Vielä kerran!
Juu, on tämä se. Siis se, jonka piti olla 'Spring Pride', jossa olisi oranssi reuna torvessa, mutta ei ole. Oikeasti tämä onkin vielä nätimpi. Erittäin kaunis muoto ja värit. Mutta lajikenimeä ei täten ole tiedossa.
On muuten myös mahdollista, että tämä on 'Sweet Smiles' -tarhanunnannarsissi. Sitäkin olen joskus tänne istuttanut, tosin vahingossa. Sen torven pitäisi muuttua persikkaiseksi. Tämä ei ole toistaiseksi muuttunut miksikään, mikä ei ole ihme näin viileässä säässä. Ja oikeastaan en usko, että sitä on enää jäljellä, sen istuttamisesta on niin pitkä aika.
Pienempi kukka on tarhaorkideanarsissi 'Dutch Lemon Drops', yksi kauneimmista narsisseista. Joka kevät jännitän, nouseeko niitä enää, ja aina niitä nousee. Vaikka ne eivät ole runsastuneet, eivät ne onneksi ole hävinneetkään.
Tänne on päätynyt myös ystävän antaman taimen mukana tullut kevätesikko, jonka toivon leviävän. Tämä on saaren pohjoisosan kantaa.
Luonnollinen yksinkertainen valkovuokko on todella kaunis koivikossa ja on alkanut vähän levitäkin. Pihassani ei kasvanut luonnostaan ollenkaan valkovuokkoa, mutta se asia on korjattu monen eri lajikkeen ja muodon voimin!
Koivikkoon osuu aurinko koko päivän silloin, kun se paistaa. Tämän kuvan otin iltavalossa. Paikka on rinne, joten narsissit ovat tuossa kuin teatterissa, sopivassa kulmassa ihailuun.
Mikä parasta, narsisseja avautuu koivikkoon vielä lisääkin: nuppuja on! Esimerkiksi tämä ihastuttava orkideanarsissi 'Starlight Sensation', jossa yhteen varteen tulee monta kukkaa.
Koivikkoon osuu aurinko koko päivän silloin, kun se paistaa. Tämän kuvan otin iltavalossa. Paikka on rinne, joten narsissit ovat tuossa kuin teatterissa, sopivassa kulmassa ihailuun.
Kevätesikko Primula veris
Kihlanarsissi Narcissus 'Tête-à-Tête'
Onnenpensas Fosrythia
Sinivuokko eli lehtosinivuokko Hepatica nobilis
Tarhaorkideanarsissi Narcissus Triandrus-Ryhmä
Valkovuokko Anemone nemorosa
Kauniita ovat, ja eikös se ollut niin, että peurat ja kauriit eivät syö noita. Vai muistanko väärin?
ReplyDeleteMuistat aivan oikein, narsisseilla ei ole syöjiä. Jäniksetkään eivät niitä syö. Ne voivat kyllä muuten hävitä, jos eivät viihdy (useimmiten siksi, että on liian kuiva paikka) tai jos sipuli putoaa liian syvälle myyrän kaivamaan tunneliin. Jotkut narsissilajit ovat myös liian talvenarkoja meille. Sellaiset, jotka ovat esimerkiksi kotoisin Iberian niemimaalta.
DeleteOlet onnistunut luomaan koivikkoon hyvin luonnonmukaisen narsissimaiseman. En varmaan erehdy, jos veikkaan sinulla olleen mielessä englantilainen kevät. Taidan jatkossa perehtyä enemmänkin narsissien sielunelämään ja istuttaa niitä tulppaanien sijaan. Jonkun verran olen niitä vuosien aikana istuttanut, mutta en ole saanut niistä pitkäaikaisia kumppaneita. Ehkä sydän ei ole ollut riittävästi istutushetkellä tehtävässä mukana.
ReplyDeleteJuuri näin on kuin sanot. Kun menin Englantiin, näin narsisseja tienvarsilla, portinpielissä ja puiden alla. Kukkapenkkiin monet lajit ovatkin liian leviämistaipuvaisia, vaikka oikeastaan monet narsissit eivät leviäkään täällä ollenkaan riittävästi. Niitä on puutarhassani nyt jonkin verran kukkapenkeissä, mutta enemmän tuollaisissa paikoissa, joissa ne näyttävät luonnollisemmilta. Miellyttää omaa silmää: kaipa totuin tuollaiseen Englannin-vuosina.
DeleteToivottavasti löydät niille paikkoja, joissa ne viihtyvät! On vaikea antaa yleispätevää neuvoa, kun narsisseja tuntuu olevan niin monenlaisille kasvupaikoille. Osa viihtyy hyvinkin kuivassa heinikossa, osa aurinkoisessa rinteessä, jossa on kumminkin kosteaa, osa puolivarjossa ja niin edelleen.
Brittiläisissä sarjoissa näkee usein siellä täällä kasvavia ja niityille levinneitä narsisseja. Minulta saattaa mennä sarjan tapahtumat ohi, kun koitan tiirata puutarhojen hienoja kasveja.
DeleteParas ottaa narsisseista samanlainen haaste, kuin jouluruusuista. Kokeilemalla eri paikkoja saattaa löytyä sopiva paikka. Tässä vaiheessa syksy ei ole millään tavoin mielessä, mutta tämän narsissiasian laitan kalenteriin.
Totta, tekisi mieli painaa tv-ohjelma paussille, kun täytyy katsoa maisemia ja kasveja. Mieleen on jäänyt muun muassa opinahjoni asuntolarakennusten välissä ollut valtava puu (ehkä plataani) ja koko sen ison latvuksen kokoinen alue valkoisia 'Mount Hood' -narsisseja. Se paikka oli ikkunani edustalla. Vaikka vetoisa ja homeinen opiskelija-asuntola ei kovin ylellinen ollut – suihkuhuoneesta tuli lähinnä mieleen keskitysleiri – mutta oli siinä ylellisetkin puolensa.
DeleteHyvä idea kirjata nyt jo muistiin narsisseja ja istutusideoita. Syksyllä keväästä on niin pitkä aika, ettei niitä ideoita millään muista.
Jälleen totean, narsissit ovat ihania ja niitä ei ole koskaan liikaa! Sinulla vielä 'Cassata'kin kukkii, meillä se jo lopettelee, tosin kukinta oli mahdottoman pitkä. Rakastan nunna- ja orkideanarsisseja, mutta meillä niitä on luvattoman vähän eli asia pitää korjata! Aika hauskaa, lähellä lapsuuden kotiani ei kasvanut ainuttakaan valkovuokkoa, mutta nyt täällä meillä valkovuokkoja on joka paikassa, kukkapenkeissäkin, vaikka yhden yhtä en sinne ole koskaan laittanut. Koivikko ja narsissit ovat niin kaunis yhdistelmä!
ReplyDeleteNäin on! 'Cassata' on kukkinut ihmeen pitkään, no kaikki! Ainoastaan yksi ensimmäinen teten kukka on vasta kuihtunut. Asia täytyy ehdottomasti korjata nunnan- ja orkideanarsissien suhteen. Ne taantuvat kyllä täälläkin. Lisää pitää hankkia, ja miksen hankkisi lisää noita samoja kauniita, joita jo on.
DeleteValkovuokko on kyllä ihana, etenkin luonnollisemmissa paikoissa, ehkä kukkapenkissä vähän hankala. Tosin olen hämyvuokkoja ja erikoisempia muotoja kyllä istuttanut kukkapenkkeihinkin.
Narsissit kiehtovat kovasti, kun olen itsekin käytännössä huomannut juuri tuon, että kauriit ja rusakkopuput jättävät ne rauhaan, vaikka molempia täällä usein loikkelee. Nyt olikin hienoista narsissinäymistä taas kiva täydentää syksyn ostoslistaa. 'Dutch Lemon Drops' ja 'Snow Frills' ovat erityisen kauniita. Istutin viime syksynä puolentoistakymmentä Salome-tähtinarsissia. En ole varma tarkasta lajinimestä. Pakkauksen kuvan mukaan teriön piti olla valkoinen ja torven persikkainen. Yllättävän komeat kasvit ja suuret kukat maasta nousivat, mutta teriö oli vahvan keltainen ja torvi liki oranssi. Nyt parin viikon kukkimisen jälkeen teriö on vaalentunut liki valkoiseksi ja torvi on vaalean keltainen. Hieno kukka on tämäkin loppujen lopuksi. Jännä seurata muuttuuko väri vielä tuostakin. Nää on ekat väriä muuttavat narsissini. Nyt jos äitisi saapuisi äitienpäivänviettoon, riittäisi siellä paljon ihailtavaa, koivikko ja kaikki muu! :)
ReplyDelete-Mummopuutarhuri
Sipulien myyntipussien kuviin on värit yleensä käsitelty yliampuviksi, joten pelkästään siihen kuvaan ei kannata verrata, vaan tehdä esim. netin kuvahaku. Moni narsissi on tosiaan vasta-avautuneena kirkkaankeltainen ja siitä väri lähtee kehittymään. Se on kiehtovaa. Ihanan kauan ovat nyt narsissit kukassa! Voihan väri vielä tuostakin kehittyä ja torvi muuttua persikan suuntaan, tosi luulisi sen jo kahdessa viikossa tapahtuneen.
DeleteVietämme äitienpäivää kaupungissa, saaressa olisi äidille liian kylmää vielä!
Koivikkosi on todella kaunis narsissien ja valkovuokkojen kera. Tuollaiset näkymät ovat niin hienoja!
ReplyDeleteNiinpä, tuo on keväisiä kohokohtia puutarhassani – tuokin. Kohokohtia on tähän aikaan vuodesta vähän kaikkialla.
DeleteKauniit on narsissit ja valkovuokotkin, koivikko on kaunis. Meillä ei vielä narsissikausi oo alakanu, vasta nousevat maasta.
ReplyDeleteSinulla on pian ihanaa kukintaa edessä!
DeleteNarsissiteatterisi näyttää kyllä upealta!
ReplyDeleteSiitä on kyllä tullut kiva, vaikka täydennystä täytyy istuttaa joka syksy, sillä paikka on liian kuiva monien narsissien mielestä. Osa tuntuu onneksi viihtyvän yllättävän hyvin.
DeleteViileistä ilmoista on ollut hyötyä, kukinta kestää pidempään. On tuolla ihanaa käyskennellä narsissien seassa!
ReplyDeleteHyötyä on tosisesti ollut. Joskus suorastaan surettaa, että on kaunein kevät, mutta lämpöaalto vie kukat, joita on lähes vuoden odotellut. Kun tämä sattuu olemaan vuoden ihanin kukka-aika, olen tosi iloinen tästä pitkään kestävästä kukinnasta. Vaikka jäässä olenkin :-D
DeleteHauskat töröttimet nuo sinivuokon lehdet ennen avautumistaan. Sinulle riittää kyllä joka päivälle paljon tutkittavaa!
ReplyDeleteTosi eksoottisen näköiset lehdet ihan tavallisella pikku kukalla tässä vaiheessa. Kuin mikäkin sademetsän lihansyöjäkasvi!
Delete