Tuesday 14 July 2020

Ruskopenkki eri valaistuksissa

Ruskopenkissä on hyppysellinen taivaansinistäkin.

Tässä ritarinkannukset olivat kukassa ennen kuin niiden latvat syötiin ja alaosat lakastuivat, niinpä leikkasin kukkavarret lopulta kokonaan pois. Näin saattaa saada uusintakukinnan loppukesällä.

Siemenet näihin lähetti Romppalan Linda, ja niistä tuli hauskasti vähän vaaleampaa ja tummempaa. Tuossa keskellä näkyy kukkavarsi, joka on selvästi tummempaa sorttia jo ihan varren väristä alkaen.

Alempana rinteessä on melko samanväristä ritarinkannusta, tämä on Taimimoisiolta hankittu jaloritarinkannus 'Summer Skies'. Aivan ihania nämä taivaansiniset.

Tässä samaa kohtaa, vaikka nyt onkin eksytty ruskopenkistä kymmenen metriä alaspäin. Edessä on iso ilon aihe verkon sisällä: vuosi sitten Vakka-Taimesta hankittu pikkuinen kuparivaahtera on voimissaan ja kasvaa hurjasti!

Hipsitäänpä takaisin ruskopenkkiin. Sen tällä puolella on puutavarakasa, joten tästä suunnasta ei oikein saa kuvaa. Puukasa on silti joidenkin mielestä kiinnostava, ja kissanminttukin kasvaa tällä puolella ruskopenkkiä.

Illan tullen ruskopenkki vetäytyy varjoon. Se on toistaiseksi lähes pyöreä, vaikka tulee tuosta leviämään varmasti. Se on hiukan naurettavan pieni tämän kokoiselle pihalle. Ainakin vasemmalle nyk. lautakasan suuntaan se tulee laajenemaan, samoin rinnettä alaspäin, oikealle ei mahdu.

Alhaalta ruskopenkin yli katsottuna näkyy villi punainen penkki apteekkarinruusuineen. Kuva on otettu silloin, kun tiikerililjoissa oli vielä viimeiset nuput jäljellä.

Ruskopenkkiin on myös vähän vahingossa tullut ripaus purppuraa ja valkoistakin, mutta ne sopivat ihan hyvin. Ei se ruskokaan ole aina saman värinen. Väriminttu on 'Melissa', taustalla ojakärsämöä.

Pääteema on kuitenkin keltainen-ruskea-oranssi, mikä on tällä hetkellä hieman piparina, kun peurat söivät liljojen nuput. Niistä olisi tullut juuri sitä oranssia. Onneksi ruostekukat talvehtivat tässä hyvin ja ovat jo reheviä. Vasemmalla on kylläkin etelänkurjenmiekan lehtiä, ne ovat hämmästyttävän samannäköisiä.

Viime aikoina on saatu ihastella jatkuvasti vaihtuvaa valoa. Aurinko on vaihtunut lännestä vyöryviin ukkospilviin lähes joka päivä, paitsi tänään, jolloin oli pelkkää aurinkoa. Seuraava sade on näköjään luvassa viikon päähän.
Ruskopenkki on kuvassa vasemmalla, sen keskellä rusotuomipihlaja.

Tuomipihlajan alla on toinen samanlainen keltainen etelänkurjenmiekka, peuran syömät maa-artisokat ja Austin-ruusu Crown Princess Margareta.

Margareta on aivan ihana! Varret ovat hieman hennot kannattelemaan painavia kukkia, mikä on Austin-ruusujen tyypillinen ongelma. Onneksi varret kuitenkin venyvät pituutta vähitellen. Tämä on pysynyt vielä vähän liian matalana, joten kukkia joutuu nostelemaan niitä ihaillakseen. Mataluuteen ovat syypäitä lähinnä peurat latvoessaan kaiken sopivalta korkeudelta.

Prinsessa Margaretalla on suojakartio, jotta tuo korkeampi kukkavarsi säästyisi. Vasemmalla voi maa-artisokista nähdä peuralle sopivan syömiskorkeuden.

Ojakärsämö on löytänyt tiensä myös 'Chameleon' -metsätyräkin keskelle, täydelliset yhdessä.

Ruskopenkin yhdellä reunalla ilostuttaa ruskosormustinkukan uusi kukkavana. Kylvin nämä monta vuotta sitten ja viime vuonna kukki ensimmäinen kahdesta, jotka olen saanut pidettyä hengissä.

Ilokseni löysin eilen kitkentäoperaatiossa lukuisia siementaimia! Karistelin syksyllä kukavarresta siemeniä etenkin penkin toiselle puolelle, ja sieltä taimia varsinkin löytyi. Ruskovyöry odotettavissa parin vuoden päästä! Tämä penkin alapuoli on metsämansikan valloittama, mikä on ihanaa. Napsin herkkumansikoita tuosta aina ohi mennessäni.
Kaiken huipuksi 'Enkan' -japaninvaahteran tällä puolella on viime vuonna kukkineen ruskosormustinkukan ruusukkeen sivusta noussut uusia kukkavarsia, joista tämä on lisäksi haarautunut. Tämä on jännittävää. Olisiko odotettavissa oikea kukkasoihtu?

Tänään istutin uuden sopivan värisen herkun ruskopenkkiin: kielijänönputken. Toivottavasti se viihtyy, aiemmin istutettu jänönputki vain hävisi.


Etelänkurjenmiekka – Iris spuria
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Kielijänönputki – Bupleurum longifolium
Kuparivaahtera – Acer griseum
Metsätyräkki – Euphorbia dulcis
Ojakärsämö – Achillea ptarmica
Ritarinkannus – Delphinium
Ruostekukka – Crocosmia
Ruskosormustinkukka – Digitalis ferruginea
Rusotuomipihlaja – Amelanchier lamarckii
Tiikerililja – Lilium lancifolium
Väriminttu – Monarda

24 comments :

  1. Ruostekukat eli nuo lilat? Merillä kasvaa sitä siellä vanhalla pihalla ja minä meinasin sen hävittää kun luulin, että se on sitä kaunista ohdaketta, joka tekee koirien tassuille julmia piikkipalloja. Laitan linkin Merille, kiitos♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ruostekukat ovat oransseja, tuo violetti on väriminttu.

      Delete
  2. Kaunis ruskopenkki. Hienon muotoinen, ymmärrän kyllä, jos se tulee leviämään. Kukkapenkeillä tuntui olevan sellainen leviämistaipumus.

    Ihanaa, että japaninvaahtera talvehtii siellä. Aika hienoa, että ruskosormustinkukan siemenet itävät noin hyvin. Täytyy olla keltasormustinkukan siemenien kanssa tarkkana. Kauniit myös ritarinkannukset. Väri näyttää muiden penkeissä tosi kauniilta, en vain itse ikinä oikein omiin penkkeihin saa hommattua juuri tuota sinistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toinen japaninvaahterani on talvehtinut jo varmaan 12 vuotta eli on tässä ollut monenlaista talvea, joista se on selvinnyt hyvin. Ainoa suoja, jota noille olen laittanut talveksi, on verkko, sillä peurat napsivat noitakin, ja haluaisin noista oikeasti joskus korkeampia kuin se 60 cm.
      En tiedä keltasormustinkukan siemenistä, sehän on perenna, joten on mahdollista, että se ei ole niin hanakka tekemään siementaimia. Se on kyllä hieno, usein nähty viime aikojen Gardens Illustratedin sivuilla, eli selvästi hyvin trendikäs juuri nyt.

      Delete
  3. Oli pakko kuukkeloora kiälijänönputki. En sitte kuuna päivänä nähäny. Mutta justihin sopiva ruskopenkkihin. Toivottavasti menestyy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ostin kerran Tommolan tilan kasvattaman jänönputken, varmaan kultakielijänönputki, mutta se jotenkin hävisi pian istuttamisen jälkeen. Nyt istutin tämän kappaleen paremmalle kohdalle, jossa voin pitää sitä silmällä, se edellinen meni keskelle tuota penkkiä. Jänönputkia näkyy kyllä Hollannissa ja Englannissa, muun muassa, ihanana harsumaisena kasvustona muiden kasvien väleissä. No, vähän kuin tuo metsätyräkki, mutta ilmavampi. Olis kyllä sävyltään juuri sopiva tuohon! Rusotuomipihlajassakin on ihanasti punaruskeaa, kun uudet lehdet vasta kasvaneiden oksien kärjissä ovat punertavia nytkin, se on hienon näköinen.

      Delete
  4. Vau! Onpa ihananväriset ritarinkannukset! Ihanaa että kasvoivat. Miksei minulla ole tuommoisia hienoja? ;-D Ovat varmaan risteytyneet kun pihalla on ollut myös sellaisia vaaleanpunaisia kerrattukukkaisia ja pari valkoista. Minulla on jemmassa 3 ihanaa pussia taivaansinisiä Chiltern Seedsin aarteita mutta unohdin laittaa ne keväällä kasvamaan kaiken tomaattimanian keskellä kun oli taimia joka paikassa. Taitaa jäädä ensi keväälle... :) Hieno hiiviskelykuva Ransusta, pus, pus. ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, voisin kerätä sulle vastasiemeniä! Tai nyt en voi, kun leikkasin kukkavarret, mutta ehkä tuo Summer Skies tekisi itävää siementä. Ne oli niin todella helppo kasvattaa, itivät superhyvin ja lähinnä ongelma olikin taimikasvatustilan puute. Istutin koko tiiviin tuppaan vain kahtia jaettuna tuohon ruskopenkkiin, aivan liian pieninä, ja se toinen tupas hävisi.
      Ransu kiittää huomiosta! Äsken se oli mun sankari, kun pysäytti peuran. Katsoin ikkunasta, peura seisoi keskellä pihaa ja Ransu oli pari metriä sen edessä. Peura varmasti pelkäsi!

      Delete
    2. Ooh, hyvä Ransu! :D Nyt kun vaan aina palkitset sen uroteoista niin joku aamu pihalla makaa peurapaisti valmiina pakastettavaksi. ;)

      Delete
  5. Onpa siinä taas nimellä lätkäisty kasvia, kielijänönputki. Toivottavasti saan nyt omat ritarinkannukseni selviämään kun hankin ne taimina, siemenestä en ole onnistunut kasvattamaan. Ransulla on määrätietoisesta etenemisestä päätellen joku todella hyvä haju nenässään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta! Jänönkieliputki kuulostaisi sentään vähän järkevämmältä, vaikka ei sekään oikein :-D Tuon Bupleurum-suvun (eli jänönputket) edustajia olen piiitkään havitellut puutarhaani, mutta en ole miltei mistään löytänyt. Joten tälle nyt toivotan pitkää ikää ja runsasta siementämistä.
      Puukasasta kuului ehkä lupaavaa rapinaa? Myyriä tuntuu nyt vilisevän ihan joka puolella.

      Delete
  6. Vai kielijänönputki! Kaikkea sitä löytyykin ;). Mitähän Ransu on menossa löytämään, fokus on selvästi edessäpäin.
    Penkeillä on ehdottomasti taipumus laajentua, minäkin aamukierroksella suunnittelin laajennuksia, kunhan taas jaksaa ryhtyä kaivamaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lautakasassa oli ehkä joku rapiseva juttu ;-)
      Kyllä niitä penkkejä kannattaa laajentaa ennemmin kuin tehdä useita pieniä penkkejä! Ja totuushan on se, että istutusalueita tarvitaan aina vain lisää.

      Delete
  7. Kielijänönputki - onkohan se jokin kielitieteilijäputki, joka opettaa paikallisille jäniksille latinaa?
    Ruskapenkki on hyvä nimi penkille, joka tulee laajenemaan. Nimesin yhden oman penkin Ovaalipenkiksi sen muodon vuoksi. Eipä taida ovaalina pysyä. En vain ole päättänyt, mihin suuntaan se lähtee venymään.
    Ihana japaninvaahtera. Suojaatko sen, vai jättävätkö peurat sen rauhaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hauska nimiajatus!
      Ehkä pystyt kumminkin pitämään sitä suunnilleen ovaalin muotoisena? Tai sitten nimi on historiallinen jäänne ;-)
      En suojaa japaninvaahteroitani (2 kpl, molemmat avomaalla) pakkaselta, mutta verkot laitan niille talveksi, sillä peurat typistävät muuten niiden oksia vähän liikaakin. Tänään katsoin rinteessäni älistyneenä nuoria vaahteranvesoja, jotka pihassani nyt joka yö vieraileva peura on kalunnut. Niiden syöminen ei kyllä haittaa tietenkään yhtään, kerrankin! Mutta se oli syönyt ne todella tehokkaasti.

      Delete
  8. Voi miten kauniita vaaleansiniset ritarinkannukset ja apteekkarinruusu! Kiva kuva Ransusta puutarhassa. Sitten varsinaiseen asiaani.. ;) Missä Musti? Mitä puuhailee? Tuleeko paisteja yhä entiseen malliin? Oli niin kiva aiemmin lukea siitä, että Musti tykkää koirista. Ai, miten kiva juttu, että Musti on semmoinen karski, itsevarma isäntämies joka ei säikähdä koiria vaan on niiden kaveri ja tasavertainen. Musti <3<3<3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musti hiipparoi parhaillaan ulkona. Olimme äsken hieman eri mieltä asioista, kun se toi eteiseen elävän myyrän, joka sitten meni kalusteen alle ja on edelleen siellä. Musti loukkaantui toruistani ja painui takaisin ulos. Nyt toivo on Ransussa, mutta silläkin loppuu kärsivällisyys tuntitolkulla ison kaapin alla olevan jyrsijän kanssa. Voi huokaus.
      Mustin paras kaveri pienenä oli koira. Se suhtautuu rauhallisesti uusiinkin koiriin, ja jos koira osoittautuu kivaksi, pyrkii Musti puskemaan. Se on hämmentänyt aika montaa koiraa.

      Delete
  9. Voi Musti minkä teki! Toivottavasti myyrätilanne on jo selvinnyt. Olisi perin ikävää jos myyrä onnistuisi piilottelemaan ja jäisi yöksi. Ei olisi kiva herätä myyrän kanssa samassa sängyssä! Uskon että Ransu hoitaa homman ja Musti viimeistelee. Kyllä se loukkaantuminenkin siitä haihtuu Mustilla. Musti on kyllä erikoinen tapaus kaikenkaikkiaan kissaksi. Siksi niin erityisen ihastuttava ja valloittava <3<3<3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. Myyrä rapisteli äskenkin eteisessä, sieltä on kyllä ovi ulos auki, mutta tuskin se haluaa lähteä hämyisästä piilostaan korkean kynnyksen yli kirkkaaseen aurinkoon, hmph. Ja Ransu makaa tässä jaloissani keittiön lattialla kerjäten ruokaa, höristi vain korviaan eteisen suuntaan, mutta ei vaivaudu poistumaan, jos mamma kumminkin antaisi jonkun herkkupalan. Hööh. Noh, jos myyrä keksii tulla sänkyyn, niin tiedän ainakin kaksi poikaa, jotka hoitelevat sen pois päiviltä :-D
      Musti on todella aivan ihana kissa, täydellinen! Tuli se jo lounaalle, se ei ole mököttäjätyyppiä.

      Delete
  10. Minäkin sain puutarhaystävältä tumma kukkaista jänönputkea. Se oli niin kaunista ja kuulemma kova leviämään siemenestä. Istutin se Kauhurinteeseen ja varjostin kun oli suoraan penkistä nostettua. Toivottavasti viihtyy👍

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti viihtyy ja leviää! Se aiemmin hankkimani oli kultakielijänönputki, mutta se vain hävisi, ikävä kyllä.

      Delete
  11. Ojakärsämö on todellakin täydellinen metsätyräkin kanssa, oih! Tuo Enkan <3. Olen sitä ihaillut pitkään blogissasi ja tänä kesänä kolme kertaa Kontulan Muhevaisella. Joka kerta se on ollut melkein lähdössä Kesäpesälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Enkan on todella koristeellinen. Minulla se ei ole kasvanut lähes yhtään, on pysynyt polvenkorkuisena. Saisi se vähän kasvaakin. Mutta voi olla, että siirtolapuutarha-alueella on parempi tuulensuoja ja suotuisampi pienilmasto. Eikä peurojen ahnaita turpia latvomassa.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!