Saturday, 28 April 2018

Kasvihuone ja metsä merinäkymällä


Merinäkymä kasvihuoneesta - aika ylellistä!
Olen istuttanut pienen metsän, mikä tuntuu suurelta ja tärkeältä teolta lähes puuttomilla saarilla. Metsän istuttamiseen saa hieman tukea. Tilan nimen mukaan metsikkö on saanut nimen Forest of Midgarth. Kuulostaa ihan Tolkienin jutuilta.

Greenhouse with a Sea View
I’m envious of my friends for their lovely greenhouse with a sea view!




Thursday, 26 April 2018

Rantaelämää


Pohjanmeren hiekkarannat houkuttavat ulkoilmaelämään. Lämpimänä hetkenä tuulensuojaisessa paikassa voisi kuvitella menevänsä rannalle t-paidassa, kun meri kimmeltää. Totuus on kuitenkin hyytävä viima, joskus hieman vähemmän hyytävä. 
Rantaelämä on viileydestä huolimatta (tai juuri siksi) antoisaa. Hylkeiden taianomainen laulu kuuluu rantaa lähestyttäessä. Yhtenä iltana laskin 12 hylkeen päätä meressä vain noin 15 metrin päässä rannasta tarkkailemassa meitä.
Olen täällä ystävien luona viettämässä farmielämää. Ponit laiduntavat rannalla ja käymme viemässä niitä jalkakylpyyn mereen joka ilta, sillä suolavesi tekee kuulemma kavioille hyvää.

Beach Life
Orkney is a great place to live beach life: usually you have the beach to yourself, and there are so many birds and seals to watch - and even the occasional pony! 

Tuesday, 24 April 2018

Terveisiä taas Pohjanmereltä

Täällä ollaan taas, Orkneyllä! Tässä pääkaupunki Kirkwallin satamaa.

Here Again
Last autumn I fell in love with Orkney so I’m already back. This time planting trees and doing other nice outdoor stuff, including farm work.

Tällä kertaa ennätin käymään pääsaaren toisessa satamakaupungissa Stromnessissa. Viehättävä pieni satama, ja jos joku tietää maailmansodasta kuulun Scapa Flown (kaikki miehet yleensä tuntuvat tietävän), niin se avautuu tuossa satamalahden jälkeen.
Narsissit ovat ihanasti kukassa kaikkialla pitkin tienvarsia.


Tälläkin kertaa majailen Stronsayn saarella. Kuvia on vähän, sillä en saa siirrettyä hyviä kuvia kamerasta tabletille ja tabletilla postaaminenkin on hyvin kankeaa, mutta kirjoittelen enemmän matkasta sitten reissun jälkeen.
Aurinkoisia päiviä täältä tuulisilta saarilta!

Tuesday, 17 April 2018

Kurjenmiekkakentät

Nyt niitä alkaa olla! Kevätkurjenmiekkoja. Ihanan siniset 'Clairettet' ovat avautuneet urakalla kaikki yhtä aikaa.

Iris Time
Lovely dwarf irises are flowering, what a joy!

'Clairette' on todella säihkyvän sininen, tavallisinta reticulataa vaaleampi, oikein taivaansininen.


Yksi kauneimmista on 'Halkis'. Ulkokehälehtien kärjet on kuin mustepulloon dipattu. Onneksi nämä ovat säilyneet hyvin muotopuutarhan kuivalla ja paahteisella kulmalla. Eivät kuki joka kevät, mutta luulen, että viime kesän toivoton kuivuus oli näille mieleen, nyt näitä kukkii useita.

Lisää vain nousee! Vasemmalla uusi kevätkurjenmiekan nuppu, sinistä jo pilkistää. Keskellä ja oikealla atsurihelmililjoja. Takana on tulppaanin punaisia versoja.
Ihanaa!


Lumikelloja alkaa avautua. Tähtilumikello on korkea, mutta nämä kukat päättivät alkaa avautua lähes maan tasalla. Ehkä kovien yöpakkasten vuoksi?


Sitten menin tutkimaan Rohania. Näsiän nupuissa jo pilkottaa punaista lupaavasti.


Rohanin kauimmaisesta päädystä on viimein lumi sulanut ja myös tummalehtinen valkoapila (lajike 'Dark Debbie') on voimissaan! Ei kai valkoapilan talvenkestävyydessä pitäisi ongelmia olla, mutta minulla ei ollut kokemusta sen lajikkeista, eikä tietoa muidenkaan pihoilta.


Aikaisimpien syklaaminarsissien nuput ovat yhtäkkiä nousseet esiin! Vasemmalla taitaa olla syksyllä siirretyn keisarinpikarililjan sivusipulin nuori verso.


Pieni sahrami on avautunut ilostuttamaan päiväämme.


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Näsiä – Daphne mezereum
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Valkoapila – Trifolium repens

Saturday, 14 April 2018

Lintuinnostus

Kirjoitin jo aiemmin söpösestä punarinnasta, jonka touhuja olen tarkkaillut muutaman päivän.
Innostuin valtavasti, kun Between kirjoitti blogissaan Rikkaruohoelämää BirdLifen järjestämästä sadan linnun tunnistushaasteesta. Opin joka vuosi jokusen uuden linnun, mikä on mukavaa, mutta haluaisin oppia ennen kaikkea tunnistamaan lintuja äänistä. Niinpä otan haasteen vastaan sellaisena, että yritän opetella tunnistamaan niitä, joita ei näy, mutta ääni kuuluu.

Recognising Birds
I've taken BirdLife's challenge to learn a hundred birds – but I really want to learn to recognise them from their song. I've tried learning it before, but it is hard. I listen to a birdsong CD, read the species and they all sound familiar, but then I go out and have no clue who is who. 
Perhaps very many repetitions of one species at a time will do it... I'll try.

Tämän kevään uusi laji minulle on pikkuinen söpö tiltaltti. Olen jo oppinut tuntemaan sen ulkonäöltä, kun se käy nappaamassa kärpäsiä talon seinästä. Voin tarkkailla sitä sisältä, kun se katsoo kaihoisasti ikkunoiden väliin jääneitä kärpäsiä – miten monta paistia siellä onkaan ulottumattomissa!
Luulen, että olen EHKÄ (mutta en varmasti) oppinut tiltaltin ääntelyn. Ainakin olen kuunnellut sen äänitettä monta päivää.

Tämäkin on minulle uusi laji. Katselin, että onpa varpusmaisia lintuja, mutta ei ihan kuitenkaan. Pää on savenharmaa ja selässä selvät tummat tiplu-viirut. Näitä oli monta hyppimässä nurmella syömässä jotakin maasta. Lähetin kuvan lintuystävälle (joka osaa tunnistaa linnun jopa puhelimessa kuvailusta!) ja hän sanoi sen olevan rautiainen. Rautiaisen ääntelyä en ole vielä alkanut opetella.

Rastaita hyppelee pihallani paljon. Yksi lennähti saarnen oksalle ja jäi sinne hetkeksi tarkkailemaan minua niin, että sain napattua kuvan. Luulin tätä mustarastasnaaraaksi, mutta lähetin tämänkin kuvan varmuuden vuoksi ystävälleni. Hän tunnisti sen sepelrastaaksi, joka on täällä lounaissaaristossa melko harvinainen! Sepelrastas on muuttomatkalla pohjoiseen.

Talitiaisia on paljon ja niitä on hauska seurata, kun niillä on täysi tohina päällä. Tämäkin pörhisteli minkä kerkesi.

Sinitiaisia käy asuntonäytöllä. Hmm, räystäslaudat pitäisi maalata...


Kurkia näkyy maassa ja ilmassa. Auroja lentää yli herkeämättä, useita peräkkäin.

Pikkulintuja on hirmu paljon!

Blogeissa esitellään nykyään paljon kirjoja. Kannan minäkin korteni kekoon. Tässä kestosuosikki, johon en kyllästy: Riku Cajanderin Luontopiha, kustantaja Minerva, painokset 2011 ja 2015. Kannattaa napata, jos kirjakaupassa tai divarissa tulee vastaan! Tässä on loistavia ohjeita pihan muokkaamiseen luontoystävällisemmäksi, esimerkiksi niin, että piha ylläpitää hyönteispopulaatiota, josta on puolestaan linnuille ravintoa.

Jäät alkavat nyt lähteä, avovettä on jo paljon.

Jos kiinnostuit haasteesta, tässä linkki BirdLifen Tunnista 100 -sivulle: KLIK
Ja tässä linkki lintujen tunnistussivulle, jossa ovat ääninäytteetkin: KLIK.


Kurki – Crane – Grus grus
Punarinta – Robin – Erithacus rubecula
Rautiainen – Dunnock – Prunella modularis
Sepelrastas – Ring ouzel – Turdus torquatus
Sinitiainen – Blue tit – Cyanistes caeruleus
Talitiainen – Great tit – Parus major
Tiltaltti – Chiffchaff – Phylloscopus collybita

Thursday, 12 April 2018

Hyvä versopäivä

Kevätsahrami 'King of the Striped' avautui auringossa. Kyllä osaa krookuksessa olla hienot värit!


Oranssissa penkissä alkaa kukkia mysteerikrookus, josta ei ole harmainta hajua, ei merkintää viime syksyn sipuli-istutusten kohdalla. Olen voinut istuttaa tämän aiemminkin, vaikkapa keväällä, jos ostin sen ruukussa kukkivana... mene ja tiedä, mutta tervetuloa kumminkin, ihana kukka!

Oranssissa penkissä on harvoja yksittäisiä lumikelloja, toissa syksynä istutettuja. Turkinlumikello meinasi kukkia salaa pienen oksan alla, onneksi löysin sen sieltä!

Vanhan talon kivijalan edessä on niin lämmin paikka, että maata saattoi jo kaivaa. Otin riskin ja istutin siihen pari tähän asti hengissä selvinnyttä latva-artisokan tainta. Niillä on paremmat mahdollisuudet selvitä ulkona kuin minun kyydissäni... Laitoin niiden päälle monta kerrosta hallaharsoa.
Mietin samalla, miksi en ole aiemmin tajunnut kokeilla niitä tähän. Haluaisin latva-artisokasta monivuotisen perennan, ja tässä talvehti jopa soihtuliljakin, tosin tänä talvena sen päällä oli vanha lampaantalja suojana. Soihtulilja näkyy lättänänä vihreänä kasvustona vasemmalla.

Tänään näkyi paljon uusia versoja. Ensimmäiset pystykiurunkannuksen lehdet puhkesivat! Viime keväästä viisastuneena suojasin heti tämän punakukkaisen 'Beth Evansin', sillä kaikki kukkavarret parturoitiin viime vuonna ja kovasti haluaisin viimein nähdä tämän kukat.

Keisarinpikarililjan pamppuversot puhkoivat tiensä ylös mullasta tänään! Tämä on kirjavalehtinen 'Aureomarginata'.


Tämä on uusi hankinta viime syksyltä: 'Vivaldi'. Kaunis nimi. Kukka on joidenkin sivustojen kuvissa keltainen, joissakin lohenpunainen, joskus pehmeä oranssi. Saa nähdä, mitä tästä oikein tulee!
Jos verson väriin on luottamista, niin se toivomani hailakka oranssi saattaa olla tulossa. Tavalliset kirkkaan oranssit ovat selvästi punaruskeaversoisia, ja keltakukkaisella on ihan vihreä verso. Tämä on niiden väliltä.

Me nautiskelemme Mustin kanssa ihan mahdottomasti. Se tulee puskemaan jalkojani niin onnellisena, ja niin ymmärrän. Onnellinen olen minäkin! Harrastamme myös lintujen tarkkailua yhdessä.

Ransusta ei ole niin paljon kuvia, sillä se on lähinnä lempipaikallaan kuistin keinutuolissa...

Sitten uudet kukat. Tai tämä on lähes-kukka. Ensimmäinen virvalilja vielä himmaili tänään, ei ihan avautunut. Ehkä huomenna!

Sen sijaan kevätkurjenmiekka 'Clairettejä' avautui tänään oikein urakalla, kaikki pussin sipulit alkavat olla kukassa... Kiitos seisoo nyt syksyisestä istutuksesta, seuraavina vuosina kukinta on aina epävarmempaa.


Kyl me niimpal ollaan nautiskeltu!


Keisarinpikarililja – Fritillaria imperialis
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Kevätsahrami – Crocus vernus
Latva-artisokka – Cynara cardunculus Scolymus-Ryhmä
Pystykiurunkannus – Corydalis solida
Soihtulilja – Kniphofia
Turkinlumikello – Galanthus woronowii
Virvalilja – Colchicum bulbocodium

Wednesday, 11 April 2018

Pum! Pum!


Nyt alkaa tulla sarjatykitystä. Kevätkurjenmiekalla ei mennyt kauaa miettiessä, onko kevät vai ei – se alkoi avata kukkaansa jo aamupäivän puolella.

It's Happening Fast
Lovely reticulata Irises are so colourful and sweet, like exotic birds taking flight. On a warm spring day they shoot up and open in no time at all!


Parin tunnin päästä oli ihastuttava taivaansininen 'Clairette' avautunut kokonaan!

'Katharine Hodgkinien' kanssa sama juttu.

Kaksi tuntia eroa kuvien välillä. Nämä ovat niin söpöjä, kuin parvi pikkulintuja.


Kurjenmiekat ovat huippuja. Jääkurjenmiekat puhkovat tiensä läpi rohtosormustinkukan lehtien. Tämä elinvoima ja tynkävarren päässä olevien kukkien näyttävyys on mahtavaa.

Puutarhassa kuljeksiminen on nyt yhtä juhlaa. Kukkia ja lintuja, parasta seuraa. Punarinta on pysytellyt pari päivää pihani ympärillä, suloinen kaveri.

Mustin kevätpissi.


Kolmaskin uusi kukka avautui tänään! Kevätsahrami, jonka pitäisi olla 'King of the Striped'. Kovin voimakas raidoitus tällä ei ole, mutta väritys on muuten oikea. Täytyy katsoa uudestaan, kun kukat avautuvat enemmän. Hieno väri joka tapauksessa.

Lopuksi sain vielä uuden restauroidun ikkunan asennettua paikoilleen. Hyvä päivä taas.
Antoisaa viikon jatkoa, huomenna on taas luvassa huippukeliä!


Jääkurjenmiekka – Iris danfordiae
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Kevätsahrami – Crocus vernus

Tuesday, 10 April 2018

Semmoinen aamu


Tänä aamuna hieraisimme silmiämme, kun katsoimme ikkunasta ulos. Tai en tiedä, oliko Musti yhtä hämmästynyt kuin minä, mutta minusta tuntui, että olin nähnyt keväästä ihanaa unta ja heräsin takaisin jääkausitodellisuuteen. Voi möhnä!

What a Morning
The world was white! Just when we had got rid of the previous white stuff. 
Luckily it was a sunny day and it was gone after some hours. There were even some new buds! A good day in the end, although it did not begin so well.

Merkillistä. Tällaisen pitäisi olla kiellettyä, kun keväästä on jo saanut maistiaisia.

Lumessa on kyllä se hauska puoli, että siihen jäävät muistiin kaikenlaisten tallustelijoiden jäljet.


Sitten tuli kiire ottaa kuvauksellisia kuvia kukkanupuista lumessa. Puistolumikello 'Flore Pleno'.


Tähtisahrami.


Musti-nuppu.

Joku pienenpieni otus oli käynyt yön aikana nakertamassa talventähtien kukkia. Tämä on oikeastaan niin söpöä, ettei tästä voi edes olla vihainen. Ja jäihän kukista vielä meillekin, toisin kuin peurojen jäljiltä. Tästä minimaalisesta tihutyöstä tulee jotenkin mieleen Muumilaakson kaikkein pienimmät tyypit, nyytit muistaakseni.


Periskooppi-talventähti.


Sitten tuli mitä lämpimin auringonpaiste, ja johan alkoi tapahtua. Ei niinkään olohuoneen matolla, vaan ulkona.


Lumi häipyi. Tähtisahrameita avautui urakalla. Tämä punertava on 'Roseus'.


Mustin korvasta yläviistoon voi nähdä pikkuriikkisen läntin vaaleanpunaista puksiaidan takana, siinä ovat ylläolevan kuvan tähtisahramit. Ihan vielä ei voi puhua kukkien ilotulituksesta, kun katsoo laajemmin...


Jossain vaiheessa iltapäivää (piha täytyy kiertää tunnin välein) näkyi ensimmäinen pikkusinililjan kukkanuppu (tämäkin punainen on 'Rosea')!


Ja atsurihelmililja! Helmililjoista aikaisin. Ihan häkellyttävä tahti näillä.


Tuntuu, että stalkkaan versoja kuin mikäkin paparazzi vuoroin minkäkin puskan takana. Tässä ovat tähtilumikellon nuput.
 

Ensimmäinen virvaliljan versonkärki löytyi!


Sitten löytyi jymy-ylläri. Mikäs kurjenmiekka tämä on... näitä kasvaa muutama ihan uudessa paikassa. Kevätkurjenmiekka 'Clairette' se siinä! Istutin näitä syksyllä tähän, puutarhapäiväkirjan mukaan. Koska tämä on pakkasyö, laitoin suojakuvut versojen päälle – siksikin, että peurat eivät söisi näitä, kun tämä on ensimmäinen nuppu ikinä tätä laatua!


Jos on kevätkurjenmiekan nuppu noussut äkkiä, niin tekevät myös 'Katharine Hodgkinit'. Nämä ovat kasvaneet vuorokaudessa ainakin kolme senttiä ja avautuvat ehkä jo huomenna!

Aamuisessa kuvassa tämä maisema oli ihan valkoinen, reilut kolme tuntia myöhemmin näytti tältä. Kevätaurinko näyttää voimansa, ja lisää saadaan lähipäivinä!

Kurkia laskeutuu kyläniitylle jatkuvasti. Meteli on korviahuumaava, mutta ah niin rakas.
Iloisia kevätbongauksia kaikille!


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Pikkusinililja – Scilla bifolia
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Talventähti – Eranthis
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Tähtisahrami – Crocus tommasinianus
Virvalilja – Colchicum bulbocodium