Thursday 31 December 2020

Helmet-lukuhaaste

 On taas aika katsoa, mitä tuli luettua tänä vuonna. Koskaan en saa haastetta valmiiksi, sillä olen hidas lukija ja kesäkuukaudet kuluvat niin, että kun viimein kaadun sänkyyn, alkavat silmät mennä ristiin jo puolivälissä ensimmäistä kappaletta. Samaa kappaletta tuleekin luettua useana iltana peräkkäin! 
En myöskään juuri koskaan lue keskellä päivää, vaan teen muita asioita.

En silti ole aiemmin saanut haastetta näinkään täyteen. Syynä täytyy olla äänikirjat. Innostuin niistä oikein toden teolla ja etenkin käsityön kanssa ne ovat täydellisiä. Huomasin, että siinä, missä kirjontaa ei voi lainkaan harrastaa tv:n ääressä, toisin kuin neulomista tai virkkausta, ovat äänikirjat kirjontatyön paras ystävä. Kun oikein koukuttavaa tarinaa kuuntelee, valmistuu kirjontatyökin aivan hujauksessa, tunnit kuluvat siivillä.

Tänäkään vuonna en unohtanut fantasiakirjallisuutta ja nuoruuden suosikki, Liisa Peilimaassa, tuli luettua pitkän tauon jälkeen. Kirjassani on John Tennielin hieno alkuperäiskuvitus.
J. R. R. Tolkienin Silmarillionin aloitin vuoden 2019 puolella ajatellen sitä silloisen haasteen kohtaan pohjoismaisesta mytologiasta, mutta en ehtinyt saada järkälettä luettua loppuun ennen kuin vasta talvella. Siinäkin on upea kuvitus, joka on Francis Mosleyn käsialaa.

Helmet-haasteen kohdat vuonna 2020 ovat seuraavat. Kunkin kohdan kirja on merkitty vihreällä. Luin noin vuosi sitten Rikkaruohoelämää -blogin Betweenin huomion siitä, että loppuvuonna kirjat eivät enää välttämättä sovi haasteen kohtiin, eikä silloin enää muista, mihin muihin kohtiin niitä voisi vaihtaa, niinpä siitä viisastuneena merkitsin sulkuihin, mihin muihin kohtiin ko. kirjan voisi vaihtaa, jos alkaa tehdä tiukkaa.
Silti, luen sen verran vähän, että ei vielä tehnyt tiukkaa eikä tarvinnut mitään vaihtaa.
Yksi haastekohta, Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta, vaati sen, että sekin kirjataan ylös, jos paikkaa tarvitsee vaihtaa. Siksi tuolla on muutamassa kohdassa lause keskellä numerolitaniaa.

1. Kirja on vanhempi kuin sinä : George Sand: Un hiver à Majorque (käy myös 4, 24, 25, 31, 37)

2. Iloinen kirja

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella : Maryse Rivière: Tromper la mort (käy myös 7, 8, 9, 18, 25, 30, 39, 

7. Kirjassa rikotaan lakia : Dramatised Bible Stories of the Old Testament (King James version) (käy myös 1, 9, 11, 12, 13, 18, 23, 30, 32)

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi : Katharine Stewart: A Garden in the Hills (käy myös 20, 25, 31, 38, 40, 41, 42)

9. Kirjassa kohdataan pelkoja : Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (käy myös 15, 37, 39, 42, 44)

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa : Lucinda Riley: The Storm Sister (käy myös 15, 16, 31, 34, 39, 42, 47-48)

11. Vaihtoehtohistoria : J. R. R. Tolkien: The Silmarillion (käy myös 10, 25, 33, 39)

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera : Lewis Carroll: Through the Looking-Glass and What Alice Found There (käy myös 1, 14, 33)


Kiinnostukseni, tai pakkomielteeni, historialliseen naparetkeilyyn näkyy tämänkin vuoden lukemistossa. Vasemmanpuoleinen kirja olisi voinut täyttää kohdan "Kirjan kannessa on mies, joka vie sinulta jalat alta", jos sellainen olisi ollut.


13. Kirjassa eksytään : Ernest Shackleton: South (käy myös 25, 30, 37, 41)

14. Urheiluun liittyvä kirja : Bea Uusma: Naparetki (käy myös 4, 8, 9, 10, 13, 25, 37, 39, 44)

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö : Lucinda Riley: The Shadow Sister (käy myös 9, 16, 25, 31, 37, 41, 44, 47-48)

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

17. Tutkijan kirjoittama kirja : Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika (käy myös 4, 19)

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja : Lucinda Riley: The Pearl Sister (käy myös 3, 7, 9, 15, 30, 34, 35, 37, 39, 41, 42, 47-48)

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa : Henry David Thoreau: Walden (käy myös 1, 20, 21, 23, 31, 34, 37, 38)

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja : Snorri Sturluson: The Prose Edda = Proosa-Edda (käy myös 1, 9, 11, 18, 27, 32, 33, 38, 39, 47-48)

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta : Stefan Zweig: Marie Antoinette (Vuosisatoja Habsburg ja Bourbon ovat monilukuisilla Saksan, Italian ja Flanderin taistelukentillä kamppailleet Euroopan yliherruudesta; vihdoin ne ovat väsyneitä molemmat.) (käy myös 7, 9, 24, 26, 32, 37, 44)


Olen onnekas, sillä omistan lukuisia edesmenneen isäni kirja-aarteita. Hän(kin) piti vanhoista esineistä, joten minulla on mm. vanha nide, joka sisältää Shakespearen koko tuotannon, sekä toinen järkäle James Joycen Ulysses, jossa on isäni merkintöjä mm. siitä, mitä kohtia Homeroksen Odysseiassa teksti vastaa. 
Ulyssestä olin lukenut jo aiemmin, mutta vasta, kun sain kuunneltua sen osittain äänikirjana, se kolahti ja koukutti.


22. Kirjassa on epäluotettava kertoja : James Joyce: Ulysses (käy myös 1, 12, 25)

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä : William Shakespeare: A Midsummer Night’s Dream (käy myös 1, 2, 13, 20, 27)

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa : Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1905–1906 (käy myös 1, 6, 9, 25, 30, 31, 41, 42, 47-48)

25. Kirjassa ollaan saarella : Michael Smith: An Unsung Hero (Tom Crean - Antarctic survivor) (käy myös 9, 13, 30, 44)

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani : The Elder Edda (Bray translation. Author unknown) = Runo-Edda (käy myös 1, 9, 10, 11, 12, 18, 32, 47-48)

28. Tulevaisuudesta kertova kirja : Kathleen A. Flynn: The Jane Austen Project (käy myös 6, 9, 11, 15, 16, 18, 30, 31, 37, 45)


Yhdessä kohtaa hieman huijasin, sillä yleensä en laita harrastekirjoja lukuhaasteeseen. Mutta haasteen kohta Japaniin liittyvästä kirjasta ei näyttänyt täyttyvän, jolloin hoksasin, että tämä joululahjaksi itselleni hankkima kirjontakirja on japanilaisen tekstiilitaiteilijan tekemä. 
Niinpä luin koko kirjan kannesta kanteen (johon ei kulunut kovin kauaa), ja sain samalla tietoa kirjonnan tekniikoista. Yleensä kun skippaan kaikenlaiset ohjeet ja hyppään vain pää edellä projektiin, niin ehkä samalla tuli opittuakin jotakin! 
Kuvasta voi kuitenkin päätellä, että en pystynyt noudattamaan ohjeen piirrosta pyöreästä kranssista. Rajansa kullakin.
Kirjonnan kumppanina kuuntelin L. M. Montgomeryn novelleja, jotka ovat aivan täydellinen pari käsitöille. Kirjontatyö sylissä voi suorastaan kuvitella itsensä sinne tarinaan, samaan huoneeseen tai junavaunuun. Tilkkutyö voisi olla vielä osuvampi, sillä sellaisia naiset Montgomeryn kirjoissa tekevät ahkerasti.


29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva : Kazuko Aoki: The Embroidered Garden (käy myös 2, 32, 43)

30. Kirjassa pelastetaan ihminen : Walter Scott: Tähdistälukija (käy myös 1, 7, 12, 13, 15, 31, 43, 44)

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla : P. G. Wodehouse: Aunts Aren’t Gentlemen (käy myös 2, 4, 7, 13, 24)

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos : Cecelia Ahern: Loppusanat (käy myös 9, 18, 35, 44, 47-48, 49)

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana : Titta Kuisma & Laila Nevakivi: Lapsen oma metsäkirja (käy myös 20, 38, 39, 49)

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa : Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja (käy myös 2, 4, 9, 16, 24, 25, 30, 31, 39, 44, 49)

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa : Juha Ruusuvuori & Hannu Lukkarinen: Nicholas Grisefothin seikkailut – Luukauppias (käy myös 4, 7, 8, 9, 11, 13, 15, 18, 21 (Sytyttäkää merkkituli!), 25)

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu : Lucinda Riley: The Sun Sister (käy myös 3, 7, 9, 15, 18, 30, 31, 33, 39, 41, 42, 47-48)

39. Kirjassa lennetään : Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua (käy myös 4, 7, 9, 10, 18, 25, 41, 44, 45, 47-48)

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja : José Saramago: Journey to Portugal (käy myös 13, 24, 38)

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan : Lucinda Riley: The Moon Sister (käy myös 7, 9, 19, 30, 31, 34, 39, 42, 47-48)

42. Kirjassa on isovanhempia


Vuoden päätteeksi olemme saaneet nauttia Kaikenkarvaiset ystäväni -suosikkisarjan uudesta versiosta. Sen kunniaksi kaivoin esiin omat Herriotini, joita minulla on hänen kolmen ensimmäisen kirjansa verran. On kirjoja, joihin ei voi kyllästyä, vaikka ne lukisi ties kuinka monta kertaa!


43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja  : James Herriot: If Only They Could Talk (Macmillan Collector’s Library) (käy myös 2, 4, 9, 31, 37, 41)

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa : Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1896–1901 (käy myös 1, 9, 16, 21 (It was the forenoon of a hazy, breathless day, and Dan Phillips was trouting up one of the back creeks of the Carleton pond.), 24, 25, 30, 31, 41, 47-48)


Tartuin vasemmanpuoleiseen, jonka olin ostanut pari vuotta sitten kirjakaupan alelaarista, aikeena laittaa se haasteen kohtaan Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli. Tuota kirjaa ei nimittäin olisi ilman oikeanpuoleista. Kyllä, Mr Rochester kertoo juuri siitä herra Rochesterista. Erittäin kiinnostava kirja moneltakin kantilta, eikä vähiten 1800-luvun ajankuvan vuoksi. 
Kirja tietysti aiheutti sen, että seuraavaksi piti kaivaa hyllystä esiin Kotiopettajattaren romaani. Siitä on parikymmentä vuotta, kun olen sen viimeksi lukenut – toinen kirja, johon ei kyllästy! Ja juuri tuon kappaleen luin silloinkin, sillä ostin sen Englannista vuonna 1998, lukee kansilehdellä. Mutta kirja on vielä kesken ja tulee merkityksi johonkin sopivaan kohtaan ensi vuoden haasteessa. 


45. Esikoiskirja : Sarah Shoemaker: Mr Rochester (käy myös 4, 7, 9, 16, 25, 30, 31, 33, 37, 44)

46. Kirjassa on sauna : Johanna ja Juha Tanska: Talo minussa, minä talossa (käy myös 8)

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Joten parhaillaan luen kahta Yorkshiresta kertovaa kirjaa yhtä aikaa, fiiliksen mukaan. Herriotin toista kirjaa ja Brontëa. Vaikka paikka ja tuulenpieksämä nummi ovat samat, eivät kirjojen tunnelmat voisi juuri enempää poiketa toisistaan.

Helmet -lukuhaaste on kiva, sillä se on täysin suorituspaineeton haaste, tai ainakaan itse en ole ikinä kokenut siitä mitään paineita. Itse asiassa olen tähän asti lukenut ihan mitä huvittaa ja vasta lukemisen jälkeen tutkinut, mihin haastekohtaan kunkin kirjan pistän. Tänä vuonna päätin olla valtavan suunnitelmallinen ja mietin etukäteen, mihin kirjaan jatkuvasti kasvavasta lukupinostani seuraavaksi tartun, jotta se sopisi johonkin haasteen kohtaan. En silti useinkaan laittanut sitä juuri siihen, kuten Mr Rochesterkin päätyi lopulta esikoiskirja-kohtaan.
On aivan itsestä kiinni, kuinka tähän haasteeseen, kuinka lähes kaikkeen muuhunkin elämässä, suhtautuu. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, sillä haaste on tosi kiva myös tällaiselle epäsuunnitelmalliselle epähimolukijalle!
Vuoden 2021 haaste onkin jo julkaistu, se löytyy täältä: KLIK.

Antoisaa uutta vuotta ja monia hyviä hetkiä kirjojen parissa!

22 comments :

  1. Paljon onnea kun olet suoriutunut näin hyvin Helmet-haasteessa. Tämä on kiva haaste. Itse en ole koskaan osallistunut tähän, vaikka joka vuosi sitä mietin. Saas nähdä miten käy tänä vuonna. Hyvää uutta vuotta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anneli! Tuntuu hassulta vastaanottaa onnitteluja, kun en mielestäni ole ollenkaan suorittanut haastetta, kunhan vain kirjannut siihen lukemani kirjat. Haasteessa on niin hauskoja kohtia, että se on varmaan syy, miksi jaksan siitä joka vuosi innostua ja sitä täyttää, kun muuten olen aivan surkea kaikenlaisessa kirjanpidossa!
      Suosittelen siis sinullekin, kiva haaste, tosin täyttisit sen varmaan jo maaliskuuhun mennessä :-D
      Kiitos, hyvää uutta vuotta sinullekin ja ihania lukuhetkiä!

      Delete
  2. Ihania historiallisia opuksia sinulla! On tosi kiva ollut löytää se uusi Kaikenkarvaiset ystäväni, kirjoihin en ole tarttunut (vielä) uudelleen. Itselleni usein tulee loppuvuodesta pieniä paineita Helmet-haasteesta, kun haluaisi jo suunnitelmissa olleet kirjat lukea. Siksi vuonna 2020 en lainkaan tehnyt sitä, mutta välivuoden jälkeen haaste on ensi vuoden ohjelmassa taas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vanhat kirjat ovat aarteita ja itsekin ostan niitä mielellään antikvariaateista. Isäni vanha Virginia Woolf -kokoelma ja nuo muut ovat todellisia aarteita. Lisäksi minulla on joitakin kirjoja 1800-luvulta. Ihanaa.
      Loppuvuodesta tosiaan haluaisi ehtiä lukemaan ne kaikki, joita oli joihinkin kohtiin ajatellut, mutta onneksi seuraavassa haasteessa on taas vaikka kuinka monta kivaa kohtaa, joihin ne myös sopivat! Pakko myöntää, että vuosi vain aina ehtii loppua ennen kuin on kaiken tehnyt, mitä oli ajatellut ehtivänsä.

      Delete
  3. Sun kirjat on kyllä palasia historiasta, eipä voi kuin ihmetellä niiden ihanuutta. Onnea lukuhaasteesta ja onnea myös tulevalle lukuhaasteelle, mukana olen minäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihanaa, että kirjahyllystä löytyy noita vanhoja aarteita, joihin voi palata. Monen monta isäni vanhoista kirjoista vielä odottaa lukemista. Joten ei tule edes hätää, jos kirjastoon ei pääse. Se, että on riittävästi kirjoja esim. puolen vuoden tarpeisiin tuo mukavan tyytyväisyyden tunteen, voi olla ikään kuin hamsterina tarkastellessaan jyvävarastoaan ;-)
      Sinä kuulut myös niihin, jotka saavat haasteen täyteen vuoden alkukuukausina! :-D

      Delete
  4. Oih, kunnioituksesta nostan hattua (vertauskuvallisesti). Vanhat kirjat ovat ihania ja sinulla on muutenkin kiinnostava kattaus luettavaa. En ole koskaan osallistunut Helmet-haasteeseen ja on todettava, etten enää lue niin paljon kuin nuorempana. Nyt minäkin löysin toden teolla äänikirjat, jotka auttavat valtavasti huononevan näköni kanssa. Lukeminen on aika hankalaa, jos parin tunnin päästä näkee vain utuisesti tekstin. Seitsemän sisaren sarja on menossa, kiitos suosituksestasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noi voi sentään, olen tosi hidas lukija verrattuna moneen ystävääni. Tuollainen silmien väsyminen kyllä varmasti estää lukemista, ja parempi varmaan onkin olla rasittamatta silmiä kovin. Onneksi on äänikirjat, ja niitä tulee koko ajan vain lisää!
      Mukava kuulla, että sinäkin innostuit sisarsarjasta, se taitaakin olla jo kokonaan äänikirjoina, paitsi viimeinen osa, joka ei ole vielä ilmestynytkään.

      Delete
  5. Minä jopa sain haasteen jokaiseen kohtaan tänä vuonna kirjan. Tätä ei olisi tapahtunut ilman äänikirjoja. Oma kirjallinen tuotos blogin puolella on taas monesta syystä jäänyt vähän tyngäksi.
    Sinulla on aina näissä listoissa mukana jotain ihanaa menneestä maailmasta tai kirjoja, joista en ole kuullutkaan. Aina saa hyviä lukuvinkkejä toisten listoista. Minä luin myös Rileyn sarjaa. Enää yksi kirja sarjasta julkaisematta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, mahtava saavutus, onneksi olkoon! Äänikirjat ovat kivoja, ja niitä voi mukavasti yhdistellä luettavien kirjojen kanssa niin, että lukee jompaakumpaa fiiliksen tai askareiden mukaan.
      Todella harvoin luen jotakin vastailmestynyttä. Erityisesti maistuvat historialliset romaanit ja nuo brittiläiset vanhat klassikot. Ihastuin suuresti Walter Scottin kirjaan, jonka löysin antikvariaatista talvella. Se on kirjoitettu 1700-luvulla ja suomennettukin sata vuotta sitten - mitä ihanaa sanojen käyttöä ja vanhahtavia ilmaisuja! Tilasin kaksi lisää, mutta niitä en ole vielä ehtinyt lukea. Toisessa on se sama suomentajakin sadan vuoden takaa.
      Rileyn viimeistä saa vielä odottaa jonkin aikaa, muistaakohan sitten enää mitään? Kaipa kaikki muistuu mieleen.
      Totta, toisten listoista saa hyviä lukivinkkejä. Olisi kiva nähdä sinun listasi!

      Delete
    2. Nyt kirjoitin blogiini oman listani. Kiitos sinulle, että pyysit. Ehkä saan tämän kautta blogin kirjoitusjumin auki. Minun haasteessani on todella paljon taas aika uusia ja todella uusia kirjoja.

      Delete
    3. Ihana juttu, että laitoit oman haasteesi esille ja kirjoitit muutenkin ihanan pitkästi lukemisesta ja kirjoista!

      Delete
  6. Sinä oletkin jalostanut lukuhaastetta mielenkiintoisesti. Mielenkiintoinen on myös lukemiesi kirjojen luettelo. Aika jännä, että isäsi on merkinnyt Odysseuksen ja Ulysseksen vastaavuuksia. Siinä tulee varmasti itsekin pysähdyttyä miettimään niin kummankin kirjailijan kuin isäsi ajatuksia.
    Sain Rileyn Auringon sisaren luettua tokavikana päivänä, joten kahden kuukauden aikana tuli kahlattua 4556 sivua + kaksi muuta kirjaa eli yhteensä 5493 sivua. Rileyn kirjat herättivät innon tutustua kunkin kirjan faktapuoleen ja maailmankarttaakin tuli tutkittua useampaan kertaan. Arvaa vain, kuinka hölmöltä tuntui eilen illalla ottaa käsiin 284-sivuinen kirja, joka tiiliskivien jälkeen tuntui onnettoman laihalta ja kevyeltä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sinulle siitä ajatuksesta, että kirjojen paikkaa saattaa joutua vaihtamaan, niin oli hyvä kirjoittaa ne numerot myös muistiin. Meinaan jatkaa tuota käytäntöä, sillä voihan olla, että jonakin vuonna saan haasteen sen verran täyteen, että joku kirja täytyykin siirtää toiseen haastekohtaan.
      Joycen Ulysses (tai suomeksi Odysseus) pohjautuukin Homeroksen Odysseiaan, mutta Homerosta en ole vielä lukenut. Isäni oli kiinnostunut kaikesta mahdollisesta, ja voin hyvin kuvitella, että hän myös luki kaikki kreikkalaiset klassikot.
      Hih, tavallinen kirja tuntui Auringon sisaren jälkeen varmaan kuin jotakin esitettä selaisi :-D Melkoinen määrä sivuja, kun sen noin laskee! Minulla kului koko vuosi sisarsarjan lukemiseen, välillä olivat kirjastot kiinnikin, ja toisaalta kesällä saan luettua aina hirmu vähän, tuskin mitään. Joten pariin kertaan oli kuukausien tauko sarjassa.

      Delete
  7. Huh, huh, mikä määrä kirijoja! Joskus nuarena luin enemmänki. Nykyysin ei tuu luettua kirijoja ollenkaa, vaikka ny oliski aikaa. Jospa sitä lukuinnostus syttyys joku päivä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei tämä mikään määrä ole. Kuulun facebookissa helmet-haaste-ryhmään ja siellä on, jumankekka, sellaisia tyyppejä (vaikka kuinka), jotka saavat haasteen 50 kirjaa täytettyä jo muutamassa kuukaudessa! En voi tajuta, tekevätkö ne ihmiset mitään muuta kuin lukevat.
      Minä en osaa mennä nukkumaan ilman kirjaa. Vaikka jaksaisi lukea vain kaksi riviä illassa, kuten kevään ja kesän hektisimpinä puutarhakuukausina useimmiten käy.
      Ehkä alat taas joku päivä lukea? Lukeminen on niin ihanaa, pääsee eri aikakausiin, maihin ja vaikka mielikuvitusmaailmoihin hetkessä. Toivottavasti löydät kirjat uudelleen.

      Delete
  8. No ootpa lukenu ahkerasti, Miulla on kirjastossa käynnit harventuneet vuosien saatossa. Puutarha ja käsityö lehet luven kannesta kanteen. Näitä kirjojakin hankin. Heti katseeni kiinnitin tuohon kirjontatyöhön, kaunis on! Se on sitä taiteilijan vapautta, soveltoo malleja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahkeruus on vähän suhteellista. Joulukuussa on helppo lukea vaikka keskellä päivää joitakin tunteja, mutta kesällä on onnekas, jos kirja edistyy parin kappaleen verran illassa juuri ennen nukahtamista. Lukeminen on mukava harrastus. Lehtiä minullakin kertyy, mutta en saa niitä oikein luettua, kasat vain kasvavat. Kun itsekin olen lehtialalla, tulevat aikakauslehdistä liikaa työasiat mieleen, jotta juuri ennen nukkumaanmenoa haluaisi niitä lukea.
      Kirjonta on erittäin mukavaa, mutta se on jäänyt vuosikausiksi, kun ei voi katsoa sekä työtä että tv:tä. Jospa äänikirjojen myötä tulisi kirjontaa harrastettua useamminkin! Sinä oletkin sellainen ahkera tekijä, niin monella eri tavalla, että ehkä sinullekin voisi sopia äänikirja.

      Delete
  9. Sähän oot lukenut ihan hirveesti! Osallistun nyt ensimmäistä kertaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeee, kiva että osallistut! Tätä haastettahan ei ole mikään tarkoitus saada täytettyä, on juuri ihanan rento epäsuorittajan haaste. Tuo "hirveesti" on kyllä niin suhteellista. Olen oikeasti tosi hidas lukija, usein ajatukset karkaavat ihan johonkin muualle, sitten on pakko lukea sivun tai kappaleen alusta uudestaan. Kun tiedän varsinaisia superlukijoita kuten Jenni tai Pirkko, ei oma lukutahti tunnu todellakaan jänikseltä, olen ennemmin se kilpikonna, mutta sekin pääsi sitten maaliin :-D

      Delete
  10. Tämä on kyllä mukava haaste, innostaa ainakin minua lukemaan tai siis kuuntelemaan erilaisia kirjoja. Kuuntelu on tosiaan vienyt mukanaan, minun listalla oli ainoastaan muutama luettu versio, kaikki muut kuunneltuja. Kävelyllä käydessä ja sohvalla kutoessa on valtavan mukava kuunnella jotain mielenkiintoista kirjaa samalla!
    Sinun listalla on ihaltavan paljon englanninkielisiä kirjoja, minä kun olen erittäin huonon vieraissa kielissä. Olen joskus ajatellut, että voisin harjoitella taitojani lukemalla vaikkapa englanninkielisiä satukirjoja;)
    Hauska kuulla että myös sinulla on monta kirjaa kesken, sama täällä! Fiiliksen mukaan mennään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, haaste on saanut valitsemaan kirjoja erilaisten kriteerien mukaan ja se on tosi kivaa. Haastekohdat ovat kiinnostavia ja hauskoja. Käsityötä tehdessä minustakin äänikirja on ihan paras! (Kun en omaa älypuhelinta, vaan kuuntelen tabletilla, niin tuo ulkoilumahdollisuus on poissuljettu, tabletti on liian iso).
      Minulla taisivat olla kielet (englanti etenkin) lähes lempiaineita koulussa ja sittemmin opiskelin ja asuin Englannissa. Aloin kyllä lukea englanninkielisiä kirjoja jo teininä, jostain syystä. Mutta siellä asumisen takia kieli on niin sujuvaa, että lukeminen ei töki ollenkaan. Oikeastaan on niin päin, että jos luen Britanniaan sijoittuvaa kirjaa suomeksi, alan väkisinkin miettiä repliikkien kohdalla, mitä ne ihmiset oikeasti sanovat. Se on vähän ärsyttävää ja hidastaa lukua, mutta se tulee jotenkin itsestään, vaikka yritän painaa sitä pois :-D
      Paljon on kesken, vähän liikaakin. Aiemmin mulla oli tapana jättää kirja jälkeen, kun lähdin saarikodista kaupunkiin ja toisin päin. Sitten niitä kesken jääneitä oli vinot pinot, kun tietysti aloitin jonkun uuden kirjan ja sitä seuraavan jne. Taisin viime haastevuoden alkaessa tehdä hyvän päätöksen, että lukisin niitä kesken jääneitä loppuun. Ja ottaisin kirjan aina mukaan, kun siirryn. Se on toiminut, kesken-pino on pienentynyt!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!