Saturday 13 April 2013

Sadetanssi

Olipa virkistävää herätä sateen ropinaan. Armas sade! Edellisestä vesisateesta on lähemmäs viisi kuukautta. Tyytyväisyyden tunnetta on vaikea kuvailla. Sade on elämän tuoja, roudan sulattaja, kasvien imettäjä, ihon pehmentäjä.
Juhlan kunniaksi ensimmäinen mummonpalsami on avannut kukkansa.

It's raining! Hallelujah! For the first time in nearly five months it's WATER!

Ensimmäiset onnistuneet indigovärjäykset ovat myös kuivumassa. Tällä kertaa huijasin ja ostin indigojauhetta Tetriltä. Aiemmin olen värjännyt morsingolla, mutta se epäonnistui. Yksi vaikeus on ollut ohjeiden löytäminen, en tiennyt mitä tehdä morsingon lehtien kanssa kun en päässyt värjäämään heti, niinpä yhdistelin tuoreiden ja hiostettujen lehtien ohjeita, kun en löytänyt neuvoa siihen, mitä kannattaisi tehdä. Sama ongelma oli indigojauheenkin kanssa, sellaista reseptiä, joka ruokaohjeen lailla kertoisi miten paljon mitäkin ainetta ja missä vaiheessa lisätään, ei löytynyt.
Onneksi lopputulos on kuitenkin tämä. En ole oikein varma siitä, miksi tämä onnistui, kun liemi ei ollut erityisen vihreää, mitä sen kuulemma pitäisi olla. Liemen happamuuden testaaminen pH-liuskoilla ei myöskään oikein onnistunut, kun ne menivät niin möhnäisiksi, ettei liuskan värejä voinut erottaa. Olen ymmärtänyt, että lankojen pitäisi olla liemestä nostettaessa vihertäviä, mutta nämä olivat sinisiä jo siinä vaiheessa eikä hapettuminen muuttanut väriä, mutta väri ei myöskään irronnut huuhdeltaessa.
Näin ollen minullakaan ei ole antaa ohjetta.

Joka tapauksessa lempiväriset langat ja sateen ropina ilostuttavat kovasti! Olen nautiskellut juomalla aamukahvia parvekkeella, jossa on tietenkin myös turkoosinsinistä. Parvekkeella on nyt muutakin lempiasiaa, nimittäin taimia. Nämä hankin Kevätpuutarhamessuilta Helsingistä, messut jatkuvat vielä viikonlopun. Olen vielä tänään palaamassa messuille Ullakkopuodin osastolle kertomaan uusimmasta kirjastani ja laatikkoviljelystä sekä muista puutarhapuuhista.

Puutarhamessujen mukavinta antia ovat jälleen parvekkeet, joista voi äänestää mieluisinta. Tämä cityparveke on Terassi-lehden toteuttama. Jostain syystä nämä parveke- tai terassi-ideat on aina työnnetty messuhallin takaseinälle, jonne asti kaikki kävijät eivät välttämättä löydä.

Tämä on Järvenpään kukkatalon parvekenäkemys. Kantava väriteema on violetti, vaikka juuri Kartanonrouva Elisen blogissa keskustelimme siitä, että violetti ei kai ole muodissa. Onneksi violetin ystäviä löytyy!

Hornborg piha ja puutarhan parvekkeelta avautuu huikea kattoterassinäkymä yli Helsingin.

Tämän A-lehtien toteuttaman parvekkeen ottaisin heti. Siinähän on lempivärinen istutuspöytäkin!

Messuhallin keskellä olevasta näytepuutarha-alueesta ei ole paljon sanottavaa. Teemana on maailmojen puutarhat, joka on hauska, mutta toteutus on taas sellainen, että messukävijä kokee kulkevansa kivierämaassa keskellä ankeaa messuhallia eikä suinkaan puiden (vaikkapa palmujen) katveessa jossakin ihanassa puutarhassa.
Laitankin tähän vain yhden kuvan mielestäni onnistuneimmasta puutarhasta: Vihermalin toteuttama keskieurooppalainen vesipuutarha. Kuutiot ovat marjakuusia, jotka ovatkin mielestäni leikattuina kauneimmillaan. Osa kasveista kasvaa matalissa altaissa, osa altaiden partailla. Aluetta reunustavat puut ovat riittävän suuria kehystämään tämän puutarhan omaksi rauhalliseksi kokonaisuudekseen, vaikka se sijaitseekin keskellä vilkasta messuhallia.

Lopuksi vielä kissojen kuulumiset, jos joku miettii, mitä heille kuuluu. Pojat ovat löhölomalla sillä aikaa, kun mamma pyörii messuhalleissa. Iltaisin otetaan kyllä kaikki menetetty huomio takaisin.
Mukavaa viikonloppua!

(Ai niin, ne taimet! Ne ovat Tommolan tilalta, joka on taas kerran ainoa erikoisempia perennoja myyvä taimisto messuilla. Tällä kertaa kassiin sujahti himalajanjalkalehti, vuorikaunokki 'Amethyst in Snow', hohtopiikkiputki ja kirjokurjenmiekka var. kermesina, joka on tavallisen kirjokurjenmiekan punertavampi versio)

Himalajanjalkalehti – Podophyllum hexandrum
Hohtopiikkiputki – Eryngium giganteum
Kirjokurjenmekka – Iris versicolor
Mummonpalsami – Impatiens balsamina
Vuorikaunokki – Centaurea montana

44 comments :

  1. Täälläkin riemuitaan sateesta! Kiva käydä messuilla näin kuvien välityksellä, en päässyt lähtemään kaupunkiin tällä kertaa. Ihanan värisiä lankoja!

    ReplyDelete
  2. Sade tuo kevään ja kesän niin kuin auringon lämmittävät säteetkin. Mukavaa viikonloppua ja kissoille rapsutukset!:-)

    ReplyDelete
  3. Mäkin tuijotan aina välillä ikkunasta, että näenkö lumen sulavan silmissä:) Kivaa!
    Oi Tommolat olivat tulleet Helsinkiin, odotin heitä Turun messuille, heidän perennansa olivat ainoa mielessäni oleva etukäteisostos. Mutta Turku jäi heiltä väliin. Kivat perennat löysit heiltä !

    ReplyDelete
  4. Tämä vesisade on jotain aivan ihanaa!!! Vähän väliä katson ikkunasta pihalle, ovatko lumikasat yhtään pienentyneet sitten parin minuutin takaisen silmäyksen ;)

    ReplyDelete
  5. Joo kiva kun sataa, mutta toivottavsti se ei kestä yhtä kaukan kuin satettomuus...

    ReplyDelete
  6. Ropina tosiaan kuulostaa ihanalta!

    Jätin tänä vuonna messut väliin, kun niin monena vuonna ne ovat olleet niin samanlaiset. Mutta nuo parvekkeet on mustakin tosi kiinnostavia, vaikkei mulla edes ole parveketta. Miksi ihmeessä ne tosiaan on siellä perän perällä?

    ReplyDelete
  7. Mukavaa messupäivää sinulle, pojat ottavat varmaan sinut sitten avosylin illalla vastaan kun kotio pääset:)

    ReplyDelete
  8. Voi jossain sataa jo, meillä ei vielä. Mutta ilma on mukavan leppeä ja lumet sulavat sateesta huolimatta. Aivan mun lempiväri noissa langoissa ja suloinen palsaminkukka! Mukavia messuiluja!

    ReplyDelete
  9. Ihania kuvia! Erityisen ihanan herkkä kuva mummonpalsamista. Ja vielä kolmas ihana eli violetti, joka on lempivärini. ;)

    ReplyDelete
  10. Harvoin kaatosade tuntuu niin ihanalta kuin tänä aamuna. Lumi hupenee silmissä.
    Mukavaa messupäivää!

    ReplyDelete
  11. Kiva että joku nauttii sateesta tänään! :)

    Muistelisin juuri vastikään lukeneeni morsingolla värjäämisestä jostakin, täytyypä koettaa mielenkiinnosta kaivaa se ohje esiin. Kaunista lankaa sait joka tapauksessa aikaiseksi!

    Hienolta näyttävät messutkin, ehkä saan tästä potkua alkaa taas laittamaan omaakin parveketta kesäkuntoon.

    Ja hui! Olet tippunut katoltakin... :(

    ReplyDelete
  12. Täälläkin satoi ainakin aamupäivällä ja pihalle on jo ilmestynyt kuraa, joka ei kyllä koirien kanssa ole paras mahdollinen elementti...mutta kyllä se siitä kuivuu kun aurinko pääsee millon paistamaan.

    ReplyDelete
  13. Hienoja löytöjä teit messuilla, tuolla Tommolassa taitaa muutenkin olla paljon kaikkia kivoja kasveja:) Siskoni on aina välillä tuonut mullekin jotain kivaa niiden messuosastoilta, hän käy usemmain messuilemassa.

    Mulla on blogissa sekä morsinkoohje että indigo-ohje, siellä sivupalkissa omana sivuinaan. En halua olla pahanilmanlintu, mutta tuo, että sekä liemi, että lanka jo nostettaessa oli sinistä, voi viitata siihen, ettei indigo ollut kunnolla pelkistynyttä ja on tarttunut lankaan pelkistymättömässä muodossa eli lähtee hankauksessa pois:( Näet sen sitten kun rupeat kutomaan, jos kädet sinistyy:)

    ReplyDelete
  14. Hei Saila, messuista puheenollen Mummi kävi niillä ekaa kertaa kun eläkkeellä ehtii kaikkea kivaa. Ai ne olivat parvekkeita! Tiirailin pieniä kopperoita enkä ymmärtänyt mikä sekavien pikkuhuoneiden tarkoitus oli. Lähestyin ilm väärästä suunnasta enkä lukenut tekstejä. Tätyy sanoa että minuun ne eivät purreet. Mutta messuilta hankkimani kirjasi Puutarha laatikossa on hyvä ja blogiasi jään mieluusti seuraamaan. Hyvää messupäivää!

    ReplyDelete
  15. Täälläkin satelee, jee!! Sitten aurinkoa, kiitos;) niin johan neiti kevät tanssii...,D

    Hienoja kuvia!:)

    ReplyDelete
  16. Oli todellakin ihanaa herätä yöllä siihen ääneen,kun sade ropisi kattoikkunaan :)

    Kauniin väristä lankaa sait. Mitäpäs meinaat siitä saada aikaiseksi?

    ReplyDelete
  17. Kauniin väristä lankaa.
    Myös ihania kevättunnelmia niin omallasi kuin messujenkin parvekkeilla.
    Mukavaa viikonloppua Sinullekin!

    ReplyDelete
  18. Tänne ei sitten tulleetkaan ne sadepilvet, lupauksista huolimatta. Vaikka onhan tätä lauantaita vielä jäljellä. Sateen ropinassa olis kyllä kiva kuunnella pitkästä aikaa.

    ReplyDelete
  19. Voi tosiaan,olisi pitänyt tuolta messuilta muistaa ostaa kirjasi. Käyntini oli vähän kiireinen, mutta Pukinmäen puutarhan ständiltä ehdin napata erilaisia tomaatteja ja pelargonian pistokkaita mukaani - minulle ne ovat tarpeeksi eksoottisia :)

    t. Undine

    ReplyDelete
  20. Sateen tuoma kura on kamalaa, mutta kyllä sen kestää kun tietää miten sade nopeuttaa lumien sulamista.

    Tulipa langasta hienon väristä, sininen on minunkin väri :)

    ReplyDelete
  21. Kiitos kaikille kommenteista! Kyllä kura äkkiä loppuu, kevät on kuitenkin vuodenajoista kuivin! Ihanaa ♥

    Leena; Voi että, en tajunnut että sinulla on ohjeet omilla sivuillaan, katsoin blogikirjoituksiasi mutta en löytänyt tai osannut etsiä. Täytyy kokeilla tuota värin hankautumista. Äsken jo hypistelin voimallisesti, mutta en huomannut selvää värinlähtöä. Pari päivää värjäystä aiemmin tekemässäni indigoliemessä oli kyllä purkin pohjalla vihreämpää väriä, mutta päältä se oli sinistä.

    Katja Lammi; Yleensä myyn värjäämäni langat, mutta näitä täytyy kokeilla josko värjäys on onnistunut. Teen ja myyn myös pilkullisia lapasia, joihin värjään pilkkulangat. Katsotaan, kyllä noista jotain tulee.

    ReplyDelete
  22. Hei miten suloinen mummonpalsamin kukka<3 Meillä on elokuussa hyötyläisten kanssa nimenomaan tuolla morsingolla värjäystä, täytyykin muistaa sitten raportoida miten se sujui:) Kiva nähdä kuvia messuilta, kiitos!

    ReplyDelete
  23. Tuon mummonpalsamin piti olla kerrottua, mutta tuo ensimmäinen kukka on jotenkin toispuoleinen ja vähän viallinen muutenkin. Jännityksellä odotan millaisia seuraavista kukista tulee. Ja ihania ne on joka tapauksessa!
    Teillä varmaan värjäys onnistuukin, kun on kokeneita värjäreitä mukana, itse olen kokeillut sinistä vain hatarien tietojen varassa.

    ReplyDelete
  24. Hienon sinisiä lankoja!

    Vai ei messut olleet taaskaan antoisat. Tuo kuvaamasi puutarha on kyllä kaunis. Samoin parvekkeissa on monta nättiä. Ja Tommola-saalis on kiinnostava.

    Ehkä se messupäivä sadesäät voittaa.

    ReplyDelete
  25. No oli messut minusta paremmat kuin on monena aiempana vuonna olleet. Kivoja erikoismyyjiä, vaikkapa yksi jännä ruosteisesta raudasta tehtyjä tunnelmavaloja myyvä pikku yritys, sellaisia näyttää tulleen lisää ja se on kiva juttu.
    Tuo näytepuutarha oli oikeasti hyvä, siinä on jännää istutusta, uutta ajattelua! Kauniit puuterassit ja muut rakenteet myös. Ne partsit kannattaa katsoa, ne on kivat.

    ReplyDelete
  26. Ihana vesisade, lupaus tulevasta vehreydestä ! Värjäämässäsi langassa on upea sävy..onko oikeasti noin syvän sininen ( vai turkoosi)?
    Ransun kippuravarpaat....oi näitä muruja <3
    Minusta messujen paras partsi oli Jäken kukkatalon partsi ja violettiteema vetosi minuun. Näytepuutarhoilta odotin näyttävyyttä ja jotain ihmeellistä, että olisi voinut todeta, että WAU....pientä ja vaatimatonta oli
    . Onko ostamasi vuorikaunokki violettiin vivshtavan vaalea? Mahtaa olla kauniin värinen.
    Mutta Saila oli niin kiva tavata sinut livenä ! Miten vastasitkaan sitä mielikuvaa, jonka olin sinusta saanut; herttainen, sympaattinen sievä Saila....ja höpsö...=^..^= -ihminen ;)
    Ja nyt murut lienevät tyytyväisenä kun mammat jälleen kotona. Papu tässä vieressä varpaat harallaan.
    T. Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  27. Minusta messujen istutuksista se Omnian (?) marokkolainen puutarha oli hyvä.

    Oli tosi mukava tavata sinut livenä!

    Leena

    ReplyDelete
  28. Leena ja Pojat; Paras mamma on kotona oleva mamma, ainakin näiden hemmoteltujen poikien mielestä! Lankakuvassa on oikea sävy eli tuollainen turkoosiin vivahtava sininen. Tuo yksi vyyhti on tummempi, se oli liemessä pidempään.
    Vuorikaunokki 'Amethyst in Snow'lla' on valkoiset kukat joissa on violetit keskustat, kuvassa todella kaunis!
    Oli todella kiva tavata sinutkin, sama täällä, ihan tutulta tunnuit :-)

    Leena K; Sekin oli hieno, minulle vähän liian kalju, olisin kaivannut niitä yllä huojuvia taatelipalmuja ;-)
    Oli todella mukava tavata!

    ReplyDelete
  29. Sen verran vien näytepuutarhoista, että kyllä niistä ideoita saa ja se sininen lehden muotoinen terassi/alusta oli aika kiva !
    Sun turkoosi rautatuoli ja värikylläinen tyyny voisi olla bongattavissa malliparvekkeelta :)
    On hyvän näköiset.
    Minä oon koulinut taimia viime yön unissani, nukuin pommiin Onnin insul.ajasta, heräsin kun karhea kieli nuoli nenää.
    Hyvää messuilua ja kokonaisen viikonko teidän pitää viettää nyt stadissa ?
    T.Leena ja Pojst

    ReplyDelete
  30. Juu, olihan niittä katsottavaa. Kun olisi vielä mennyt skumppalasilliselle ylätasanteelle, sieltä tuo alue olisi näkynyt hyvin ;-)
    Voi ei mitä unia! Olemme kai kaupungissa, tai katsotaan nyt jos tulee pakottava tarve lähteä saareen käymään.

    ReplyDelete
  31. Kiitos, että pääsin kuviesi avulla piipahtamaan myös Hesan puutarhamessuilla ;)
    Voin muuten kertoa, että tulevana kesänä violetti on muotiväri mun grillipihalla, näin päätin!

    ReplyDelete
  32. Violetti grillipiha, hienoa!

    ReplyDelete
  33. Miten minulta on tämä blogisi jäänyt huomaamatta...kommenttejasi olen muista blogeista lukenut, mutta en sitten ole tänne vaan osunut.
    No, nyt asian on korjattu ja olen uusi lukijasi...:)

    ReplyDelete
  34. Kiitos messukuvauksesta!

    Sade on vaihtunut ihanaan keväiseen auringon paisteeseen. Mukavaa kevät viikkoa!

    ReplyDelete
  35. Mutsi; Tuo on todellakin rapsutirapsuti- ja pusipusi-asento!

    Irmastiina; Sinäkin olet tuttu nimimerkki minulle entuudestaan! Kiva kun tulit ja tervetuloa!

    Heidi-Maaria; Hienoa, että siellä paistaa, pääkaupunkiseudulla oli pilvinen päivä.

    ReplyDelete
  36. Ylhäällä ois pitänyt käydä niin kokonaisuus olisi hahmottunut.
    Jos mukana olis ollut ollut systeri ni skumpat ois hörpätty. Vaan seuralaiseni oli vieruskaveri bussista, joten en hörpänny. Mutta hörpätään varmaan seuraavalla kerralla, koska ehdittiin jo niin tutustua että suunnitelmissa on yhteisiä taimistokäyntejä jne.
    Kyllä sä meet viikolla saareen luulen mä :D Siellä on kevät edempänä ku täällä ja kivojs kasvuylläreitä tänäänkin bongattu jopa täällä.
    T. Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  37. Juu, saa nähdä miten viikolla käy. Skumpat olis kieltämättä maistuneet, mutta en minäkään muistanut ehdottaa. Hauskaa että tutustuit saman tien uuteen puutarhaystävään, heti kun olit liittynyt yhdistykseen! Kyllä kannatti ;-)

    ReplyDelete
  38. :D Vai kissat löhölomalla :))) Sitä on nyt kyllä liikkeellä, vilkaiseppas meidänkin blogiin.

    Tosi kiva postaus, kivoja erilaisia parvekkeita!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    ReplyDelete
  39. Kissoilla on selvästi kaupungissa liian vähän tekemistä. Viime päivinä Ransu on riehunut aika paljon, härnää Mustia ja on nyt saanut aikaan haavan kaverin kylkeen. Höh.

    ReplyDelete
  40. Oih, kun ihanan väristä lankaa!!!

    ReplyDelete
  41. Kaunista farkkusinistä :-)

    ReplyDelete
  42. Sade on tehnyt tosi hyvää...Katupöly ei enää vaivaa! <3

    Messuhallin parvekkeilla näkyy monenmoisia mielenkiintoisia juttuja, josta voisi ottaa onkeensa...

    ReplyDelete
  43. Niin on, ihanaa kun ei yskitä.
    Jotkut noista näyteparvekkeista oli sisustettu kivan kokonaisvaltaisesti.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!