Friday, 2 May 2025

Kirsikkakausi

 Erilaisilla kirsikkapuilla saa niidenkin kukintakautta jaksotettua pidemmäksi.

Ensimmäisenä kukkaan tuli kuriilienkirsikka 'Brilliant' jo yli viikko sitten. Uhmasin vappuaaton räntäsadetta sitä kuvaamaan.

Mutta toki tänä aamuna tuli kauniimpi kuva! Jos ottaisi verkon pois ympäriltä, tulisi vielä kauniimpi. Harkitsen asiaa. Täältä tontin takakulmasta saattaa joku kauris kumminkin murtautua puutarhaan enkä välttämättä sitä huomaa.

Tontin yläreunalta on kiva näkymä alas jokilaakso-Rivendelliin ja siitä alemmas. Edessä kasvavien villiintyneiden hapankirsikoiden karsiminen on työlistalla: ei niitä ihan noin paljoa tarvittaisi ja mikä pahinta, ryteikössä on myös orjanruusun monimetrisiä, isopiikkisiä lonkeroita.
Kaikki tuo on kyllä kukkiessaan varsin viehättävää ja tämä on tällainen puolivilli alue, mutta kirsikat ja ruusut vain jatkavat maailmanvalloitustaan, jos niille ei pistä kampoihin.

Kuriilienkirsikan lähellä kasvaa ruusumanteli, sen kukintaa saamme edelleen odotella.

Kun nyt täällä ylhäällä ollaan, raportoidaan sekin, että Parrotia persica on selvinnyt toisesta talvestaan!

Rusokirsikka avasi ensimmäiset kukkansa juuri, kun vappuaaton räntäkeli alkoi. 

Tänä aamuna kukkia on enemmän ja tuli kauniimpi kuva, vaikka tuulee penteleesti! 
Niin ihanaa, kun tämä puu kukkii nyt ensimmäistä kertaa runsaampana. Tähänastinen ennätys taisi olla viisi kukkaa. Puu on vasta nuori eikä sen alku ollut hääppöinen.

Tässä rusokirsikka on kaikessa komeudessaan. Ostin sen yhdeksän vuotta sitten loppukesällä suurella alennuksella, kun taimen latva oli kuivunut. Se on siitä pitäen venynyt kaksinkertaiseksi ja alkaa vähitellen näyttää enemmän puulta kuin kepiltä.

Seuraavaksi nuppunsa avaa kirsikkaluumu 'Nigra'. Ajattelin, että mustan vajan asettaminen puskan pohjoispuolelle saattaa aikaistaa sen kukintaa. Mustasta seinästä heijastuu auringon lämpösäteily tehokkaasti. Mene ja tiedä, tämä on aina ollut aikainen.

Ensimmäiset kukat avautuvat edelleen puskan alaosaan, kuten aina ennenkin, eikä niihin oksiin, jotka ovat lähimpänä vajaa. Alhaalla on lämpimintä täällä kylmän meren tuulissa.

Kauniista pulleista nupuista puheen olleen: nämä ovat komeimmat vappupalloni. Kerrottu tulppaani 'Palmyra' jäi uuden vajan jalkoihin ja siirsin niitä muualle, mutta en silloin loppukesällä löytänyt kaikkia sipuleita.
Tässä vanhalla paikalla kukkii edelleen sinnikkäästi vuodesta toiseen muutama tulppaani. Ongelma on, että vaja on peräkärryyn rakennettu ja kärryn aisa menee rumasti suoraan tulppaanien päältä ja viereltä. Ehkä voisin sentään maalata aisan vihreäksi, jotta se ei niin näkyisi.

Miksen tajunnut tätä aiemmin? Siinäpä puuha jollekin kuivemmalle päivälle: saimme iltapäivällä melkoisen sadekuuron, joskin lyhyen, ja kohta alkaa ilmeisesti sataa uudestaan.
Sopivan sateista toukokuuta!


Hapankirsikka Prunus cerasus
Kirsikkaluumu Prunus cerasifera
Kuriilienkirsikka Prunus nipponica var. kurilensis
Rusokirsikka Prunus sargentii
Ruusumanteli Prunus triloba

22 comments :

  1. Kukkivat puut o kyllä hianoja ja nupukki o ku helemiä. Kirsikoos on nii montaa eri färiäki. Sykähryttäävät viälä aikaasuurellansa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo nuput ovat melkeinpä vielä ihanampia kuin kukat, kun koko ihana kukinta on vasta edessä päin! Kyllä kirsikoihin on niin helppo rakastua.

      Delete
  2. Kiitos kirsikoista <3 Opin taas uuden kasvin, parrotia! Onpa hieno puu.
    Tylsälle kerrostalopihalle tuollainen hapankirsikka olisi mielestäni just passeli; se ei olisi kovin arka ja kasvaisi käsittääkseni melko vaatimattomassakin maassa. Ja ennen kaikkea, kukkisi ihanasti keväällä.
    Katselin tässä vanhoja kuvia olohuoneestasi, niistä huokui mukava tunnelma tähän sadesäähän. Aurinkoista viikonloppua sinulle +pojille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilo on minun puolellani! Parrotia on hieno. Enpä tiedä, tuleeko siitä koskaan puuta, sen verran talvenarka se on. Mutta jos siitä tulisi edes jonkinmoinen puska.
      Hapankirsikka varmaan pärjäisi siellä, mutta juurivesojahan se tekee, kuten luumukin. Minusta se on kyllä todella kaunis kukkiessaan ja syysvärissään, ja kirsikoita voi syödä tai vähintään niistä on iloa linnuille. Erittäin kannatettava ja monipuolinen puu kerrostalopihalle, siis!
      Sadesäällä täällä tulee tosiaan oltua sisällä. Ajattelin kohta laittaa tulen porinmattiin ja siirtyä olohuoneeseen äänikirjan pariin. Toistaiseksi on tuli ollut keittön hellassa, kun teen lohturuokaa (kermaista pastaa). Kiitos, aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Delete
    2. Kermaista pastaa, kirsikankukkia ja viikonloppu edessä, täydellinen kombo!

      Delete
  3. Voi noita ruusumantelin ja kirsikkaluumu 'Nigra'n nuppuja❤️

    ReplyDelete
  4. Kuriilienkirsikasta tuli mieleen - ihan hassua - ajatus kielopuusta. Olisipa puu, jossa olisi kielonkukkia tuoksuineen. Ja voimakkaan vihreät lehdet, kuten kuusenvihreät. No, voisitko risteyttää kielon ja kuusen 😁?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, en voi :-D Ihana ajatus kyllä! Onneksi on muunlaisia kauniisti valkoisena kukkivia puita, joissa on tuoksukin, ainakin tuomi.

      Delete
  5. Minun Nigra on kuollut ilmeisesti. Onneksi juurelta nousee uutta ja puun pitäisi olla omajuurinen. Rusokirsikan kukintaa odottelen, täälläkin se tekee enemmän kukkia kuin koskaan ennen. Muutenkin kukkapuiden aika on parasta aikaa vuodesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi itku. Oikeanlaiset versot on helppo nähdä, kun Nigrassa on tummat lehdet. Jos versoihin puhkeaa sellaiset eikä vihreät, on Nigra-versoja onneksi kasvussa.
      Ihanaa, että sielläkin rusokirsikka kukkii hyvin! Tämä on ihanaa aikaa.

      Delete
  6. Kirsikankukat ja nuput ovat niin kauniita🌸
    Meidän kirsikkapuu ei menestynyt eikä alkukaan. Ja ilmeisesti pienenkin alun on joku
    jyrsijä popsinut🙈

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei. Myyrät syövät kirsikkapuita kuten muitakin hedelmäpuita turhan ahkerasti. Minultakin ne veivät mm. kaksi istuttamaani kirsikkaa. Sittemmin olen oppinut istuttamaan hedelmäpuut metalliverkolla vuorattuihin istutuskuoppiin ja suojaamaan tyvet huolellisesti.

      Delete
  7. Ihana kirsikkasesonki 🌸 Rusokirsikka näyttää oikein hyvältä. Himoan itsekin tuota parrotiaa vielä, mutta kovin kalliita ovat. Tai halpoja mutta jättimäisen suuria. Vihreä aisa olisi kyllä hyvän näköinen. Kiukuttaa pikkuisen jatkuvat saderipaukset kun olisi sata eri maalaushommaa jonossa 😃 Tänä vuonna kirsikoiden kukinta kestääkin forever kylmän vuoksi, tuntuu kuin eläisi hidastetussa filmissä. Kirsikkaisia hetkiä teille sinne 💕

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet niin paljon mielessäni tähän aikaan vuodesta. Ja olen tosi iloinen siitä, että minullakin alkaa olla muutamia erilaisia kirsikoita! Kuten sanoit, nyt niiden kukinta kestää kauan, mikä on huippua.
      Oman Parrotiani ostin Vakka-Taimesta, sieltä saa pieniäkin taimia, kun itse kasvattavat siemenestä eikä ole mitään kaksimetristä Hollannista tuotua tavaraa. Ne ovat tosiaan ihan mahdottomia ja kalliitakin vielä.
      Tänään ainakin täällä paistaa aurinko siniseltä taivaalta ja seuraava sade on ennusteessa vasta tiistaille :-D Ihanaa kirsikkaista viikonloppua sinnekin!

      Delete
  8. Replies
    1. Ovat kyllä ja suuresti vaikuttavat siihen, että tämä on vuoden kauneinta aikaa.

      Delete
  9. Ai että, siellä on alkanut kirsikankukkajuhlat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Tänään kävi ystäväkin katsastamassa kukkivat kirsikkani. Mukava jakaa tätä hulluutta.

      Delete
  10. Oi ihana toukokuu, tähän voisi todeta <3

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!