Friday 4 May 2012

Pieni potilas

Pari päivää sitten huolestuin, kun Ransu tuli pari kertaa peräkkäin sisään käymään vessassa. Pojat yleensä nauttivat ulkoilmavessoista täällä kotisaarella eivätkä käy sisävessalla kuin sateella tai yöllä. Lisäksi Ransulta ei näyttänyt lirahtavan vatiin melkein mitään.
Kun eilen illalla tilanne oli sama eli Ransu pissasi vain vähän kerrallaan jos sitäkään, päätin lähteä eläinlääkäriin. Jos kissa ei virtsaa, se voi pian johtaa virtsamyrkytykseen, joka on hengenvaarallinen. Huoli pienen voinnista oli kova.

Joka päivähän täältä saarelta ei pääse sekä pois että takaisin saman päivän aikana, mutta perjantai on sellainen päivä että pääsee. Perjantain iltalaiva on tosin useimmiten täynnä saariin meneviä kesämökkiläisiä, mutta ajattelin, että voin jättää auton Nauvoon ja tulla Ransun kanssa jalkamatkustajana, jos niin on.

Nyt oli onni myötä. Aamulla kun ajoin rantaan kysymään autopaikkoja, selvisi, että saan autopaikan sekä saaresta poispäin että illalla takaisin. Olin varautunut siihenkin, että joudun jättämään auton kokonaan saareen ja menemään Nauvosta bussilla Paraisille – onnistuisi se niinkin, mutta hankalammin. Aamulaivaan oli varattu paikat traktorille ja tukkikuormalle, mutta onneksi autoni on niin pieni, että se mahtui niiden perään!
Lääkärillä selvisi, että Ransulla on virtsatietulehdus. Ransu rauhoitettiin ja näytteet otettiin katetrilla, samalla saatiin tehtyä huuhtelu. Ransu sai ensimmäisen antibiootin pistoksena sekä nesteytyksen kun sanoin, että meillä menee iltaan asti ennen kuin olemme takaisin kotona. Piti vielä poiketa Kaarinassa hakemassa Urinary-raksuja eläinlääkäriasemalta, Paraisten klinikka on niin pieni, ettei siellä ole varastoa. Mutta hyvää hoitoa siellä saa. Musti aikoinaan kastroitiin juuri Paraisilla. Ransun hoidon jälkeen lääkäri lähti katsomaan erästä lehmää. Sellaista on maalaispraktiikan pito. Ystävällisesti hän otti meidät vastaan, vaikka soitin samana aamuna.

Ehdin kuitenkin jo iltapäivälaivaan Norrskatan kautta takaisin, soitin vain matkan varrella laivaan varmistaakseni, että siinä vuorossa on tilaa autolleni. Reissuun kului seitsemän ja puoli tuntia, mutta jos en olisi ehtinyt iltapäivälaivaan, istuisimme tällä hetkellä Ransun kanssa vasta iltalaivassa matkalla Nauvosta kotiin.
Nyt Ransu on reipas mutta vähän tokkurassa ja haluaisi kovasti ulos. Huomenna se pääsee taas seikkailemaan. Nyt pojalla on kymmenen päivän antibioottikuuri ja muutaman päivän tulehduskipulääke, joka auttaa virtsaamaan ilman kipuja. Pidättely kun ei auttaisi taudin paranemista. Lisäksi Ransu syö Urinary-erikoisraksuja kuukauden ajan, varmuuden vuoksi. Bakteerien lisäksi mikroskoopilla näkyi struviittikiteitä.

Ransu has a urinary tract infection. We went to the vet today and he is now on antibiotics. Ransu is, not the vet!

Ransu on sairastumisestaan huolimatta ollut reipas pieni manuliprinssi. Tässä kuvasarja eiliseltä:

Naapurin Naksu hiipparoi kylätietä pitkin kohti meidän pihaa.

Haa! Ransu hiipparoi vastaan.

Hoo! Hyökkäykseen! Naapurin poika kanveesiin!

Oho, hyppy jäi vähän lyhyeksi.

Naksun tyylinäyte.

The Furrybums – Ransu is good friends with our neighbours' cat.

Vielä lähikuvat hyppypehvoista:



Pehmoista perjantai-iltaa!

54 comments :

  1. Huh tuota uroksen elämää.

    ReplyDelete
  2. Voi pientä potilasta...voi Ransulainen.
    Se on niin kurjaa, kun muruille tulee jotain sairautta.
    Vaan kyllä vaiva alkaa helpottaa, kun on lääkekuuri päällä ja saa hoivaa ja hellyyttä ja oikeanlaista ruokaa.
    Ja Pantteri on seurana<3

    Hyvä, että pääsitte nopsasti lääkäriin.

    Pikaista paranemista.

    toivottaa Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  3. ...ja Naksuhan se on varsin hauskan näköinen punainen tiikeriheppu !
    Mitkä kuvat :)

    t.Pojat ja Leena uudestaan

    ReplyDelete
  4. Voi Ransu-parkaa:( Hyvä,että saitte kuitenkin apua äkkiä ja tauti alkaa talttua.Sä oot kyllä mestari noiden kissakuvien kans!ihania pieniä kertomuksia,joissa on vauhtia ja huumoria.Me like!Mä sain kans yhen hauskan hyppykuvan otettua,valitettavasti vain kuvan laatu ei ole tuota luokkaa.mukavaa viikonloppua ja Ransulle pikaista paranemista.

    ReplyDelete
  5. Mahtavat pehvakuvat! Ja parantumista kissalle! Oli teillä pitkä reissu, mutta onneksi kaikki meni hyvin.

    ReplyDelete
  6. Voi pikkuista♥
    Meilläkin oli ell-reissu, eilen. Onneksi asiat järjestyivät ja olette nyt kotona. Asiansa osaava eläinlääkäri on hieno asia. Toivotaan että vaivat helpottavat. Silityksiä molemmille pojille!

    (Kaikenkaikkiaan hieno kuvasarja!)

    ReplyDelete
  7. Pikaista paranemista Ransulle! Hyviä kuvia kissojen kohtaamisesta.

    ReplyDelete
  8. Voih, toivottavasti Ransu toipuu pikaisesti täysiin voimiinsa!

    ReplyDelete
  9. Voi Ransua, Ymmärrän hyvin huolesi. Onneksi huomasit pian pojan vaivan, toivotamme pikaista paranemista. Upea kuva potilaasta ja myös kissakohtauksesta, olet nopea kamerankäyttäjä. Mekin kävimme tänään eläinlääkärissä, mutta onneksi vain rokotuksissa.

    ReplyDelete
  10. Voi Ransua, onneksi hän sai avun pian ja teillä oli onnea matkanteon kanssa. Ransulla oli sitten sama homma kuin Nikillä pari kesää sitten. Se on paha paikka, kun ei pissa tule. Siinä ei paljon ole aikaa miettiä ja ihmetellä. Pusuja Ransulle ja terkkuja myös Mustille!

    ReplyDelete
  11. Voi Ransu, pikaista paranemista. Onneksi hän on oikea Leijona vartioimaan pihapiiriänne. Hyppy on hienoa!

    ReplyDelete
  12. Onneksi kyydit järjestyivät mennen tullen ja lääkärissä tehtiin oikea diagnoosi!
    Nyt huoli on varmaan helpottunut.
    Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
  13. Onneksi Ransu pääsi pikaisesti hyvään hoitoon.

    ReplyDelete
  14. Oijoi, lemmikeistä on aina suurta huolta. Toivottavasti Ransu toipuu!

    ReplyDelete
  15. Jihuu Ransu! Lekurikeikka lusittu, pehvajulkisuus saavutettu ja huomenna olokin on jo ihan super, kiitos viisautesi - hyvä kun kävit näyttämässä laatikolla mammalle vaivasi! Ylätassu ja makoisia unia!

    ReplyDelete
  16. Kiitos kaikille toivotuksista! Ransu lähettää nenäpusut.

    Jokke; Niin, tai leikkiähän se on noissa kuvissa... pojat on poikia.

    Leena ja Pojat; Se on kurjaa, pienet ovat tärkeitä ja rakkaita meille. Eiköhän se helpota. Pantteri oli varsin tyytyväinen, kun palasimme, sekin on varsinainen laumaeläin :-)
    Naksu on ihana tiikeriheppu, ja siskonsa Nelli söpö pikkuruinen punavalkoinen pakkaus (jota Mustikin pelkää)!

    Tiina; heh, joo, pitää olla nopea liipasinsormi tai tulee pelkkää suttua :-D Sitäkin tulee aika paljon...

    Désirée; Juu, täältä on aikamoinen reissaaminen kun laiva- ja lossimatkat on hitaita eikä laiva kulje yhtä mittaa kuten lossit. Mutta hyvä että onnistui.

    Myrsky; Juu, luin teidän lääkärireissusta, Ransu on huomattavasti leppoisampi tapaus vaikka ei sentään niin kiltti kuin Musti, joka on maailman kiltein.

    Kisulit; Kiitos!

    Susanna; Kiitos, toivotaan näin.

    Cheri; Kiitos, onneksi tuli mentyä ja pääsimme näin varhaisessa vaiheessa lääkäriin.

    Tiina; Kiitos, eiköhän Ransu tervehdy tästä.

    Maiju; Kiitos! Niin on :-D

    Kirsti; Kyllä, on helpottunut, juuri näin, kun on diagnoosi ja hoito niin ollaan menossa parempaa kohti.

    Pioni; Niin :-)

    Susanna; Kiitos, eiköhän se. On se kumma miten joku noin pieni voikin olla niin tärkeä, mutta niin se vain on.

    ReplyDelete
  17. Sulo; Olet ihan oikeassa: Ransun vaivaa ei olisi huomannut ollenkaan niin nopeasti ellei se olisi hakeutunut sisälle. Ransulla on lisäksi tapana naukaista, että "nyt mä meen vessaan!"

    ReplyDelete
  18. Voi pikkuista Manuli-Ransulia... ♥

    Pikaista paranemista!

    ReplyDelete
  19. Olipa hyvä, että pääsitte noin nopeasti lääkäriin!

    Pikaista paranemista potilaalle!

    ReplyDelete
  20. Voihan Ransu pikkuinen, huoh. Onneksi huomasit tilanteen ajoissa ja saitte lääkkeet. Mietin itseäni, että tuskin huomaisin jos joku kissoista ei hiekkalootalla kävisi... Tuo teidän matka on jo kuin suuri seikkailu, oikein luin sitä husbendillekin ;) Ja hyppypeppu kuville naurettiin, tietysti.
    Paranemisia ja rapsutuksia.

    ReplyDelete
  21. Voi Ransua, mutta onneksi asiat järjestyivät ja pääsitte nopeasti hakemaan hoitoa. Mahtavia ponnahduksia, olet osunut kamerallasi upeasti!

    ReplyDelete
  22. Elina; Kiitos! Eikös muuten olekin kauniin värinen tuo naapurin Naksu ;-)

    Raakki; Kiitos!

    Pirkko; Niin, tai siitä minäkin huomasin, kun Ransu tuli heti uudestaan lootalle ja samantyypinen käytös jatkui seuraavanakin päivänä. Minulla on täällä Kissan kotilääkäri -kirja (Sari Haikka), se on hyvä ensi hätään, niin osaa katsoa oireita ja tietää, koska on syytä mennä ripeästi lääkäriin.

    ReplyDelete
  23. Maria; Kiitos! Eiköhän pikkuinen (kohta 6 kg!) tuosta kohta toivu. Koko ajan se on ollut tosi reipas, ihan normaali itsensä kumminkin.

    ReplyDelete
  24. Pikaista toipumista Ransulle <3

    Hienot nuo hyppykuvat, teillä on näköjään komeita naapureitakin! :)

    ReplyDelete
  25. Oi voi potilasta! Kiva, että oli reipas ja reissukin onnistui hyvin! Toipumisterveisiä ja Elliltä kans erityisterkut :)

    Tosi mainiot hyppykuvat pojista! Kummallakin on näemmä oikein hyvin kehittyneet takakoipien lihakset!

    ReplyDelete
  26. Naksu on mitä parhaimman värinen, aivan oikeassa olet ;) Huoli Ransuli-manulista vain sotki ajatukset hetkeksi...

    ReplyDelete
  27. Heidi; Kiitos <3 On, täällä on komeiden kollien kulmakunta ;-)

    Inka; Kiitos ja Ellille erityiskiitos! Hyvin on kehittyneet :-D

    Elina; No sitähän miekii ;-)

    ReplyDelete
  28. HUI! Hei kamu, mulla on kans ollut tuommoinen! On tosi hyvä päästä vetskulle nopsaan, on ällöö ku pissiminen sattuu. Hyvin hoidettu! Nyt otat vaan ne antipojootit kiltisti ja juot tarpeeks, ni kyllä se siitä.

    Vartiopuuhia ei näköjään tulehdukset haittaa! :-) Hieno saada noi peppukuvat kans, ihminen tykkää. Se on vähän semmonen.

    Paljon paranemistoivotuksii ja uuden ruuan maistumista!

    ReplyDelete
  29. Paranemista Ransulle! Hienot kuvat kisuista!

    ReplyDelete
  30. Pikaista paranemista Ransulle! Onneksi saitte apua näin nopeasti.

    ReplyDelete
  31. Voi :( Parasta jaksamista Ransulle sekä tietysti mammalle myös! Hienot peffakuvat :)

    ReplyDelete
  32. Loppu hyvin, kaikki hyvin !
    Ransulle rapsutuksia , ja kiitokset mainioista peffakuvista !

    ReplyDelete
  33. Voi manuliprinssiä! Onneksi pääsi heti lääkäriin ja toivottavasti paranee pian. Musti parka on ollut varmaan ihmeissään, mihin kaikki ovat kadonneet. :( Mutta onneksi olette nyt yhes koos ja kotona ja kaikkee. Hyvää viikonloppua koko poppoolle!

    ReplyDelete
  34. Viisas Ransu kun tuli Mammalle asiasta kertomaan! Toivottavasti nyt kaikki näyttää jo valoisammalta. Varmasti on ollut kurjaa :( Me pidämme Helmin kanssa peukkuja teille! Myös Pantterille ettei joudu jäämään yksin kotiin. Hetken kyllä ajattelin, että Helmi Hempukkako on Porvoosta Saaripalstalle lähtenyt käymään....

    ReplyDelete
  35. Pikaista paranemista pikku potilaalle! Vai kävit sinä Ransun kanssa Norrskatan yhteysalusrannassa - ihan taas saaristoikävä kouraisee vatsanpohjasta...

    tv Leena

    ReplyDelete
  36. Kiitos tsempistä kaikille ♥ terveisin RANSU

    Harmaa; Joo, mä otan aina kiltisti kun mamma on meillä autooriteetti ja se määrää. Kun mamma ottaa kiinni ja avaa suun niin tiedän että jotain taas menee kurkkuun mutta kohta saa namin ja keskityn siihen. Kiitti! Meidänkin mamma muuten tykkää kissanpehvoista, ai niin mut sitä ei pitänyt kai sanoo julkisesti missään. No meni jo. RANSU

    Sesse; Kiitos!

    Mirka; Kiitos! Niin, hyvä että tuli lähdettyä, vaikka kyllä sitä moneen kertaan miettii, kun reissu on niin pitkä.

    Linda; Kiitos :-)

    Marimeri; Kiitos! Juu, nyt kaikki näyttää olevan hyvin. Lääkekuuri jatkuu.

    jenni; Musti oli eilisen ulkona, paitsi pääsi kissanluukun kautta eteiseen, jonne olin jättänyt ruokakipot. Kyllä se hyvin tyytyväinen oli meidät nähdessään ja tuli heti sisään viettämään perhekeskistä laatuaikaa.

    Naukulan Mamma; Niin, onneksi Ransulla on tapana kommunikoida tuollaiset asiat. Se tulee kans aina oksentamaan mun lähistölle ja maukuu ensin surkeasti, että nyt tulee oksut!
    Eikös ole kaunis poika tuo Naksu? Hieno väri ;-)

    ReplyDelete
  37. Leena, kyllä tänne kulkee reitti joko Nauvosta tai Norrskatan Lavarnista, yhteysalus kulkee niistä molemmista ja riippuu aikataulusta, kumpi sopii omaan matkantekoon. Yhtä paljon käytän molempia, kesällähän pääsee Rymättylänkin kautta, kun Kaita aloittaa likennöinnin.

    ReplyDelete
  38. Ja ihmiset vielä valittaa työmatkoista, huh. Onkohan joissain kissan raksuissa enempi sitä proteiinia, kuin toisissa?! Että kehittyy niitä kiviä?! Meillä ei huomaisi tuollaista, kun kissat käyvät ulkona tarpeillaan. Hyviä kuvakulmia:D

    ReplyDelete
  39. Oijoi, Ransu-kulta, parane pian <3 Onneksi mamma oli tarkkana ja kuunteli huoliasi tälläkin kertaa.

    Hienot ja kalenteripoikamaiset pehmopeppukuvat! :D

    ReplyDelete
  40. Paranemista Ransulle :) Aivan mahtavia actionkuvia !

    ReplyDelete
  41. Taina; Niinpä, no ei täältä voisi missään töissä käydäkään, kun matka esim. Korppoon pääsaarelle Kyrklandetillekin vie ainakin tunnin ja sekin vain teoriassa niin, että yhteysalus Norrskataan tulisi heti silloin kun tarvitsee ja lossi edelleen Norrskatasta Korppooseen myös saman tien. Oikeasti laiva kulkee vain pari kertaa päivässä ja lossikin parin tunnin välein.
    Virtsakiviä syntyy liioista mineraaleista ja siitä, että virtsa on liian emäksistä. Virtsatietulehduskin aiheuttaa niiden kivien syntymistä, eli tässä tapauksessa on ehkä niin, että kivet eivät enää uusiudu kun tulehdus hoidetaan. On silti parempi syöttää jonkin aikaa virtsaa happamoitavia, vähämineraalisia urinary-raksuja.
    Ransu söi runsaasti Royal Canin -merkkisiä Exigent-raksuja ja keitettyä porsaanlihaa juuri ennen sairastumistaan, mutta eläinlääkärin mukaan niiden ei pitäisi aiheuttaa tulehdusta. Katkarapuja pitäisi runsasmineraalisina välttää, mutta niitä en olekaan koskaan tästä syystä kissoilleni antanut.
    Virtsatietulehdukseen ei välttämättä ole erityistä syytä. Niitä syntyy samoin kuin ihmisillekin, kaikenlaisista asioista, vaikkapa siitä, että virtsatiehyeen on päässyt bakteeri. Minulla oli varastossa mys Hill'sin Sterilised cat -raksuja, joita aloin syöttää Ransulle heti kun huomasin virtsaamisvaikeudet, niissäkin on vähennetty mineraaleja ja virtsaa happamoittava ominaisuus.

    Ella; Ransu-kulta on erittäin reipas oma itsensä, oikeastaan se on koko ajan ollut varsin reipas, myös automatkojen ja eläinlääkärikäynnin ajan. Ainoastaan rauhoituspiikki aiheutti raivokkaan pongahtamisen ja räpiköinnin. Onneksi Ransu on jo senkin antanut minulle anteeksi (pidin siitä kiinni operaation ajan).
    Pehmopeput on ♥

    Kaisu; Kiitos :-)

    ReplyDelete
  42. Ransulle paranemisia :).

    ReplyDelete
  43. Voi, onpa ikävää että teilläkin on pissavaivoja :/ Miten teillä on yleensä ruokailut hoituneet, eli joudutteko nyt poikkeuksellisesti ruokkimaan kissat esimerkiksi erikseen?

    Meillähän Adela on niin ahmatti että menisi Heronin Urinaryt samantien väärään suuhun jos Adela pääsisi vierailemaan apajille ja terve kissahan ei saa niitä nappuloita syödä, niin meillä ainakin ruokailu on välillä haasteellista toteuttaa.

    Näkyikö näytteessä paljonkin struviittikiteitä?

    ReplyDelete
  44. Voi Ransua! Hyvä, että huomasit vaivan ajoissa ja saitte sen hoidettua.
    Paranemisia Ransulle :)

    ReplyDelete
  45. Multasormi; Kiitos!

    Tasha; Oikeastaan Musti ja Ransu syövät aina eri ruokaa, kun Ransulla on keitetty porsaanliha ja tietyt raksut, jotka käy sen herkälle vatsalle ja Musti tykkää lihasta raakana ja sillä on eri raksumakukin. En tiennyt, että terve kissa ei saisi syödä urinary-raksuja! Musti ei onneksi ole ahmatti vaan syö kiltisti omat sapuskansa, joihin Ransu taas ei koske.
    Näytteessä oli kuulemma muutama kide, mutta pääosin kokkibakteereja, mitä kokkeja, se ei selvinnyt kun ei ollut väriainetta sen selvittämiseen, mutta ehkä sillä ei ole väliä, tulehdukseen ne kaikki kai viittaavat.

    Kaisa; Kiitos!

    ReplyDelete
  46. Onneksi Ransu sai pian lääkkeen. Hauskat pehmopyllyt!

    ReplyDelete
  47. Paranemista Ransulle. Enpä ole osannutkaan ajatella että kissalle tulisi virsateiden tulehdus. Täytyy seurailla omia poikia jos käyttäytyvät epänormaalista. Aatu jo sairasti joku aika sitten todella ärhäkän korvatulehduksen mikä on kai kissoilla aika harvinaista. Piti oikein nukuttaa jotta saatiin korva puhtaaksi ja lääkittyä tujun antibioottikuurin lisäksi.

    ReplyDelete
  48. Voi Ransua, rapsuja ja paranemisia! Hyppykuvat on aivan ihania! :D

    ReplyDelete
  49. Helena; Niin,loppu hyvin, kaikki hyvin :-)

    Katja; Kiitos! Virtsatieongelmat pvat etenkin leikattujen poikakissojen vaiva, tytöillä harvinaisempaa. Pojilla jopa aika yleistä, etenkin virtsakivien muodostuminen. Ehkäistään hyvälaatuisella ruualla, kuten lemmikkikaupan laaturaksuilla ja tuoreillä myyrillä!
    Oire on esim. outoon paikkaan virtsaaminen, jatkuvasti pissalla käyminen (mutta pissaa ei tule) ja verta pissassa.

    ReplyDelete
  50. Sea; Kiitos :-) Kissanpehvat on ihania ♥

    ReplyDelete
  51. Voi pientä, toivottavasti lääkkeet tehoaa. Täytyy vielä sanoa, että toi eka kuva on ihanan tunnelmallinen ja utuinen. Pehmo pallero. ;)

    ReplyDelete
  52. Kiitos! Ransu on todellakin hyvin pehmoinen pallero, arvaa miten ihanaa on kun se kömpii peiton alle kylkeen nukkumaan aamuvarhain :-)
    Nyt se on reipas ja touhuaa kuten tavallista. Myyränkin jo äsken jahtasi ja söi. Hyvin menee siis!

    ReplyDelete
  53. Voi, Ransu on ollut kipeänä. Minulla oli pieni blogitauko ja olen jäänyt vakavaan uutispimentoon. Rasittava tuollainen yli 7 tunnin eläinlääkärimatka siihen nähden, että meillä Espoossa on nykyään eläinlääkäriasema kävelymatkan päässä. Varmaan Ransu on nyt jo ihan parantunut, vaikka antibioottikuuri vielä jatkuukin.

    ReplyDelete
  54. Uutispimento :-D Juu, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Ransu oli, kuten hyppykuvista näit, reipas silloinkin kun se oli kipeänä, nyt se on vielä reippaampi :-) Minullakin keskittyvät eläinlääkärireissut yleensä kaupunkiin, kun siellä lääkäri on kilometrin päässä, tosin menen sinnekin autolla, kun 12 kiloa kissoja on aika paljon niin lyhyellekin matkalle. Mutta onneksi akuuttitilanteessa pääsee lääkäriin täälläkin, vaikka siihen sitten menisikin koko päivä.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!