerjäämään huomiota ja seuraa :-) Ja selvästi tiesi homman nimen. Heti alkoi kehräys, kun aloin liikkua huoneessa, ja sinne hän lopuksi palasi tähystyspaikalleen.
      Tuollaisen puutarhan voisi ihan ottaa, kyllä... muuripuutarha oli kiitettävän kokoinen, noin 50 x 50 m. Ja kasvihuone, ja metsäpuutarha!

      Delete
  3. Oi kuinka ihana ja asiantunteva opas sinulla on ollut! Suloinen ♥

    Ja ihana paikka! Tuo metsäpuutarha etenkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirjoitin lehtijuttuun, että tuolla metsässä voisi kuvitella velhon tai hobitin kävelevän vastaan. Ihana tunnelma. Opas ihan paras! Unnamainen ♥

      Delete
  4. Ihania kuvia. Voi kuinka suloinen opas sinulla olikaan <3 Mukavaa loppuviikkoa Sinulle :)

    ReplyDelete
  5. Nyt olen kateellinen, ei noin hienoa puutarhakierroksen opastusta saa mistään. Mikä työlleen omistautuminen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Todella mahtavaa. Ehkä voisit kouluttaa teidän kissat ensi kesän avoimiin puutarhoihin ;-)

      Delete
  6. Mahtava muuripuutarha! Siinäpä hyvä puhdetyö kesäksi 😊 Kolmimetrinen peuramuuri. Kaksimetrisen aidan rakensimme viime vuonna, mutta siitä valkohännät hyppivät yli. Ehkä tarvitaan siis muuri. Ihanan näköisiä maisemia. Täytyykin ostaa lehtikin ja lukea paikasta lisää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kääk. Minunkin lähes parimetrisestä verkkoaidasta ne pyrkivät tulemaan yli, ali ja läpikin. Penteleet. Muuri olisi todella ihana!
      Orkneyllä on ihan huippua.

      Delete
  7. Voi mikä opas! Varmaan johdatti sinut kaikkien omien mielipaikkojensa ja parhaiden myyräapajien läpi 😀

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisi ollut kiinnostavaa tietää! Emme puhuneet samaa kieltä, niin en ymmärtänyt.

      Delete
  8. Replies
    1. Ihan best! Kuin olisi Unna-neitoon törmännyt ♥

      Delete
    2. Voi ei mikä söpönassu <3 Unnamaisuus on nappiarvio, tutulta näyttää kasvitukeen teroittelua myöten :D

      ella (laiskasti kirjautumatta)

      Delete
    3. Söpönassusta tuli ilman muuta Unna mieleen, se ei niinkään ollut minun nokkeluuttani, vaan ihan Unnan omaa ansiota. Hän on kaikessa hiljaisuudessa tatuoinut söpönassuisuutensa verkkokalvojeni muistiin.
      Hei, hienosti joku laite sinut kumminkin tunnisti, vaikka et kirjautunut, ooooo - yliluonnollista... tidydidy...

      Delete
  9. Tuo muuri olisi sinulle juuri sopiva niin kovia tuulia kuin niitä isoja nelijalkaisia ahmattejakin vastaan! Suloinen opas tosiaan, tiesi mikä kiinnostaa ja varmaan hetkeksi jätti sinut nauttimaan eri tilojen tunnelmasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta, tuskin peura lähtisi hanakasti hyppimään sellaisen esteen yli, josta se ei näe, mitä toisella puolella on. Opas oli ihan paras, sai tassutella ihan rauhassa ja omaan tahtiin.

      Delete
  10. olpa siellä upea puutarha. Näyttää ihan suomalaiselta oppaalta!

    ReplyDelete
  11. Ihana puutarha ja killi <3 !

    ReplyDelete
  12. Kaunis puutarha! Täällä blogissasi onkin totuttu noihin kisu-puutarhanesittelijöihin..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä, ei tullutkaan yllätyksenä ;-)

      Delete
  13. Ihana seuralainen! Lohdutti varmaan omien kissojen ikävässä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin teki, ja onneksi paikassa, jossa asuin vapaaehtoistyössä, oli kolme ihanaa kissaa! Tänään kävin Nauvossa kauppa- ja postireissulla, ja kas kummaa - yllätin itseni lepertelemästä pellossa vaanivalle kissalle :-D

      Delete
  14. Pigeon tunnisti het kissaihimisen :) Muuripuutarhan muuri on komia. Varmasti pirättää tehokkahasti nii tuulet ku peurakki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin taisi tehdä. Kun lähestyin sen pesää, voimistui hyrinä ihan mahtavaksi ja heti se lähti kömpimään sieltä alas opastushommiin.
      Tuollainen luonnonkivimuuri olisi valtavan hieno.

      Delete
  15. Mahtaako olla rraktorikissojen sukua, kun niin kovasti pörisee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan varmaan! Hirmu kova pörinä siitä lähti, ei voinut ollenkaan tajuta, että kyseessä oli kissa.

      Delete
  16. Mahtava opas! Tuollaisia pitäisi olla ehdottomasti enemmän.

    ReplyDelete
  17. Ihana postaus. Kiitos.
    Oli sulla hyvä opas. Se tunsi kissa-ystävän.
    Hienot kuvat olet ottanut. Varmasti mielenkiintoinen paikka.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli todella ihana paikka, voi kun tuolla pääsisi käymään useammin.

      Delete
  18. Jopas sulla oli ihana opas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, yhtään ihmistä en nähnyt enkä myöskään kaivannut :-D Seura oli parasta!

      Delete
  19. What a great guide and companion around the gardens :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. She was lovely. Refused to leave me alone, yet was not intrusive.

      Delete
  20. Varmasti ihana reissu. Seura mitä mainioin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin oli, ja majapaikassanikin oli kissoja :-)

      Delete
  21. Parempaa esittelijää et olisi voinut saada!

    ReplyDelete
  22. Ihana esittelijä! Varmasti ollut mahtava vierailu tuollaisessa seurassa ja noin upeassa paikassa. Ihastelinkin jo lehdestä tuota metsäpuutarhaa ja päätin, että jotain vastaavaa on saatava itsellekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Orkney-saaret olivat kokonaisuudessaan tosi kiinnostavia, niin monella tapaa, etteivät sanat riitä. Luonto, meri, historia, ilmasto, ihmiset, maisemat... Olisi niin ihanaa, jos saisi tuollaisen pulppuavan puron, ja leudon ilmastonkin vielä :-D

      Delete
  23. Hauskaa nähdä kissaopas kuvissa. Sinulla on vilkas mielikuvitus ja paljon taitoa hyppysissä. Keittiö on nyt varmasti toimivampi : )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kissaopas oli mainio :-)
      Voi kiitos, olen nyt niin tyytyväinen tähän uuteen työpaikkaani!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!