Keisarinna Joséphinen tapetti

 Vuoden pimein aika on oivallista sisäremonttiaikaa, kun ulkona päivän lyhyys lähinnä turhauttaa.

Sain viimein syksyllä tilattua tapetit makuuhuoneen seinään, joka tuli putkiremontin jäljiltä takaisin valkoisena, sillä kylpyhuoneen kaikki seinät purettiin ja rakennettiin uudestaan. Onneksi en ollutkaan ehtinyt maalata tai tapetoida kylpyhuoneen vastaisista seinistä kuin yhden, eteisen puoleisen.

Tilasin unelmieni tapettia, sillä sitä tarvittiin vain kaksi rullaa. Tapetti on Farrow & Ballin mallia Bumble Bee. F&B käyttää paljon historiallisia värejä maaleissaan ja malleja tapeteissaan, niinpä tämäkin on Joséphine Bonaparten, Ranskan keisarinnan makuuhuoneessa olleen silkkikuosin mukaan tehty tapetti.

F&B:n tapetit painetaan heidän uskomattoman ihanilla, erittäin mattapintaisilla maaleillaan. Kimalaisten hopeanhohtoisuus on jännää, kun se erottuu valon mukaan taustaväriä vaaleampana tai tummempana, riippuu mistä suunnasta ja missä valaistuksessa katsoo.

Ryhdyin tapetointihommaan juuri joulun alla ja nyt on seinä tapetoitu. Musti esittelee. Sähköjohto vielä roikkuu, se on kiinnittämättä, samoin jalkalista puuttuu. Katonrajassakin on pientä siistittävää, sillä sinne tarvittiin vielä vähän tasoitetta, kun kipsilevy ei yltänyt ihan kattoon saakka ja tapettia leikatessani sain aikaan pienen reiän.

Makuuhuoneen (itse tekemäni) kattovalaisin on katiskaverkkoa ja siitä tulee niin jännä kuviointi, että oli hieman haastavaa nähdä, onko tapettipinta suora vai kupruileva. Käytin lisäksi työmaavalaisinta ja otsalamppua, lopuksi tarkastin sileyden vielä taskulampun kanssa sivultapäin valaisemalla. On tämä hämärä aika haastavaa sisätöidenkin kanssa! 

En kerta kaikkiaan tajua, miten ihmiset pysyivät hengissä tämän kauden yli ennen sähkövalon keksimistä. 

Eteisestä päin katsottaessa kuosi näyttää ihan erilaiselta kuin edellisessä kuvassa, jossa ikkunanvalo on selän takana. Tämä on Farrow & Ballin maalien taika: niiden sävy elää valon mukaan.

Seuraavana on vuorossa tuo lyhyempi seinänpätkä liinavaatekaapin takana. Se onkin yhä tummanharmaa, jonka värinen koko tämä seinä oli, kun ostin asunnon. Se on ihan kiva väri, mutta maali makuuni vähän liian kiiltävää ja nyt haluan siihen tämän saman tapetin. Sen seinän katonrajassa voi nähdä, miten järkyttävän leveät kattolistat tähän oli laitettu. Olen iloinen, että pääsin niistä eroon! 

Liinavaatekaappiseinä on ihan kiva nytkin, mutta tulee vielä kivemmaksi, kun sekin saa kimalaiset.

Makuuhuoneen tapettiseinä alkaa jo eteisestä. Siellä on jo kylpyhuoneen vastainen seinä maalattu samalla maalilla, jolla ehätin sen maalata ennen putkiremppaa. Sekin on Farrow & Ballia, sillä heidän maalinsa ovat maailman ihanimpia. Sävy on Pale Powder, hyvin vaalea vedensävy, ja se sointuu tähän savenharmaaseen tapettiin oikein mukavasti.

Keittiön harmaa laminaattiseinä sointuu myös. Harmaa rules! (sanoo Ransu).

Makuuhuoneessa on tumman hämyisä tunnelma, joka on minusta juuri ihana. Kimalaistapettiseinää vastapäätä on lapsuudenkotini jämätapettirullilla tapetoitu seinä. Tässä oli kamalan ruma kohokuositapetti, kun ostin asunnon, ja se sai lähteä heti. Itse asiassa koko makkari oli aivan hirveä muovimattoineen ja peililiukuovikaappeineen, jossa oli valkoiset muoviraamit. Ai niin, ja se muovinen valkoinen haitariovi eteiseen! Huh huh, kun ajattelenkin. Niiden kanssa ei kauaa voinut elää. Haitariovi taisi lentää roskiin ennen kuin nukuin yhtäkään yötä asunnossa.

Koska jämätapetti ei riittänyt koko seinälle, jätin kohdan kampauspöydän takana tapetoimatta ja maalasin sen parin harmaan sävyn sekoituksella (kahta maalia vatiin ja siitä telalla seinään).

Makkarissa on montaa kuosia, mutta satun pitämään monista kuoseista...

Pojillekin näkyy kelpaavan tummansävyinen makkari hyvin. Kun tein sängylle sopen kahden vaatekaapin väliin, maalasin taustaseinän mustaksi. Mutta en saanut siitä yhtä kauniin mustaa kuin Musti.

Makuuhuoneen edessä on parveke, mikä lisää huoneen varjoisuutta, sillä parvekkeessa on katto. Jostain syystä olin silti pitkään unelmoinut siitä, että juuri makuuhuoneesta pääsisi parvekkeelle. Tässä asunnossa se toteutui. Ehkä se oli unelma aamukahvista parvekkeella, joka toki toteutuukin aina, kun vain tarkenee.

Parvekkeella on edelleen vihreää, kiitos leudon alkutalven, ja näkymä makkarista on ihan kiva.

Timjamia voi käydä keräämässä ruokiin ja kärsimyskukkakin on edelleen parvekkeella viheriöimässä.

Kreetansyyssahrami 'Fontenayi' teki tänä talvena vain muutaman kukan, luulen, että kukinta oli tässä. 

Poikien joulu on sujunut leppoisasti. Ransu sai uuden Ellipallon varastoistani. Elli on tuttu Auringon ihanat -blogista. 

Musti sai merikotkan sulan, mutta toivon, että se ei silti keksi ideoita niiden pyydystämiseen.

Mukavia välipäiviä!

Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus

Kärsimyskukka, kärsimyspassio – Passiflora caerulea

Arkeologiaa Ransun kanssa

 Tuli vastaan muutama kuva asiasta, josta en ollut ehtinyt kesällä kirjoittaakaan. Vastoin tapojani julkaisen nyt jokaisen kuvan, jonka aiheesta otin (ja vähän enemmänkin), sillä juuri nyt heinäkuisten kuvien katsominen on ihanaa terapiaa.

Heti muotopuutarhani takaa alkaa keto. Olen pitänyt niiden välissä ruohonleikkurin leveyden mittaista leikattua nurmikaistaletta, mutta se alkoi tuntua jotenkin ahtaalta. Lisäksi juuri tuossa nurkassa, johon vaahteran lehdet ovat vuosikymmenien ajan pudonneet, ei ketokasvillisuus ole parhaasta päästä. Itse asiassa se on lähinnä juolavehnää.

Kuvassa näyttää suorastaan siltä kuin heinikko vyöryisi muotopuutarhaan, ja vähän siltä se tuntuikin. Harmitti, kun muotopuutarhalle ei ollut kauniimpaa taustaa.

Ajattelin vain leventää leikattavaa aluetta istuttamiini kultasateeseen ja Snow Pavement -ruusuun asti, mutta kuten usein käy, kun alkaa jotakin kohtaa ajatella, tulee ideoita vähän enemmänkin.

Tässä vaiheessa Ransu tuli apujoukkoihin.

Olin raivannut heinikkoa kultasateeseen saakka. Ransu tuli ehkä muistuttamaan, että tuo heinikkopaikka on poikien, erityisesti Mustin, lempilojumispaikkoja kesällä. Siellä saa olla piilossa, mutta kuitenkin niin, että voi nähdä kaiken, mitä tapahtuu.

Kyllä täällä manulikin viihtyy!

Tässä vähän näkyy, mitä olin alkanut tehdä. Muotopuutarhasta johtaa kedon läpi leikattu nurmipolku. Sen poikki näkyy kaivanto.

Sillä paikalla, jossa keto nyt on, on ollut rakennus. Sen kivijalka on osittain vielä näkyvillä, osittain hautautunut muutaman sentin syvyyteen. Kedon toisella reunalla, paahdepenkin puolella, olin kaivanut kivet esiin ja latonut niiden päälle lisärivin, se on paahdepenkin takaseinänä. 

Tämän, vastakkaisen seinälinjan löysin heinikon alta aikoinaan, kun istutin 'Papula' -ruusua. Nyt keksin, että voisin jatkaa kivien näkyville kaivamista ja pitää nurmen sen ja muotopuutarhan välisellä alueella leikattuna. Tämä on nimittäin muotopuutarhan reunan suuntainen, mutta välimatkaa on noin 1,5 metriä.

Kivijalkaa jäi vielä esille kaivettavaksi ensikin vuodelle, lisäksi kaivan pois maata muotopuutarhan puoleisesta reunasta, sillä maa viettää muutenkin vähän alas muotopuutarhaan päin. Saisi kivirivin nätimmin esille.

Keto on muilta osin kuin vaahteran alta oikein onnistunut, kun heiniä on monenlaisia. Kedon reunalla, vanhan kivijalan korkeimpien kivien ulkopuolella, kasvaa vanhaa syreeniä ja sen vierellä vanhaa kirkonruusua. Pihan alkuasukkaita, joista yritän pitää huolen.

Keltamataraa kasvaa kedolla oikein paljon ja sikurikin on viimein suostunut asettumaan, vaikka sitä kasvaakin edelleen enemmän kedon ulkopuolella, tuo taustan sinisyys on paahdepenkissä.

Loppukesän ajan leikkasin nurmen muotopuutarhan takaa kivijalkaan asti ja se selkeytti muotopuutarhaakin, kun korkea heinikko ei ala liian läheltä. Lisäksi on ihan kivaa, että kultasade ja ruusu, joiden oli tarkoitus rajata ketoaluetta, näkyvät vähän paremmin.

Ihan pieni muutos, mutta hyvä. Maankaivuu on ihan parasta puuhaa muutenkin ja etenkin silloin, kun siihen liittyy jonkin vanhan elementin esille kaivuuta. Silloin se on oikein todella jännittävää, eikä malta lopettaa.

Keltamatara – Galium verum

Sikuri – Cichorium intybus

Kevään ja kesän muistot

Lappalainen etelässä -blogin Nila on pistänyt liikkeelle haasteen muistella kevättä ja kesää. Haasteen lähetti Saaripalstalle Puutarhurintytär. Kiitos haastamisesta! Tämä onkin mitä oivallisin juuri nyt, kun mitään mediaa tai somekanavaa tuskin uskaltaa avata, kun joka tuutista vyöryy pelkkää joulua. Löytyykö muitakin, jotka ovat tähän mennessä jo kurkkuaan myöten täynnä sitä?

Viime talvi oli siitä huippu, että lumikellot nuppuilivat tammikuussa – se ei ole tavatonta, vaan se, että helmikuussakaan ei tullut pakkasia, jolloin lumikellot avasivat nuppunsa! Helmikuussa! 

Oikea taivaan lahja puutarhurille, tämmöinen. 

Ainakin meillä saaristossa talvi ja pakkanen yleensä vasta alkaa tammikuussa, ja sitten sitä on lusittava viikkotolkulla tai kuukausia. Ikivanha sanonta "As the day lengthens, so the cold strengthens" pitää todellakin paikkansa. Valitettavasti kevät on vielä hyvin, hyvin kaukana. Mutta kun tätä kuvaa katsoo ja miettii, että se on otettu helmikuussa, tuntuu toivo aivan käsinkosketeltavalta. 

Tuollaisesta talvesta haaveilin koko sen viitisentoista vuotta, kun olen Suomessa taas asunut, enkä uskonut voivan käydä toteen. Vaikka kerran kyllä kuvasin kukkivia lumikelloja helmikuussa, se oli vuonna 2008 ja Helsingissä. Mutta niin se vain tapahtui taas, ja tästä lähin toivonkipinä kytee aiempaa polttavammin!

Tulihan se talvikin, maalis–huhtikuun taitteessa, mikä oli sikäli hauskaa, että kevätkukat kuten nämä lumikurjenmiekat olivat jo täydessä vedossa, kun ne peittyivät lumihankeen. Niistä sai hauskoja kuvia! 

Hauskaa sekin, että tuolloin aurinko on jo niin korkealla ja maakin oli jo niin lämmennyt, ettei todellinen talvi silloin enää kykene puremaan. Niin tuo lumi olikin parin päivän kuluttua tiessään. Eivätkä kukat olleet millänsäkään, jatkoivat kukkimista aivan vaurioitta.

Kevät jatkui, ensimmäiset 'Jetfire' -syklaaminarsissit aloittivat kukinnan huhtikuun alkupuolella. Huhtikuun puolivälissä kuvasin tällaisen sakean pyryn, joka kesti muutaman minuutin. Tuohon aikaan vuodesta ei lumentulo pysty madaltamaan mieltä!

Narsissiaika on ihanaa aikaa, tässä kukintavuorossa ovat kauempana 'Orangery' ja edessä 'Palmares' erinäisten tulppaanien kanssa nuoren rusotuomipihlajan vierellä. Huippuhetkiä on, kun naapurin pyykit sointuvat tulppaaneihin täydellisesti!

Tänä vuonna otin tosissani 'No Mow May' -kampanjan eli nurmikonleikkuuttoman toukokuun. Tai kyllä varmaan leikkasin nurmen pariin kertaan toukokuussa, mutta pidin leikkuuvälit niin pitkinä kuin suinkin kehtasin ja jatkoin sitä koko kesän ajan. Onhan tuo ehkä hieman siivottoman näköinen, mutta eipä asumuksenikaan ole Buckinghamin palatsi. Ja mikä määrä pörriäisiä!

Kiinnostavimmat alueet ovat aina niitä uusimpia, eikö vain. Keväällä yksi ihanimmista oli pari vuotta sitten harventamani minikoivikko tonttini nurkassa, joka on oikeastaan nyt laboratoriona: tutkin, mitä siellä kasvaa ja voisi viihtyä. 

Koivikossa on ihanan harva kuivan paikan heinikko, täysi vastakohta lähes kaikkialla muualla tontillani puskeviin nokkosiin, vatukkoon, rönsyleinikkiin ja ylipäätään yli vyötärön ulottuvaan läpitunkemattomaan viidakkoon.

Siksi en ala parantaa tässä maata suin surminkaan, mutta testaan kasveja, jotka mahtaisivat viihtyä. 

Narsisseja on tullut istutettua parina keväänä ja ne ovatkin tavattoman kauniita raikkaankeltaisia väripilkkuja koivujen valkoisten runkojen ja vaalean viherryksen alla. Toivon, että kevätesikot leviävät tähän naapurin luumupuistikosta.

Ihastus oli suuri, kun löysin litukan koivikostani! Hämmästyskin, sillä muualla litukka näkyy kasvavan ojissa ja tämä on melkoisen kuivaa paikkaa. Toivon kuitenkin, että se viihtyy, sillä se on kauneimpia luonnonkukkiamme. Kaiketi luhtalitukka.

Kesäkuussa ihastelin katajapenkissä mukavasti runsastuneita kultatesmoja ja koko tätä lehtivärien ja -muotojen kimaraa, joka on juuri sellainen kuin tykkään: monipuolinen, mosaiikkimaisen vaihteleva ja luonnollisen oloinen. Tummat lehdet kuuluvat purppuraorvokille, joka tekee loistavasti siementaimia. Etukulmassa kukkii vaaleansininen mätästädyke 'Nestor' ja taustalla valkoisena turkintähdikki.

Ihastustani lisäsi suunnattomasti ensimmäinen siemenestä kasvattamani aito englanninsinililja, joka tuli kukkaan. Sen violetinsininen kukka pilkottaa taustalla vasemmalla. Jotenkin hirmu hyvä värikombo, tämä.

Kun käyn läpi kesäkuun kuvia, mielen valtaa suorastaan epäusko. Niin kukkaisaa ja rehevää! Puna-ailakit saavat kukkia lähes kaikkialla pihallani. Taustalla on laukka 'Silver Spring' ja keltainen tarhakurjenmiekka.

Kesäkin oli erikoinen sään suhteen, sillä kesäkuu oli paahteinen ja heinäkuu viileä. Yleensä se on niin päin, että kesäkuussa saa vielä lämmittää puuhellaa, että tarkenee.

Helletopeille oli käyttöä. Tuskailin sen kanssa, miten saan aurinkorasvaa selkään. Yhtenä iltana nukkumaan mentyäni, jolloin aivot aina raksuttavat parhaat ideansa, keksin sen pienen vaahtomuovisen pitkävartisen maalitelan, jonka olen joskus ostanut, jos joskus maalaan jonkun nurkan. Sitä en ollut vielä korkannut, mutta en löytänyt sitä. Sen sijaan otin pienen maalipensselin aurinkovoidekäyttöön ja hyvin sai tälläkin sudittua juuri sen kohdan selästä lapaluiden välistä, jonne ei kerta kaikkiaan ylety.

Kun kesäkuun toiseksi viimeisenä päivänä satoi, piti juosta hakemaan kamera. Hyvä, että juoksin, sillä sade kesti vain sen hetken, että sademittarin pohja kastui. Mutta satoi edes sen verran.

Heinäkuussa ei satanut meillä yhtään liikaa, mutta viileää oli. Siinäkin on puolensa. Ransun ei tarvinnut kärvistellä kuumuudessa ja Flammentanz-köynnösruusu kukki ennennäkemättömän kauan sen lisäksi, että oli ennennäkemättömän runsas.

Siihen päättyy haaste osaltani, sillä heinäkuun päättyessä alkaa jo suru pimenevien iltojen myötä, enkä juuri nyt halua muistella sitä, vaan noita vuoden ihanimpia ja valoisimpia kuukausia. Jotka ovat pian edessäpäin!

Haastan Nettimartan muistelemaan kevättä ja kesää. Kuvien määrää ei ole rajattu, eikä aiheitakaan. Nettimartan pihapiirissä on tapahtunut niin paljon pihankohennusta ja rakennusprojekteja, että olisi kiva nähdä niistä yhteenvetoa. Tai sitten luontokuvista. Tai Tuulisesta triosta!

Täältä löytyy varsinainen haasteen alullepanopostaus Lappalaiden etelässä -blogissa: KLIK.

Englanninsinililja – Hyacinthoides non-scripta

Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'

Laukka – Allium

Luhtalitukka – Cardamine pratensis

Lumikello – Galanthus

Lumikurjenmiekka – Iris histrioides

Mätästädyke – Veronica prostrata

Puna-ailakki – Silene dioica

Purppuraorvokki – Viola adunca -Purpurea'

Rusotuomipihlaja – Amelanchier lamarckii

Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka – Iris Germanica-Ryhmä

Turkintähdikki – Ornithogalum oligophyllum

Joulukuun kalenteripantteri

 Vaikka joulukuun kalenteripoika voisi olla sellainenkin, joka saattaisi toimia kausityöntekijänä esittämällä joulupukin partaa, valitsi kalenteripoikaraati kuitenkin kiiltäväturkkisen silkkiäispantterin. Sillä mikäpä on juhlavampaa!

Kalenteripantterilla ei tosin ole juuri nyt aihetta juhlaan, sillä olemme yhä kaupungissa. Kuten tiedämme, hän ei ole niitä isäntiä, jotka kaupunkilomista juuri välittävät.

Hän saattaa joskus oleilla keittiössä pyytämässä ruokaa, mutta hän ei myöskään ole niitä kavereita, jotka elävät syödäkseen.

Toisin kuin nimeltämainitsemattomat eräät.

Kalenteripantteri pyytää ruokaa silloin, kun on nälkä. Useimmiten hän pyytää leikkiä.

Päätin ottaa joitakin kuvia olohuoneesta, jotta kukaan ei luule, että värimakuni on pelkästään hillitty. Kalenteripojan ajatukset kuvauksista voi lukea hänen kasvoiltaan.

Tämä on vastakkainen seinä kuin se (hillitty seinä), joka esiteltiin edellisessä postauksessa.

Voisitko jo alkaa heiluttaa lelua.

Työtä käskettyä!

Toivottavasti teidänkin silmänne lepäävät näissä sulavalinjaisen samettipantterin liikkeissä.

Leikin jälkeen voi vetäytyä muutamaksi tunniksi pötköttämään, kunnes täytyy taas pyytää mammaa leikkimään. 

Huomaa kahvipaputassut ♥

Koska joulu on hyvän yhteishengen aikaa, esittelemme Mustista sellaisenkin erinomaisen ominaisuuden, että se tulee koirien kanssa toimeen. Jos koira on mukava ja rauhallinen, pyrkii Musti puskemaan. Lapinporokoira Lávvi oli tästä aluksi hieman ymmällään, mutta alkaa jo tottua. 

Loppuun bonuskuva Mustista isukkinsa sylissä ihan pienenä. Tämä taisi olla Mustin ensimmäinen venematka ja se vähän jännitti.

Me kaikki toivotamme mukavan leppoisaa joulukuuta!