Thursday 18 April 2019

Päivän löydöt

Ihanaa! Viimein näen kaksi ja puoli vuotta sitten istutetun 'Beth Evans' -pystykiurunkannuksen kukassa. Ensimmäisenä keväänään se parturoitiin maata myöten. En ollut tajunnut suojata sitä, sillä pihani on laidasta laitaan täynnä tavallista pystykiurunkannusta, joka saa kukkia rauhassa. En ollut tajunnut tämän olevan sitä violettikukkaista maukkaampaa. Viime vuonna olin puolestaan Orkneyllä tämän kukkimisaikaan.
Vihdoinkin! Muutama idänsinililjakin on avautunut, yksi juuri sopivasti piristämään tätä kuvaa.

Jatketaan punaisissa tunnelmissa. Komea mätäs tarhajouluruusua ei petä koskaan. Tämä tumma puolukkapuuronpunainen on mättäistä vanhin ja laajin.

Ensimmäinen lukuisista vuosien mittaan ilmestyneistä siementaimista kukkii! Ekat kukat ikinä jouluruusun siementaimesta pihallani! Tämä on niin juhlaa, sillä silmissä jo näen brittityyliset ihanat jouluruusumättäät siellä täällä tässä lehtomaisessa paikassa, joka myös esikkopeltona tunnetaan.
Ilo on moninkertainen, sillä tässä siementaimessa on lisäksi hyvän väriset kukat. Tarhajouluruusujen siemenjälkeläisillä on nimittäin taipumusta laimentua muuttuen lopulta likaisen ruskehtavan roosanpunaisiksi, joka voi olla kauniskin väri, mutta valitettavasti ei sellaisena kuin se tarhajouluruusussa ilmenee.
Rakastamani Monty Don on yhdessä kirjassaan manannut tätä taipumusta, mutta toteaa lopuksi ominaiseen ihanan filosofiseen tyyliinsä: "...but too much good taste is bad for you".

Tämän punaisen ohi meinasin kävellä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Lehtonäsiä on viimein täydessä kukassa ja minä vain tiirailin sipulikukkien versoja. Otin suojaverkon pois parin kuvan ottamisen ajaksi. Kylläpä se on kaunis. Näitä voisi hankkia paljon enemmänkin!

Siirrytään hempeän vaaleanpunaisten 'Pink Giant' -kirjokevättähtien myötä muotopuutarhaan. Kukkien takana on tulppaani hauskasti rullalla, kun se on mennyt läpi vaahteranlehdestä.

Muotopuutarhassa on tällä hetkellä meneillään atsurihelmililjojen juhlat. Vuosi vuodelta runsaammat!

Mustin mielestä asiat ovat harvinaisen kohdillaan. Ruohokin alkaa vihertää.

Ensimmäinen narsissi on auennut! Syklaaminarsissi 'Jetfire', aina se ensimmäinen. Narsissikausi avattu!

Etelänkevätesikot ovat niin söpöjä, kun aikaa säästääkseen ne alkavat kukkia lähes maan tasalla. Kukkavarsi siitä kohoaa nostaen kukkia vähä vähältä ylemmäs.

Myöhäisimmät lumikellot eli omalla pihallani turkinlumikellot kukkivat nyt täyttä häkää. Kuvassa oikealla näkyy aikaisimman lumikellon eli tähtilumikellon rotevampia, mattapintaisia ja pystympiä lehtiä. Sen kukinta on jo ohi.

Kostealla kevätniityllä kerrotut puistolumikellot vähitellen lopettelevat ja tilalle tulee posliinihyasintteja ja sen jälkeen narsisseja.

Sitten siirrytään alppipenkkiin, missä Crocus yalovensis on avannut kukkansa. Yhdestä pienestä mukulasta tuli näin monta kukkaa, ja kuvassa etummaisena näkyy vielä yksi kapea kukkanuppu! Tämä krookus on ollut ahkerana. Krookuksethan tekevät uudet mukulat edellisten päälle kuin monikerroksiseksi kakuksi, mutta tämä on jo melkoista. Viime syksynä istutin yhden mukulan, siis.
Kuvasta muuten näkyy hyvin, että täällä alkaa olla rutikuivaa. Saisi sataa.

Loppuun vielä hempeysherkku: "unkarinmyrkkylilja" Colchicum hungaricum 'Valentine'. Yksi sipuli tätäkin, viime syksynä istutettu, ja kolme kukkaa heti ensimmäisenä keväänä!
Mikä loistava alku pääsiäiselle ja koko kasvukaudelle.
Iloista pääsiäistä ja onnistuneita ylösnousemuksia!


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Etelänkevätesikko – Primula elatior
Idänsinililja – Scilla siberica
Kirjokevättähti – Scilla forbesii
Lehtonäsiä – Daphne mezereum
Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides
Pystykiurunkannus – Corydalis solida
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Turkinlumikello – Galanthus woronowii
Tähtilumikello – G. elwesii

31 comments :

  1. Meiltä puuttuu unkarinmyrkkylilja, se on saatava! Ihan mielettömän paljon teillä jo kukkii ja kaikkea erilaista 🖤

    ReplyDelete
    Replies
    1. No varmaan puuttuu, kun himputi vie, melkein kukaan ei sitä myy! Tilasin sen luottotoimittajalta harvinaisimpien kasvien suhteen eli Rare Plantsilta Englannista, linkki tuossa blogin sivupalkissa. Onneksi on jo paljon kaikkea kivaa, ja versoja ihan mielettömästi!

      Delete
  2. Ihania kukkia ja kuvia. Täällä napapiirin pohjoispuolella kukkapenkin päällä vielä puoli metriä lunta. Mutta siihen luottaen että kevät ja kesä tulee taas syksyllä piilotin multaan krookuksia ja lumikelloja. Olen aikas aloittelija näissä puutarhahommissa. Törmäsin vasta ensimmäistä kertaa kukkaan nimeltä pioniunikko. Löysin netistä ihania kuvia pinkeistä pioniunikoista mutta en löydä niiden siemeniä mistään myynnissä. Joku sanoi saaneensa omat siemenensä joskus sinulta. Onko sinulla vielä niitä? Olisiko niitä mahdollista muutama ostaa??
    Nimim. Sulais jo lumet

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se kevät sinnekin tulee, ja sitä mukavampi sitä on odotella, kun on sipuleita multiin piilotellut.
      Ilman muuta saat pioniunikon siemeniä (tosin en myy, vaan lähetän muuten vain). Minulla ei ole niitä varastossa kylläkään, joten tässä joutuu odottelemaan, että ne kukkivat ensin. Pioniunikoiden siemeniä olen kyllä nähnyt puutarhaliikkeissä, mutta en juuri sitä vaaleanpunaista vanhaa tyyppiä, jota minulla kasvaa. Sain sen siemeniä Laihialta ystävältä, joka oli saanut niitä sikäläiseltä mummelilta. Mutta jos haluat pioniunikoita jo täksi kesäksi, ne pitäisi varmaan kohtpuoliin kylvää, ja siihen en osaa auttaa, kun en ole kerännyt siemeniä; ne kylvävät itse siementaimensa. Jos voit odottaa kesään, niin laitan siemeniä. Lähetä minulle osoitteesi vaikka sähköpostiin: saila (at) elsanlempituoli.fi

      Delete
    2. Kiitos! Laitoin meiliä 😊

      Delete
    3. Toivottavasti posti tuo siemenet pian perille :-)

      Delete
  3. Upeat kuvat ja ihania löytöjä♥ Kyllä vaan tämä kevät on niin ihanaa aikaa kun noita kukkia alkaa maasta putkahtelemaan:) Mukavaa pääsiäisen aikaa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, samaa sinulle! Pääsiäinen on vuoden parasta aikaa ♥

      Delete
  4. Ihanaa! Narsissikin jo kukassa.
    Todella herkullinen väri jouluruusussasi. Ja aivan huippu tuo siementaimi.
    Toivon teille sadetta. Jonkinlainen sade täälläkin olisi hyvä, vaikka nautinkin auringosta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmeellistä, että narsissi jo kukkii, mutta Jetfire on niin matala ja (monet) syklaaminarsissit varmaan aikaisimpia mitä on.
      Sade olisi hyvä, nyt ensi viikolle lupailtu sadekausi on vedetty pois ennusteesta. Tulisi vaikka sitä toivottua yöllistä sadetta ;-)

      Delete
  5. Joudun sanomaan kuin tuo toinen Anonymous: sulaisi ensin edes lumet pois, niin jotain voisi nousta. Kyllä Suomi on pitkä maa. Hienosti Pantteri poseeraa ja demonstroi kevättä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi ääh, nyt ei kyllä lunta enää jaksaisi katsella enää! Piippoja on niin mukava tutkailla.
      Pantteri on tälläkin hetkellä ulkona partioimassa, raaski sentään nukkua osan yöstä sisällä.

      Delete
  6. Oi, kun siellä kukkii! Mulla kukkii vasta violetit ja keltaiset krookukset...ihania väriläikkiä nekin. Ja aurinkoinen sää vaan jatkuu! Ihanaa Pääsiäistä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihania ovat krookukset, niissä on niin paljon väriä, etenkin, kun nousevat kimppuina.
      Mahtava sää osui pääsiäiseksi, iloista pääsiäistä sinullekin!

      Delete
  7. Kevät jee! Ihania värejä ja ihana Mustikka!
    Kyllä on kaivattu tätä vuodenaikaa. Jo pelkkä tää valo saa hymyn naamaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeeeee! Sekä minulta että Mustilta, ja kyllä Ransukin nauttii, vaikka sen huomio onkin myös keväällä painottunut ruoka- ja lepopuoleen ;-)

      Delete
  8. Ihanat kevätkuvat♥. Vihdoikin meilläkin jo tiittejä noussut ja sinivuokot jopa kukkivat..:)
    Musti on onnellinen kissa ja viettää ihania kissanpäiviä♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinivuokkoaika on niin ihanaa. Valoisaa ja kukkaisaa, ne siniset pikku kukkaset loistavat ihmeen ihanasti valoisassa metsänpohjassa.
      Nyt tuntuu olevan kissanpäiviä ihan kaikilla, kissoilla ja ihmisillä ja varmasti Niilollakin ♥

      Delete
  9. Ihanat kuvat! Onnittelut jouluruusun siementaimesta! Voiko mistään tulla syvempää onnistumisen tunnetta, kuin puutarhakasvien kanssa onnistumisesta? No kyllä kai, mutta aika makoisalle se tuntuu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se niin makoisalta tuntuu :-) Lehtiä olen katsellut monen monta vuotta noissa siementaimissa, mutta viimein yksi rohkeni kukkaan! Kukat ovat vieläpä niin kookkaita, että niitä ei voi millään missata, näkyvät kauas.

      Delete
  10. Voi mitä herkkuja puutarhastasi löytyykään! Tuo tumma jouluruusu on erityisen ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on, ja yksi vielä tummempikin löytyy, lähes mustanpuhuva, mutta se on yhden syreenin kanssa saman suojaverkon sisällä. Nyt tekisi mieli ottaa kaikki verkot pois, jotta saa kauniimpia kuvia, mutta kun se kostautuu heti. Täytyy vain raottaa kuvaamisen ajaksi.

      Delete
  11. Aika samoissa mennään ylösnousemusten kanssa täälläkin, ehkä hieman vain jälkessä tullaan. Paitsi eka Tulipa humilis avautui täällä tänään💚

    ReplyDelete
  12. Ai niin minullakin kukkii muuten tänä keväänä ekaa kertaa tuo Beth, siemenestä kylvettynä useita vuosia sitten😍

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, siemenestä! Mulla ei ole Corydaliksien siemenkylvöt jostain syystä ikinä onnistuneet. Tai saa nähdä, kurkkaako purkista tänä keväänä mitään, luulen, että laitoin taas jonkun lajin siemeniä syksyllä multaan.
      Vau nro 2, tulppaani! Täällä ei vielä näykään mitään tulppaanin nuppuja. Ihanaa ♥ Humiliksien nuppujen pitäisi kyllä kohta jo näkyä... Lähden heti tarkistamaan :-D

      Delete
  13. Odotan jännityksellä, kukkiiko viime syksynä istutettu Beth Evans. Paljon sen lehdistöä on maasta noussut.
    Tuo tumma jouluruusu on oikea herkku. Taas löytyi uusi tavoite saada tuollainen punainen jouluruusupöheikkö.
    Lohdullista nähdä puutarhassasi nimikyltti tuossa Crocus yalovensiksen edessä. Olen aina ihaillut kykyäsi muistaa kaikkien erikoisuuksien nimet ja sinullahan niitä on paljon. Aion kyllä ihailla jatkossakin, joten yksi nimikyltti ei asiaa muuta.

    Pantteri on selvästi innoissaan kohisemalla kasvavasta ruohosta ja luultavasti myös kaikesta, mikä siellä ruohossa mönkii.

    Hyvää pääsiäistä sinulle ja karvaisille kavereille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi että, kyllähän minulla on paljonkin kylttejä! Etenkin tuollaisille yksittäisille erikoissipuleille on ihan pakko laittaa nimilaput, jottei tule tonkineeksi niitä vahingossa keväällä ylös :-D Ja muutenkin on kivempi varmistua niiden istutuspaikasta, puutarhapäiväkirjaan tulee kirjattua vain se penkki, tai sen itä- tai länsipää esimerkiksi, mutta ei tarkempia koordinaatteja. Tosin talven jäljiltä on aika moni kevyempi muovinen nimilappu ties missä taas, ne nousevat herkästi maasta. En minä muuten mitään muistaisi, mutta pyrin kirjaamaan istutukset muistiin ja sitten tämä blogi on loistava päiväkirja myös.
      Kiurunkannuksilla on niin ovelan mitättömät kukkanuput, että toivottavasti Bethisi yllättää sinut pian iloisesti kukillaan, vaikka et nuppuja huomaisikaan.
      Me kiitämme! Pihapantteri onkin tälläkin hetkellä ulkona, ei juurikaan ehdi olla sisällä nyt. Hirveästi hommaa.

      Delete
  14. Olen pakahtua jo näistä kuvista, voin kuvitella mikä riemu sinulla on. Jouluruusun kukkiva siementaimi on juhlaa, kiurunkannuksesta puhumattakaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on tosiaan kelpo meininki pihalla :-)

      Delete
  15. Ihanaa kukintaa! Ja lisää luvassa. Kaikki ihanuus vielä edessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on ja kohta on jo ensimmäisiä kevätkukkia ikävä, lakastuvat vauhdilla antaen tilaa mm. kaikille ihanille narsisseille!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!