Kukka se on perunakin, ja mikä kaunis kukkanen onkaan! Eritoten, kun perunan kukka on tällä tontilla todellinen harvinaisuus.
Syy tähän harvinaiseen näkyyn on tiivis verkotus heti sen jälkeen, kun varsia alkoi nousta maasta. Ympäröivän verkon lisäksi perunoiden päällä on verkko vähintään öiden ajan.
Tämä kaunis tummavartinen lajike on 'Highland Burgundy Red'. Sen kukat ovat valkoiset, mutta perunoista tulee punaisia ja punamaltoisia. Odottelen satoa jo vesi kielellä.
Ransu esittelee.
Purin huonokuntoisimman kasvilavan, sehän oli tehty jo valmiiksi huonoista hirsistä, jotka purettiin talostani, kun se kengitettiin. Uusi projekti on odotellut kasvimaalla jo ainakin vuoden. Se on entinen vierassänky (vieraat saavat nykyään nukkua seisten), joka sai lähteä keittiöstäni työpöydän tieltä.
Siitäpä olikin vaikea löytää kuvaa, mutta tässä viime syksynä otetussa kuvassa se näkyy. Sänky ketarat pystyssä on täydellinen kehikko kasvilavalle! Ei tarvitse itse pähkäillä, miten saisi suorat nurkat.
Ketarat saivat laudoituksen ympärilleen kattoremontissa yli jääneistä ponttilaudoista ja sisämuovin lautakuormaa suojanneesta käärinmuovista. Täydellistä!
Taustalla näkyy myös toinen tämän kesän kierrätysprojekti kasvimaalle: Entisistä kattorimoista syntyi pari köynnöskartiota karhunvatukoille.
Asiasta yrttipenkkiin. Tämä hetki, kun salvia ja timjamit kukkivat, on niin hieno. Kasvimaan juhlahetki.
Uusi laatikko sai vielä paputuet, sillä laitoin keskiriviksi papua. Vaikka laatikko ei ole kovin suuri, jaoin sen kahdeksaan ruutuun. Olen innostunut ruutu- ja sekaviljelystä. Pikkuruisissa ruuduissa viljely on jo lähes sekaviljelyä, kun kasvit ovat niin lähekkäin.
Tuolla alhaalla näkyy Rohan, kasvimaalta on sinne vajaan metrin pudotus. Olen tehnyt kivipengermän ja pienen portaan (joita ei tästä suunnasta näe), ja alun perin tarkoitus oli kasvattaa marjakuusiaita pengermän päälle ja laittaa vanha ovi portiksi, mutta kun peurat söivät kaikki marjakuusen taimet kahta lukuun ottamatta, meni suunnitelma jäihin. Täytyy miettiä toista suunnitelmaa. Haluaisin jakaa tilaa jotenkin, mutta nyt pengermän päällä kasvaa jo punahevoskastanja, punahelmipihlaja ja pensasruusu, ehkä se riittää. Se portti siihen kyllä ehdottomasti silti tulee.
Juttuni sekaviljelystä löytyy muuten vasta ilmestyneestä Oma PIHA -lehdestä 4/2019. Hippihenkisenä ihmisenä olen aivan mahdottoman innostunut siitä.
Huonokuntoiset hirret saavat vielä jatkaa elämäänsä rajaamalla kasvimaa-aluetta. Vaikka ne ovat lahot, on niistä vielä iloa moneksi vuodeksi. On suorastaan ihmeellistä, millainen ero tulee, kun tilaa hieman jäsentää jonkinlaisilla rajauksilla.
Siirsin Rosa 'Mundin' (eli kirjoapteekkarinruusun) pois oranssista penkistä, minulla on todella paha tapa siirtää ruusuja keskellä kuivinta kesää. Se vain ei käynyt sinne värimaailmaan. Sen sijaan tähän se sopii täydellisesti. Onneksi ruusut ovat maailman sitkeimpiä tyyppejä ja sopivat siksi minulle.
Mundin seurana kasvaa kameliajasmike ja keväällä Viherpeukaloilta tilattu ihana bourbonruusu 'Ferdinand Pichard', raitakukkainen sekin. Siirsin aluskasviksi keltalehtistä mäkimeiramia ja 'Lipstick' -koristemansikat Rohanista, jonne ne olivat liian pinkkejä, tähän täydellisiä nekin.
Eikä siinä kaikki. Siirsin myös valtavan etelänruusuruohon Rohanista preeriaprojektiini, sillä se on jo tehnyt runsaasti siementaimia ja tämä tuli istutettua liian lähelle kukkapenkin etureunaa. Ihmeen helposti se nousi maasta, vaikka paalumainen pääjuuri katkesi. Kasvi on silti sinnikkäästi yhä niin pystyssä kuin näissä tuulissa yleensä voi olla.
Maata kaivaessani huomasin nupin. Vedin siitä ja maasta nousi kokonainen uuninluukku ja kohta sen parikin löytyi vierestä. Hämmästyttävää, että nämä ovat aivan ehjät ja suorat! Itse tulin vääntäneeksi salpaa vetäessäni, muuten sekin olisi varmaan suora. Nämä yritän putsata hieman ruosteesta ja ottaa käyttöön joskus johonkin. Vallan hienot! Melkoinen löytö, sillä useimmiten maata kaivaessani kerään lasinsirpaleita ja kruunukorkkeja sekä ruostuneita peltipurkkeja. Viereen on aina otettava romusanko, kun maata alkaa kaivaa.
Loppuun vielä tieto, että mustaselja kukkii – on taas seljankukkamehun aika!
Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Mustaselja – Sambucus nigra
Sunday, 30 June 2019
Kasvimaan kuulumisia
Tunnisteet:
hyötykasvit
,
kannatti ostaa talo
,
kasvimaa
,
knautia
,
preeria
,
rosa
,
sambucus
,
yrttitarha
Friday, 28 June 2019
Täydellisiä kukkakimppuja
Seisoin Rohanin loppupäässä puhisemassa innosta. Ystävät ajoivat mönkijällä ohi, hidastivat ja kysyivät, mitä kuuluu ja heidän piti ihan sammuttaa mönkkäri, kun niin intoilin ja viittilöin.
Ihaninta on, että tästä tulee täydellinen kukkakimppu – tällaisista juuri pidän. Puutarhassa kasvavat kukat ja niiden järjestämät loputtomat yllätykset ovat niin mieleeni.
Pioni lienee vanha kunnon 'Sarah Bernhardt'; sain sen ystävältä, ja se on vanhasta pihasta löydetty. Tienposken matarat tuottavat täydellisen hattarataustan kimpulle. Sekaan avautuu vielä rikkaporkkanan kukintoja ihan kohta.
Vieressä kasvaa 'Alba'- ja 'Pam's Choice' -rohtosormustinkukkia. David Austin -ruusu William Shakespeare 2000 avaa kukkansa melko punaisena, mutta ne tummuvat samettisen viininpunaiskisi tuota pikaa. Jos en sitä tietäisi, olisin helisemässä tuon kirkkaan punavärin kanssa.
Rohanin keskikohtaa tuli jo hehkutettua, mutta tässä vielä. Etelänruusuruohoa, viinilaukkoja, tummakukkaisia harjaneilikoita ja tähkähelmikkä.
Vielä toisesta suunnasta, taustana tummalehtinen japaninkirsikka 'Royal Burgundy'.
Ison lipstikkapuskan toisella puolella kukkivat marhanlilja 'Claude Shride', kiinanpioni 'Moon of Nippon' ja nurmilauha.
Samoja värejä löytyy punaisesta villistä penkistä, siellä kukkivat 'Duchesse de Nemours' ja korallikeijunkukka; tummanpunaiset tarhasarjaliljat ovat juuri tulossa kukkaan.
Saunaan mennessäni huomasin ihanan iltapäivävalon valaisemassa kelta- ja siperiankurjenmiekkoja, harakankelloja ja lehtoakileijoja.
Polun toisella puolella on täydellisen punainen sormustinkukka ja sen ympärille kiertynyt viehko paimenmatara taustanaan lehtosinilatvoja. Paimenmatara on pienoinen riesa, mutta niin järjettömän kaunis, että tässäkin yhdistelmässä se on juuri se piste iin päällä.
Tänään sitä kirosinkin, kun niitin yhden mataran riivaaman heinikon. Se haittaa tehokkaasti viikatetyöskentelyä.
Tontin toisessa päässä paahdepenkissä kukkivat itse tulleet päivänkakkarat ja kurjenkellot sekä istuttamani tähkähietalilja, kangasajuruoho ja verikurjenpolvet saaren omaa kantaa.
Jos jaksat, jatketaan vielä muotopuutarhaan.
Siellä on ihana vaaleankeltainen David Austin -ruusu The Pilgrim avannut ensimmäisen kukkansa. Leikkovihreän virkaa toimittaa keltalehtinen mäkimeirami. Valkoinen loistokurjenmiekka 'Shirley's Choice', 'Miami' -laukat, mustalaukat ja kiinanpioni 'Wladyslawa' tuovat viileitä sävyjä yhdessä harmaamintun kanssa.
Viereisessä penkissä on pari siemenestä viime vuonna kasvatettua 'Canon Went' -purppurakannusruohoa. Niiden kaveriksi avautuu kohta kiinanpioni 'Lady Alexandra Duff'. Taustalla hurjan kauniin värinen Aconitum ferox, utuisen violetti ukonhattu.
Muotopuutarhan kolmannessa penkissä kukkii portlandruusu 'Comte de Chambord' yhdessä mirrinminttu 'Six Hills Giantin' kanssa.
Nyt saat huokaista helpotuksesta, juttu viimein päättyi – ja puutarhuri huokaa onnesta, kun kasvien yhdistely on onnistunut eivätkä peurat ole vieläkään niitä syöneet! Ovat yöllä rikkoneet taas osan aitaa, joten tiedän, mitä tänään teen.
Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Harakankello – Campanula patula
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Harmaaminttu – Mentha longifolia
Japaninkirsikka – Prunus Sato Zakura -Ryhmä
Kangasajuruoho – Thymus serpyllum
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Korallikeijunkukka – Heuchera sanguinea
Kurjenkello – Campanula persicifolia
Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Lehtosinilatva – Polemonium caeruleum
Loistokurjenmiekka – Iris Sibirica-Ryhmä
Marhanlilja – Lilium Martagon-Ryhmä
Mirrinminttu – Nepeta × faassenii
Mustalaukka – Allium nigrum
Mäkimeirami, keltalehtinen – Origanum vulgare 'Aureum'
Nurmilauha – Deschampsia cespitosa
Paimenmatara – Galium album
Portlandruusu – Rosa Portland-Ryhmä
Päivänkakkara – Leucanthemum vulgare
Rikkaporkkana – Daucus carota
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Siperiankurjenmiekka – Iris sibirica
Tarhasarjalilja – Lilium Hollandicum-Ryhmä
Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä
Tähkähelmikkä – Melica ciliata
Tähkähietalilja – Anthericum liliago
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum
Viinilaukka – Allium atropurpureum
Tuesday, 25 June 2019
Mustin musta puutarhaesittely
Heippa! Mamma pitää kaikenlaisesta tummasta. Niin kuin esimerkiksi minä.
Niinpä esittelen vähän paikkoja. Täällä Rohanissa on paljon tummaa.
On nää mamman lempparit, pyökki 'Rohan Weeping' ja japaninkirsikka 'Royal Burgundy'.
Sitten on lähes mustia harjaneilikoita, tässä etelänruusuruohon kanssa.
Tää on 'Onyx'.
Ja tää Hollandia Purple Crown -sarjaa. Se on jo melkein yhtä musta kuin mä!
Mustapäivänhattu 'Green Wizard'.
Sormivaleangervo 'Cherry Blush'.
Mamma tykkää myös näistä viinilaukoista!
Isohelmikkä 'Atropurpurea', uusi lempparikasvi kuulemma.
Sitten on sysikurjenmiekka, mutta sekään ei ole yhtä sysimusta kuin mä!
Mä oon näin musta.
Joo ja tää ei ole yhtään musta, mutta se on mamman mielestä niin söpö ja kun talvetuskin onnistui, mamma on riemuissaan. Niin, siis tää on tarhasarviorvokki 'Rebecca'.
Mun talvetus onnistuu kylläkin aina.
Soinnun myös valkoiseen. Tämä on lehtoakileijan siementaimi.
Sysiakileija! Ei kovin sysi, sanon mä.
Sysimpi oon.
Tästäkin mamma tykkää, mutta ei niin paljoa kuin musta. Siis minusta. Tää on kirjokurjenmiekka 'Kermesina'.
Rohtosormustinkukan tummat pilkut on kans sen mieleen.
Maitokärrynkin se maalasi ja tervasi tummaksi.
Me autetaan sitä kaikissa hommissa.
Nyt alkoi sataa. Me mennään mamman kanssa nukkumaan. Hyvää yötä, etsikää lämmin kainalo!
Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Isohelmikkä – Melica altissima
Japaninkirsikka – Prunus Sato Zakura -Ryhmä
Kirjokurjenmiekka – Iris versicolor
Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Mustapäivänhattu – Rudbeckia occidentalis
Pyökki – Fagus sylvatica
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Sormivaleangervo, kuvan laji – Rodgersia aesculifolia var. henrici
Sysiakileija – Aquilegia atrata
Sysikurjenmiekka – Iris chrysographes
Tarhasarviorvokki – Viola Cornuta-Ryhmä
Viinilaukka – Allium atropurpureum
Niinpä esittelen vähän paikkoja. Täällä Rohanissa on paljon tummaa.
On nää mamman lempparit, pyökki 'Rohan Weeping' ja japaninkirsikka 'Royal Burgundy'.
Sitten on lähes mustia harjaneilikoita, tässä etelänruusuruohon kanssa.
Tää on 'Onyx'.
Ja tää Hollandia Purple Crown -sarjaa. Se on jo melkein yhtä musta kuin mä!
Mustapäivänhattu 'Green Wizard'.
Sormivaleangervo 'Cherry Blush'.
Mamma tykkää myös näistä viinilaukoista!
Isohelmikkä 'Atropurpurea', uusi lempparikasvi kuulemma.
Sitten on sysikurjenmiekka, mutta sekään ei ole yhtä sysimusta kuin mä!
Mä oon näin musta.
Joo ja tää ei ole yhtään musta, mutta se on mamman mielestä niin söpö ja kun talvetuskin onnistui, mamma on riemuissaan. Niin, siis tää on tarhasarviorvokki 'Rebecca'.
Mun talvetus onnistuu kylläkin aina.
Soinnun myös valkoiseen. Tämä on lehtoakileijan siementaimi.
Sysiakileija! Ei kovin sysi, sanon mä.
Sysimpi oon.
Tästäkin mamma tykkää, mutta ei niin paljoa kuin musta. Siis minusta. Tää on kirjokurjenmiekka 'Kermesina'.
Rohtosormustinkukan tummat pilkut on kans sen mieleen.
Maitokärrynkin se maalasi ja tervasi tummaksi.
Me autetaan sitä kaikissa hommissa.
Nyt alkoi sataa. Me mennään mamman kanssa nukkumaan. Hyvää yötä, etsikää lämmin kainalo!
Etelänruusuruoho – Knautia macedonica
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Isohelmikkä – Melica altissima
Japaninkirsikka – Prunus Sato Zakura -Ryhmä
Kirjokurjenmiekka – Iris versicolor
Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Mustapäivänhattu – Rudbeckia occidentalis
Pyökki – Fagus sylvatica
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Sormivaleangervo, kuvan laji – Rodgersia aesculifolia var. henrici
Sysiakileija – Aquilegia atrata
Sysikurjenmiekka – Iris chrysographes
Tarhasarviorvokki – Viola Cornuta-Ryhmä
Viinilaukka – Allium atropurpureum
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)