Tuesday 19 June 2012

Tauko muotopuutarhassa

Nyt saimme vettä ja ukkostakin! Sademittariin on aamupäivän aikana kertynyt 12 mm, huraa! Sade taukosi, aurinkokin tuli ainakin puolittain näkyville ja ihmiset esiin taloistaan. Tiellä kulkee kävelylle lähteneitä ja joku naapureista käynnisti juuri traktorin.
Huomaan, että muotopuutarhassa on pieni kesäkuun alkupuolen kukkavaje. Tulppaanifestivaalin jälkeen on tauko. Vihreää on jo paljon, mutta kukat puuttuvat.
Tarhaidänunikko lupailee jo.

Yksi on jo auki. Tämä lohenpunainen lajike on 'Cedar Hill'. Ensimmäinen kukka on aivan penkin eteläreunassa, kaikkein paahteisimmalla paikalla tienvarren ojan partaalla. Ojan rönsyleinikit toimivat mukavana taustana suurelle kukalle.

There is a little pause in my English Garden. After the tulip festival, there isn't much to show. There are, however, lots of buds, lots of promises.

Unikkojen vieressä on kiinanpioni 'Bowl of Beauty' ja sen kupeessa alppipiikkiputkia. Niiden kukat kypsyvät kesän edetessä metallinhohtoisen sinisiksi.

Valkokukkainen tuoksukurjenpolvi kukkii ja toivottavasti leviää. Sen edustalla avautuvat tähtilaukat. Nämä muistuttavat laukoista kaikkein eniten ilotulitusraketteja. Ilmava pallomainen kukinto muodostuu suurista violeteista tähtimäisistä kukista.

Vehreyskin on kodikasta.

Green is beautiful.

Olen istuttanut viimeistä, neljättä kukkapenkkiä varjopaikkaan sopivin kasvein. Tämä kukkapenkki on koko iltapäivän vaahteran varjossa. Kukkapenkki ei ole vielä valmis, maansiirto-operaatio on hidas ja sitä hidastaa kukkapenkin takakulmalla oleva sepelikasa. Sepeli menee moniin paikkoihin, joista suurin osa tarvitsee tietenkin aikaavievää esivalmistelua, kuten maankaivuuta...

Totta puhuen muotopuutarhan edellinenkään kukkapenkki ei ollut vielä pari viikkoa sitten valmis. Reunustin sen vasta viime viikolla, maanpintakaan ei ollut vielä oikealla tasolla. Se ei silti ollut estänyt kasvien istuttamista parin viime vuoden aikana...
Kukkapenkkien reunat ovat muuten hyvä kohde vanhoille seinälaudoille ja -rimoille. Rimat sahataan lyhyiksi ja viistopäisiksi, niin se saa lyötyä maahan tukemaan lautoja molemmilta puolilta. Tämäkin kukkapenkki odottaa köynnöskaaria, samanlaisia kuin jo asensin muotopuutarhan toiselle laidalle, mutta tähän niitä tulee kaksin kappalein, kun käytävä on pidempi. Köynnöksetkin ovat jo paikoillaan: takana koreaköynnöskuusama ja edessä kapeaan kepukkaan kiertyneenä akebia.

Koreaköynnöskuusamassa on runsaasti kukkanuppuja, mutta niin on tässäkin: jalohortensia 'Endless Summer' lupailee reipasta kukintaa. Pensaassa on paljon nuppuja. Kiinnostaa tietää, koska tämän mielestä kesä oikein alkaa. No juu, leikki sikseen. Tämä on erinomainen syyskesän kukkija, viime vuonna kukat olivat varsin edustavia vielä loka-marraskuun vaihteessa.

I'm interested to know when Hydrangea 'Endless Summer' thinks the summer begins. As fas as I know, it is summer already. Actually, there is no room to be snooty – this one flowers well into October, even November.

Akebia – Akebia quinata
Alppipiikkiputki – Eryngium alpinum
Jalohortensia – Hydrangea macrophylla
Kiinanpioni – Paeonia lactiflora
Koreaköynnöskuusama – Lonicera periclymenum 'Serotina'
Tarhaidänunikko – Papaver Orientale-Ryhmä
Tuoksukurjenpolvi, valkokukkainen – Geranium macrorrhizum 'Album'
Tähtilaukka – Allium cristophii

16 comments :

  1. Vihreä on lumoavaa, ja vehreys kodikasta. Aivan ihana olisi nauttia iltapäiväteetä ja leivoksia tuolla muotopuutarhassasi. Sinun täytyy pitää teekutsut!

    ReplyDelete
  2. Kaunista!
    Ihanat tuolit ja pöytä. Minunkin tekisi kahvitella noiden ääressä ja ihastella ympärille!

    Hyvää Juhannus viikkoa!

    ReplyDelete
  3. Minäkin ilmoittaudun teekutsuille! Kunhan ne pidetään englantilaisittain kello viideltä ;)

    ReplyDelete
  4. Tuo ilmava turkoosi pöytäryhmä on sitten kaunis vihreää taustaa vasten.
    Kelpaa sitä kahvitella ja odotella, että kukat avaavat värikkäät nuppunsa.

    ReplyDelete
  5. Myrsky; Selvä, teekutsut! Alanpa tässä kohtapuoliin leipomaan... kello viiteen on enää alle tunti aikaa (ks. Naukulan Mamman kommentti)!

    Taika; Kiitos, samoin!

    Naukulan Mamma; Tottahan toki. Koskas sitten? Teeleivät ja skonssit esiin, kerma kannuun ja hopealusikat tarjottimelle!

    Irene; Juu, ei voi valittaa. Ja väriäkin on joka päivä enemmän, kun nuput pikku hiljaa avautuvat.

    ReplyDelete
  6. Mulla 'Twist 'N Shout' pienessä lehdessä, kaikki maanpäällinen kuollut ja tekee juuresta uutta. Tuskinpa kukkii tänäkään vuonna. En kyllä hanki enempää noita, eivät taida oikein jaksaa kukkia tällä korkeudella tai sitten se on jotenkin huonossa paikassa. Maa on kyllä läpäisevää, joten talvimärkyydestä ei kärsi. Tiedä sitten... Vehreää tiistaita, täällä loikottelee vieläkin vettä, mut mulla on auto täynnä taimia (taas, tuhma tuhma Tiina!) joten puuutarhaan käy tie.

    ReplyDelete
  7. Tiina; Nämä uudet lajikkeet, tai niin kuin jalohortensiat kai kaikki, ovat meillä aika epävarmoja. Olin tosin yllättynyt, kun tässä alkoi puhjeta lehtiä varsiin aika ylhäällä, ilmeisesti se täällä talvehti hyvin (tällä kertaa, takana vasta toinen talvi). Minulla se on kyllä tosi raskaassa savimaassa, tosin rakensin sille pienen kumpareen.
    Tuhma Tiina ;-D No ei voi moittia jos ostaa pihaan kaunistusta!

    Amalia; Niin on, ihana!

    ReplyDelete
  8. Vihreä ja vehreä on tosiaan kaunista, niinkuin tämän postauksesi kuvistakin näkee. Tämä ei sulje pois kukkien kauneutta.

    ReplyDelete
  9. On se, nautitaan tästä raikkaudesta! Tällaista on vain nyt, heinäkuussa on jo eri väristä.

    ReplyDelete
  10. Ihana vehreys! Nyt on tosiaan kukinnassa tauko. Oikein pohdittiin naapurin kanssa mitkä kukat kukkivat nyt. Päätin lisätä sammalleimuja.
    Toivottavasti ehdit välillä istahtaa kauniille vihreille tuoleille!

    ReplyDelete
  11. Samalla asialla minäkin vaivasin päätäni. Samalleimut tulivat mieleen ja vähän korkeampi sinileimu on myös aloittanut kukinnan pihallani, mutta toisaalla. Kurjenpolvista moni kukkii juuri nyt, minulla ainakin veri- ja tuoksukurjenpolvet, lisäksi metsänreunoilla ja tonttini laidalla villilaji metsäkurjenpolvi.

    ReplyDelete
  12. Kyllä se on ihana värinen tuo unikko. Mulla on sitä tavallista oranssia. Siirsin sen viime syksyllä ja nyt sitä on kahdessa paikassa. ;) Ei tullut varmaan ihan kaikki juuret mukana. Mut ei haittaa, siinä on upeant värikontrastit.

    ReplyDelete
  13. Minulla on sama kokemus. Tuota pitäisi varmaan kaivaa aika syvältä, jotta saisi kaikki juuret. Kirkas oranssi on upea, mutta sen piti olla valkoinen ja se oli väärässä paikassa! Nyt sitä on monessakin paikassa, kun piti siirtää moneen kertaan :-D

    ReplyDelete
  14. Kiitos diagnoosista, tunnistan lainapuutarhasta nyt yhden kukan lisää - unikko avautumassa myös meillä.

    ReplyDelete
  15. Ole hyvä vain ja kiva kun olin avuksi! Idänunikon perusmuodossa on kirkkaan oranssinpunainen kukka, näissä tarhalajikkeissa monen sävyisiä valkoisesta violettiin.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!