Tähän aikaan vuodesta tarvitaan lämpimiä, täyteläisiä värejä ja valoa. Ehkä siksi jouluun mielletään punainen ja valosarjat, vaikka minusta näitä ominaisuuksia tarvitaan muutaman päivän sijasta muutama kuukausi marraskuusta helmikuun loppuun. Lumi tekee maisemasta hurjan kylmän värisen. Sitä paitsi koska pidän punaisesta, kuuluu se kesäänkin, ei se ole mikään joulun yksinoikeusväri.
Niinpä kun tulimme takaisin kotiin, otin esiin äidin antaman vanhan ristipistoliinan, vaikka se ei riitäkään koko pöydälle, mutta päätyyn on hyvä saada viipale vahakangasta kukkaruukkujen alle. Päätin myös katsoa, mitä koristelaatikosta löytyy, sillä sielläkin on jotakin punaista. Verhot ovat kyllä edelleen sinertävät kesäverhot, jospa niillä nyt mentäisiin tämän talven yli.
I wanted to have something red, not because it's Christmas, but because it is so cold – with snow, the landscape's colour is cold too.
Laitoin lähes kaikki omistamani kuusenkoristeet verhotankoon. Nehän sointuvat kauniisti vastapäiseen taloon!
Liina on todella upea, paksu ja villalangalla kirjailtu. Kuvioissa on jotakin jugendia, voi olla, että liina on niinkin vanha. Ja niin, enhän sitten raaskinutkaan jättää krookusruukkuja kaupunkiin, vaan toin ne tänne... tässä maustesahramit.
Ystävän lähettämille konvehdeille löytyi jopa punainen kippo! Tämähän alkaa muistuttaa joulumaata.
Iloista lämpimänpunaista mieltä aiheutti sekin, että Posti halusi muistaa bloggaajia tarjoamalla arkin omakuva-postimerkkejä. En ollut koskaan tällaisia tilannut, mutta se oli helppoa ja hauskaa, kun Postin sivuilla pystyi mallaamaan omia kuvia valmiisiin merkkipohjiin. Posti tietenkin varmaan toivoi, että näin he saavat mainontaa, mutta mitään tällaista vaatimusta ei tarjoukseen kuulunut ja koska palvelu oli oikeasti hyvää merkit helppo suunnitella, kerron tästä mielelläni.
Huomenna on talvipäivänseisaus, jonka kunniaksi tämän blogin keskustelussa on jo ehdotettu skumppapullojen poksauttelua ja kaikkien puutarhaihmisten vuotuista juhlapäivää. Kannatetaan! Päivä alkaa pidentyä ja askellus kohti kevättä alkaa...
Mukavaa valoistuvaa aikaa kaikille!
Ring Out, Solstice Bells by Jethro Tull
2 hours ago
Siellä saaripalstallahan on varsin jouluiset fiilikset, sisäinen jouluihmisesi on tainnnut herätä ;) Aivan ihana tuo tuuki, siis pöytäliina!
ReplyDeleteOnpa tunnelmallista. Ja kaiken täydennyksenä kissa istuu ikkunalla katsomassa teatteriesityksiä, niin meilläkin :)
ReplyDeletePienillä jutuilla sitä saa tunelmaa kaikkein parhaiten luotua. Ja sellaisilla esineillä ja asioilla joilla on itselle tunnearvoa! Tänään olikin ihanan valoisa päivä ainakin täällä Lohjalla. Aurinkokin näyttäytyi ja vielä nyt näin neljältäkin on suloisen valoisaa! Huomenna tosiaan se SUURI päivä enkä nyt tarkoita Mayojen kalenterin viimeistä päivää;) T. Minna
ReplyDeleteErityisesti tykkään tuosta mustasta koristeesta. Jaa, mullahan taitaa olla melkein samanlainen...
ReplyDeleteSkumppaa hankkimaan, jos kerran on tulollaan juhlapäivä. Kiva postaus: Mulla on lasipallot vielä ripustamatta, jos vaikka huomenna juhlan kunniaksi.
ReplyDeleteOhhoh, Sailahan on laittanut oikeen tuulemaan! :D Hou hou... Taidan korkata yhden olusen huomenna!
ReplyDeletemiullakin punainen kuuluu aina sisustukseen, niinpä nyt lisään valoja ja vihreää, jotta jotenkin joulun erottaa.
ReplyDeleteSiellähän oikein fiilistellään ja tunnelmoidaan ;)
ReplyDeleteVoi täytyykin itse vielä postaus tehdä ennen joulua. Meillä poika sanoi viettävänsä huomenna maailmanloppua kavereitten kanssa Hesan yössä, me muut juhlitaan kevään alkamista. Mukavaa Kevään odotusta Sailalle, Ransulle ja Mustille!
Kiitos kaikille kommenteista!
ReplyDeleteTuuki kiittää myös kehuista. Siinä olevat vihreät langat ovat ihan sen sävyisiä kuin olisivat kasveilla värjätyt, punaisista en osaa sanoa. On se upea! Talvella ihminen kaipaa paksumpia kankaita, siksi mua harmittaa nuo verhot, kun ne on ihan liian ohuet rimpulat talveksi. Äh. Ne jotenkin visuaalisesti kylmentää tunnelmaa. No ehkä tässä vielä, paitsi taisin unohtaa talviverhot pesun jälkeen johonkin kaappiin kaupunkiin. Täytyy muistaa ottaa ne ensi kerralla mukaan.
Kissa kaunistaa kodin kuin kodin ja minkä tahansa asetelman (ellei onnistu ensin tuhoamaan sitä).
Vai oli aurinko Lohjalla! No voi hiisipiisi. Tänne ei 5 päivän ennustus lupaa yhtäkään auringonpilkahdusta missään vaiheessa ja tiistain plussakelikin harmi kyllä on vedetty takaisin... mutta onneksi sunnuntain -9 pakkasennustus on myös lauhtunut -4:ään.
Maiju; Kiitos vielä paketista, konvehdit on jo syöty, kantarellit korkattu (hyvää!) ja maailmanloppua tai ehkä kumminkin enemmän kevään tuloa odotellaan innolla!
ReplyDeleteHyvä jos maistuivat, siis kantarellit. Nyt tarttisin kissan lainaksi, meillä on hiiri tai jokin rapisija keittiön lattian alla:)
ReplyDeleteOikein kotoista, kissa pöydällä ja joulutähti ikkunassa. (Ja huomenna sitten bakkanaalit pystyyn!)
ReplyDeleteMaiju; Selvä, pistän Mustin tulemaan ;-)
ReplyDeleteMyrsky; Huomenna on sellaiset bakkanaalit että oksat pois! Mulla ei ole täällä skumppaa, punaviinillä mennään, mutta ei anneta sen hidastaa tahtia.
Valoa ja väriä! Niistä on elämän pienet ilot tehty. Joulun jälkeen kaivellaan siemenpussit esiin ja haaveillaan keväästä. Hih.
ReplyDeleteHaha, arvaa mitä, no ei varmaan ole vaikea arvata: tein kevään ekan siementilauksen jo pari viikkoa sitten.. :-D
ReplyDeleteKivan näköinen koristerivi, hauska idea laittaa kuusenkoristeet verhotankoon – ja tässä todistetaan taas se, että luova ihminen ei jämähdä mihinkään luokitteluihin. Kuka on määrännut, että pallero on _kuusen_koriste? Ehkä se onkin vaan ehdotus koristeen käyttökohteeksi, lajittelunimi kauppiaalle?
ReplyDeleteEhdotus skoolailla vuoden pimeimpänä päivänä valoisamman aikajanan alulle on mahtava, olen mukana :)
Onneksi piipahdin katsomaan blogiasi. Muistin että isoäidin kirjoma adventti kaitaliina on täällä kaupungissa. Liina pitää ehdottomasti muistaa ottaa huomenna mukaan saareen. Oikea joulutunnelma koostuu pienistä perinteistä asioista. Kaitaliinan kaveriksi tuon Jouluruusun. Ruusu on liikelahjana tuotu työpaikalle mutta, kuolee sisäilmassa ennen uutta vuotta kun kukaan ei sitä töissä kastele, siispä teen sekä jouluruusulle että työkavereille palveluksen kun huomenna iltapäivällä pelastan sen. Jippii huomenna saan jälleen hengittä puhdasta saaristoilmaa!
ReplyDeleteJes, skååål!
ReplyDeleteJuu, mulla kun ei kuusta ole eikä tule, siis hirvee duuni muutaman päivän tähden: rämpiä ensin skutsissa kirves kourassa, sitten raahata kuusi sisään, sitten imuroida niitä neulasia ja lopulta pistää se pätkiksi keskellä lumista pihamaata - nou tänks! Eli nk. kuusenkoristeet on aina olleet jossain muualla kuin kuusessa, useimpina jouluina kaapissa tuossa laatikossaan, pakko myöntää...
Carita; No sepä hyvä että se tuli nyt muistettua! Tervetuloa tänne, varaudu lumidyyneihin.
ReplyDeleteTosi nätti liina, mutta vaikea sanoa mitään noista väreistä. Hyvinkin kyllä tuollaisia saa kasviväreillä:)
ReplyDeleteIhania koristeita sulla, mä en ole vielä yhtään joulutunnelmissa, jostain syystä.
Jes, hyvä ajatus tuo päivän pidentymisen juhlinta! Kevät koittaa tuota pikaa..
ReplyDeleteKodikkaan näköistä sinulla siellä talvipesässä :)
Oikein jouluisaa ja mukavannäköistä siellä teillä kotona! :)
ReplyDeletePuutarhaihmisten vuotuinen juhlapäivä talvipäivänseisauksen kunniaksi on kyllä mahtava ehdotus, ehkä minäkin nostan maljan:)
ReplyDeleteLeena; Niin, ei kai sitä voi varmaksi sanoa vaikka pääsisi ihan läheltäkin tarkastelemaan. Mutta kauniit sävyt kumminkin, juuri niin kauniit kuin mitä kasveillakin saa aikaan, tuollaisia pehmeitä värejä.
ReplyDeleteNo kohta tulee hoppu jos meinaa joulua viettää, kun sehän ohi ihan justiin! Mutta tuleehan se ensi vuonna taas ;-)
Heidi-Maaria; Kiitos, juu, osallistu sinäkin juhlintaan!
Mamma N; No nyt tuli joulumuorin hyväksyntä, jee ;-)
ReplyDeletePioni; Hyvä, juhlitaan urakalla!
Talvipäivänseisaus ja joululoma! Joo, kyllä ansaitsee skoolata niiden kunniaksi! :)
ReplyDeleteLoma! Sekin vielä. Kyllä on syytä juhlaan!
ReplyDeleteTalven kääntymisessä valoisampaan suuntaan on todellakin juhlimisen aihetta. Kippis vaan ja kilinää!
ReplyDeleteKippis!
ReplyDeleteIhan ehdottomasti on huomenna juhlistettava valon voittoa pimeästä..jollei satu maailmanloppu iskemään ennen sitä ;)
ReplyDeleteKatsotaan miten käy ;-D
ReplyDeleteIhanan jouluista tunnelmaa sinulla. ♥ Upea pöytäliina ja edelleen ihailen tuota ihanaa messinkistä jouluvalotähteä :) Vaikka lumi ja siniset hetket ovat ihania, kannatan myös skumppapullojen poksauttelua uuden ajanjakson alun kunniaksi! Ihanaa tulevaa viikonloppua teille!
ReplyDeleteMutta onhan sentään jotain nuo lyhyet siniset hetket, jotka parissa kuvassa näkyvät ikkunasta. Harmillisen lyhyitä nekin vaan ovat, mutta minusta ihania.
ReplyDeleteSiis huomennako alkaa todellinen ja virallinen kesänodotus!
Lämmintä tunnelmaa pitää olla! Koko talven, eikä siitä kesälläkään ole haittaa ;-)
ReplyDeleteLumessa on todellakin se hyvä puoli kasvien pakkassuojan lisäksi, että sen kanssa syntyvät ihmeelliset siniset hetket!
Mutta siis, kohti juhannuksen yötöntä yötä lähdetään menemään reilun 12 tunnin päästä!
Mitä täh häh? Mitä postimerkkejä? Tai siis olen nähnyt muutaman blogin "mainostavan" niitä, mutta oliko ne vain valikoiduille blogeille, kun en ole mitn huomannut, en postin sivuilla eikä minulle tullut viestiä. Tosin kalliiksipa tulisi kaikille Suomen bloggaajille tarjota moisia. Ja bloggerkin taas vaihteeksi ei suostu kirjautumaan, mutta ihan sama :) Joulun toivotukset sinulle ja kateille!
ReplyDeleteEi se varmaan ihan kaikille blogeille ollut, muistaakseni Posti lähestyi sähköpostilla.
ReplyDeleteKiitos, lokoisaa joulua teillekin!
Teillä on oikein lämmin tunnelma ulkoa hohkaavasta sinisestä huolimatta. Vaikka pidänkin lumesta ja talvesta, päivien piteneminen on hieno asia.
ReplyDeleteKiitos, kyllä täällä lämmintä on ja kun on lämpimästi päällä myös, niin elämä sujuu. Onneksi ei enää pimene, ei sitä (näinkään) täysjärkisenä pysyisi jos vielä pimenisi.
ReplyDeleteTunnelmallista joulua sinne saareen.
ReplyDeleteKiitos Kosotäti!
ReplyDeleteMahtava sininen valo ikkunan takana ulkona kolmessa ensimmäisessä kuvassasi. Hauska keksintö panna kuusenkoristeet verhontankoon. Minulla oli muistaakseni viime vuonna yksi tai kaksi koristetta, olisi voinut ripustaa niitä paljon enemmänkin. Et taida hankkia kuusta Mustin ja Ransun ihmiteltäväksi?
ReplyDeleteTuo sininen hetki on ihana eikä sitä synny ilman lunta, se lumen puolustukseksi sanottakoon.
ReplyDeleteEi tule kuusta, siitä on niin hirmusti hommaa eikä sille ole tilaakaan. Nuo sisällä talvetettavat pelakuut ja muut kasvit saavat luvan riittää. Ransu yrittääkin kovasti laiduntaa viime keväänä kylvämieni heinäliljojen vielä hentoja varsia! Mokoma terroristi.
Ihana retrokeittiö!! Kuisti keinutuoleineen on kuin Louisianasta konsanaan, vähän vaan lumi häiritsee idylliä...kauniita tunnelmakuvia...
ReplyDeleteNo joo, koko talo on aika retro :-D Eikä ole aikomusta muuttaa sitä. Seinissäkin on aaltoilevat pahvit, aaltoilkoot vain, sekin kuuluu asiaan.
ReplyDeleteLouisianan tunnelmaa kieltämättä vähän häiritsee tuo lumi ja pakkanen... pitäisi voida kiikutella ohuessa puuvillamekossa, kun kolibrit räpyttelevät kukasta kukkaan verannan kaiteen pielessä.