Friday 26 January 2018

Kevättunnelmissa


Lumet sulivat, ihan kaikki. Vettä on satanut ja aurinkokin paistanut korkeammalta kuin aikoihin. Idänunikoiden ihanat lehtiruusukkeet ovat iskussa, kevät voi alkaa!

The Snow's Gone!


Vihreiden versojen tutkailu on kovin mukavaa. Tämän luulen olevan kurjenmiekka viimevuotisesta perennasekoituskylvöstä. Siinä piti olla Iris unguicularista, mutta sen ei pitäisi olla kovin talvenkestävä. Ainakin toistaiseksi tämä on talvehtinut vallan mainiosti. Aika näyttää, mitä tämä onkaan. Voi se olla kafferinmiekkakin.


Tarhajouluruusut eivät petä, niiden lehtiryppäät ovat komeat.

Tämä on kaikkein tummin, lähes mustakukkainen jouluruusu, joka aiemmin kasvoi kituliaasti ja sitten siirsin sen. Se on nyt saanut elää heinikon suojissa, mikä suojaa sitä kai syödyksi tulemiselta. Ihanan kookas se on jo, pehkon läpimitta on noin 40 cm. Kohta pääsee kitkemään – tänään kokeilin vetää heinätuppoja, ja niitä sai ihan hyvin juurineen maasta – ihanaa!


Vuodenvaihteessa kukkimaan ryhtynyt vaaleajouluruusu kärsi pakkasista (kukka ruskistui) ja kasvi meni vinoon tuulessa, mutta uudet nuput nousevat heti sään lämmettyä.

Puutarha on täynnä häkkyröitä. Jouluruusun kukista ei pääse nauttimaan, ellei laita häkkiä kasvin päälle.

Tuoksuruuta on hauska kasvi, kun se pysyy vihreänä talvellakin. Vasemmalla on ruuta, oikealla puksipuuaitaa. Vihreät muodot ovat niin tärkeitä talvella.
Ihanan vihreää nyt onkin, kunpa tämä jatkuisi!


Muutama päivä sitten oli nimittäin tällaista.


Apua!


Idänunikko – Papaver orientale
Kafferinmiekka – Hesperantha coccinea
Puksipuu – Buxus
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Tuoksuruuta – Ruta graveolens
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

30 comments :

  1. Kunpa tämä suojasää tosiaan jatkuisi, täältäkin on jo lähes kaikki lumi sulanut. Taitaa vaan ainakin pakkasia olla tulossa ennustuksen mukaan😣

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, höh! Kevään aika voisi jo olla, talvi on kestänyt ikuisuuden.

      Delete
  2. Oi, olet päässyt jo piippoja tutkailemaan. Meillä on tällä hetkellä kovin jäävoittoinen maa, yhtä luistinrataa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, pelonsekaisin tuntein piippoja katselin - raukat ovat sekä vaarassa paleltua että tulla syödyiksi. Ihan jokaisen piipon suojaksi kun ei riitä lasipurkkia tai metalliverkkoa.
      Voi ei, tuo on juuri vaihtelevien talvilämpötilojen suuri ongelma; hirmuinen pääkallokeli.

      Delete
  3. Kovasti on kevääset näkymät :)
    Meillon viälä lunta, mutta pihas vois meilläki luistella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti ette liukastu! Mulla alkaa olla mutainen piha, kun pyörittelin kiviä tänään :-D

      Delete
  4. Siellä oli aika lyhyt talvi.. Meillä on on lunta, mutta parin päivän lämpö on saanut nurmikon näkymään sieltä täältä; hassua että jo tammikuussa tai sitten olen tottunut talvisempiin talviin 😁

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kunpa olisikin - ensi viikolla tulevat pakkaset takaisin.
      Olet varmaan tottunut aika pohjoisiin talviin! Etelärannikon alkuasukkaana mulle taas ees taas sahaava ja joskus lähes talvi on ihan normimeininkiä.

      Delete
  5. Hurjaa aikaa. Eilen juuri ajattelin, että olisipa jo maaliskuu niin voisi olla riemuissaan tuosta lumien sulamisesta. Vielä täällä kuitenkin on maa valkoisena, mutta hurjasti vajosivat lumet kahdessa päivässä. Onneksi kohta tammikuu on ohi. Helmikuussa voi jo vähän tuuletella, että kyllä se kevät sieltä tulee :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Naulan kantaan! Kun oltaisiin jo muutaman viikon päässä, olisi tässä todellista toivoa. Nyt on vain hullun toivoa :-D
      Ihana tuo tuuletusajatus, se on juuri niin ♥

      Delete
  6. Tuntuu niin oudolta ettei teillä ole lunta, kun meillä sitä on lähes metrin verran, ja lisää tulee koko ajan. Ja liukasta on! PS. Blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pohjoiskarjalaiset ystäväni sanoivat joskus, että blogiani lukiessa miettivät, ollaanko me edes samassa maassa. Suomessa on idän ja lännen välillä hurja ero!
      Kiitos, samaa sinulle!

      Delete
  7. On tämä hassu maa; pohjoinen lähes lumen peitossa ja teillä talvi jo meni - me elellään tässä rospuuttokelissä kuukausitolkulla! Ihanaa, kun jouluruususi kukoistavat, ja pääsevät kohta avaamaan nuppusensa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Talvi meni ja tulee ensi viikolla takaisin :-D Tämä on vähän julmaa, kun tästä tulee jo niin keväiset fiilikset, vaikka kevät ei vielä tule. Toisaalta tämä on ihanaakin: kevätfiilis tammikuussa on oikea taivaan lahja.
      Jouluruusujen nuppujen nousemista on niin kiva seurata!

      Delete
  8. Täällä mantereen puolella on lunta...kasoissa jotka aura kokosi..:)
    Eilen tuli viesti, että sukat ovat jo noudettavissa...nopeasti posti nyt kulkikin. Pitää tänään poiketa hakemassa paketti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumikasat ovat talven lopun rumistus, ja niillä kestää ikuisuuden sulaakin! Ensi viikolla tulee iloksesi varmaan uutta lunta ;-)
      Toivottavasti sukat ovat sopivat!

      Delete
  9. Toivotaan jotta ei kovempii pakkasii tule sinne. On varmaan liian aikasta nousta idänunikon ja iiriksen. Meillä lumet laski kun ol monta lämmintä päivee, lunta on vielä ihan runsaasti ja järvi on kuin peili.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viikon päästä olisi luvassa taas -10, se on aika paha, jos maa on paljas ja märkä. Teilläkin on varmaan keväinen tunnelma, kun on lämmintä ollut.
      Oikeastaan iirikset ja idänunikot eivät ole nousseet, vaan ovat syksystä asti olleet tuollaisia. Ne taitavat pysyä aika hyvin vihreinä koko talven.

      Delete
  10. Oi miten hauskoja kuvia! Varsinkintuo viimeinen :) Mutta onpa hauska seurata säitä siellä teillä päin. Ihan erilaista kuin täällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-)
      Blogien kautta on tosi kiinnostavaa seurata vuodenaikojen vaihtelua eri puolilla Suomea, kun eroja on niin paljon.

      Delete
  11. Eipä täällä kaakon suunnallakaan ole enää juurikaan lunta, mutta siltikään ei voi toivoa talven olevan ohi. Eiköhän talvi ala vielä uudelleen, pahimmassa tapauksessa useampaan kertaan, ennen kuin kevät tulee.

    Miten tuo puksipuu on talvehtinut ulkona? Olen ymmärtänyt ettei oikein kestä suomen talvia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puksipuut ovat menestyneet tuossa vallan hyvin jo kohta kymmenen vuotta. Vaikka täällä ei ole kovin usein lunta, ja pakkasta saattaa olla -15 ja ylikin, ei yhtäkään menetystä ole tullut ja pukseja on mulla noissa aidoissa jo lähemmäs sata kappaletta. Eli kannattaa kokeilla. Pari postausta taaksepäin kommentin jätti ihminen, jolla puksit ovat talvehtineet menestyksellä Jyväskylässä.

      Delete
  12. Täällä on lunta vielä runsaasti, viime yönä tuli lisää ja nytkin on lunta ilmassa, mutta uskon silti kevään voittavan. Talitintit laulaa jo ja pari viikkoa sitten havahduin siihen, että iltapäiväneljältä ei ole enää pimeää!

    Teillä on kyllä jo ihan kevät siellä. Vihreää! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. OLI ihanan vihreää! Täälläkin tulee nyt lunta rutkasti, maa alkaa olla pian valkoinen. Muutaman päivän oli ihanan keväistä, kun satoi ja sitten tuli aurinko esiin, multa tuoksui ja tiput liversivät jo varovaisen keväisesti!
      Eilen napsahtivat pihan valosarjat päälle ajastimella varttia vaille neljä, kun aurinko paistoi vielä aivan ihanasti. Näytti ihan huvittavalta!

      Delete
  13. Vaihtelevaa tuntuu olevan, mutta jokainen vihreä pilkahdus vie vähän eteenpäin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On todella vaihtelevaa! Muutamana päivänä paistanut aurinkokin on tuonut todellisia toivon pilkahduksia.

      Delete
  14. toiveet ei aina käy yksiin - itse toivoisin vielä edes pariksi viikoksi lunta, että pääsisin hiihtämään. en ole ollut suksilla viel kertaakaan tänä talvena.
    puksipuuaidanne viehättävä. aiotko kasvattaa sen kiertämään koko penkin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aina on niin, että jotkut toivovat hiihtokelejä ja jotkut muut taas lumetonta talvea :-D Minä kun vihaan lumeen koskemista, niin en harrasta mitään talviurheilua. Uimahallissa on kiva käydä silloin, kun käy kaupungissa, siellä voi leikkiä että on kesä.
      Puksipuita olisi tarkoitus saada kiertämään kaikki muotopuutarhan neljä penkkiä. Pistokkaita olen ottanut joka vuosi ja suurin osa viimevuotisista näyttää nyt lupaavan vihreiltä. Ne vain kasvavat tolkuttoman hitaasti.

      Delete
  15. Tässä jo mietin että asutaanko edes samalla planeetalla, mutta siellä etelämeren rannalla on varmaan jo niin kevät, että kitkemäänkin pääsee. Meillä pääseen vain haaveilemaan keväästä. Meillä on lunta polveen asti. Toivottavasti pakkasilla vain pelotellaan ja tämä leuto pikkupakkanen säilyisi. Ihanaa vihreää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, tänään tuli lunta sen verran, että on taas hieman valkoista ja hirveillä pakkasilla tosiaan pelottelevat ensi viikonlopuksi! Mutta tänään kitkin nokkosia ihan hyvällä menestyksellä :-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!