Tämä syntyi vähän kuin jatkona muutaman päivän takaiseen työkalut-juttuun.
Viime päivinä nikkaroin hyllykön myös tähän ovensuuhun, heti vasemmalle.
Hyllykön päällimmäiseksi naulasin vanhan perunanidätyslaatikon, vaikka se on pikkuisen hyllykköä isompi.
Vajassa oleilevat myös harvat autotarvikkeeni kuten pesuharja – auto kun on heti vajan takana.
Tavaraa on toki edelleen lattialla, mutta tämän määrän kanssa voi elää. Suurin osa ruukuista muuttaa kesällä ulos, samoin kastelukannut ja kasvimaan vesipumppu, jonka sain tosin nyt mahtumaan hyllylle.
Isoin osa ruukuista majailee matalassa hyllykössä ruukutuspöydän alla. Muoviset taimikasvatusruukut ovat pinoissa puulaatikossa, jonka päällä on astiat pienille työkaluille. Pari korkeampaa pinoa muoviruukkuja on myös ruukutuspöydän alla, mutta järjettömiä määriä taimikasvatusruukkuja en tarvitse. Kennostot ovat hyllyllä ruukutuspöydän vieressä.
Eniten käytetty työkalu eli lapio pääsi ovensuuhun, sillä sitä haen vajasta kaikkein useimmin, jos se ehtii edes vajaan välillä päästäkään. Näin talvella on lapiollakin hetken loma.
Olen edelleen aivan rakastunut vajaani. Rakastuin lisäksi uuteen porakoneeseeni. Hankin viimein itselleni joululahjaksi uuden, sillä vanhalla akkuporakoneella ei saanut porattua kuin puoli reikää tai ruuvattua osan ruuvista sisään, kun akku hyytyi. Sen kanssa meni jatkuvasti hermo ja siksi minulla myös on lukemattomia puoliksi sisään ruuvattuja ruuveja kaikkialla.
Eniten käytetty työkalu eli lapio pääsi ovensuuhun, sillä sitä haen vajasta kaikkein useimmin, jos se ehtii edes vajaan välillä päästäkään. Näin talvella on lapiollakin hetken loma.
Uuden koneen akku riitti kaikkeen tähän ja toimii edelleen kuin unelma, ei tarvitse enää jatkuvasti lopettaa työtä lataamisen ajaksi.
Niin ihanaa! Että voi olla nainen onnellinen!
Ihanaa on kyllä muutenkin. Eilen otetussa kuvassa on vielä näin paljon lunta, mutta tänään on jo paljon pälvipaikkoja, kun ei menty yölläkään pakkaselle kuin 0,4 asteen verran. Aurinko on paistanut viime ja tällä viikolla niin monena päivänä, että olen aivan kevätfiiliksissä, kun on lauhaakin (paitsi joinakin öinä). Eilen totesin päivän pidentyneen ihan selvästi: puoli viideltä vielä näki ulkona.
Tänään taivas on lähes pilvetön ja vesi lorottaa joka puolella. Sääennuste lupaa viikonlopun pakkasnotkahdusta lukuun ottamatta pelkkää plussaa kaksi viikkoa eteenpäin.
Ihanaa on kyllä muutenkin. Eilen otetussa kuvassa on vielä näin paljon lunta, mutta tänään on jo paljon pälvipaikkoja, kun ei menty yölläkään pakkaselle kuin 0,4 asteen verran. Aurinko on paistanut viime ja tällä viikolla niin monena päivänä, että olen aivan kevätfiiliksissä, kun on lauhaakin (paitsi joinakin öinä). Eilen totesin päivän pidentyneen ihan selvästi: puoli viideltä vielä näki ulkona.
Ihmeissäni olen kuunnellut hiirikaukan kovaäänistä naukumista. Olisiko silläkin kevättä rinnassa? Hirveä meteli!
Eihän tässä voi olla kuin aivan intona!
Ai miten kätevä! Tuonne mahtuu kaikki tarpeellinen. En yhtään ihmettele rakastumistasi 💚
ReplyDeleteOnnittelut uudesta porakoneesta!
On kätevä ja kaikin puolin ihana muutenkin! Kiitos, nyt ihmettelen, miten jaksoinkin sinnitellä sen vanhan porakoneen kanssa niin pitkään. No, aina ei ole rahaa, että voisi uutta hankkia, siitä se lähinnä kiikasti.
DeleteVajasi on ulkoa nätti ja sisältä kätevä. Hyvin olet ehtinyt sisätilaa "sisustaa". Näin talvella puutarhatarvikevarasto näyttää melkein kaaokselta, kun kaikki tavara on kerätty suojaan. Kevään tullen tilaa syntyy kummasti vempainten aloittaessa säännöllisen ulkoilun.
ReplyDeleteYmmärrän hyvin rakastumisesi sekä vajaan että uuteen poraan. On tosi ärsyttävää työskennellä laitteella, jota saa kaiken aikaa ladata tai muuten korjailla. Kunnon työvälineisiin investoimalla työtkin ovat jo puoliksi tehdyt.
Ihme keikkumista säältä. Eilen pakkasta ja valkea hanki. Tänään plussalla ja maa paljastuu lumen alta käytävillä. Johan tässä kevätfiilis valtaa mielen.
Sisustusjuttuni taitavatkin olla lähes aina tällaista osastoa :-D
DeleteKunnon välineisiin investoiminen maksaa itsensä monin verroin takaisin. Joskus vain alkupääoma puuttuu. Nyt sain äidiltäni jouluna puolet summasta uuteen porakoneeseen, joka oli alennuksessa.
Vai oli siellä vielä eilen pakkasta. Meille tuli lumisade jo toissa yönä ja eilen oli jo +4 astetta. Kaikki on todella märkää juuri nyt, mutta ainakin vähäinen lumi hupenee silmissä. Kevätfiilis saa tullakin, jos sää pysyy lauhana!
Olen täällä ihan innoissani. On niin kiva päästä kurkkimaan toisten varastoihin ja vajoihin! Tulee jotenkin kotoisa fiilis, kun katselee puutarhaihmisten tavaroita. Kaikkea tuttua ja turvallista. Sinulla on oikein söpö vaja ja ihan nätisti kaikki siellä näyttää olevan järjestyksessä😊Meille ei vajaan välillä pääse edes ovea pidemmälle sisään!
ReplyDeleteInnoissani olin minäkin, kun luin teidän vajan järjestelystä syksyllä. Se vain on niin kiinnostavaa ja ratkaisuista voi saada vinkkejä omaan minivajaan. Yritän pitää järjestystä, kun tavaroiden hakemiseen ei silloin mene aikaa. En halua palata elämään ennen vajaa, jolloin puutarhatarvikkeille oli kolme eri paikkaa; vintti, kellari ja saunan eteinen. Enkä useinkaan tiennyt, mistä lähtisin hakemaan vaikkapa ruukuntassuja. Niitäkin oli monessa paikassa. Niin ihanaa oli kerätä kaikki yhteen!
DeleteUskon todella, että olet upeasta vajastasi onnellinen! Se on oikea tilaihme, kaikki hyvässä järjestyksessä paikallaan ja löydettävissä ja kauniskin vielä niin sisältä kuin ulkoakin. Ja että oma porakone, sille löytyy varmasti paljon tehtävää! Meillä oli eilen pakkasta viitisen astetta, mutta tänään lauhtui plussan puolelle. Valon määrä on todella lisääntynyt!
ReplyDeleteSe on tuollainen jokatytön unelma. En oikein voi kuvitella, mikä tekisi naisen onnellisemmaksi kuin ihana vaja!
DeletePorakone on niin tarpeellinen, pitkään sinnittelin vanhan surkean kanssa. Oli kyllä tosi ärsyttävää, kun hommat loppuivat aina koneen hyytymiseen.
Eilen taisikin sitten olla ihan lämmin päivä vain täällä lounaassa. Tänään samoin, vieläkin on mittari plussan puolella, ihanaa.
Minun puutarhavarastoani ei voisi kuvata tässä kohtaa vuotta, siellä ei mahdu kulkemaan kun kaikki kesän tavara on tungettu yhteen.
ReplyDeleteKunnon työkalut on oltava, koskee myös porakoneita ja muita vastaavia. Tuollainen puutarhavaja on unelma ja mikä parasta, saa itse määritellä mihin tulee koukku, naulakko, hylly tai muu tarpeellinen ripustus.
Jos varastoosi ei tarvitsekaan mennä, eihän tuo haittaa mitään. Minun pitää päästä hakemaan ainakin leikkureita, oksasahaa, kaarisahoja ja moottorisahaa.
DeleteEn varmaan edes päästäisi ketään miestä sisustamaan vajaani. Tai olisin koko ajan neuvomassa niin, että miehellä menisi hermo totaalisesti. Haluan vajastani juuri sellaisen, että kaikki on niin täydellisesti järjestetty kuin pystyy pääosin kierrätyskalusteilla. Koukut vain piti ostaa, mutta ne ovat olleet todella tarpeen. Muutama jäi ylikin, saan vielä miettiä, jos tarvitaan johonkin vielä. Jos ei, niin vintillä tarvitaan aina lisää hyllyjä ja koukkuja.
Vajasi on tosiaan pieni ja soma ulkopuolelta ja suorastaan tilaihme sisäpuolelta. Se on myös käyttäjän tarpeiden mukaisesti sopivasti ja hyvin järjestetty. Olet myös monella tavalla kätevä, kun noin vaan pistät varastoon hyllyn pystyyn, kun huomaat sitä tarvitsevasi. Vaikka itsellänikin moni työkalu pelittää vallan hyvin, en juurikaan ole tehnyt rakennushommia. Siispä ihailuni. Yhdessä postauksen kuvassa näkyykin hienosti kesäinen remontointitaidonnäytteesi.
ReplyDelete-Mummopuutarhuri