Saturday 26 November 2011

Tähti hilseilevässä ikkunassa

Laitoin jouluisen messinkitähden keittiön ikkunaan. Tähti on kaunis, mutta huomion vie ikkunoista hilseilevä maali. Joka vuosi ajattelen, että ehkä ensi vuonna nämäkin ovat jo kunnossa, mutta aina kun ensi vuosi tulee, ovat ikkunat ennallaan. Olen silti aina pikkuisen lähempänä: nyt olohuoneen lounaisnurkassa, ja kun ne ikkunat on korjattu, on tämän ikkunan vuoro. Asuintalon ikkunoita ei voi korjata muulloin kuin keskellä lämpimintä kesää, ettei yksinkertaisen ikkunan kanssa jäädy.

Siinä on puolensa ja puolensa, että on haalinut vapaa-ajan hommakseen vanhojen rakennusten korjaus-suururakan. Toivottomuus iskee säännöllisesti. Usein tuntuu siltä, että talot lahoavat niskaan ennen kuin ehdin saada niitä kuntoon. Ja varsinkin tuntuu siltä, että mitä järkeä tässä on. Kun kuolen, alkavat nämä talot ehkä taas kuolla pystyyn – ja lopulta kumoon – kuten ne olivat tekemässä kun ostin paikan.
Toivon silti, ja tämä toivo on eteenpäin ajava voima, että onnistun pelastamaan palan rakennusperintöämme tuleville sukupolville, että joku vanhoista taloista kiinnostunut ottaa sitten joskus paikan omakseen ja pitää sitä elossa.

Toisenlaisia puolia ovat ne onnistumisen tunteet, kun osaan tehdä jotakin mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt – ja näitä asioita on paljon! Jatkuva uuden oppiminen on kiehtovaa. Tässä oppii sitä mukaa kuin tekee. Kun listaan asioita, joita tiedän nyt mutta en viisi vuotta sitten, on lista hyvin pitkä. Se tuo virtaa.
Uuden lisäksi opin vanhaa, kun teen kiehtovia löytöjä – milloin rakkauskirjeitä vintiltä, milloin vanha kupariraha ajalta ennen sotia kuistin perustuksista. Näistä pienistä tiedonmurusista kokoan mielikuvaa heistä, jotka ovat taloni rakentaneet. Vaikka he eivät ole minulle mitään sukua, on heidän merkityksensä suuri. He ovat adoptoidut esivanhempani.

On tärkeää osata katsoa ympärilleen ja nähdä muutakin kuin tekemistä odottavat asiat, lautakasat, multavuoret ja kiviröykkiöt. On nähtävä niitä pieniä mutta merkittäviä asioita mitä on saatu valmiiksi. Muuten ei jaksa. Ja niitä pieniä, ja joskus suuriakin, asioita on vuosi vuodelta yhä enemmän.

Hyvää ja positiivista ensimmäisen adventtisunnuntain viikonloppua!

31 comments :

  1. Moikka, muutamia kertoja olen vieraillut blogissasi ja pidän siitä kovasti. Nyt täytyy ihan kommentoidakin, kun kauniit sanasi kodistasi ja sen kunnostamisesta nostavat melkein kyyneleet silmiini! Asun itsekin vanhassa talossa ja arvostan suuresti niitä, jotka ovat talon alunperin rakentaneet ja pitäneet siitä hyvää huolta. Meillä ei suurempia remontteja nyt ole edessä mutta nuo ikkunat... niin nehän täytyy pitää hyvässä kunnossa, joten tekemistä riittää jo niissäkin. Tule kurkistamaan meidän nurkkiin: aamuomenatarhassa.blogspot.com.

    Ihanaa viikonloppua sinulle:)

    ReplyDelete
  2. Kiitos viestistä Anna W! Käynpä kurkkaamassa. Olen viime aikoina ollut todella huono vierailemaan uusien lukijoideni blogeissa, tarkoitus on käydä kurkkaamassa kaikkia, mutta on ollut hitsin kiireinen syksy!

    ReplyDelete
  3. Älä masennu! Sinähän olet sankari kunnostaessasi kotejasi ja vaaliessasi niiden perintöä!

    ReplyDelete
  4. Minusta olet onnistunut jo nyt! Viis hilseilevistä ikkunoista! Aika on rajallista täällä Suomessa kesähommien kanssa. Muutamaan kuukauteen pitää mahtua niin paljon ja tuo on jo aika hyvä tavoite, että saa yhden ikkunan kuntoon kerrallaan. Tsemppiä vaan jatkoonkin!

    ReplyDelete
  5. samoja ajatuksia olen minäkin täällä pyöritellyt..kun tämän meidän talon hankimme, niin siinä oli ollut yksityinen vanhainkoti meitä ennen..ja "pilannut" talon..sitä nyt olemme yrittäneet muuttaa ja remontoida, ikuisuus projekti..ja varsinkin kun pitää asua ja elää samalla tämän ison katraan kanssa..
    ja aina mietin, että mitähän tälle talolle meidän jälkeen tapahtuu..kaikki pistetään uusiksi ja voivoi..
    ei kannattais miettiä liian pitkälle :)
    jaksamisia ja nautintoja vanhan talon mukavalle omistajattarelle!!
    t. jaana

    ReplyDelete
  6. Kiitos ihanista kommenteista!

    Naukulan Mamma; Vai sankari :-D No mutta kiitos kiitos, arvonimi otetaan vastaan mielellään!

    Auli; Erinomaisesti sanottu - kesämme eli remonttiaikamme on ohikiitävä hetki ja sitten on taas talvi eikä voi tehdä sitä eikä tätä. Lämpötiloja uhmaten maalasin kylmän eteiseni (siis ei-lämmitettyä tilaa) katon viime viikolla, ja kyllähän se kesken homman hyytyvän maalin kanssa oli yhtä taistelua. Voi kun kesämme olisi edes vähän pidempi! Jo muutenkin, mutta varsinkin remonttien kannalta.
    Niin ja kun vielä harrastaa pihan laittoa, niin se aika on aina pois remontin tekemisestä.

    Jaana; Niin, ei kannata ajatella niin pitkälle, eihän sitä voi tietää. Pääasia että itse nauttii ja suuren työn olette tehneet tuodessanne taloon takaisin sen oman, vanhan talon hengen.

    ReplyDelete
  7. Kiitos postauksesta, tää osuo nyt jotenkin tosi hyvin. Ei remontoinnin kannalta mutta muuten. Urakkasi onkin tosi suuri, joten tuntemukset laidasta laitaan ovat kai ihan sallittuja ja kuuluvat asiaan. Hiljaa hyvä tulee, tässäkin :) Mukavaa 1. adventtia.

    ReplyDelete
  8. Mutta aatteles, että nyt kun korjaat talot kuntoon ne säilyy aika kauan ennen kun ovat samassa kunnossa mistä aloit korjaamaan. Kyllä siinä ajassa joku kerkee innostumaan niistä. Jos et korjaisi ollenkaan ei jälkipolville jäisi mitään. Vaikka siis se seuraava saisikin talon yhtä huonossa kunnossa kun mitä sinä sait, niin ilmann sinua hän ei saisi mitään. :)

    ps. Kai säkin jätit kuistin perustuksiin nykypäivän kolikon? :) Minusta tämä löydöt on niin ihania, että nykyaikanakin niitä pitäisi viljellä rakentaessa.

    ReplyDelete
  9. Muista tosiaankin nämä: "Hiljaa hyvä tulee" ja "Ei tässä jäniksen selässä olla"

    Viikonloppua sinulle ja pojille.

    ReplyDelete
  10. Juu ei tässä voidakaan jäniksen selässä olla, kun ei ole aikaa eikä varaa ;-D
    Urakka on valtava eikä tietenkään lopu koskaan. Tää on pakko ottaa harrastuksena, sillä jos tätä ajattelee urakkana joka pitää suorittaa valmiiksi niin siinä menee mielenterveys.
    Kyllä tää täytyy ajatella myös niin, että vaikka mitään ei ole mahdollista säilyttää ikuisesti, niin ainakin näiden rakennusten elinikä tässä kasvaa, ainakin jonkin verran.
    Uutta kuistia ei vielä ole rakennettu eikä rakennetakaan moneen vuoteen, mutta tänä kesänä kun tuvan muuri muurattiin uudestaan, laitoimme sinne kolikon. Ei löytynyt tämän vuoden kolikkoa, uusin mitä löytyi oli irlantilainen yhden sentin kolikko. Tulevat sukupolvet tulevat miettimään, että olipas täällä kitsas irlantilainen muurari.

    ReplyDelete
  11. Kyllä olisi ikävää, jos pitäisi elää ilman moisia intressejä ja miettiä mitähän sitä tekisi. Kyllä meilläkin moni asia siirtyy ja jää odottamaan uutta lämmintä ja valoisaa kesää. Säkkipimeä vyöryi päälleni äsken tehdessäni viimeiset pihapuuhat. Taisin ehtiä nostamaan daaliani ennenkuin ne ovat martaana ... tai minä (en meinaa saada itseäni liikkeelle tuonne hämyyn). Virkistyin pihallaolosta! Nyt voisin ryhtyä ripustamaan tähteä hilseilevään ikkunaan;)

    ReplyDelete
  12. Ulkoilusta reipastuu, vaikka sitä ei uskoisi kun katsoo ikkunoista ulos :-D Siellä näyttää aina sisältä päin katsottuna olevan vielä pimeämpää kuin onkaan.
    Mukavaa tähdenripustushetkeä!

    ReplyDelete
  13. Kylläpä kirjoitit kauniisti! Epätoivon hetkellä asiat näyttävät ja tuntuvat täydellisen mahdottomilta, mutta silloin onkin hyvä tosiaan palata hieman ajassa taaksepäin ja miettiä, mitä kaikkea sitä on jo saanut aikaiseksi. Tunteet tulevat ja menenvät ja yhtä varmaa kuin on epätoivo, on myös toivo ja ne päivät, jolloin asiat taas menenvät eteenpäin. Ja pelakuu kukkii noin kauniisti! Hyvää ensimmäistä adventtia!

    ReplyDelete
  14. Pelakuut kukkivat aivan ihanasti, tuo on Tiinalta saatu 'Raspberry Ripple'. Sinun Doktorisi on vielä niin pieni, ettei kuki, mutta keväällä pistokkaana hankkimani valkokukkainen mårbacka 'Prins Nikolai' on kehittämässä ensimmäistä, pikkuruista kukkaterttuaan!
    Epätoivo on varmaan kaikille tuttu tunne joistakin elämän vaiheista. Usein tekemättömät asiat, tai ne mitä pitäisi tehdä (ja vieläpä saada tehtyä mahdollisimman nopeasti) näyttävät suurilta vuorilta joista ei voi koskaan selviytyä. Silloin on ihan pakko purkaa asiat pienen pieniksi paloiksi, muuten lannistuu ja sekoaa.
    Hyvin sanot, että yhtä varmaan kuin epätoivo on myös toivo ja onnistuminen. Se on tärkeää muistaa.
    Ai niin, onnistuin löytämään pienen pienen saniaisprintin yhdestä lehtiartikkelista nukketaloni eteiseen! Pitääkin laittaa siitä tänne kuva. Tuli mieleen sinulta saaduista kasviprinteistä tässä yksi päivä!

    ReplyDelete
  15. Kirjoitipa koskettavasti! Olen miettinyt loputtomiin " elämän tarkoitusta", ei kait se sen kummempaa ole kuin elää se. Siksi kait teen asioita joista pidän vaikka ne kummallisia ovatkin. Saattelin just ihmisen rajan toiselle puolelle ja se jos mikään pani miettimään mikä kannattaa mikä ei.Tulipa filososofista tekstiä..näin pikkujoulun aikaan.
    Nauti tekemisestä ja sen tuomasta tunteesta! Pikkujouluiltaa:)

    ReplyDelete
  16. Kiitos Katariina! Elämän tarkoitusta itsekin tunnin, viikon ja vuoden jos toisenkin miettineenä olen oikeastaan lakannut miettimästä sitä sen enempää, sillä siihenkin voi ahdistua. Kuinka löytää elämän tarkoitus?
    Hyvin sanottu, ei sen kummempaa kuin elää vain. Samaan minäkin olen päätynyt. Joka päivä löytyy ilonaiheita ja syitä olla onnellinen jos vain osaa katsoa ja lakkaa murehtimasta.

    ReplyDelete
  17. Hei Maikki, kiitos sinullekin kommentistasi!

    ReplyDelete
  18. Hilseilevät ikkunat ovat hienon näköisiä, kaunsita struktuuria!

    Kun vanhan talon laittaa kuntoon, se ei tapahdu hetkessä. Eikä tarvitsekaan, hiljaa hyvä tulee. Me kunnostamme Viron taloamme juuri tuolla ajatuksella, että hiljaa ja tunnelmoiden. Asia kerrallaan.

    Kaunis pelagonia! Minulla on ikävä kesää :)

    ReplyDelete
  19. Kiitos kommentista Vaahtera-Maria!
    Ai teillä on Viron talo. Siellä ei noin vain piipahdetakaan vähän väliä. Asia kerrallaan tehden tulee myös säästettyä jonkin verran sekä kustannuksissa että stressissä, kun aikataulu ei ole niin kiireinen että edellisiä tekijöitä pitäisi hoputtaa kun seuraavia varten pitäisi jo olla paikkojen valmiit. Onneksi!
    Samoissa ajatuksissa ollaan, minäkin ikävöin kesää. Olen kiitollinen noista pelargoneista jotka jatkavat sitä noin jouluun saakka yleensä. Yritän kyllä kompata joulufiilistelijöitä sen minkä pystyn, mutta... oikeasti sen saisi jättä viettämäti ja siirtyä tästä suoraan toukokuulle!

    ReplyDelete
  20. Eihän kaikki tarvitse tapahtua hetkessä.
    Todella vanhan talon kunnolla kunnostaminen ottaa aikaa.
    Olet kärsivällinen kun jaksat kunnostaa, siihen ei kaikkista olekaan.
    Hyvää adventin-aikaa sinulle!.

    ReplyDelete
  21. Vanhan talon ja sen ikkunoiden korjaajana allekirjoitan tekstisi täysin.
    Nuo ikkunathan muuten suorastaan huutaa raappaamaan tuota irtonaista maalia pois. Hilseilee niin kutkuttavasti :D

    ReplyDelete
  22. Kiitos kommenteista.

    Sylvi; Niin on, ja on hyvä muistaa että talot pysyivät pystyssä vuosikymmeniä ilman hoitoa, niin eivät kai ne nyt ala sitten kaatua. Varsinkaan, kun joitakin perustavanlaatuisia kunnostuksia on jo tehty.

    Katja; No niinpä! Ja ovat kutkuttaneet jo viisi vuotta. Lateksin hyviä puolia ;-) On helppo irrottaa kun sen on aika lähteä.
    Mutta kuten voit kuvitella, aina on muutakin hommaa ja päätin kuitenkin aloittaa ikkunahomman talon länsipäädystä, missä ne olivat huonoimmassa kunnossa. Siellä on vieläkin yksi klasi, jonka alareunasta ihan tuulee sisään kun siitä puuttuu pala, mutta kaksi muuta erittäin vetoisaa tapausta plus laho karmi on nyt korjattu. Ja sohvalla istuessa sen nyt huomaa: vaikka kuinka myrskyää, niin ei enää tuule niskaan- Huraa! (Pienestä se on vanhan talon korjaajan riemu revittävä :-D)

    ReplyDelete
  23. Kyllä sinä ison tehtävän ja haasteen olet ottanut talojesi kunnostajana, mutta hyvin olet siinä onnistunut. Olethan jo kehittynyt varsinaiseksi asiantuntijaksi. Se on juuri tärkeää, nähdä hilseilevien ikkunoiden ohi ja yli, iloita kaikesta siitä, mikä jo on kunnostettu, ja siitä, mitä kunnostetaan vielä ensi vuonna ja sitä seuraavana. Sitä suurempi ilo silloin sinä "ensi vuonna", kun voit adventtina ripustaa messinkitähden keittiösi ikkunaan koristamaan kauniita, kunnostettuja, maalattuja ikkunanpuitteita.

    ReplyDelete
  24. Kiitos kauniista sanoistasi Paula. Sekin vuosi tulee, kun tuokin ikkuna on kunnostettu.
    Ja pakko minun on myöntää, että en minä noita irtoilevia maaleja tuijota, vaan useimmiten tuota kaunista ikkunasta avautuvaa maisemaa.

    ReplyDelete
  25. "Tulevat sukupolvet tulevat miettimään, että olipas täällä kitsas irlantilainen muurari."

    :D

    ReplyDelete
  26. Tunnelmallinen kuva tuo, missä on joulutähti ikkunassa.
    Katja kommentoi, että tekisi mieleni ryhtyä raapimaan. Mikset järjestä joku viikonloppu kesällä "raapimis-tapahtumaa"? Laita blogiin päivämäärä ja kutsu. Katsotaan montako saat pakalle, kun lupaat keittää ison kattilallisen soppaa.

    ReplyDelete
  27. Kylläpä kirjoitit ihanasti talostasi. Siinä on rakkaussuhde aidoimmillaan.

    ReplyDelete
  28. Kiitos kommenteista!
    Talkoot ovat hyvä ajatus, mutta saareen tai pois ei noin vain pääse joka vuorokaudenaikaan eikä minulla ole majoitustilaa kuin itseni lisäksi kahdelle (tai neljälle jos kaksi nukkuu lattioilla). Pitää yrittää kehittää ajatusta, mutta toistaiseksi en ole keksinyt ratkaisua.

    ReplyDelete
  29. Niin kaunis tuo hilseilevä ikkunankarmisi, todella romanttisen näköinen tähden kanssa. Itse vanhassa talossa asuneena muistan kyllä, että oma fiilis ei ollut yhtä lämmin sitä omaa hilseilevää ikkunanpokaa kohtaan ;)

    ReplyDelete
  30. Juu ei :-D Kyllä ne asiat usein näyttävät hyvin paljon romanttisemmilta kauempaa katsottuna!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!