Saturday 15 June 2013

Kosteikkopuutarha kukkii

Pihani kosteikoissa riittää aina juurille nestettä, vaikka maan pinnalla ei vettä näkyisikään. Tämän kellukan sain tulikellukkana Maatiainen-yhdistyksen taimivaihdosta, mutta tämä onkin keltainen. Nyt en tiedä, onko tulikellukassa keltaista muotoa vai mikä kellukka tämä on. Se ei haittaa, ihana tämä on kumminkin.

Here are flowering bits of my damp and bog garden.

Altainkulleroiden jälkeen kukkii keltaisempi niittykullero, tämäkin on peräisin Maatiaisen taimivaihdosta.

Tässä vähän kokonaisuutta, eli paikka on pihatien varren ojan pieli. Vasemmassa reunassa on keltalehtinen keltapiukkasara, oikealla ja taustalla on koristekastikka 'Overdam'. Keskellä kukkii sinikukkainen japaninlehtosinilatva Purple Rain strain, sillä on hienon tummanpuhuvat sirot lehdet.

Ojan pohjamudissa viihtyy keltakurjenmiekka. Tämä on jännittävä vuosi, sillä minulla on pari erikoisempaakin keltakurjenmiekkaa, joista ainakin toiseen on tulossa kukka ensimmäistä kertaa!

Tässä kuvassa aluetta näkyy vähän kauempaa. Kaikki yllämainitut kasvit ovat kuvan vasemman reunan ojan partaalla. Salaojaputki kulkee pihapolun poikki kuvan oikeaan alareunaan, saunan nurkalle.

Pihapolun alapuolella on vanha kivipenger. Sen vieressä viihtyvät kurjenmiekat ja päivänliljat, taustalla häämöttää kirjavalehtinen keltakurjenmiekka 'Variegata'. Kivien koloihin olen istuttanut laukkaneilikoita, nyt kukkivat 'Düsseldorfer Stolz' ('Dusseldorf Pride') -tarhalaukkaneilikat.

Ensimmäiset siperiankurjenmiekan kukat alkavat aueta. Tämä on 'Wealden Butterfly'.

Hieman alempana on kaikkein märin kohta. Siihen mutapuutarhaan keväällä istuttamani kirjosorsimo näyttää asettuneen, se on heti rehevöitynyt! Tämä on niin kaunis, melkeinpä lempikasvini koristeheinistä. Vihreä jakautuu hienostuneen ohuiksi raidoiksi kermanvaaleisiin, kapeisiin lehtiin ja vaikutelma on paljon sulokkaampi ja pehmeämpi kuin viiruhelpillä. Tämä ei edes leviä ongelmallisesti, vaan maltillisesti. Miksi tätä ei saa melkein mistään taimiliikkeistä? Löysin omani vasta tänä keväänä – monen monituisen vuoden etsimisen ja kyselyiden jälkeen – Järvenpään pihapalvelusta. Kirjosorsimo viihtyy lammikoissa matalassa vedessäkin, mutta pärjää myös jatkuvasti kosteana pysyvän ojan pohjalla.

Mutapuutarhan penkalla kukkii keväällä puutarhamessuilta hankittu kirjokurjenmiekka 'Kermesina'; purppuranpunainen samettiunelma.

Tähänkin olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Ostin tämän Tommolan tilan messuosastolta pelkän herkullisen kuvan perusteella ja niin tämä iiris kuin heiltä ostettu vuorikaunokkikin ('Amethyst in Snow') on osoittautunut juuri niin ihanaksi kuin näytekuvassa. Tai vieläkin ihanammaksi, sillä kukat ovat aina luonnossa vielä viehättävämpiä kuin kuvissa.

Sitten vähän isompaa vesiaihetta ja iloisia perheuutisia: haahkanpoikaset ovat vantterassa kasvussa. Tässä on ilmeisesti lastentarhan kesäretki, nämä lapsukaiset ulkoilivat kolmen tädin valvonnassa.

Tässä postauksessa ei ollut puutarhaesittelijää, sillä se veteli päiväunia kuistin keinutuolissa. Leppoisaa pyhää!

Japaninlehtosinilatva – Polemonium yezoense
Kellukka – Geum
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Keltapiukkasara – Carex elata
Kirjokurjenmiekka – Iris versicolor
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Koristekastikka – Calamagrostis × acutiflora
Niittykullero – Trollius europaeus
Siperiankurjenmiekka – Iris sibirica
Tarhalaukkaneilikka – Armeria Maritima-Ryhmä

44 comments :

  1. Kyllä on kaunista, ei voi muuta sanoa. Sitä paitsi kyllä työnjohtokin tarvitsee joskus lepoa!

    ReplyDelete
  2. En kyllä lakkaa ihastelemasta tuota puutarhaasi....ihana on...:)

    ReplyDelete
  3. Mamma N; Niin, sinähän sen tiedätkin erittäin hyvin ;-)

    Irmastiina; Kiitos!

    ReplyDelete
  4. Mutapuutarha!!! Kyä sulla on kaikkee nättiä.

    ReplyDelete
  5. Kiitos vain! Mutapuutarha täytyi tehdä, kun oli mutainen paikka. Siihen saa katsos monia nättejä kukkasia laitettua ;-)

    ReplyDelete
  6. Osaat kyllä käsittämättömän hienosti hyödyntää pihasi kaikki alueet. Useimmilla olisi tuskin tullut mieleenkään istuttaa omaa mutapuutarhaa :) Ei ainakaan minulle.

    Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
  7. Kiitos! Tämä johtuu ehkä koulutuksestani, että katson paikkaa ja sen mahdollisuuksia kokonaisuutena - mutta myös luonteesta, olen enempi tarkkailija ja otan paikan asettamat haasteet vastaan yrittämällä tehdä luonnon kanssa yhteistyötä sen sijaan, että alkaisin muovata jotakin täysin erilaista kuin mitä paikassa luonnostaan on. Tällainen on mielestäni kiinnostavampaa, voi tehdä jonkinlaista tutkimustyötä ja yhteistyötä.

    ReplyDelete
  8. Ihana tuo lastentarha-retkue :) ja puutarhan työnjohto on ottanut ansaitun lepohetken.Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  9. Ai niin, nythän onkin vasta lauantai. Mitenkä olinkin jo sunnuntaissa... Mutta voipi sitä sunnuntaitakin jo valmiiksi toivottaa ;-) Mukavaa lauantaita(kin) sinne!

    ReplyDelete
  10. Niin kaunista! Tää sun blogi on kyllä siitä paha paikka, että aina tulee kukkia, jotka joudun laittamaan listalle 'pakko saada' ;D Kuten tuo Kermesina. Mikä väri!

    ReplyDelete
  11. Upeita kuvia, kaikenmoista meikäläiselle uutta katsottavaa ja ihmeteltävää.

    ReplyDelete
  12. Kaunista, niin kaunista! Samaa mieltä Kartanonrouva Elisen kanssa, Saaripalstalta olen monta ihanaa kasvia oppinut tuntemaan ja moni niistä on jo meillekin kotiutunut :)

    ReplyDelete
  13. Tuo mutapaikka onkin kuivana kesänä kiitollinen paikka kukille, ei tult heti liian kuivaa, ja kun siinä hienosti valitut sopivat kukat niin ei voi kuin ihailla!
    Oikein hyvää viikonloppua!
    Minäkin elin hetken sunnuntaita ennenkuin palasin lauantaihin.

    ReplyDelete
  14. Kiitos esittelijälle, kuvaajalle ja kirjoittajalle. Oikein leppoisaa viikonloppua teille!

    ReplyDelete
  15. Kartanonrouva Elise; Voi, anteeksi ;-)

    Pirkko; Kiva, kiitos!

    Minna; Sepä on hienoa, jos olen voinut toimia tiedonvälittäjänä!

    Mummeli; Kummallista, miten se sunnuntai pyrkii sieltä tulemaan ennen aikojaan ;-) Pitää vain olla tarkkana, ettei istuta sellaisia kasveja tuonne ojan pohjalle, jotka eivät kestä jäätymistä talvella, kun paikka on niin märkä. Kiitos!

    ReplyDelete
  16. Myrsky ja Minna; Kiitos, samaa teille, myös tätä lauantaiehtoota!

    ReplyDelete
  17. Kyllä esittelijäkin tarvitsee lepoa! Täytyy kyllä vain ihailla puutarhaasi, vau! :)

    ReplyDelete
  18. Kiitos! Esittelijä joskus väsyy, työtä on niin paljon ;-)

    ReplyDelete
  19. Esittelijällä on varmaan lakisääteiset päivätorkut menoillaan :D

    ReplyDelete
  20. Onpa tuo kermesina kaunis, aivan ihana. Minun kurjenmiekkojen kukinta alkaa olla melkein jo ohi. Ensin kamalan kuivaa ja nyt kamalan märkää niin kukinta oli nopeasti ohi.

    ReplyDelete
  21. Kuistilla keinutuoli! Jokaisen kissan unelma <3

    ReplyDelete
  22. Katja; Voi harmi, että menivät niin nopsaan! Kylmässä meri-ilmassa on siis jotain hyvääkin puolta... Olen tosiaan toisten blogeista nähnyt, miten siperian- ja tarha(tai saksan-)kurjenmiekat ovat jo kukassa aiemmin kuin minulla. Ehkä nekin pystyisivät kukkimaan uudestaan loppukesällä, jos ohikukkineet kukkavarret leikataan?

    Myrtti; Kas, en yhtään epäile ettetkö sinäkin viihtyisi ko. olosuhteissa! Pohjoisen puolen viileä varjo, sopiva tuulenvire villahousuissa... teillä taitaa Ransun kanssa olla aika sama maku ;-) Äkkiä vaan keinutuolia ulos! Tai kuistia rakentamaan? Uskot varmasti kun sanon, että tuossa tuolissa Ransu viettää puoli kesää.

    ReplyDelete
  23. Voiskos tuo kellukka olla kyläkellukka? ;)

    ReplyDelete
  24. Ehkä se voisi olla, tosin pihallani kasvaa luonnostaan sitäkin ja minusta se on korkeampi. Tosin en ole suuri kellukoiden tuntija. Tällä on tulikellukan matalampi kasvutapa, ehkä kyseessä voi olla niiden risteymäkin.

    ReplyDelete
  25. Katsoinkin kauhuissani ensin, että onko yhdellä emolla tuommoinen lauma hoidokkeja! Onneksi siinä on useampi pesue. :D Tuli samalla mieleen, että työt alkaa taas maanantaina (parin viikon "loma" takana). Saas nähdä onko meillä yhtä iso lauma lapsia paikalla vai onko ne jääneet kesälomalle. Toivottavasti kaikki on lomalla sillä olemme naapuri päiväkodissa kesäsulkujen takia ja meidän koko kolmen ryhmän päiväkotia varten on kuulma varattu tasan yksi huone. Tuolla pesueella on onneksi uimatilaa hieman enemmän. ;)

    ReplyDelete
  26. Ihania kukkia, tipuja ja kisuli! :)

    ReplyDelete
  27. Mä tässä tietysti intopiukassa mietin että mikäs se kasvi voisi olla niin hahahaa... kelpaako vuorikellukka nimeksi :)?

    Ja saat vuorirevonpapua niin paljon kuin haluat ;) Ja mitä sitten muuta keksitkään täältä niin varmasti saat :)

    ReplyDelete
  28. Sinulla on niin monenlaista maastoa ja kaikkiin riittää kukkia.
    Kaunista.
    Leppoisaa pyhää sinne teille saaristoon.♥

    ReplyDelete
  29. Korea vesiaihe päiväretkeläisineen!

    Puutarhaesittelijän on levättävä, jotta jaksaa taas tehtävissään! Kuva sai Unna-neidin vallan haaveelliseksi, sillä heti oli mentävä päiväunille Ransua katsomaan.

    ReplyDelete
  30. Hieno mutapuutarha! Upea Kermesina ♥.
    Onko muotopuutarha keväisin aivan veden vallassa? Meillä on ollut vuosia ns. lammikkoprojekti; keväisin se on ääriään myöten täynnä vettä, mutta loppukesästä vain keskeltä kostea, ehkä siihen voisikin perustaa mutapuutarhan..

    Yksi lempipuutarhaohjelmista koskaan on Lentävä puutarhuri, joka aina hyödynsi jo olemassa olevia olosuhteita ja hankki paikallisia kasveja puutarhaan (paikkana Englanti).

    Nyt seuraankin Saaripalstan puutarhuria ja jaksojakin on paljon enemmän :)

    Voi Ransua ja lastentarhalaisia ♥.

    ReplyDelete
  31. Todella ihana tuo "Kermesina"!

    Laukkaneilikat kivenkoloissa myöskin oikein kaunis näky.

    ReplyDelete
  32. Tuo 'Kermesina' muistuttaa väritykseltään paljolti Taimimoisiolta hankkimaani siperiankurjenmiekka 'Eweniä', jossa on muuten yksi nuppu!!! Jes! Mun laukkaneilikoissa ei ole vielä edes nuppuja.

    ReplyDelete
  33. Voi tätä kesän kukkaloistoa: kurjenmiekat, iirikset, akileijat... Muutama postaus sitten sinulla oli aivan ihana pehmeäsävyinen kuva iltahämärissä otetusta akileijasta, mutta en ehtinyt silloin kommentoida. Pidin siitä kuvasta erityisesti.

    ReplyDelete
  34. Sea; Voi että, toivottavasti pärjäätte!

    Kirsi; Niin on :-)

    mehilainen75; Sovitaan että se on vuorikellukka :-D Kiva!

    Sylvi; Kiitos!

    Ella; Ooh! Toivottavasti neidillä oli pehmoiset unet :-)

    AnnaS; Mutapuutarha on juuri sellainen, että siinä veden korkeus vaihtelee. Kasvit saattavat joutua olemaan vedessä syksyllä, joka sitten jäätyy talveksi. Kaikki kasvit eivät sellaista siedä, itsekin olen menettänyt joitakin kokeiluja, kuten purppurapunalatvan nyt viimeksi, se oli kuitenkin liian märässä.
    Kiva kuulla, että blogini on kiinnostavaa seurattavaa :-)

    Katja; Kiitos, molemmat on tosi kauniita!

    Tiina; Oi, miekkasi kuulostaa houkuttelevalta! Nää dusseldorfilaiset on näköjään hyvin aikaisia.

    Päivi; Nyt on ihanan kukkaloiston aikaa, vaikka parhaat kukkivat puut ovatkin jo ohikukkineet. Illan valossa pastellisävyt pääsevät oikeuksiinsa.

    ReplyDelete
  35. Taas ihania kukkia ja kasveja, mm.: laukkaneilikka (josta en ole ikinä kuullutkaan), Wealden Butterfly -siperiankurjenmiekka, Kermesina-kirjokurjenmiekka ja kirjokorsimo. Miten maailmassa voikaan olla näin paljon näin kaunista!

    ReplyDelete
  36. Voihan kurjenmiekat miten kauniita <3
    Suloinen haahkaparvi, kasvakaahan pojat ( ja tytöt) isoiksi ja vahvoiksi haahkoiksi.
    Ransun nukkumailme kertoo paljon, umissaankin ajattelee, et tää on mun unituoli !Mun!

    ReplyDelete
  37. Rakastan kurjenmiekkoja, laittaisin niitä jokapaikkaan ja isoina ryppäinä :)

    ReplyDelete
  38. En tiennytkään, että keltakurjenmiekkaa on erilaisia. Luulin, että kaikki on sitä samaa. Kosteikon hyödyntäminen on ihan järkevää. Meillä on pihalla myös pieni kosteikko, jossa keltakurjenmiekka viihtyy. Sen lähelle yritin laittaa kasvamaan syksyllä alelöydön euron rantatädykkeen. En muistanut kertoa tästä puolisolle, ekat kasvut ajettiin yli ruohonleikkurilla. Onneksi jotain uutta alkua on vähän näkyvissä.

    ReplyDelete
  39. Paula; Maailma on ihania kasveja täynnä :-)

    Leena ja Pojat; Ransulla on aika paljon omaa, tärkeimpänä mm. oma mamma.

    Jaana; Ne ovatkin ihania!

    Vaalean vihreää; Onhan niitä, kirjavalehtisiä ja sitten paria eri kukan väriä, tosin valkoisen-keltaisen-ruskehtavan sävyissä niissä taidetaan kaikissa liikkua.
    Toivottavasti rantatädyke siitä reipastuu, onneksi se kukkii vasta vähän myöhemmin!

    ReplyDelete
  40. Huh mikä määrä haahkanpoikasia! Samoissa merkeissä Ransun kanssa ollaan.... rento "läps", ylätassu!

    ReplyDelete
  41. Somia ovat, kurjenmiekat. Ja ai että nautinnollisen oloinen kissa ;) ja melkoinen lintupesue! Ihana ihana kesä!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    ReplyDelete
  42. Päiväunet kiikkustuolissa, voi toista! Hurmaavia erikoiskasveja taasen, kiva kun Sinulla on myös tuollainen kosteikkoaarre...

    ReplyDelete
  43. Sulo; Läps takaisin! Rennosti täältäkin.

    Helena ja Blackie; Kesä on ihanaa aikaa :-)

    Sametti Hortensia; On tosi kivaa, että pihalla on monenlaisia kasvupaikkoja.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!