Wednesday 3 May 2017

Narsissisesonki pamahti käyntiin


Ensimmäinen narsissi avasi kukkansa jo joitakin päiviä sitten. Syklaaminarsissi 'Jetfire' on aikaisin pihani narsisseista, syklaaminarsissit ylipäätään ovat aikaisimmasta päästä.

Finally: the Daffodil Season is here!


Viime päivinä raivatun koivikon luona kukkii toinen syklaaminarissi 'Peeping Jenny', kurkkaava Jenni. Syklaaminarsissit tunnistaa lennokkaasti taakse kääntyneistä kehälehdistä.


Ransu esittelee.

Kauluskukkaiset narsissit ovat mieleeni – eli nämä, joiden torvi on litistynyt vasten kehälehtiä. 'Orangerie' avasi tänään ensimmäisen kukkansa. Tämänkin tuppaan voisi kesällä jo jakaa! Narsisseista on hyvää vauhtia tulossa lempikukkiani, sillä näitä ei kukaan syö, korkeintaan joku vahingossa maistelee. Kukkia ja nuppuja ei kuitenkaan varta vasten popsita. Haluan täyttää koko pihani narsisseilla!


Niinpä hankin viime syksynä monia uusia lajikkeita. Puutarhapäiväkirjan sivut kääntyvät ahkerasti, kun yritän etsiä niiden nimiä. Mutta voi – tästä narsissista en löydä mitään merkintää. Taaksepäin kääntyneet kehälehdet ja kukinnan aikaisuus viittaavat syklaaminarsissiin, mutta olisipa kiva tietää tämän lajikenimi. Täytynee taas kerran kipata koko taimilappulaatikko lattialle ja alkaa etsiä. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta. Tämä saattaa olla 'Toto', mutta en löydä sen hankkimisesta todistusaineistoa.
Kukka on joka tapauksessa ihastuttavan vaaleankeltainen ja keväinen!


Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

38 comments :

  1. Ihanat! Narsissit todella tuovat kevään ja sitähän on kaivattu. Kauniita ovat kaikki, narskut ja tietty Ransu, kuvissasi, ehkä munkin täytyy tehdä uusia kasvatusyrityksiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa! Narsisseissa on niin monenlaisia, on talvenarkoja (virvat ja tasetit), mutta sitten on todella luotettaviakin. On aikaisia ja myöhäisiä. Meillä Ransu on aikainen ja mä myöhäinen, ainakin aamuisin...

      Delete
  2. Kauniit! Hih, sulla on sentään laput tallessa. Mulla on lajikkeet aina hukassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pakko olla, kun kirjoitan ja kuvaan niitä julkaisuihin :-D

      Delete
  3. Ihania kuvia. Paljon on eroa kukinta-ajassa, minulla narsissit vasta vähän esiin pilkahtelevat paleltuneine lehtien kärkineen.
    Oikein hyvää toukokuuta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos samoin!
      Täällä ensimmäisten narsissien lehdenkärjet näkyivät helmikuussa, se on täälläpäin aika yleistä, kun on vähän lunta. Onneksi kukkanuppu tulee vasta myöhemmin, niin ei palellu.
      Huomiseksi on luvassa niin lämmintä, että siellä varmaan kevät etenee kohinalla.

      Delete
  4. Narskut jo kukkivat siellä!
    Vaikka kuinka istutuksiaan merkitsisi ja lappuja säästäisi, painuu silti joidenkin kasvien nimet unholaan. Välillä harmittaa, kun ei millään löydä jollekin nimeä, mutta usein harmitus on ohimenevää ja joskus se nimi pulpahtaa ihan yllättävältä suunnalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Blogi on muuten todella hyvä arkisto! Mutta ei täältä löydy viime syksynä istutettuja, kun en tee kasvilistoja istutuksista tänne. Ne on helpompi kirjata vihkoon samalla, kun on ulkona, eikä niitä sitten enää toiseen paikkaan jaksa viedä, eikä karttapiirroksia skannata. Täytyy ottaa kunnon etsintäsessio, kunhan on aamukahvi hörpätty.

      Delete
  5. Uskomaton näky......narsissia! Ihania mättähiä! Tuntuu tuaki hetki täälä olevan nii, nii kaukana hamas tulevaasuures.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi himputti, kyllä narsissien pitäisi keväällä kukkia, eikä vasta kesällä!

      Delete
  6. Ihanat narsissit! Ransukin tykkää. Meillä niiden kukinnoista vielä haaveillaan.

    ReplyDelete
  7. Oi, mitkä pamahtajat! Just mietin samaa, että narsisseilla on niin monia hyviä puolia, että hirveesti niitä lisää syksyllä. Tulppaanit on syöty, eikä ne muutenkaan oikein jaksa kukkia enää seuraavana vuonna. Istutin viime syksyllä johonkin "Paper white" -narsisseja, mutta en yhtään muista, minne. Jännittävää seurailla, mistä kohtaa ne sitten pamahtaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, piha täyteen! Voi itku, teilläkin syödään tulppaanit. Niitä on niin täysin turhauttavaa istuttaa ja odottaa, saa nähdä ehkä yhden kukan per 30 istutettua sipulia, elleivät kasva ruman verkon sisällä.
      Toivottavasti tasetit ovat selvinneet talvesta, ne ovat vähän arkajalkoja.

      Delete
  8. Kauniita narsisseja! Ihanaa, että on jotain kasveja, jotka eivät kelpaa nälkäisille jäniksille ja ahneille peuroille. Peuroja meillä ei onneksi ole riesana, mutta jäniksiä riittää. Eilenkin keskellä päivää tuosta ohi loikki yksi valtavankokoinen jänis. Oli varmaankin riittänyt tarpeeksi syötävää naapurustossa, joten se ei tällä kertaa poikennut meidän pihalle.

    ReplyDelete
  9. Ei oo sitte sun pihalla kesällä pal kukkia, jos vaan narsissia :) kauniitahan nuo ovat. Täällä on veilä vailla nuppuja. Lehtien päät ovat paletineita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi kukkanuppu tulee vasta vähän lehtien jäljessä, ettei nekin palellu. Toivottavasti pian kukkii!

      Delete
  10. Ransu on hyvä esittelijä. Aika monia narsisseja sinulla jo kukassa. Juuri ajatttelin, että omalla pihalla tuskin mitään tapahtuu, kunnes tajusin, että piha kannattaisi varmasti kiertää, kun on ollut kaksi aurinkoista päivää putkeen.

    Narsisseja pitää lisätä. Onneksi jo vähän lisäsin viime syksynä. Mutta miksi ei muista lisätä niitä kerralla kunnon määrää..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noita syklaaminarsisseja kannattaa istuttaa, kun kukkivat hyvin aikaisin. Piha kandee tosiaan kiertää :-D Nyt tapahtuu päivässä edistystä, kun on lämmin.

      Delete
  11. Nämä pienet narsissit ovat mun mielestä kaikkein ihanimpia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ovat! Jokunen ihana pieni, kuten 'Minnow', kukkii paljon myöhemmin. Niitä on kiva odotella.

      Delete
  12. Oooh, miten elinvoimaisen näköisiä narsisseja. Näitä minunkin pitää varmaan mökille hankkia enemmän, kun muut sipulikukat syödään. Narskut ja osittain laukatkin saavat olla rauhassa. Ainut, mikä narskuissa vähän tökkii minulle, on tuo kirkkaan keltainen väri. Niinpä olen yrittänyt valita mökille sellaisia, joissa valkoinen on päävärinä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Narsissien ja laukkojen lehtien kärkiä saatetaan maistaa, mutta harvemmin syödään kukkia. Laukkojen kohdalla tosin sitäkin sattuu, mutta narsisseista en muista koskaan hävinneen kukkaa tai nuppua. Onneksi! Hailakankeltaiset ovat ihania, minullakin tökkii se perinteinen keltainen torvinarsissi.

      Delete
  13. Alakuvan vaaleankeltainen narsissi on todella kaunis, voi ihana mikä väri. narskuja yritän minäkin laittaa joka vuosi lisää, pidempään niistä on iloa kuin tulppaaneista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihana! Luulen, että se on tullut pussista, jossa lukee 'Cotinga', vaikka olin puutarhapäiväkirjaan merkinnyt istuttaneeni sen toiseen penkkiin. Mutta sieltä ei nouse uudenlaista narsissia. 'Cotingassa' pitäisi olla valkoiset kehälehdet ja oranssinvaalea torvi, joten pussissa on sen sijaan ollut 'Totoa' tai Kivipellon Sailan alempana ehdottamaa 'February Goldia', esimerkiksi.

      Delete
  14. Voi että nuo Narsissit tuo kevään - kaunista!

    ReplyDelete
  15. Aivan ihania nuo pikkunarskut, mun lemmikkejä - vallankin tuo 'Jetfire', sitä hankin joka vuosi lisää! Meillä kukkii vain muutama Tete lähes mikroskooppisella varrella melkein suoraan maasta!

    Voisiko tuo sinun nimetön ihanuus olla 'February Gold'?

    Rapsutukset ihanuus-Ransulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. 'Jetfire' on sähäkän värinen herkku, appelsiinimarmelaadia...
      Nimetön on varmaan virheellinen 'Cotinga', sillä sitä olen viime syksynä istuttanut, tosin muistiinpanojeni mukaan viereiseen penkkiin, mutta sieltä ei nouse muuta kuin 'Jetfirea' ja sitten toista korkeampaa ja myöhäisempää sorttia. Tuon väritys ei kuitenkaan ole 'Cotingan', harmi vain, vaikka ihana tuokin on. On varmaan 'February Goldin' tai 'Toton' sipuleita ollut pussissa sen sijaan.
      Ransu kiittää!

      Delete
  16. Ihania narsisseja ja esittelijähurmuri! Kaikki kaunis ei onneksi maistu hyvältä ;-) Täälläkin jo kinokset sulateltu ja sinivuokkokausi alkanut. Pääsiäiseksi terassille hankitut Tetetkin ovat jo Vapun jälkeen avautuneet..
    Raija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä, että ovat viimein avautuneet! Onneksi näitä ei syödä. Piha näyttää todella kivalta, kun narsisseja on vähän siellä sun täällä. Täytyy jatkaa niiden istuttelua syksyllä oikein urakalla.

      Delete
  17. Nyt siirryn minäkin narsisseihin, näyttävät liian erikoisilta nuo tulppaanit ja posliinihyasintit, joiden yläpäässä on hampaanjäljet! Kiva, kun kuvissa oli noin monenlaisia narskuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, syötyjä ei ole kiva katsella. Nämä ovat kaikki vielä ihan ensimmäisiä, syklaaminarsisseja lähinnä, paitsi tuo kauluskukkainen. Mutta ihan just on avautumassa uusia lajeja!

      Delete
  18. Kivoja nuo oranssiset ja haaleat sävyt. Meillä on kyllä myös noita perinteisiä keltaisia aiempien asukkaiden perintönä. Niidenkin ensimmäiset nuput ilahduttivat pihakierroksella. Nyt alkoi jännittää, miten syksyllä istuttamani runoilijat ja muut valkoiset ovat selvinneet talvesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Narsisseissa on jotain tosi kivaa, etenkin, kun niitä on paljon - vihreän ja keltaisen liitto on niin raikas kevätauringossa. Valkoiset kukkivat vähän myöhemmin, eiköhän ne ole hyvin selvinneet. Ne tuoksuvat taivaalliselta!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!