Wednesday 26 November 2014

Kirje joulupukille


Kävin tänään läpi kuva-arkistoja ja huomasin tämän viime maaliskuun alussa otetun kuvan. Tämähän on lähes samanlainen eilisen kuvan kanssa! Miten ihanaa. Tähän on vain kolme kuukautta, ja talvi ei edes ole tullut, joten voi olla, että tällaista on vaikka vielä kuukaudenkin päästä – aina kannattaa toivoa! Ja jospa tällaista olisi vielä helmikuunkin alussa? Jos toivoisi joulupukilta oikein hartaasti?

The above picture is taken last March, and it is nearly identical to yesterday's picture. I thought of asking Father Christmas if the winter months could all be similar, no snow and just lovely low sunshine, and some good digging weather, please.


Otin kuvan uudesta kuvakulmasta, kun olin istuttanut Rohaniin vielä kaksi alennusmyynnistä hankittua ruusua ja yhden tummalehtisen mustaseljan. Vasemman puolen kukkapenkki alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan eli ojaa, joka on kuvassa tikkaiden edessä heinikossa. Ojan jälkeen maanpinta on ylempänä ja ajattelin yhdistää sen Rohaniin yksinkertaisella sillalla joskus hamassa tulevaisuudessa. Tämä ylempikin alue on vielä pelkkää villiä heinikkoa, Mustin oivallista myyrästysmantua.

Uudet ruusut ovat:
- David Austin -ruusu 'Winchester Cathedral', valkokukkainen. Minulla on hyviä kokemuksia Austineista.
- Neidonruusuihin kuuluva 'Félicité Parmentier', vanha lajike 1800-luvulta, alkuperä tuntematon.

Näiden lisäksi istutin tummalehtisen mustaseljan 'Black Beauty'. Minulla on vahva visio siitä, miten hienoilta 'Félicité Parmentierin' hailakan lohenpunaiset kukat näyttävät seljan tummanruskeita lehtiä vasten.

Löysin kuva-arkistoista myös kuvan ensimmäiseltä keväältäni täällä vuonna 2007, jolloin kulotimme heinittynyttä entistä perunamaata, sen jälkeen tosiaan pidinkin aluetta kasvimaana muutaman vuoden ennen kuin aloin muovata siitä nykyistä Rohan-puutarhaa. (Nimi tulee tummalehtisestä 'Rohan Weeping' -pyökistä sekä Tolkienin maailmasta).
Pihalla oli tuolloin yhtä sun toista rojua, tosin joku saattaa olla sitä mieltä, että niin täällä on vieläkin – ne ovat vain erilaisia ja vaihtaneet paikkaa.

Vielä yksi kuva suunnilleen samasta kuvakulmasta, mutta tikkaiden toiselta puolen tällä kertaa.

Sitten kuva täysin vastakkaisesta suunnasta eli äskeisen kuvan talojen välistä. Seisoin äsken tuolla kaukana A-tikkaiden luona. Saunan nurkkakin on nyt päässyt kuvaan.
Siniheinä on upea keltainen ilmestys!

Tuossa ihan laatoituksen nurkalla on syyssahrameita. Ransu esittelee.


Päivän syyssahramikuva.

Sitten Ransu esittelee vielä rautapataminipuutarhan, jos kiireiltään ehtii...

... tässä välissä tuolta koirankopista pisti vain hännänpää ulos ...


Mham. Olipa makoisia aromeita meidän kopissa.


Mamma!!

... ja sitten pussattiin.
Katsotaan minipuutarhaa tarkemmin sitten joku toinen kerta.
Iloista viikon jatkoa!

David Austin -ruusut kuuluvat ilmeisesti puistoruusuihin, Rosa Puistoruusu-Ryhmä
Mustaselja – Sambucus nigra
Neidonruusu – Rosa Alba-Ryhmä 
Siniheinä – Molinia caerulea
Syyssahrami – Crocus speciosus

23 comments :

  1. Eikös toi oo kissankoppi nykyään? Ilosta viikon jatkoo teillekki!

    ReplyDelete
  2. Voidaan sopia, että te saatte lumettoman ja lämpimän, meille mielellään arktista, kiitos!

    Naurattaa tuo Ransun juoksu luokse, mikä ilmestys!

    ReplyDelete
  3. Joo, nyt sormet ristiin että ei lumitöihin tarvitsisi paljon ryhtyä.

    ReplyDelete
  4. Voi ihanaa pusupoikaa ♥
    Ransu on niin hieno mies, komea aikuinen =^..^=
    Uusia kuvakulmia pihasta...onpa hienoa, kun on loppusuoralla joitakin kohtia. Valokuvat ovat kyllä siksikin niin hienoja, kun näkee asioiden muutoksen. Toivon sulle lauhaa talvea..sopii kyllä minullekin !

    ReplyDelete
  5. Joku sanoi, että nyt ja vielä seuraavakin talvi voisi olla lauha, tulisivat jostakin syystä kolmen sarjoissa!? Näin ainakin toivotaan!! Vaikka viime vuonna ei ollut lunta tuskin nimeksikään, niin en ainakaan huomannut omassa puutarhassa mitään suurta hukkaa kasvien suhteen. Ainoastaan sormustinkukkien lehtiruusukkeita hävisi jonkin verran.
    Jännittävää nähdä sitten kuvia Rohanista, kun kasvit nousevat ja visiot käyvät toteen<3

    ReplyDelete
  6. Jokos täällä joulupukille kirjoitellaan :) Ihanat syyssahramit! Mulla fasaanit popsittelivat ne enkä raaski ostaa uusiaaa....oli kiva nähdä enemmän kuvia pihamaastasi, hyvältähän tuo näyttää!! Ahh nuo ruusut, ihanat nimet ja kukatkin tulossa. Mustaseljan kanssa varmana upea! Ja Austin rules...

    ReplyDelete
  7. Meillä kyllä toivotaan lunta. Taas se vähäinenkin lumipeite suli pois ja maisema on syksyinen. Tahdon talven, sellaisen oikean lumisen talven :)

    ReplyDelete
  8. Maija; No ihan totta, kissankoppihan tuo! Kiitos.

    Piia Anneli; Toivottavasti joulupukki nyt kuulee kummankin toiveet.

    Jokke; Olisi ihanaa! Nautin niin siitä, että lehdet ovat vihreitä ja vehreitä talvella.

    Leena ja Pojat; Se on sellainen ikuinen mamman pusupoika :-)

    Minna; Toivotaan sinne ja tänne lauhaa!
    Rohan ei näytä juuri miltään, kun kaikki on vastaistutettua. Siellä on paljon pensaita, pensasaitaa tuossa aidan alla ja kirsikkapuukin, vasta viiden vuoden päästä alkaa varmaan näyttää joltakin.
    Toisaalta se on sitä puutarhuroinnin ihanuutta, tavallaan sijoittaa tulevaisuuteen optimistisesti.

    Sametti Hortensia; Voi harmi fasaaneja! Peuroille nuo ovat onneksi kai liian pieniä, eivät jaksa vaivautua kumartumaan noin alas.
    Kuvittele ihanaa tummalehtistä seljaa ja utuisen lohenpunaisia ruusunkukkia ♥

    ReplyDelete
  9. Susanna; Toivotaan sinne lumista talvea!
    Minulle nyt onkin vielä syksy, talven tulo olisi aivan liian varhain jo tässä vaiheessa.

    ReplyDelete
  10. Ransun turkki taitaa hulmuta ihanasti tuulessa, ainakin sen voi kuvista aistia, herra silkkikarva :)

    6,5 vuotta on aika hyvän ikäinen jouluruusu, mun on vasta reilun 1 vuotias joten ei ihme että on paljon pienempi. Mutta sinä on nuppu!

    Austin ruusuista olen kuullu vain hyvää, ehkä uskaltaisin kokeilla sellaista tännekin. Olen ehkä ihan vähän hurahtanut ruusujen puolelle(kin).

    ReplyDelete
  11. Saanko minä toivoa, että kaikki ne lumet, jotka on tulossa sinne, tuleekin tänne? :) Olis aika hyvä diili, vai mitä :D

    ReplyDelete
  12. Katja; Kyllä Ransu hulmuaa, vaikka onkin nyt kesäkarvassa.
    Austinit on hyvä istuttaa huomattavan syvään, jopa 20 cm syvempään kuin ovat ruukussa. Silloin niiden talvenkesto varmentuu.

    Kaisa Reetta; Hyvä diili juu, kunhan siellä ei ole kovin lähellä täällää ;-)

    ReplyDelete
  13. Siellä kesätoppikin hulmuaa pyykkinarulla! Ruusuilla on jotenkin ylevän oloisia nimiä aina, niitä on kiva makustella mielessään. Rohanpenkillä on pituutta, lähdetkö seuraavaksi perustamaan tulevan käytävän toista puolta?

    ReplyDelete
  14. Kyllä, mutta en nyt enää tämän vuoden puolella :-D Ajatus on vähän muuttunut siitä sinun Chelsea Physic Gardenin inspiraatiokuvastasi, että haluan kalustealueen toiselle sivulle, en keskelle. Ja haluaisin laatoitusta, kun kalusteiden siirtäminen nurtsinleikkuun tieltä on niin raivostuttavaa (enkä muutenkaan haluaisi yhtään lisää nurmisenttimetrejä leikattavaksi)!
    Kesätoppi on hyvä aluspaita hikihommiin, ei tarvitse sitten pestä niin isoja paitoja joka kerta ;-)
    Vielä pitää ehdottomasti hankkia 'Duchesse de Rohan' -ruusu tuonne.

    ReplyDelete
  15. Voi Ransu ♥ Komea poika ja komea häntä! Ja jos se vielä pussaakin ♥

    ReplyDelete
  16. Se pussaa paljon ja usein, suorastaan raivokkaasti! Mietin, eikö se saa aivotärähdystä, mutta ehkä sillä on kova pää.

    ReplyDelete
  17. "Kolme kuukautta kevääseen" -kirje puutarhurilta joulupukille kuullostaa ihan kivalta. Ehkä kaksi kuukautta on jo yhtä utopiaa kuin toive saada joulupukilta ihan kaikki lelumainoslehtisen leikkikalut.
    Haa, nyt ymmärrän tuon pyökin kaipuusi. Kurkistelin tummalehtisiä Rohanin kuvia kuukkelista ja rakastuin saman tien. Ne ovat järjettömän kauniita. Saako niitä Suomesta ja mten ne menestyvät?

    ReplyDelete
  18. Ok, toivotaan sitten niin, että kaksi kuukautta olisi upeaa, mutta kolmekin riittää!
    Minulla ON JO Rohan Weeping -pyökki! Ostin sen pari vuotta sitten Plantagenilta, ja näin samaa tänäkin vuonna myynnissä. Pienikokoinen, siis täydellinen kukkapenkkipuu! Se taisi vain kuivua ensimmäisenä kesänään ja on edelleen polvenkorkuinen... mutta hyvin se on pärjännyt jo kahden talven yli.

    ReplyDelete
  19. Onpa hurmaavat nimet uusilla ruusuillasi. Varmasti ovat ruusut nimensä veroisia!
    Varsinainen hurmuri on tietysti tuo harmaa pusuttelija ♥
    Teillä siellä istutuskausi vaan jatkuu,
    tänne saisi jo tulla vähän lunta, kun ei ole enää mitään istutettavaakaan.

    ReplyDelete
  20. Sovitaan sitten, että sinne tulee lunta, mutta vain sille puolelle lätäkköä ;-)
    Toivotaan, että ruusut kukoistavat!
    Pusupoika toi juuri päästäisen eteiseen ja päästi sen kipittämään jonnekin kaapin alle - hmmhmm. Eipä nyt juuri pusuja ansaitse!

    ReplyDelete
  21. Päättyykö istutuskausi siihen, kun taimikaupat sulkeutuvat talveksi vai siihen, kun maa menee jäähän? Sinun blogiasi lukiessa päädyn tuohon jälkimmäiseen.
    Rojun määrä tuppaa olemaan vakio, asukkaat vain vaihtuvat.
    Ja Ransu on kyllä niin ihana puutarhakaveri.

    ReplyDelete
  22. Puuhkahäntäinen pusu lähetyy, iih! Joo, pussaisin.

    ReplyDelete
  23. Between; Hyvä kysymys! Näin myöhään ei silti ole ehkä ihan viisasta istuttaa, kun taimet ei ehdi ollenkaan kiinnittyä maahan, juuret ei enää paljoa ehdi kasvaa. Jos tulee kova routa, nousee ruukun muotoinen juuripaakku maasta kuin korkki.
    Saaristossa tuntuu silti varsin leudolta, mutta ei ikinä silti tiedä, jos talvi tulee vaikka jo viikon päästä.

    Zepa; Oikea vastaus, tuumaa Ransu!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!