Ja muutamat muut sävyt.
Kesäkuun alussa kauhistelin tummakurjenpolvien leviämistä samaan aikaan kuin ihastelin niiden yhteensointuvuutta 'Early Emperor' -koristelaukkoihin.
Oli tarkoitus kitkeä viininpunakukkaiset tummakurjenpolvet, mutta oli niin kiire, että asia jäi tekemättä. Toivottavasti kukkia on vielä, jotta ehdin. Tarkoitus olisi, että muotopuutarhassa olisi vain vaaleamman violettia 'Lavender Pinwheel' -lajiketta. Jokunen valkokukkainenkin siementaimi on tullut, ne ovat tervetulleita, mutta tummin variantti jyrää pahimmin.
Sitten violettien seuraksi avautui vastaväriä; keltainen tarhakurjenmiekka "Kulosaari". Valitettavasti tänä kesänä hyvin vaisusti, yksi kukka kerrallaan, mutta kunhan on sentään elossa.
Laukat ovat jo kukkineet, akileijat jatkavat yhä, samoin tummakurjenpolvet. Niiden seuraksi on puhjennut kukkaan ihana tarhakurjenpolvi 'Rosemoor'.
Jo muotopuutarhaan saavuttaessa 'Rosemoor' hehkuu, vaikka kukat näkyvät täältä päin takasuunnasta. Ne hehkuvat vastavalossa aivan ihmeellisesti.
Muotopuutarhan varjoisimmassa penkissä kukkii ukonhattu
Aconitum ferox runsaampana kuin konsanaan. Siinä on ties kuinka monta kukkavartta ja kussakin ties kuinka monta haaraa!
Tämä on varmaan kaunein ukonhattu, jonka tunnen. Superkaunis violetti sävy.
Muotopuutarhan paahteisimmassa penkissä on monivärisempi meininki. Tarhakurjenmiekka 'White City' on saanut seurakseen kiinanpionin, joka on mahdollisesti 'Lian Tai' tai sitten joku muu – kävin rautakaupan pionibingossa, jossa saa luultavasti jotakin, tai sitten jotakin muuta.
Taustakasvina toimii mirrinminttu 'Six Hills Giant', varsinainen luottokukkija.
Keskimmäisessä köynnöskaaressa on kukintansa aloittanut kärhö 'Comtesse de Bouchaud'. En ehtinyt leikata sitä keväällä lainkaan, joten nyt siinä on tsiljoona kukkanuppua tuolla korkeuksissa. Siitä ei silti voi olla harmissaan, sillä tsiljoona kukkanuppua on sentään tsiljoona kukkanuppua!
Siinä, missä osa kasveista on hävinnyt myyrien tai ankaran talven toimesta, näyttää osa kasveista olevan tuuheampia ja kukkivan enemmän kuin koskaan.
Tästä on nyt vaikea vetää mitään johtopäätöksiä, sillä kaikki tuntuu olevan varsin sattumanvaraista minun näkökulmastani. Totesinpahan vain. Kasvien näkökulmaa ei pääse haastattelemaan.
Kiinanpioni Paeonia lactiflora
Kärhö Clematis
Mirrinminttu Nepeta × faassenii
Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä
Tarhakurjenpolvi Geranium × magnificum
Tummakurjenpolvi Geranium phaeum
Täällä Kouvolan suunnalla näyttää myös käyneen niin, että ne kasvit joita myyrä ja talvi eivät vieneet kasvavat ja kukkivat ihan urakalla
ReplyDeleteTuon tapaisia huomioita olen itsekin tehnyt. Jännä juttu.
DeleteMiksi yksi kukka kasvaa tänä vuonna paremmin ja mihin toinen monta vuotta upeasti kukkinut ja levinnyt perenna on kokonaan hävinnyt (siihen ei pääse edes myyrät). Yllätyksellistä puutarhan elämä ja se tekeekin siitä mielenkiintoisen.
ReplyDeleteNaulan kantaan. Puutarha on siitä kiva ja haastava, ettei sitä voi mitenkään kontrolloida :-D
DeleteMinullakin tummakurjenpolvet kasvavat riehakkaasti ja levittävät siemeniä antaumuksella. Pitäisi taas käydä kitkemässä ohikukkineet pionipenkistä pois, jos se edes vähän auttaisi ensi kesän tilannetta. Sanoit hyvin tarhakurjenpolvesta, se on niin kaunis ja intensiivinen.
ReplyDeleteHienoa, että kärhö viihtyy hyvin ja aikoo kukkia noin runsaasti :).
Ja kiitos vielä miljoonasti Saila ❤️.
Monien kasvien kanssa olisi paras olla tehokas, ja yhden vuoden tekemättömyys kostautuu. No, muuttuvahan se joka tapauksessa aina on.
DeleteKärhöt ehkä vaatisivat enemmän lannoittamista tms. kuin minä niille tarjoan, joten olen todella iloinen tuosta nuppumäärästä!
Kiitos teille <3 Kuvat on vielä muistikorteilla, niiden siirtämiseen ja läpi käymiseen kuluu tovi jos toinenkin, sillä niitä on paljon :-D
Kaunista ja rehevää sinulla on monessa eri "pikkupuutarhassa". Vastavärit ja muutkin värikumppanit ovat tosi tärkeä juttu. Rosemoor on ilona täälläkin, jättipoimulehti vierellään. Illan hämyssäkin niitä pitää vielä käydä ihailemassa. Vaaleankeltaisen Limelight pensashanhikin oksiin tarttunutta hiirenvirnaa olin jo repimässä.pois, kunnes onneksi äkkäsin tulevan lilan ja hennon keltaisen liiton.
ReplyDeleteSinulla muistaakseni kasvaa 'Chocolate Wings'. Miten se voi talven jälkeen? Omani, 2 v sitten istutettu on vain n. 15 cm, hengissä onneksi kuitenkin.
-Mummopuutarhuri
Nyt en ole varma, mitä tarkoitat Chocolate Wingsillä. Valeangervoa? Se on hyvinkin elossa. Ihanaa, että sekä viime että tänä kesänä on tullut sen verran vettä, että se on rehevämpi kuin moneen vuoteen.
DeleteOlinpa epätarkka, pahoittelut, sulkavaleangervoa tosiaan tarkoitin, mutta niitä on tietenkin monta erilaista. Ehkä omanikin vielä tuosta reipastuu. :)
Delete-Mummopuutarhuri
Joo. Täällä se tuntuu olevan nyt todella reipas, vaikka on monena kesänä kärvistellyt kuivuudessa todella kitukasvuisena.
DeleteVioletti on ihana färi. Hauska tua ukonhattu.
ReplyDeleteVoi ku tääläki joskus eres kärhön maanpäälliset osat talavehtiis. Mutta ei, aina aloottaavat uuret versot maan alta. Joskus ani harvoon alimmasta silimuparista. Vois toivoa aikaasempaa kukintaa. Comtessestä tuloo ihana ku kukkii.
Voi harmi, että kärhösi maanpäälliset osat aina paleltuvat. Toisaalta, eipähän tarvitse leikata niitä keväisin. Täällä taisivat myyrät syödä yhden tarha-alppikärhön juuria sen verran, että katsoin sen kuolleen. Se oli monena vuonna jo kasvanut kuivaksi vyyhdiksi, enkä ikinä muistanut leikata sitä. Nyt kun se oli ruskea kuiva käkkärä, leikkasin. Ja nyt se on lähtenyt versomaan pienellä versolla maasta, eli on hengissä kumminkin. Jihuu, ja viimeinkin tuli leikattua :-D
DeleteTuo Aconitum ferox on jännittävä tuttavuus😍Mahtava väri! Meillä ukonhatut ovat kasvaneet jättikorkeiksi kuivuudesta huolimatta. Tänään ne kyllä saivat sitten vettä niskaansa varmaan monen viikon edestä.
ReplyDeleteTsiljoonasta nupusta ei voi, eikä saa valittaa😅
Olen pannut meillä merkille tuon saman ilmiön kuin sinä, että vaikka osa kasveista on jostain syystä kadonnut tai kärsii, osa taas porskuttaa sydämensä kyllyydestä. Aika metka juttu!
No hyvä, että saivat vettä!
DeleteTsiljoonasta nupusta on edelleen auki vain kaksi, mikä on ihan ihmeellistä. Kaipa ne nuput kohtapuoliin avautuvat.
On metkaa ja olisi jotenkin tosi kiinnostavaa nähdä, mistä on tarkemmin kyse. Kunpa kasveja voisi haastatella!
Voiko olla parempaa kuin triljoona nuppua 🩷! Tykkään kovasti myös A.feroxista ja kiinnitin huomiota samaan, meilläkin on kukkia nyt tosi paljon 💜! Olen kiinnitänyt huomiota myös siihen, että talvi kuritti kestäviä kasveja (ei kuitenkaan kuoliaaksi asti) ja herkkiksiä se käsitteli silkkihanskoin, onneksi! Mulle oli yksi sellainen laukkapallo ilmestynyt kukkapenkkiin, vein sen kompostiin. Violetti on upea myös puutarhassa!
ReplyDeleteIhana kuulla, että teilläkin on ferox nyt komeasti kukassa! Se on niin ihastuttava, erikoinen ja hurmaavan värinen.
DeleteAika jännä juttu tuo, että herkkikset selvisivät. Täällä osa selvisi, osa ei – mutta yllättävän moni tosiaan selvisi.
Tsiljoona nuppua kärhössä, voi miten ihanaa! Komeasti kreivitär on kyllä tänä kesänä kasvanutkin, ihan mieletön pehko. Jos sinä olet käynyt rautakaupan pionibingossa, niin minä kävin keväällä marketin kärhölotossa. Nyt sieltä mukaan tarttunut 'Comtesse de B.' -oletettu on nupullaan, joten ei tarvitse odotella vuosikausia nähdäkseen, mitä tuli hankittua.
ReplyDeleteUkonhatulla on upea väri ja älytön määrä kukkia. Onko teillä ollut tänä kesänä poikkeuksellisen kosteaa ja kasvisi ovat siksi noin villiintyneet?
Aika yllättävää näin kovan pakkastalven jälkeen, mutta Comtesse versoi latvasta. Niinpä se rehottaa köynnöskaaren huipulla – taas. Alaosassa on metrin kalju pätkä. Täytyy muistaa taas leikata ensi keväänä.
DeleteToivottavasti kärhösi on joko oikea lajike tai joku vielä ihanampi!
Tänä ja myös viime kesänä on satanut poikkeuksellisen usein. Juuri äskenkin tuli kymmenen minuutin kevyt sade. Ukonhattu lienee kerryttänyt toiveikkuutta ja päättänyt alkaa kasvaa. Sen kasvupaikalla vaikuttaa tosin sekin, että myyrät tekivät selvää niin monesta ympäröivästä kasvista, ettei kilpailua yhtäkkiä enää ole. Lähes kaikki kukkasipulitkin ovat tuosta hävinneet.
Harmi, ettei kasveja pääse haastattelemaan. Voisivat tosiaan kertoa miksi jonain vuonna loistavat ja toisena vuonna sitten jurottavat;) Tai jopa häipyvät...
ReplyDeleteJa tsiljoona kukkaa on mahtava näky, vaikka sitten joutuisi ottamaan tikapuut avuksi!
Olisi kyllä todella avartavaa tietää, mikä saa kasvit jurottamaan. Tai voisihan se olla ikävääkin, jos kasvi toteaisi, että olet niin surkea hoitaja :-D
DeleteOnneksi tsiljoona (lievästi liioiteltu määrä) kukkaa näkyy oivallisesti etenkin tänne keittiön ikkunaan, vähän ylempänä kun on!