Kevään merkkejä

 On ollut niin lämmintä, että nyt niitä löytyy!

Ensimmäiset krookuksenversot. Istutin nämä syksyllä, joten nyt en edes muista, mitä ovat lajiaan. Helpommin muistaa ne, joiden on jo nähnyt kukkivan.

Ja ensimmäinen lumikello! Muotopuutarhan 'Hippolyta' -lumikelloilla (kerrottu Greatorex-risteymä) on lämmin ja vähäluminen kasvupaikka talon eteläkulmalla.

Seuraavassa tuppaassa on enemmänkin nousijoita. Nämä ovat venyneet lisää sitten toissapäivän, jolloin kuvan otin, ja nyt versoja on jo enemmän – täytyy taas tänään kiertää piha kameran kanssa.

Jotkut ruusut ovat pitäneet lehtensä pitkään. Tämä on muotopuutarhan The Pilgrim, joka tekee niin suorastaan säännöllisesti. Ei tee hyvää talvenkestolle, mutta selvisi tämä viime talvestakin. 

Pari vaaleajouluruusua on kukkinut jo pitkään, mutta jäniksen ryökäle käy verottamassa kukkavarsia.

Jäniksen jälkiä näkyi lumessa, mutta peurojen ei ollenkaan – mikä onni ja autuus.

Laitoin vanhan, katkenneen talikon jouluruusun eteen, jospa se suojaisi sitä edes vähän. Tykkään kovasti jouluruusun, sinikatajan ja männynrungon yhdistelmästä.

Jatketaan puska-asioissa. Pajunkissoja ei vielä näy, mutta tarkkailen tätä vaaleanpunakissaista 'Mount Aso' -puuteripajua tiiviisti. Kuten myös mustakissaista pajua. 

Molemmat pajupuskat kasvavat ojan partaalla. Ojissa virtaa taas vesi.

Ihana näky!

Loppuun Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heiden kuulumisia. 

Nyt on niin, että – anteeksi vain – 'Dawn' on niin ihanan nuppuinen, etten voinut valita vain yhtä kuvaa, kuten tavallisesti. Nupputerttuja on reilusti yli kymmenen!

En nyt kuitenkaan laita kaikista nupuista kuvaa. Nuppuihin on tarttunut villan säikeitä, sillä laitoin taas puskan talvisuojaksi lampaanvillatuppoja; tällä kertaa ohuemmin kuin viimeksi, jotta ne eivät paina pensasta lyttyyn. Villaan kertyy kosteutta ja painoa talven mittaan.

Mutta eikö näytäkin lupaavalta! Voi, miten toivon, että talvi jatkuu lauhana.

Toistaiseksi näyttää mukavalta. Ennusteen mukaan mennään pakkaselle vasta noin viikon päästä, eikä silloinkaan kovin paljoa. 

Niin että iloista kevään odottelua sinnekin! Tai sitten hiihtokelejä, mikä kutakin enemmän miellyttää.

Krookus Crocus

Lumikello Galanthus

Puuteripaju Salix gracilistyla

Sinikataja Juniperus squamata, sinineulasiset lajikkeet

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Komeat käävät

 Lähdin ulkoiluttamaan kameraa vähän pidemmälle, en sentään merta edemmäs.

Matkalla laivarantaan on raita, jonka halusin kuvata. Raita kasvaa entisen rakennuksen kivijalan tuntumassa.

Kun biologit kävivät tutustumassa metsääni sen suojelemisen tiimoilta, jäi mieleeni lausahdus: raita kuolee hitaasti, vaiheittain. Siksi se ylläpitää valtavasti elämää. Puun lahot oksat rasahtelevat poikki vuoron perään samalla, kun puu jatkaa eloaan vielä vuosikausia.

Onhan raita eläessäänkin hyvin tärkeä, sillä se on keväällä ensimmäinen kasvi kukassa ja näin ollen elintärkeä aikaisille pölyttäjille, kuten kimalaiskuningattarille. 

Mutta kuolemassa raidan ihmeellisyys vasta korostuu. Minun piti palata vielä laajakulmalinssin kanssa, jotta sain koko komeuden yhteen kuvaan. 

Vanha rautainen maatalouskone on joutunut uhriksi, mutta valurauta kyllä kestää. Mutta katsopa noita kääpiä!

On vähän kuumottavaa seistä puun alla, josta on katkennut näin monta oksaa, enkä myrskyllä menisikään tuonne seisomaan. Mutta nämäkin oksat ovat katkenneet hyvin monen vuoden kuluessa, ei sitä jatkuvasti tapahdu.

En tunne kääpiä, mutta olen hankkinut hyvän sienikirjan lankojen värjäystä varten. Ruokasienioppaista ei ole siihen hommaan mitään apua. Loistavassa sienikirjassani (Suomen sieniopas, Kasvimuseo ja WSOY) on myös kääpiä – yli 80 lajia.

Siitä sitten tutkimaan. Raidalla on oma kääpänsä, raidantuoksukääpä, mutta sitä tämä ei ole. Eniten tämä näyttää rikkikäävältä. Ilmeisesti sitä voisi jopa syödä, amerikkalaiset väittävät herkulliseksi! En taida kuitenkaan uskaltaa kokeilla. Voisi vaikka ihonväri vaihtua oranssiksi ja tulla kaikenlaisia suuruudenhulluja ajatuksia.

Vastapäätä on niittyaukea, jossa lehmät laiduntavat kesäisin. Aukean laidalla on pikkuisen mummonmökin kivijalka, mutta luulen tämän isomman rakennuksen olleen jonkin suuremman tilan navetta, lato tms. 

Palataan takaisin tielle, sillä haluan vielä hakea postit laivarannasta ja roskisten tilannekin täytyy tutkia. Olen niiden tyhjennysvastaava.

Matkalla rantaan näkyy tuulten tekosia. Syksyn kovat myrskyt kaatoivat taas muutaman puun lisää. Kun tätä metsää hakattiin vuosikausia sitten, alkoi jäljelle jääneitä puita kaatua. Se kuuluu asiaan. Ihastelen metsän omistajan luonnonmukaista metsänhoitoa, jossa puustosta kaadettiin vain osa. Sankan metsän harvennuttua tulivat myös korkeat kalliot näkyviin – aiemmin niitä ei voinut aavistaa, ellei lähtenyt metsään samoilemaan.

Laivarantaa lähestyttäessä näkyy hassuin liikennemerkki: auto hyppää uimaan. Mutta juuri nyt se ei tunnu hassulta, kun nuorten kuolema Nurmijärvellä surettaa niin, että sydämestä kouraisee.

Laivarantamme on salmessa. Vastapäisestä saaresta katkesi männyn latva marraskuisessa hirmumyrskyssä. On ihan ihme, ettei tuhoja tullut enempää.

Yhteysaluksemme näyttää enemmän lossilta kuin laivalta. Ihan merikelpoiseksi se on osoittautunut, se on tietenkin jäävahvistettu.

Eipä tässä vielä jäästä ole pelkoa. Toistaiseksi talven kylmin lukema on ollut noin –10 astetta joinakin öinä. 

Viime yö oltiin plussalla. Puoliltaöin nukkumaan mennessäni mittari näytti +3, samoin aamulla noustessani. Aamulla satoi vettä ja pihasta onkin taas paljastunut isoja länttejä. Tielle on ihan turha kuvitella menevänsä, se on muhkuraista jäätä vesikuorrutuksella.

Rannassa kasvaa kaunis nuori tervaleppä.

Kotiinpaluu. Tilukseni näkyvät tienmutkan takana.

Raita Salix caprea

Rikkikääpä Laetiporus sulphureus

Melkoinen muratti

 Hämmästyin, kun huomasin yhden asian keittiön ikkunasta.

Keittiön ikkunan edessä kasvaa vaahtera ja vaahteraan kasvaa muratti.

Muratti on venynyt viime vuoden aikana yli neljän metrin korkeuteen!

Eihän tuota kesällä näe, kun puu on lehdessä, enkä ollut tähän mennessä lehtien pudottuakaan huomannut.

Istutin hortonomiystäväni kasvattaman muratin syksyllä 2006. Monta vuotta se kasvoi vain maanpeittona vaahteran alla. Jos joku verso lähtikin kasvamaan vaahteran runkoa pitkin ylös, se paleltui talveen. Joskus kiedon muratin ja puunrungon ympärille vanhan koinsyömän villatakin. Se auttoi kyllä, mutta sitten muratista tuli vähitellen liian korkea ja luovuin suojaamisesta.

Muratista tuli vähitellen talvenkestävämpi. Se ei kuollut edes viime talven yli –20 asteen pakkasiin. Tältä muratti näyttää silmieni korkeudella, noin 160 cm:ssä.

Talon entinen asukas on vetänyt puun moottorisahalla poikki parin metrin korkeudesta, sillä se kasvaa vähän liian lähellä taloa, jotta sen voisi päästää kasvamaan isoksi puuksi. Runko on haarautunut Y-kirjaimen tapaan. Murattikin on haarautunut, osa siitä kasvaa tähän suuntaan...

... ja runsaampi osa tänne, jossa se yli nelimetrinenkin haara on.

Minulla on muratille huonoja uutisia. Leikkaan joka talvi vaahterasta pari pisintä oksaa tai versoa, sillä puusta kasvaisi niidenkin toimesta aivan liian iso. Tänä talvena leikkuuvuorossa on juuri se verso, jossa pisin murattikin kasvaa.

Toisaalta näin saan lisättyä muratinpätkiä uusille kasvupaikoille. Saisiko olla esimerkiksi saarnen tyvi, siinäkin olisi hieno uurteinen runko kiivettäväksi? Voisinpa kokeilla murattia myös kuusen alle maanpeittokasviksi.

Huomasin samasta keittiön ikkunasta toisenkin yllätyksen, tällä kertaa männyssä. Kuvasin sen ikkunan läpi, vaikka niin ei saa todellakaan tarkkaa kuvaa. Mutta pelkäsin, että kohteeni lentää pois, kun menen pihalle kameran kanssa – näin olisi edes epäselvä todistusaineisto.

Mutta hiiripöllö ei lähtenyt. En toki mennyt kovin lähelle, laitoin kameraan zoomlinssin ja pysyin edellä mainitun vaahteran toisella puolella, parinkymmenen metrin päässä.

Tämä on todella hienoa, sillä olen toivonut näkeväni pöllön jo monta vuotta. Edellinen pihahavainto taisi olla sarvipöllö murattivaahterassa joskus kymmenen vuotta sitten.

Onneksi Musti oli untuvapeiton alla sängyssä, sillä siitä olisi tullut kahnaus. Näin kävi sen sarvipöllön kanssa. Musti näki sen keittiön ikkunasta, alkoi murista ja vaati päästä ulos. Katsoin ikkunasta, kun Musti ryntäsi vaahteraan ajamaan pöllön pois. Liukkaasti se lähtikin, sarvet putkella. Samoin Musti toimii, jos huomaa haukan oleilevan pihalla.

Olen haaveillut pöllöjen kevättalvisten huhuiluäänten tunnistamisesta. Kohtahan on taas niiden aika. Yritän kuunnella ja opetella. Esimerkiksi Luontoportti-sivustolla on hyvät lintujen äänitteet. Kun ne vain muistaisi. Puhelimesta löytyy kyllä myös Birdnet-sovellus.

Hiiripöllö Surnia ulula

Muratti, euroopanmuratti Hedera helix 

Haaste: uusi mieleinen kasvi

 Tämän ihanan, Kottikärryn kääntöpiirin kehittämän haasteen lähetti Liisan kasvit. 

Mieleinen kasvini ei ole upouusi. Se on punahevoskastanja 'Briotii'. Hankin sen pienenä, ei paljon lyijykynää suurempana, Vakka-Taimesta vuonna 2016. Taisin saada sen jopa ilmaiseksi tai ainakin maksoin siitä hyvin vähän, kun Vesa Muurisen mielestä taimi oli niin surkean pieni.

Monta vuotta puuni pysyikin kovin pienenä. Olen nähnyt punahevoskastanjaa komeina puina Tukholmassa, joten ajattelin, että sillä saattaa olla mahdollisuuksia puutarhassani täällä lounaissaaristossa. Mitään talvehtimisongelmia sillä ei näyttänyt olevan, asettuipahan vain rauhallisesti uuteen kotiinsa.

Taimi oli vartettu ja se onkin ainoa tapa lisätä punahevoskastanjaa puhtaana lajikkeena. Monta vuotta puuni taisi luulla olevansa yhä oksa ja se tuotti kukkia.

Kukkiminen oli tietysti ihanaa, kun kukat ovat satumaisen kauniit. Toistaiseksi viimeiset kukat näin kesäkuussa 2021, jolloin taimi oli polvenkorkuinen.

Sitten alkoi tapahtua. Varte kai viimein käsitti olevansa puu eikä oksa ja alkoi kasvaa vauhdikkaammin. Kuvasin 'Briotiin' lokakuussa, kun se oli venynyt minua korkeammaksi. Se näyttää kasvaneen viimeisen vuoden aikana metrin.

Kesäkuussa otetussa kuvassa näkyy 'Briotiin' sijainti. Se on rakentamani pengermän päällä, ruusu-heinätarhan ja kasvimaan rajalla – rajaamassa pihan alueita toisin sanoen. Tulevaisuudessa toivon kulkevani kasvimaalle puun oksien ali. 

Paikka valikoitui tarkoituksella myös puun kannalta, sillä halusin aarteelleni niin hyvät olot kuin mahdollista.

Hevoskastanja ei kestä talvista märkyyttä. Viime talvena, kun vähälumisilla paukkupakkasilla jäätyivät niin maa kuin kaikki ojatkin, valui ylärinteestä vettä juuri puun kohdalle. Siitä se toisaalta myös jatkoi lorinaansa pengermän kivien välistä alemmas. Mietin kuitenkin, miten juuriston lomitse virtaava jääkylmä vesi vaikuttaa. Onneksi ei ilmeisesti mitenkään.

Puulleni on pari naapuripihassa tien toisella puolella; siellä kasvaa tavallinen valkokukkainen hevoskastanja eli balkaninhevoskastanja. Komeat isot, kukkivat puut ovat suunnilleen samalla kohtaa, niinpä tiellä kulkija saa toivottavasti tulevaisuudessa ihanan kukkaelämyksen, jos vain tajuaa katsoa sivuilleen.

Kuvasin toukokuussa punahevoskastanjani silmun puhkeamista. 

Pulleat silmut näyttävät nytkin jo odottelevan kevättä, kuten minäkin.

Tässä vielä ohjeet Kottikärryn kääntöpiiristä.

HAASTE:

Uusi puutarhavuosi on alkanut, toivottavasti löydämme taas jotain kivoja kasvituttavuuksia puutarhaan iloa tuomaan. Haluaisin tietää, jos sinulla on esiteltävänä joku puuvartinen, perenna tai yksivuotinen kasvi, joka ilahdutti ja innosti sinua erityisesti viime kasvukauden aikana tai on muuten sinulle suhteellisen uusi mieleinen tuttavuus.

Toivon, että laitat tiedon esittelystä Kottikärryn kääntöpiirin kommenttikenttään, jotta löydän ne varmasti. (Blogi löytyy täältä: KLIK)

Voit myös haastaa blogiystäviä esittelemään omia uusia kasvituttavuuksiaan, tai haasteen voi napata käsiteltäväksi myös ihan itsenäisesti.

Haastan mukaan Sarin puutarhat.

Balkaninhevoskastanja Aesculus hippocastanum

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Pihavaja

 Tämä syntyi vähän kuin jatkona muutaman päivän takaiseen työkalut-juttuun.

Sain peräkärryn päälle rakennetun vajani toissa vuonna ja olen edelleen siihen aivan rakastunut. Mennäänpä katsomaan.

Isoimmat hommat tein toissa syksynä, kuten hyllykön ja ruukutuspöydän peräseinälle, kiinnitin koukut ja pienemmät hyllyt ja kaapit sekä lisäsin toisen ikkunan. Vajaan jäi silti vielä jonkinlainen kaaos, sillä esimerkiksi moottorisaha kaipasi omaa hyllyä. Se ei mahtunut mihinkään, niinpä oleili lattialla.

Viime päivinä nikkaroin hyllykön myös tähän ovensuuhun, heti vasemmalle.

Sinne mahtuu moottorisahan lisäksi muutakin, kuten lannoitteet, biohiilet sun muuta. Hyllykön alla on teräketjuöljyt ja bensat ja mikä tärkeintä, kassillinen tyhjiä likaisia pusseja roskapusseiksi. Kevyenä tavarana muovipussi pyöri jaloissa aina tiellä. Multapussit ovat myös hyllykön tuntumassa. Hankin jo syksyllä kylvömultaa, sillä kevät on toki syksylläkin mielessä päällimmäisenä.

Hyllykön päällimmäiseksi naulasin vanhan perunanidätyslaatikon, vaikka se on pikkuisen hyllykköä isompi. 

Siinä se nyt on, ja aurinkokin paistaa risukasaan... eikun järjestykseen!

Olin hankkinut myös lisää koukkuja ja hyödynsin kattorakenteita niille. Mietin vaatetankomaista puolaakin kattoon, mutta totesin, että siinä riippuvat työkalut olisivat vain toisten edessä tiellä. Vaja kun on todella pieni. Sitä paitsi aika moni esine tarvitsee koukkua, ei niinkään tankoa.

Vajassa oleilevat myös harvat autotarvikkeeni kuten pesuharja – auto kun on heti vajan takana.

Tavaraa on toki edelleen lattialla, mutta tämän määrän kanssa voi elää. Suurin osa ruukuista muuttaa kesällä ulos, samoin kastelukannut ja kasvimaan vesipumppu, jonka sain tosin nyt mahtumaan hyllylle. 

Isoin osa ruukuista majailee matalassa hyllykössä ruukutuspöydän alla. Muoviset taimikasvatusruukut ovat pinoissa puulaatikossa, jonka päällä on astiat pienille työkaluille. Pari korkeampaa pinoa muoviruukkuja on myös ruukutuspöydän alla, mutta järjettömiä määriä taimikasvatusruukkuja en tarvitse. Kennostot ovat hyllyllä ruukutuspöydän vieressä. 

Eniten käytetty työkalu eli lapio pääsi ovensuuhun, sillä sitä haen vajasta kaikkein useimmin, jos se ehtii edes vajaan välillä päästäkään. Näin talvella on lapiollakin hetken loma. 

Olen edelleen aivan rakastunut vajaani. Rakastuin lisäksi uuteen porakoneeseeni. Hankin viimein itselleni joululahjaksi uuden, sillä vanhalla akkuporakoneella ei saanut porattua kuin puoli reikää tai ruuvattua osan ruuvista sisään, kun akku hyytyi. Sen kanssa meni jatkuvasti hermo ja siksi minulla myös on lukemattomia puoliksi sisään ruuvattuja ruuveja kaikkialla. 

Uuden koneen akku riitti kaikkeen tähän ja toimii edelleen kuin unelma, ei tarvitse enää jatkuvasti lopettaa työtä lataamisen ajaksi. 

Niin ihanaa! Että voi olla nainen onnellinen!

Ihanaa on kyllä muutenkin. Eilen otetussa kuvassa on vielä näin paljon lunta, mutta tänään on jo paljon pälvipaikkoja, kun ei menty yölläkään pakkaselle kuin 0,4 asteen verran. Aurinko on paistanut viime ja tällä viikolla niin monena päivänä, että olen aivan kevätfiiliksissä, kun on lauhaakin (paitsi joinakin öinä). Eilen totesin päivän pidentyneen ihan selvästi: puoli viideltä vielä näki ulkona.

Ihmeissäni olen kuunnellut hiirikaukan kovaäänistä naukumista. Olisiko silläkin kevättä rinnassa? Hirveä meteli!

Tänään taivas on lähes pilvetön ja vesi lorottaa joka puolella. Sääennuste lupaa viikonlopun pakkasnotkahdusta lukuun ottamatta pelkkää plussaa kaksi viikkoa eteenpäin.

Eihän tässä voi olla kuin aivan intona!