Friday 9 September 2011

Paraisilla

Nyt seuraa kotiseutu-matkailumainos. Parainen on kaivoskaupunki, mutta myös viehättävä pieni merenranta-kaupunki keskiaikaisine puutalo-kortteleineen. Kaupungin halkoo kanava, jonka yhdellä puolella on korkea mäki lehtevine puutaloalueineen, toisella puolella harmaakivikirkko 1300-luvulta ja sitä ympäröivä kaupungin vanhin osa.
Moni ei tiedä, millainen helmi Parainen on.

Kotiseutumuseo

Kirkon kellotapuli

Paraisilla on muutama kiva kahvila, joissa tarjotaan itse tehtyjä leivonnaisia: Axo-leipomon oma kahvila, Fredrika Runebergin entinen kotitalo Fredrikantupa (kyllä, Fredrika ja Johan tapasivat täällä) ja Cafe Hallonblad, jossa on tunnelmallinen sisäpiha. On kuin Välimerellä olisi.

Parainen on hurmaava paikka. Korppoo liittyi monen saaristokunnan tapaan Paraisiin pari vuotta sitten ja kunnan nimeksi tuli Länsi-Turunmaa. Nimestä on ollut kädenvääntöä alusta asti ja viime talvena siitä pidettiin oikein äänestys, siis siitä huolimatta, että kunnalla oli jo käytössä oleva nimi. Paraislaisia on tietysti määrällisesti enemmän kuin saaristolaisia, joten Parainen voitti. Kunnan nimeksi muutetaan Parainen vuoden alussa.
Ei ole suurtakaan väliä, mikä kunnan nimi on – eivät vanhat paikannimet minnekään häviä. Mutta se suututtaa, että jo kerran suunnitellut logot, painetut lomakkeet, tienvarsikyltit ja muut pitää muuttaa. Puhumattakaan siitä, miten paljon rahaa on kulunut tyhjänpäiväiseen nimityöryhmään ja äänestyksen järjestämiseen. Mrrrr. Olisivat pykänneet niillä rahoilla pystyyn vaikka vanhusten palvelutalon, jos sitä rahaa kerran oli tuhlattavaksi asti.

28 comments :

  1. Kaunista! Tuonnepa pitää joskus tehdä retki!

    ReplyDelete
  2. Tämä mainos osui ja upposi! Sanoin viime lauantaina heti reissumme alussa, että haluan muuttaa Paraisille (ehkä Kirjalaan, sellainen oli jos ei Paraisilla, ainakin lähistöllä!). Kesämökin voisin hankkia sitten Kökarin saarelta.:)

    Kiitos, että selvensit Länsi-Turunmaan nimeä, ihmettelimme sitä reissussa. Ja pst. minä ihmettelin myös ihanaa "romukauppaa" Paraisten keskustassa, se näytti siltä että sieltä olisi saanut aaarteita!

    ReplyDelete
  3. Tilaukesta tuli tämä mainos. Nyt on päästävä johonkin missä on kaunista, vettä, tuulta, kalliota ja näkee kauemmas kuin sisämaassa. Pään sisäistä tilausta ja toivetta on kuunneltava tänä viikonlopuna. Ei maksa kuin bensat ja suolaisen keiton hinnan (ellei mitään muuta inspiroivaa tule eteen, kuten esim sitä pöydänjalkaa).Kiitos Saila!

    ReplyDelete
  4. Kaunis paikka! Nimenvaihtoa olen sivusta hämmästellen seurannut...

    ReplyDelete
  5. No onpa todellakin edustava mainos! Tuo kahvila alkoi vetää puoleensa oikein erityisesti!

    ReplyDelete
  6. Kiva, jos Parainen kolahti tämän perusteella. Se on leppoisan pieni paikka ja vain 15 minuutin ajomatkan päässä Turun motarilta Korppooseen päin. Ei siis kauempana kuin Turkukaan, pääkaupunkiseudulta katsottuna.

    Jenni; Vähän mietin, että ajoittekohan suoraan ohi ja nyt harmittaa lukea, mitä Paraisilla olisi ollut. Tarkoitat ehkä osto- ja myyntiliikettä ihan liikenneympyrässä? Se ON aarreaitta.
    (Vinkkinä Rva Pionille myös - sieltä saattaa löytyä vaikkapa joku pöydänjalka).

    Cafe Hallonbladia pitää vanhempi pariskunta, siellä on vanhoja huonekaluja vanhoissa huoneissa mistä saa valita mieleisensä, jos sisäpiha ei kiinnosta. Kirjahyllystä saa napata lukemista. Antiikkiesineitä ja -kalusteita saa ostaa (mutta kakeliuuneja vain ihailla). Useimmiten herra on palvelemassa, rouva tekee leivonnaiset.

    ReplyDelete
  7. Kesällä, kun tuolla suunnalla ajelimme tuntui Parainen aika, hmm... noh, teollisuuspaikkakunnalta, kunnes tuonne keskustan alueelle eksyimme. Olisihan siellä aikaa kulunut vaikka millä mitalla.

    ReplyDelete
  8. Kiitos esittelykierroksesta. Vaikuttaa viehättävältä paikalta. Ja tuo osto- ja myyntiliike houkuttelevalta tämmöiselle romunkerääjälle...

    ReplyDelete
  9. Viehättävää. Mainontasi osui ja upposi :)
    Olipas tyhmä tuo nimi kuvio. Länsi-Turunmaa on kyllä erikoinen kunnan nimi ja kun tein vuosi sitten yhtä tutkimushaastattelua sinne seudulle, niin kummastelin moista nimihirviötä. Mutta olisivat saaneet heti ottaa Paraisen käyttöön, kauheeta tuhlausta tommonen, en tykkää!

    ReplyDelete
  10. Juu, kaivokset näkyvät, ne ovat valtavat. Mutta keskusta on todellakin näkemisen arvoinen (ja itse asiassa niin on myös kaivos).

    ReplyDelete
  11. Niin Länsi-Turunmaa puolusti paikkaansa siksi, että ruotsiksi Väståboland on hyvin luonteva. Saaristo on Åbolands skärgård.
    Henkisesti se, että kuuluu Paraisten kuntaan, tuntuu siltä kuin asuisi mantereella. Mutta nuo ovat henki(maailman) asioita, joilla ei ole niin väliä, mutta tuollaisella turhalla rahanmenolla tosiaankin on.

    ReplyDelete
  12. Mitenkähän me huristeltiin tuon Paraistenkin läpi niin vauhdilla viime kesänä! Tuo kahvila on tosiaan kuin jostain välimereltä ja siellähän komeilee melkein Beckykin!

    ReplyDelete
  13. Varmaan siksi, että jättäisitte jotakin seuraavaan kertaan ;-)
    Tosiaan ilmiselvä Beckham (tälläkin!)

    ReplyDelete
  14. Oo, mikä kahvila! Jos ei paremmin tietäisi niin menisi joku Välimeren maa ihan täydestä. Muistakaa myös symppis Sattmarkin kahvila, ihmiset! ;)

    ReplyDelete
  15. Ai, sä tiedätkin Sattmarkin :-) Mietin, laitanko senkin, mutta päätin puhua vain Paraisten keskustan paikoista. Sattmarkissa on kahtena viime kesänä ollut OMA KONDIITTORI ja sehän tarkoittaa vallan syötäviä kakkuelämyksiä.

    ReplyDelete
  16. Sattmarkista oli ohimennen juttua, kun kävit. Miehen täti pitää sitä. Siellä on aika taivaallisia herkkuja kyllä :)

    ReplyDelete
  17. Ai niin! Muistin että jonkun kanssa siitä oli puhetta, mutta kun tapasin niin monta ihmistä en enää muistanut kuka se oli :-D

    ReplyDelete
  18. Kesällä ajeltiin tuolla, muttei pysähdytty yhteenkään kahvilaan:(
    Täytyy ottaa uusiksi, kun seuraavan kerran sukuloimme Turun suunnassa.

    ReplyDelete
  19. Parainen on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen!

    ReplyDelete
  20. Ihania kuvia!
    Pidin erityisesti kuvasta, jossa on patsas.

    ReplyDelete
  21. Olen muutaman kerran käynyt Paraisilla.. Ihastuin näkemääni.. ja nyt muistan uudelleen, miksi ihastuin :) Kaunista!

    ReplyDelete
  22. Kiitos Jag på Ekholmen ja Kati!
    Suomalaiset puukaupungit ovat sykähdyttäviä. Ja oikeastaan mitä enemmän maailmalla liikkuu, sitä enemmän niiden kauneuden huomaa.

    ReplyDelete
  23. Parainen on naapurissamme, siellä on tullut muutama kerta käytyä meren ranta maisemissa.Nämä saaristot muutamat on tullut käytyä, vaan eipä korppoossa vielä, olisko se niin että se on liian lähellä.

    ReplyDelete
  24. Niin, aika usein käy niin, että tekee mieli lähteä vähän kauemmas eikä edes tule miettineeksi, mitä lähellä olisi.

    ReplyDelete
  25. Ou nou, pargas (pakko oli kirjoittaa...) tämä lukija. Tuonnehan on ilman muuta päästävä. Kulkeekohan suora reitti täältä Rovaniemelle Paraisten kautta? Ehkä teen kevätretken tuonne. Näyttää tosi kauniilta.

    Kyllä Suomessa on hienoja paikkoja. Miksikähän sitä aina vetää tuhatta ja sataa nelostietä (vai mikä eeseiskavitonen se nyt on) eikä pysähdy nauttimaan? On sitä pöljä.

    ReplyDelete
  26. No niin on, varsinkin kun Parainen on ihan Keski-Uusimaa-Rovaniemi -reitin varrella :-D
    No tuota, jos tekisit(te) kuten minä matkaillessa eli pysähtyisit joka paikkaan mistä löytyy puukirkko tai kaunis lasikuisti, niin et koskaan päätyisi sinne Rovaniemelle. Ennen kuin vasta jouluna. Niin, ehkä siksi.

    ReplyDelete
  27. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!