Thursday 9 June 2016

Kaivattu sade

Varhain eilen aamulla satoi viimein. Edellinen sade oli 15. toukokuuta, jolloin sitä tuli kunnolla, parikymmentä milliä. Viime viikot on uutta sadetta tosissaan odoteltu.


Eilinen saldo oli lopulta 4 mm, kun vielä aamupäivälläkin tuli pientä sadetta. Tynnyrien pohjille kertyi ränneistä noin 30 cm vettä, jonka pinta on keltainen männyn siitepölystä.

Eipä tällä nyt ihan juhlimaan pääse, tuo määrä kasteli vain ihan pintamaan, ja tuuli on jo kuivattanut kasveja entisestään. Tässä ollaan kohta hätää kärsimässä. On kova odotus ensi yönä tulevalle ehkä-sateelle, sitä seuraava on mahdollisesti tulossa viikon päästä.


Nurmikko on kuivunut karrelle kuten heinäkuussa yleensä (paitsi ihana viime heinäkuu!) ja kaivojen vedenpinta on huolestuttavan alhaalla vuodenaikaan nähden.


Saa nähdä, kuinka meidän vielä käy. Ransulla ei ole asiaan muuta kommentoitavaa kuin että onneksi on varjopaikkoja, kuten syreenin alla, ja tuuli on mukavan vilpoisa.

Kyllähän näissä kuvissa näkyy enimmäkseen vihreää, mutta uusien pikku taimien puolesta olen tosi huolissani. Minun on mahdoton saada niitä kaikkia kasteltua, mutta yritän parhaani. Eilen löysin yhden kuivuuteen nääntyneen pantterililjan, ja pelkään, että se on vasta alkua.

Mutapuutarhaan ei kertynyt eilen yhtään vettä. Ransu esittelee puoliksi kaivetun laajennuksen päällä, vielä yksi lapionsyvyydellinen maata kaivettavana tuosta kohdasta. Kuivaa savimaata vain on tolkuttoman raskas kaivaa, toisaalta silloin se vasta toivotonta onkin, kun mutapuutarha on täynnä vettä. Täytyy olla optimitilanne. Kaivankin puutarhaa vuoroin eri kohdista aina kulloisen maankosteustilanteen mukaan. Mutapuutarhan pohja on toisaalta aina kostea.

Tässä on yksi kaivuukohta, mutta se on rutikuiva, kuten kuvasta näkyy. Kasvimaani (hirsi-kohopenkit) vieressä on ollut nokkospöheikköä, ja pari vuotta sitten kaadetun vaahteran oksat jäivät siihen lisäksi niin, ettei niittämään päässyt. Nyt risut ovat viimein polttopuina.
Tässä kohdassa ei voi leikata nurmikkoa, sillä paikka on yhtä kivipeltoa. Kuvasta ei näy, mutta maa on nyt täynnä kuoppia, kun olen nostanut kiviä muuri- ja pengerprojekteihin, ja lisää tulee, niitä on vieri vieressä.
Kivaa, kun siistiytyy ja näkymä avartuu, nokkoset olivat meinaan parimetrisiä. Niiden keskellä kasvava katsurakin tuli esille, toivon siitä nopeasti komeaa puuta, sillä minulla on tähän kohtaan yksi ihana varjoisan penkin suunnitelma, heh.
Kuvan vasemmassa reunassa on 'Andeken an Ludwig Späth' -syreeni, joka ei sitten tänäkään vuonna kukkinut. Olen odottanut kukkia 7 vuotta, ehkä puska kohta 10-vuotispäivänsä kunniaksi pykää sitten yhden kukkatertun.

Sitten vähän jotain nätimpää. Onneksi on kuivuutta sietäviä kasveja kuten laukkoja (koristelaukka 'His Excellency' kuvassa), sen varsien takana nousee kirjavalehtinen syysleimu 'Crème de Menthe'. Sen takana oleva välimerenmaruna on kai kuollut, mutta odotellaan nyt vielä.
Vasemmalla on ihanan kestävä jalopähkämö, se sietää mitä vain. Olen siirrellyt sitä myös huippukuivaan paikkaan varjoon ja se pärjää sielläkin, vaikka ei leviä kovin nopeasti.

Tämä kuva on eilisillalta. Juhannusruusu on tulossa kukkaan, ja mikä ihme – sade ei ruskettanut sen kukkia ja nuppuja, kerrankin! Olisiko kovaa puhaltanut tuuli sitten auttanut asiaa. Ihanaa!

Lomailijoille sateettomuus on tietysti mukava juttu, mutta kaikkiin puutarhoihin toivon sopivaa ja säännöllistä sadetta esimerkiksi öisin kaksi kertaa viikossa. Kiitos.

Rain at last
The last rain we had was May 15th, and yesterday morning we had some 4 mm. It is not exactly ideal, but we're grateful for every drop.


Jalopähkämö – Stachys macrantha
Juhannusruusu – Rosa spinosissima 'Plena'
Koristelaukka – Allium Koristelaukka-Ryhmä
Syysleimu – Phlox paniculata
Välimerenmaruna – Artemisia arborescens

40 comments :

  1. Voi tuota kuivuutta jo nyt, kun kesä on vasta alussa! Meillä on miltei sama ongelma. Sadetta on tullut hieman enemmän kuin siellä, mutta pelloilta puhaltava tuuli kuivattaa kaiken saman tien. Pelloilta tulee pölytrombeja ja ihan turha laittaa mitään siemeniä mihinkään kun joko ne lähtevät tuulen mukaan tai eivät idä kuivuuden takia. Aivan oudot kelit, taas. Viimeiset kolme alkukesää ovat olleet hyvin poikkeuksellisia säiden puolesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, hirmuinen alku kesälle tämmöinen. Ja tuuli kuivattaa kasveja nyt todella kovasti.

      Delete
  2. No, on teillä kuivaa.
    Ei meilläkään täällä saatu sadetta kuin hieman eilen aamupäivällä. Tänään on tuullut tosissaan, vaikkei ihan myrskystä voi puhua. Meilläkin alkoi nurtsi kuivumaan jo paikoin. Eilinen sade auttoi hieman.
    Tasaista aurinkoa ja sadetta täälläkin toivottaisiin. Ja juurikin öistä sadetta. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hitsi, tosiaan. Täytynee mennä kastelemaan, ihme kesäflunssa iski ja kaikki voimat on pois, mutta täytyy yrittää pelastaa pikku taimia edes viimeisillä voimilla!

      Delete
  3. Kurjaa on tämä kuivuus!
    Eilen satoi täälläkin. Mutta kyllä sitä vettä ois saanut tulla enemmän.
    Kaunis piha teillä ja söpö Ransu kissa!
    Ja upean kokoinen juhannusruusu!
    Mukavaa päivän jatkoa!

    ReplyDelete
  4. Kiva että satoi. Ja lisää saisi tulla. Meillä taitaa nurmikko olla jo menetetty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nurmikon kasvun loppuminen on toisaalta ihan positiivinen asia. Kukkapenkkeihin saisi sataa!

      Delete
  5. Öisin kaksi kertaa viikossa olisi kyllä optimi sadetiheys. Mihin tilaus laitetaankaan vetämään? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritetään vähän joka puolelle, ehkä joku jossain kuulee..

      Delete
  6. Eipä päästä meidänkin sademäärillä juhlimaan, mutta Lugosi Béla elää ja siinä on juhlan aihetta!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ou jee! Jihuu! Sinnikäs vampyyri nousi kuolleista!

      Delete
  7. Tuulen vaikutuksen huomaa meilläkin, eilinen 4ml sade ei tunnu missään, astiat onneksi täyttyivät ja kastelukannuihin riittää nyt vettä. Toivottavasti saatte sadetta ja pian!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kasvit kaatuilevat ja nuupahtelevat, vaikka ei pidä valittaa, kun täällä päin ei sentään puita kaadu eikä sada lunta!
      Sadetta on ehkä tarjolla viikon päästä. Toivotaan nyt kovasti!

      Delete
  8. Oj nej, det borde ha kommit minst 20ml vatten, kanske det kommer mera till veckoslutet!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oj nej. Ingenting finns på prognosen: 20 % möjlighet för 0,1 mm inatt och 20 % möjlighet för 0,2 mm på veckoslutet. Hoppas der går helt fel och vi får någon regn.

      Delete
  9. Meillä tuki 6 mm, mutta kannujen kanssa sitä piti taas äsken heilua. Uudet taimihankinnat ovat mulla vielä pääosin purkeissa ja niissä saavat pysyäkin niin kauan kunnes sataa kunnolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä. Minä olen jo istuttanut, kun tila alkoi loppua. Kohta vaan ei enää ole, millä kastella, tätä menoa!

      Delete
  10. Minä en ikinä kastele nurmikkoa, enkä sen puolesta murehdi. Jos kuivuu, niin kuivuu. Eipä tarvitse leikata. Ja sieltä se aina elpyy. Sen sijaan perennat ja muut kasvit surettavat sitäkin enemmän. Sadetta on tullut tosi vähän. Joka kerran luvataan päivässä koko kuukauden annos, ja sitten tuleekin nimellinen määrä heikkoa litinää. Kastelee pinnan vain nimeksi, jos sitäkään. Ehkä tämä on nyt tällainen kesä, mutta ankaran talven jälkeen olisi suonut kasveille raikasta eloa ja iloa.

    Upea juhannusruusu sinulla. Melkein yhtä upea, kuin ihana Ransu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juhannusruusu on ties kuinka vanha ja onneksi niin, on näitä syvään juurtuneita.
      Totta, se on vain ilo, että nurmi kellastuu ja lakkaa kasvamasta - mutta kun se tarkoittaa hengenhätää myös koristekasveille, ja olen jo istutellut kaikenlaista. Pelkään, etten edes muista mitä kaikkea ja unohdan kastella jotakin. Niitä istutuksia kun on vähän joka puolella...

      Delete
  11. Toisaaltaa on sitte hyvä, että on viileetä, kun on kuivaa. Minulla tuota ongelmaa ei oo, kun on tuo iso allas ja pumppu, niin voi huoletta kastella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, mä kannan kasteluveden nyt saunakaivosta, kun noissa tynnyreissä ei ole mitään. Ei tule kasteltua kuin aivan välttämättömimmät. Pumppu on vain juomavesikaivossa, mutta sitä en nyt voi laittaa kasveille jo kesän alussa, kun voi hyvinkin kuivua tänä kesänä.

      Delete
  12. Kuivaa on ollut pitkään. Nurmikko on osin jo kellastunut. Lupailevat sateita, mutta ei niitä kuitenkaan osu kohdalle. Paitsi eilen satoi 5 milliä. Meillä ei ole vielä koskaan loppunut kaivosta vesi. Mutta en kastele kuin äärimmäisessä hädässä. Ihan pikkuiset taimet, jotka eivät ole istutettu kosteisiin paikkoihin, ovat saaneet vettä ja uudet puut.
    Juhannusruususi on mykistävä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillekin tuli yhtä vähän vettä, harmi!
      Tuo ruusu on ikivanha ja olen jo joutunut poistamaan siitä suuren osan, kun pyrki kasvamaan taloon sisälle.

      Delete
  13. JIHUU! Täälä tuli vettä peräti 37mm. Sillä päriää taas hetki aikaa. Sare tuli tosin vaakasuarahan ja osa perennoosta maakaa maatamyären, mutta eiköhän ne siältä nouse. Sähköt oli pois viistuntia. Tänää oonki teheny historiaa, nukkunu aamupäiväpäikkärit ja iltaettoset, saa havaata kuinka yän käy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi mikä onni! Paitsi tuo vaakasuora ja perennojen lakoaminen. Toivottavasti ne nousevat hyvin.
      Uni on joskus niin tarpeeseen, varmaan nukuit hyvät yöunetkin.

      Delete
    2. Nii muuten nukuunki, yllätys.

      Delete
  14. Voi ei, flunssaisena ei oikein sadetanssikaan huvita ;) Toivon nyt tasaista ropinaa sinne teidänkin kulmille. Täällä oli vielä tiistai-iltana tosi kuivaa ja heiluin yöllä kastelukannun kanssa, kun tulimme kotiin. Keskiviikkona ukkosti ja satoi, eilen satoi vähän ja yölläkin on nyt tullut vettä. Ilmeisesti sateet ja kuurot ovat kuitenkin olleet paikallisia, koska eilen illalla olin kitkemässä peltoja kaupungin toisessa reunassa ja maa oli aika kuivaa :( Terkkuja Ransulle kermapersikkaiselta neidolta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tasainen ropina olisi niin ihana ääni. Kai ne kuurot ovat sitten paikallisia, paitsi siellä pohjoisessa, missä oli laaja matalapainerintama.
      Oi, teillä on taas hoitoneito!

      Delete
  15. Samojen pulmien kanssa painitaan. Meillä saaressa kaivovesi on suolaista, joten olen aika riippuvainen sadevesistä kastelussa. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että tulisi kunnon sadepäivä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, sekin vielä! Nyt todella saisi teille sataa. Mulla on sentään kaksi kaivoa, joissa ei ole suolavettä.

      Delete
  16. Hui, kuinka kuivaa. Minä olen kastellut taimiani kolme kertaa ja veden puoleen ovat hengissä pysyneet hyvin. Aurinko oli aika armoton tähän viikkon asti, olisi pitänyt saada varjostettua tainia paremmin. Toivotaan yösateita ja lämpöä, maltillisina annoksina :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aurinko oli tosiaan paahtava, ja nyt tuuli kuivattaa - ei ole kasveilla helppoa.

      Delete
  17. Hih, meillä on niin samat säätoiveet! Meillä on saatu tällä viikolla vettä ja kylmyyttä ihan riittämiin. Nyt olisi jo lämmön vuoro.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kun meillä ei vettä ole tullut, tässä ollaan jo hätää kärsimässä, ja on vasta kesäkuun alku! Millaista lieneekään heinäkuussa, kun jo nyt on rutikuivaa :-(
      Toivon vettä enemmän kuin lämpöä, ja se on jo jotakin.

      Delete
  18. Sama juttu, kuivaa on täälläkin ja uusien taimien ja kylvöjen kasteluun menee hetki jos toinenkin. Tällä viikolla onneksi satoi hieman, mutta tuuli kuivattaa maan nopeasti. Onneksi porakaivossamme on sentään ollut tähän mennessä riittävästi vettä.
    Jännä ettei tuo syreeni 'Andenken' kuki. Saman lajikkeen istutin nimittäin tänä vuonna, saa nähdä montako vuotta täytyy odottaa kukkia.
    Toivotan sinne runsaita sateita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmaan sinulla kukkii Ludwig nopeammin, minulla vain on joku syreenikirous. Niitä on pari kuollutkin, kun vesimyyrät ovat syöneet niiden juuret. Ja tänäkin vuonna taas yhdet muutaman vuoden ikäiset syreenit jurovat ja suostuvat versomaan vain tyveltään. Raskas savimaa ja vesimyyrät taitavat olla syreeneille hieman liikaa, vaikka olen yrittänyt istuttaa niitä kuivempiin paikkoihin.

      Delete
  19. Meillä oli Suomen kovin myrsky täällä Kokkolassa, vettä tuli, mutta en tiedä miten se tuulen kans kasteli.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä päin oli aika hurjaa, täällä vain tuuli jonkin verran. Myrskysateen kastelun voima on kyseenalainen.
      Kiitos kutsusta, tulen käymään!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!