Miniyllätys ja kävelyretki rantaan

 Edellisessä jutussa viittasin kivaan postiin, joka meitä täällä odotti, kun viimein palasimme kaupunkireissulta. 

Muun postin joukossa oli Hyvin Pieni Kirje! Tuo toinen on pieni mandariini, ei appelsiini.

Kirjekuori oli suljettu pienenpienellä sydäntarralla.

Voi hyvä ihme, sieltä paljastui pienenpieni kuvakortti!

Miten kaunista. 

Kortti on Nestorilta ja Minniltä. Laitoin nakkisormeni mukaan mittakaavaksi. Kortti on etusormen kynttä pienempi.

Voi kiitos, Nestori ja Minni ja kaikki muutkin ihania kortteja lähettäneet!

Minikortti pääsee nukkekotiini kaupunkiin. Siellä ei remppa ole edennyt, sillä oma isompi remppani on yhä parin vuoden takaisen putkirempan jäljiltä kesken, mutta kyllä siellä kortteja silti vastaanotetaan!

Meidän kotiinpaluumme venyi lähes kaksi viikkoa odotettua pidemmäksi, kun odottelimme joululahjaa Orkney-saarilta – se matkusti lähes kuukauden Suomeen ja sitten vielä tullausilmoituksen tehtyäni kului miltei pari viikkoa ennen kuin paketin sai hakea postista. Olin vähän huolissani, kuinka huonekasvit selviävät. Koska on vuoden pimein aika ja talo poissa ollessani vain muutaman asteen plussalla, en ollut siirtänyt joitakin herkästi kuivuvia kasveja kauemmas ikkunoista. 

Nyt oli kuitenkin harvinaisen paljon aurinkoisia päiviä ja poissaoloni venyi yli kuukauden pituiseksi, niinpä sitruunapuu näyttää tältä. 

Yritän elvyttää sitä kastelun lisäksi sumuttamalla. Yhtään tyhjää sumutinta ei ollut, niinpä ruiskutin ensin havupuubalsamilla, sillä se oli parempi vaihtoehto kuin ikkunanpesuaine, takkaluukun puhdistusaine tai peurakarkote. Ajattelin, että balsami voi elvyttää sitruunan, jos se elvyttää havupuutkin. 

Enpä vain muistanut, että aine tuoksuu pissan ja kanankakan välimuodolta. Olohuoneessa on nyt melkoinen löyhkä! Sen kerran jälkeen kaadoin aineen purkkiin ja täytin sumutinpullon vedellä, mutta hajuvahinko on jo tapahtunut.

Tärkeintä olisi nyt kuitenkin, että siemenestä asti kasvatettu puu jäisi eloon! Jokunen pelargonikin riiputti lehtiään, mutta niistä en ole niin huolissani, ne kestävät kuivumiset yleensä hyvin. Sitruunaverbena ja Orkneyn siroverenpisara näyttävät molemmat tosi huonoilta, ei voi kuin toivoa parasta.

Lähdetäänpä sitruunapuun elpymistä odotellessa käymään laivarannassa, sillä minun piti viedä sinne postia. Kuvat ovat lauantailta.

Oli tarkoitus tehdä tämä juttu jo eilen, mutta sisällä talossa oleva vanha sähkötaulu kärähti ja siinä sitten kului tunteja ilman sähköä. Onneksi saarella, jossa on vain tusinan verran ihmisiä, oli yksi pelastava sankari, joka on nuorena opiskellut sähköasentajaksi. Täällä asuva eläköitynyt sähkömies ei ole paikalla, mutta tulee lähipäivinä kotiuduttuaan vielä tarkastamaan, onko taulu nyt turvallinen vai tarvitseeko se ehkä vaihtaa. 

Pari vuotta sitten kuoli saaren toinen eläköitynyt sähkömies, joka oli samalla suuri persoona. Häntä jäi saari kaipaamaan, niin persoonana kuin tällaisissa käytännön tapauksissakin. 

Tällaisina hetkinä kirkastuu aina se, kuinka paljon toinen toistamme tarvitsemme ja tavallaan sitä enemmän, mitä pienempi paikka on. On tärkeää, että on perusasioiden osaajia. Puhuimme kylätiellä tänään kahden naisen kanssa, että ehkä meidän pitäisi kunkin alkaa opiskella jotakin tällaista tarpeellista alaa!

Laivalaiturin ohi seilasi jäälauttoja melkoista kyytiä. 

Myrskyn jäljiltä tuuli edelleen navakasti, mutta sää oli upean aurinkoinen.

Yhteysalusrantaan osuu pohjoistuuli pahasti eikä ole ensimmäinen kerta, kun roska-astioiden kannet ovat lentäneet pois paikoiltaan. Ne ovat melkoisen painavia, kun mukana tulee tuo iso pussi samalla!

Lähdetäänpä takaisin kotiin. Metsäisissä kohdissa on tie jäässä, saa kävellä pitkin pientareita.

Sammaleinen kalliometsä on satumaisen ihana.

Nämä puut eivät kaatuneet tässä myräkässä, vaan jossakin toisessa pohjoismyrskyssä jo pari vuotta sitten.

Kotitontti jo häämöttää, tummanruskea pikku navetta on minun. Kuvasta voi myös tajuta sen, että kun 15 vuotta sitten keväällä kävin paikkaa katsomassa, kun näin tämän kylän, joka kylpee etelärinteen valossa ja lämmössä, olin myyty. Ilmansuunnalla on niin ratkaiseva merkitys. Tässä ollaan myös pohjoismyrskyiltä hyvin suojassa.

Silloinkin saavuin tästä suunnasta, kun tulin yhteysaluksella, ja suunnilleen tässä kohdassa tietä pyöräillessäni tunnistin myytävät rakennukset.

Ransu oli tullut kanssani ovesta ulos, mutta ei halunnut lähteä rantaan, se odotti peuraportin sisäpuolella.

Nyt sisään ja syömään, nälkä jo kurnii!

Ensin kävin kuitenkin katsomassa, mitä jouluruusuille kuuluu. Tarhajouluruusuissa ei vielä näy nuppuja mutta osa vaaleajouluruusuista on selvinnyt pakkaskaudesta hyvin, osasta ovat peurat tietysti syöneet kukkavarret. 

Marraskuussa raportoin Helleborus atrorubensin nupuista. Kun tuli kylmä, pistin niille villalla täytetyn lasikuvun päälle suojaksi. Nyt otin sen varovasti pois, raotin villaa – ja nuput ovat tallella!

Nyt on sen verran lauhaa, että lasikupu on poissa, mutta jätin villan, nupuilla on siinä vain pieni kurkistusaukko. Yksi nuppu on kokonaan villan peitossa. Teen samalla pientä talvenkestotestiä.

Tonttini ainoa luminen kohta oli viikonloppuna tämä länsireuna, mutta viime yön myräkkä paiskoi pihan taas valkoiseksi, ikkunatkin olivat valkoisen töhnän peitossa, kun takertuvaa lunta oli pyrynnyt vaakasuorassa.

Seuraavaksi saammekin ehkä nähdä Mustin lumihepulikuvia, jos niistä joku onnistui!

Vaaleajouluruusu – Helleborus niger

Tammikuun kalenteripoika

 Odotin kotiinpääsyä lähes yhtä paljon kuin Musti, sillä halusin siitä lumiriehakuvia. Niitä nyt juuri vain ei saa.

Täällä on silti ihan kelvollista, vaikka lunta ei nyt oikein olekaan!

Monien kaupungissa kärvisteltyjen viikkojen jälkeen Mustia ei ollut vaikea houkutella pihakierrokselle, vaikka ulkona tuulee niin myrskyisästi, että sen mielestä on syytä olla varuillaan.

Tässä on meidän lumitilanne tänään. Salaojat ovat jäässä, mikä näkyy mm. mutapuutarhan ympäristön jäätyneenä tulvimisena. Toivottavasti kasvit sen ympärillä eivät kärsi. Normaalisti vettä on vain kuvasta vasemmalle olevassa kuopassa.

Muotopuutarhassa olen näköjään unohtanut suojata violettilehtisen 'Purpurascens' -salvian, mutta se näyttää onneksi ihan reippaalta. Meillä kumminkin oli jossain vaiheessa luntakin. Poissaoloni aikana mittarin muistiin jäänyt alin on -16,4.

Ihme juttu on, että vesiputki ei ole jäätynyt – kerrankin. En ymmärrä, mistä on kyse, mutta iloinen kyllä olen! Juokseva vesi on suurta ylellisyyttä talvella.

Yritimme etsiä lumikellon piippoja, mutta turhan aikaisin, lumi- ja jäävaippa on vasta sulanut niiden yltä. Ihan mukavalta näyttää silti pelkkä raikkaanvihreä puksipuuaita ja ruskeiden lehtien seasta kurkkiva keijunkukka 'Green Spice'.

Puutarhakalusteet, kottikärryt ja jotkut ulos jääneet tyhjät taimiruukut pyörivät mukkelis makkelis pitkin pihaa.

Musti on valppaana ja varuillaan.

Oksa voi pudota päähän!

Saarnista tosiaan putoilee herkästi risuja tuulessa. Mutta täytyy kuitenkin sen verran pysähtyä, että voi ikuistaa tämän ilouutisen: osa Rivendellin joesta on sulana!

Toden totta, hmm, hmm.

Mustilla on tassut täynnä hommia. Myyrät ovat vilistäneet pitkän poissaolomme aikana.

Niitä on käynyt kaikkialla! Mutta haa, nyt niihin pääsee käsiksi.

Vanhan talon nurkalta löytyivät lumikellon piipot (ja ahomansikan lehdet), mutta tässä ne ovat aina jo loppusyksyllä. Nämä eivät kuitenkaan kuki ensimmäisinä, vaan vasta aika myöhään. Talon kulmalle osuvat kylmät viimat monestakin suunnasta.

Eilen tämä pihatie oli vielä sen verran jäässä ja jään päällä vettä, että piti kantaa kasseja hämärtyvässä iltapäivässä kieli keskellä suuta autolta sisälle. Jäävaippa on yön aikana huomattavasti pienentynyt, mikä on hämmästyttävää, mutta varmasti kovan tuulen ansiota. Nyt pihasta on enää murto-osa jään peitossa.

Ojat ovat umpijäässä. Tämä oja vie mutapuutarhaan, joka on oikeasti vain pieni alue tuolla jääkentän keskellä.

Eilen, kun ajoin Paraisten ja Nauvon läpi, surkuttelin peltoja, jotka ovat jääkenttiä ja vettä päällä – kuin järviä. Ei mikään ihanteellinen olosuhde pellon kasveille. 

Nyt voitaisiin jo mennä sisälle! Puu voi kaatua päähän!

Luodaan nyt kumminkin vielä silmäys tähän suuntaan. Preeriakin on osittain jäässä, mikä on erikoista, sillä se on rinteessä, jonka alaosassa on kivipengermä. Ei luulisi tuossa veden seisovan, mutta tutkimattomia ovat savimaan salat. Joka vuosi ihmettelen, miten tonttini yläosissakin riittää vettä.

Alppipenkki on tiukasti vällyjen alla, kantapään kautta opittuna. Tämä on hyvin tuulinen paikka, ja keväinen paahde plus jääkylmä viima ovat tehneet selvää aika monesta kivikkokasvista.

Kasvimaan lahossa yrttipenkissä porskuttavat salvia ja timjamit yhtä reippaina kuin aina. Molemmista saa maustetta talvisiin ruokiin, eikä niitä nyt tarvitse edes kaivaa lumen alta.

Nyt mennään sisälle, Musti odottaa tuolla kuusen alla turvassa myrskyltä.

Keittiön pöydän alla on patteri ja siinä pöydän reunalla on hyvä paikka lämmitellä pantterivarpaita.

Ruokapöytä on täynnä rapaisia tassunjälkiä, mutta onhan tämä nyt aivan liian hyvä paikka kissoille, jotta niitä voisi kieltää. Niillä on tuossa juomakippokin.

Keittiön pöytä toimii lisäksi oikein kätevänä pesupöytänä.

Tammikuun kalenteripoika on nyt siirtynyt vällyihin ja toivottaa kaikille leppoisaa tammikuuta sekä toivoo, ettei puu kaatunut kenenkään muunkaan päähän!

Meille on lisäksi tullut kivaa postia, mutta kerrotaan siitä ensi kerralla!

Ahomansikka – Fragaria vesca

Keijunkukka – Heuchera

Lumikello – Galanthus

Puksipuu – Buxus

Salvia – Salvia officinalis

Kiurunkannuksia odotellessa

 Nyt, kun mennään kohti uutta kevättä, tuli mieleen tämäkin aihe, johon keräsin oikein kuvamateriaalia viime keväänä, mutta niin vain tämäkin jäi muiden, varmaankin isompien ja näyttävämpien, tai uudempien ja jännittävämpien, kasvijuttujen alle.

Kiurunkannuksia on maailmalla jalostettu vaikka kuinka paljon, myös luonnon pystykiurunkannusta, jota tämä punakukkainen 'Beth Evans' myös on. Tämä on niitä harvoja lajikkeita, joita Suomessa voi taimimyymälästä löytää joko ruukkutaimena tai syksyllä mukuloina.

On jännä juttu, että "Betti" on tonttini alkuperäisiä kiurunkannuksia vähän aikaisempi. Se ei kasva erityisen lämpimässä auringossa, vaan puolivarjoisalla paikalla, silti se on muita ennen kukassa. Tämä kuva on viime huhtikuun alusta, ekassa kuvassa näkyi tuolloin tullut lumisade.

Sitten tulevat kukkaan kaikki tonttini alkuasukas-kiurunkannukset. Tämä kauniin tummanvioletti kasvaa muotopuutarhassa kevätauringon paahteessa. Samaan aikaan kukkii persiansinililja.

Olen erittäin onnekas, kun tonttini kukkii laidasta laitaan pystykiurunkannusta keväisin. Tässä vanhan pihasyreenin juurella.

Kukka on tavattoman sievä, mutta huhtikuussa tapahtuu jo niin paljon kaikkea jännää, että tällaiselle pienelle luonnonkukalle ei näköjään riitä palstatilaa, vaikka sen sen tosiaan ansaitsisi.

Pari vuotta sitten ostin pussin pystykiurunkannuksen mukuloita jostakin rautakaupasta syksyllä. Oli jokin tarjous neljä pussia kympillä tms. ja kun en muutakaan neljänneksi keksinyt, nappasin pussin. Mietin kyllä, että vähän hassua, kun tonttini on täynnä kiurunkannusta, mutta jospa näistä tulisi eri värisiä.

Istutin pussin kuusten alle saniaistarhaan ja toden totta, ne ovat kaikki punakukkaisia. Edessä on luonnon violettia pystykiurunkannusta, takana vähän korkeammat punaiset. Onneksi tartuin pussiin!

Hyvin näkyy, mihin kohtaan tuli pussillinen kaivettua. 

Yksi parhaista kiurunkannuspaikoista pihallani on vanhan juhannusruusupuskan alla lämpimässä ja paahteessa. Ruusu ei vielä ole lehdessä, kun kiurunkannukset pistävät huhtikuussa parastaan.

Niitä kyllä nousee ihan kaikkialta. Joskus pistää silmään joku erityisen hienon värinen, purppuraiset ovat suosikkeja. Tämä kasvaa jossain heinikkoisessa kohdassa, ehkä ylärinteen hedelmätarhassa.

Vastikään mukkelis makkelis kaivetussa ruusu-heinäpenkissä silmään pisti kaksi aivan eri sävyistä, jotka kasvavat lähekkäin. Tässä punaisessa ei vielä voi olla istuttamieni punakukkaisten perimää, tai en usko, sillä ne eivät ole kukkineet kovin montaa vuotta ja tämä kasvaa niistä useiden kymmenien metrien päässä. Tämä taitaakin demonstroida, kuinka luonnon pystykiurunkannuksissa on värivaihtelua.

Yksi on sinertävänvioletti...

... kun taas vierestä löytyy vadelmanpunakukkainen!

Jotkut mättäät ovat tavattoman reheviä ja täynnä kukkia. Olisikohan tämä hyötynyt kompostikatteen lannoittavasta vaikutuksesta muotopuutarhassa kasvaessaan.

Samaan aikaan kukkii toinen pikkuinen luonnonkukka, pikkukäenrieska. Sitäkin kasvaa vähän kaikkialla. Myös mukulaleinikin pyöreitä lehtiä on joka puolella, mutta se kukkii vasta vähän myöhemmin.

Tässä on tuplasti pituutta ja kukkia varsissa kuin yleensä. Tämä pari kukkavarsia oli upea ilmestys.

Ilman pystykiurunkannuksia ei huhtikuisessa muotopuutarhassa olisi kovin paljoa väriä. Istuttamani sipulikukat ovat vielä pieniä esiintymiä siellä täällä ja niiden pääkukinta osuu muutenkin vasta toukokuuhun. 

Persiansinililja on aikainen. Samantapainen posliinihyasintti kukkii vasta viikkoja myöhemmin.

Kohti huhtikuun loppua alkaa kiurunkannusten seassa kukkia idänsinililjoja, toivottavasti vuosi vuodelta enemmän.

Saniaistarhassakin alkaa kukinta olla kohta lopuillaan huhtikuun viimeisinä päivinä. Toivon, että nämä tuottavat paljon hauskan värisiä siementaimia tulevina vuosina.

Ruusupuskan alla on vielä kukkia jonkin aikaa, mutta kohta vuorossa ovat mukulaleinikit. Pystykiurunkannuksissa pörrää koko ajan pölyttäjiä, ne ovat silläkin lailla mukavia ja tärkeitä.

Kiurunkannusten kukkaparaati jatkuu ruusun alta kuusten edustalle. Taustalla Musti kyttää myyriä hyvällä tähystyspaikalla. 

Valo! Sitä kohti, huomaatko päivän jo vähän pidentyneen?

Idänsinililja – Scilla siberica

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana

Pikkukäenrieska – Gagea minima

Posliinihyasintti – Puschkinia scilloides

Pystykiurunkannus – Corydalis solida