Sunday 26 June 2016

Kurjenpolvihetket

Kurjenpolvet jäävät herkästi isompikukkaisten pionien ja ruusujen jalkoihin, joten kuvasin näitä oikein varta vasten. Nämä ovatkin erinomaisia täyttökasveja muiden perennojen väleihin. Dalmatiankurjenpolvi on matala ja söpö.

Toinen matala on intensiivisen väriset kukat tekevä harmaakurjenpolvi 'Purple Pillow'. Tämän sekaan on näköjään kylväytynyt nyppykurjenpolvi, sitä kasvaa toisella puolella tätä penkkiä. Nyppykurjenpolven lehdet ovat tuollaista ryppyistä elefantin ihoa.


Kaikki nämä kolme ensimmäiseksi mainittua kasvavat muotopuutarhan varjoisimmassa ja samalla kuivassa penkissä vaahteran alla. Olosuhteet ovat haastavat, monelle liiankin haastavat, mutta täpläkurjenpolvi 'Espresso' on kasvanut uskollisesti monta vuotta, vaikka sen lajitoveri menehtyikin alkuunsa. Tässä penkissä pari vuotta kukkinut 'Johnson's Blue' on myös nyt hävinnyt.


Sain Maatiaisen taimivaihdossa jonkun kurjenpolven pari vuotta sitten ja nyt se alkaa kukkia. Voi että se on korkea ja kaunis! Tällaista juuri olen ihastellut ystäväni puutarhassa. Kerran jo ostin 'Orionin', mutta sekään ei elänyt paria kuukautta kauempaa. Nyt tässä on kukkanuppuja vaikka kuinka, miten ihanaa. Tämä lienee jokin risteymä, joita kutsutaan yhteisesti nimellä jalokurjenpolvi. Tai sitten tämä voi olla kyläkurjenpolvi.
Taustalla kukkii kiinanpioni 'Wladyslawa'.

Tässä kuvaa samasta penkistä vähän kauempaa.

Tässä on viereinen muotopuutarhan penkki, mutta tässä ei ole yhtäkään kurjenpolvea! Asia täytyy pikaisesti korjata.


Kyläkurjenpolvi 'Splish-Splash' kasvaa varjossa metsäpuutarhapenkissä. Jospa uskaltaisin ottaa tästä juuripistokkaan ja istuttaa sen muotopuutarhaan...

Kurjenpolvien kanssa ei voi luovuttaa, niitä täytyy yrittää yhä uudestaan. Istutin suloisen kerrotun idänkurjenpolven muotopuutarhaan viime vuonna, mutta se näivettyi ja kuoli heti alkuunsa. Tänä vuonna yritän uudestaan, tällä kertaa katajan alla muhevammassa maassa.


Ainakin tänä vuonna saan nauttia yhdestä avautuneesta kukasta!

Paahdepenkissä kukkivat verikurjenpolvet, saaren luonnonkantaa.


Viime vuonna istutin suuren taimen 'Rozanne' -jalokurjenpolvea vuokko-esikkopuutarhan alaosaan, missä on kuiva savikoppuramaa ja liiankin paahteista. Lisäksi suuri saarni imee maasta lopunkin kosteuden. Myönnän, että vaadin kurjenpolvilta usein liikaa, istutan niitä aivan mahdottomiin paikkoihin. Mutta kun ne osaavat myös olla mahdottoman sinnikkäitä.
'Rozanne' on nyt hieman akileijojen viidakossa, joita alan kurittaa heti kukinnan loputtua. Kukat sointuvat hienosti punaiseen kivimuurin kiveen ja keväällä istutetun vuorikärhön ruskeanpunaisiin versoihin.


Pakko laittaa vielä tämä hieman aiemmin otettu kuva, miten kauniisti vuorikärhön versot sointuvat myös vaaleanpunaiseen lehtoakileijaan. Tämä akileija täytyy säästää kitkemiseltä.


Loppuun pari kuvaa eilisillalta puolenyön aikaan. Ransun iltapissi naapurin ruusupensaiden juurella.

Usvainen yö.

Midnight in the mist
The days have been humid and the nights damp. Last night there was a great mist in the field, I had to take the camera out around midnight.

PS. Uusimmassa Oma PIHA -lehdessä on Eija Keckmanin kiva juttu kurjenpolvista.


Dalmatiankurjenpolvi – Geranium dalmaticum
Harmaakurjenpolvi – G. cinereum
Idänkurjenpolvi, kerrottu – G. himalayense 'Plenum'
Kyläkurjenpolvi – G. pratense
Nyppykurjenpolvi – G. renardii
Täpläkurjenpolvi – G. maculatum
Verikurjenpolvi – G. sanguineum
Vuorikärhö – Clematis montana

30 comments :

  1. Voi miten söpöjä kurjenpolvia sinulla on, aika monenlaisia myös ;) Erityisen hieno tuo Splish-Splash (kuka noita nimiä laatii :)) ja tuo kerrottu muiden muassa on tosi hurmaava. Edellisen postauksen pionit oli kyllä myös kauniita. Onneksi tämän puutarhan haaleimmanpunaiset eli Mustialanruusu ja Sarah Bernhard alkoivat jo eilen kukkia. Lähden huomenna viideksi päiväksi reissuun ja hiukan jännitti, ehdinkö sitä ennen nähdä yhtään avautunutta kukkaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kurjenpolvet on ihania, on matalia ja korkeita ja vaikka mitä - ja ne ovat loistavia kumppanikasveja pioneille ja ruusuille. Toivottavasti sun pihan kukkaloisto ei ole viidessä päivässä ohi, se olisi kamalaa!

      Delete
  2. Kurjenpolvia on kyllä miljoona erilaista mutta kaikki todella viehättäviä, kerrottua lajia oli minullakin mutta nyt en enää löydä sitä, varmaan kupsahtanut. Purple Pillowssa nätti väri. Ihana sumukuva!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, toivottavasti kerrottusi vielä ilmestyy!

      Delete
  3. Onko Rozanne oikein intensiivisen sininen ? Palaan asiaan myöhemmin...
    Kerrottuja ja Splish-Splash...voi sööttejä kaikki.
    Hyvä Ransu ♡ ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rozannella on intensiivisen violetinsininen kukka, kuvassa se toistuu (ainakin omalla ruudulla) oikeana. Kukka on myös ISO ja kukinta-aika todella pitkä, hamaan syksyyn asti!

      Delete
  4. On ne vain kauniita! Minulla taitaa olla kurjenpolven siemeniä ensi keväälle siemen kasvatus kokeiluun:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tajusin juuri, että en ole ikinä kokeillut näiden kasvattamista siemenestä... enkä taida kokeilla nytkään, sillä tein just perennojen siementilauksen eikä siinäkään ole yhtään kurjenpolvea. Harmi vain, olisi kiva kokeilla kaikenlaista uutta. Toivottavasti kylvösi onnistuu hyvin!

      Delete
  5. Wautsi mikä kokoelma. Ottaisitko multa tuoksukurjenpolvea? Ja verikurjenpolvea? Jotain muutakin ehkä löytyisi, harvennan kukkapenkkejä...tylsiä ja tavallisia, mutta jos kelpaa? Ransulla on hyvä maku, ruusupuska iltapisuille, oikein!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, kovasti kiitos! Mutta mulla on jo tuoksukurjenpolvea, ja verikurjenpolvessa pidättäydyn saaren luonnonkannassa, ettei siihen vain tule vieraita geenejä, heh. Paitsi että on mulla valkoinen verikurjenpolvikin, se vain ei ole ikinä vielä kukkinut!
      Noi naapurin ruusut on jotain ihanalta tuoksuvaa tarhakurtturuusua, aah.

      Delete
  6. Kurjenpolvet ovat minunkin mielestäni ihania kasveja, ja niitä on paljon. Ne ovat olleet hyvin vaihtelevia menestykseltään. Jotkut rehottavat isoina puskina kuten minulla tuo 'Splish Splash' ja valkoinen kerrottukukkainen 'Laura', jotkut toiset kituuttavat matalina vaatimattomasti ja kukkivat yhdellä tai kahdella kukalla, hyvin monet ovat menehtyneet heti istutuksen jälkeen. Viime kesänä lupaavasti kasvuun lähteneet tummakurjenpolvi 'Samobor' ja jalokurjepolvi 'Rozanne', joka sinullakin on, hävisivät talven aikana. Tuo Rozanne on todella kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On jännä, miten jotkut tosiaan kituuttavat - ehkä liian laihassa maassa tai varjossa tai kuivassa - ja jotkut taas rehottavat komeina. Olen nähnyt komean puskan Splish-Splashia Taimimoision näytepuutarhassa, ja luulen, että omani kasvaa liian varjossa. Ja maakin on huonoa sillä... joten otin sivupalan sitä tänään muotopuutarhaan aurinkoiselle paikalle, toivottavasti se siinä kukoistaa.
      Voi harmi, että Rozannesi meni. Samoboria saisit multa, se tekee valtavasti siementaimia. Rozanne ei ole vielä ehtinyt, enkä tiedä, tekeekö se edes itävää siementä.

      Delete
  7. Upeat kurjenpolvet. Tuo kirjavakukkainen on tosi hieno mielestäni:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Splish-Splash on aivan ihana. Nyt en muista, mistä sen alun perin ostin, mutta on ainakin Taimimoision ja Viherpeukaloiden valikoimissa se on ollut joskus. Ja varmaan Muhevaisenkin.

      Delete
  8. Hienoja Kurjenpolvipenkkin sulla. Olen tosi myöhäisherännäinen Kurjenpolvipenkkin suhteen, ihastuin näihin vasta muutama vuosi sitten ja edelleen raukat ovat taimirallin kohteena, kun en tiedä mihin ne haluaisin ja missä ne tahtoisivat olla. Luultavasti nyt ihan liian kuumassa paikassa. Toi kärhö! Saanen udella, että mistä Kotoisin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vuorikärhöt on tosi talvenarkoja, mutta ostin tuon keväällä Tokmannilta, kun halvalla sai. Honkkarilla on myös ollut näitä halpoja köynnöksiä, tosin en tiedä, onko nytkin vai oliko vain kevään juttu. Vuorikärhö kukkii vanhoilla versoilla, ja kun se paleltuu hyvin herkästi, ei se kuki meillä varmaan ikinä, jos ylipäätään säilyy hengissä. Mutta mahtava kasvuvoima sillä on, kuukauden takainen pikku raasku huitelee jo yli metrissä ja tuo lehtien väri on hieno!
      Kurjenpolvet kestää vaikka mitä, takuulla kuumaakin :-)

      Delete
    2. Taitaa sitten olla turha toivo mulla tuon vuorikärhön kanssa. Voi hyvänen aika taas tätä automaatti kirjoitinta, Kurjenpolvi lisäyksineen!

      Delete
    3. Mua kans nauratti kurjenpolvipekkit! Voihan vuorikärhön hankkia vain lehtien takia, mutta ehkä sen tyvi pitäisi silti kääriä johonkin pakkasharsoon varmuuden vuoksi. En ole vielä päättänyt, miten syksyllä toimin. Olisihan niitä kukkia kiva nähdä. Tuossa köynnösportissa se on toisaalta helppo kääräistä koko portin toinen sivu harson sisään.

      Delete
  9. Äitikin tuntuu ihastuneen kurjenpolviin, koska niitä sai auttaa istuttelemaan juhannuslomalla. Sieviähän ne ovatkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ne sieviä ja helppoja, monet leviää niin kätevästi maata peittämään.

      Delete
  10. Kiva postaus. Ja samalla tuli tietoja kurjenpolvista. Niitä on niin monenlaisia. Kurjenpolvet säilyivät talvituhoiltakin, ainakin meillä. Mukavia kesäpäiviä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että säilyivät! Kurjenpolvia on korkeita ja matalia, hyviä monenlaisille paikoille, myös ongelmapaikoille kuivaan varjoon, esimerkiksi. Loistokasvi!
      Kiitos, samaa sinulle!

      Delete
  11. Minullakin on joitakin kurjenpolvia, vaikka viime talvi niitä verottikin.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmi, että meni kurjenpolvia, toivottavasti jäljellä olevat kukkivat oikein runsaina!
      Kiitos, mä en tee lainkaan kakkuja, joten jätetään paremmat voittamisen mahikset heille, joilla on kakkuvadille käyttöä ;-)

      Delete
  12. Jos olisi "lääniä" enemmän, niin kurjenpolvia laittaisin lisää! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta niitä löytyy niin pienikasvuisiakin, että varmasti aina yksi lisää mahtuu ;-)

      Delete
  13. Ihania kurjenpolvia! Minullakin on nyt muutama ja lisää täytyy hankkia, niiden värit ovat juuri sellaisia ihanan romanttisia...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joka vuosi yksi lisää, niin kuin Navettapiika alla sanoo, on tosi hyvä. Ne on juuri ihania hempeitä lähes kaikki.

      Delete
  14. Kurienpolovet on ihania. Vaikka niitä monta erilaasta onki, ei näistä mulla oo ku tua kerrattu.Tarhakurienpolovet talavi vei jo toistamisehen ja muutama neironkurienpoloviki hävis. Peittokurienpolovikasvustosta katos 2/3, mutta muut selevis hianosti. Joka vuasi hommaan ainaki yhyren uuren.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huomasin sun blogissa kuvassa ihanan rehevän kerrotun idänkurjenpolven. Ehkäpä se minullakin viimein menestyy. Harmi, että kävi kurjenpolvikato!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!