Saturday 5 September 2020

Yhtäkkiä syksy

Eilen hieraisin silmiäni, kun kiersin pihalla. Myrkkyliljat ovat nousseet! Aivan yllättäen. Toissa päivänä tuli hyvin vettä; ihan kuin myrkkikset olisivat saaneet siitä pontta noustakseen yhdessä yössä pinnalle. En minä näitä vain toissa päivänä huomannut.
Tämä on jotakin vanhaa kantaa, jota sain viime syksynä. On kuulemma aikaisin kukkiva, niinpä näkyy. Yleensä ihastelen myrkkyliljojen kukkia monissa blogeissa ennen kuin näen versonkärkeäkään omalla pihallani.
Taustan ihana rotkolemmikki on 'Sterling Silver'.

Sitten menin tarkastamaan toisen paikan, johon istutin samaa myrkkyliljaa. Sehän on jo kukassa! Voi mahoton. Se kasvaa Lady of Shalott -ruusun alla, jonka ympärillä on suojaverkko, tosin liian matala.

Lady of Shalott on kasvamassa korkeaksi ja se tarvitsisi ehdottomasti korkeamman verkon, sillä nämä verkon yläosaan ylettyvät kukat jo syötiin kuvan ottamisen jälkeen.

Täytyy ikuistaa lisää ruusuja ennen kukkien häviämistä. Tämä on ihana 'Comte de Chambord' -portlandruusu. Toinen portland, 'Duchesse de Rohan', oli tulossa komeasti ja jo yli metrin korkuisena uuteen kukkaan, mutta sen kaikki latvat nuppuineen syötiin.

Syysvuokko 'September Charm' aloitti aikaisin, jo elokuun puolella, ennätys. Valitettavasti suojakartiosta huolimatta latvan kaikki nuput ja kukat on syöty, vain alempana kasvin sisällä olevat nuput ovat tallella. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että koko tontin aitaamisesta ei ole ollut mitään hyötyä, ne keksivät aina jonkin kohdan, josta hypätä yli tai läpi. Portit pitäisi korottaa yli kaksimetrisiksi, jotta peurat eivät pääsisi hyppimään yli.

Saarellamme on nykyään sekä valkohäntiä että metsäkauriita. Niitä näkyy kylälaitumella, tosin kuvasta tuskin erottaa muutaman ruskean pisteen lehmistä vasemmalle. Laskin siinä viisi peuraa ja kaurista pikaisella silmäyksellä. Joka yö niitä käy pihallani syömässä yhä enemmän kasveja, syyskukista on lähes turha unelmoida. Daaliat menivät juuri, kun nuppuja alkoi näkyä. Toissa iltana menin keräämään salaattia, siitäkään ei ollut mitään jäljellä. Peurapaisti maistuisi.

Suojakartioiden sisällä kasvavat osat syysleimuja ovat silti tehneet joitakin kukkia, vaikka latvat syötiinkin. Tämä ihanan värinen on viime syksynä istutettu Blue Flame. 

'Crème de Menthe' kärsi sekä kuivuudesta että peuroista, mutta näiden kuvien ottamisen jälkeen ovat syysleimujenkin lehdet terhakoituneet selvästi.

Samettihortensian viimeinen kukinto onnistui jotenkuten ja tämäkin on lakannut lurpottamasta, kuten kuvasta näkyy! Pari päivää sitten lehdet riippuivat varsien myötäisesti.

Pallohortensia 'Hayes Starburst' on myös oikein söpö, kun kuvaa riittävän läheltä. Tämä on niin kitukasvuinen, että kauempaa tätä ei edes huomaa. Valkotäpläimikän lehdet hyvänä mittakaavana. Pikemminkin matala varpu kuin pensas.

Tänään huomasin hämmästyksekseni muotopuutarhassa kaksi uutta myrkkyliljaa jo nousemassa maasta. 

Pari päivää sitten tajusin ruukussa asustavien murattisyklaamien jo tehneen ensimmäisiä nuppuja, tänään avautui ensimmäinen kukka. On myönnettävä: syksy saapui.


Murattisyklaami – Cyclamen hederifolium
Myrkkylilja – Colchicum
Pallohortensia – Hydrangea arborescens
Portlandruusu – Rosa Portland-Ryhmä
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Syysleimu – Phlox paniculata
Syysvuokko – Anemone hupehensis
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata

28 comments :

  1. On sinulla harmia noista elukoista. kaikki kelpaa syötäväksi. ihan mahdoton homma niiden kanssa. ja aina vaan lisööntyvät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on raivostuttavia. Harvassa ovat kasvit, jotka eivät peuroille kelpaa.

      Delete
  2. No, höh sentään. On se vaan niin suuri vääryys, että teillä on siellä saarella sellainen ihana kasvitieteellinen puutarha, jossa kasvaa kaikkia harvinaisuuksia, ilmasto suotuisa ja taidot kohdillaan, mutta sitten pitää olla ne pirupeurat siellä tuhojaan tekemässä. Toivottavasti asiaan löytyy ratkaisu pikimmiten, vaikka sitten se kaksimetrinen aita taikka muuri.

    Hyvää Viikonlopun jatkoa Saarivaltakuntaan! Mustille ja Ransulle erityisterkut! <3<3

    T: Musti-fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se vääryys, ja kun täällä partioi ihan oikea pantterikin!
      Pojat kiittävät terveisistä. Välitin ne äsken Mustille, joka tuli sisään kahvintuoksun houkuttamana - se saa silloin tilkan maitoa. Herkkuhetken jälkeen se istui keittiön matolla aurinkoläikässä ja vastaanotti silitykset ja terveisesi.
      Kiitos, leppoisaa sunnuntaita sinnekin!

      Delete
    2. Kiitos Saila! Mukava kuulla että Superpantteri malttaa välillä viettää pyhää, ja levähtää partiointiensa ja muiden askareidensa välillä.

      T: Musti-fani

      Delete
    3. Superpantteri on tänään yllätetty myös lojumasta heinikossa, joten selvästi leppoisampi sunnuntai.

      Delete
  3. Juu, syksy alkoi perjantaina; yhtäkkiä koivuissa on keltaisia lehtiä, joita leijailee maahan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Tosin täällä keltaiset lehdet johtunevat kuivuudesta, niitä on ollut jo hyvän aikaa. Mutta koko ajan on syksyisempää.

      Delete
  4. Osa naapurien koivuusta kellastuuvat paris päiväs, eikä aurinkokaa enää nii lämmitä silloonkaa, ku suastuu pilivien välistä kurkkaamahan. Sulla viälä kuitenki kukkaa pukkaa. Mäki näin tänää peuranjäläkiä. Onneksi olivat eres kilometrin pääs.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pimeä tuntuu tulevan jo tosi aikaisin, vaikka hirvittää ajatella, miten aikaisin se tulee parin kuukauden päästä... sitä ei oikein kestä ajatella. Se on sitten vaan sinniteltävä. Alkokesä on niin ihanaa aikaa, kun voi haahuilla pihalla vaikka keskiyöllä.
      Kilometrin päässä pihasta saisikin olla lähin paikka, missä peuranjälkiä näkyy! Ei yhtään sen lähempänä.

      Delete
  5. Syksy on todettava sekä syyskukkijoiden että ulkona syksyisen henkäyksen johdosta. Lämpökin on erilaista nyt kun kesällä.
    Luulisi, että peuranmetsästys olisi paikallaan, ne taitavat lisääntyä ihan holtittomasti luontaisten vihollisten puuttuessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä nyt on syksyä ilmassa, vaikka yöpakkasia ei tänne merelle tule vielä pitkään aikaan.
      Peuroja metsästetään joka syksy täälläkin, mutta niitä on aivan liian tiheästi täällä meidän saarellamme, syövät pihoista kaiken ja tulevat aitojen läpi.

      Delete
  6. Syksy tulla tupsahti. Uamusta parraiten huomovaa. Kyllä on harmi nuo peurat, tiällä on onneks vuan kauris käyny satunnaisesti. Miunkin pittää lähtii tarkastelemaan noita syysmyrkkyliljoja, joko näkkyy! Ihanat ruusut ja syysvuokko!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti sielläkin pian myrkkyliljat ilahduttavat! Ne nousevat kyllä tosi äkkiä, yhdessä yössä tulivat, vannon.

      Delete
  7. Kun näitä kuviasi katselee, niin minun alkaa tehdä mieli ruusuja. Eikä se peurapaistikaan juuri nyt pahitteeksi olisi.

    ReplyDelete
  8. Sinun pitäisi varmaan hommata haulikko. Olen kasvissyöjä, mutta kyllä tuossa tilanteessa peurapaisti maistuisi. Tai voisiko hankkia jonkun syanidikasvin, johon elikot tikahtuisivat? Myrkkyliljoja ja syklaameja, kyllä siellä selkeästi on syksy!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä en ole kasvissyöjä, ja lisäksi syön peuraa oikein todella mielelläni, joten sikäli luulisi noiden hieman karttavan. Peuran sekunneissa tappavasta kasvista olen unelmoinut, voit kenties arvata, aika paljon ;-)

      Delete
  9. Peura- ja jänispaisti, kaikki kelpaisi. Voisin mennä jakamaan torille jos jää jotain yli. Syklaami on kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sehän olisi suorastaan itse kasvatettua lihaa, kun me niitä kasveillamme ruokimme.

      Delete
  10. Pahalta tuntuu puolestasi tuo peurojen tuhotyö. Puutarha on niille varmaankin kuin karkkikauppa, josta tullaan napsimaan herkkuja... Kauniit myrkkyliljat ja syklaamit! Kyllä on pakko myöntää, että syksy tulee...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kesä on ohi, huokaus. Mutta hei, kevät lähenee koko ajan! :-D

      Delete
  11. Voi prkl niitä peuroja! On se vääryys, että syövät toisten puutarhasta kasveja, kun varmaan siellä riittäisi ruokaa muuallakin kuin toisten pihassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi prkl tosiaan. Nyt ne ovat siirtyneet napsimaan pelargonejakin, viime yön jäljiltä yksi oli jopa nyhdetty ruukustaan, onneksi huomasin. Eikä nyt ole niin hellettäkään, että se hetkessä kuivuisi.

      Delete
  12. Syksyhän se taas... Sielläkin on tainnut vihdoin sataa, kun kasvit eivät enää lurpota ihan niin pahasti? Peurat voisivat jo pikkuhiljaa tehdä vaikka joukkovaelluksen Itämeren yli Ruotsiin. Ei haittaisi, vaikka jokunen (=kaikki) hukkuisi matkalla. Ihania nuo syysvuokko ja 'Blue Flame' -syysleimu. Ja söpö murattisyklaami. Mukavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä tuli viime viikon torstaina 10 mm, joka on meille oikein mukava määrä. Ja huomenna on kunnon saderintama tulossa, josta varmaan tännekin jotain saadaan. Ihanaa. Maa on jo nyt ihan erilaista kaivaa.
      Heh, enpä tiedä, olisivatko ruotsalaisetkaan niin kovin innostuneita ottamaan vastaan peura-armeijan idästä. Heillä taitaa olla riittämiin peuravaivoja ennestään. Joukkohukkuminen kuulostaa oikein hyvältä. Näin sitä ihmisestä tulee luontovihaaja ;-P
      Kiitos, antoisaa uutta viikkoa sinnekin ja tsempit (kivi)projekteihin!

      Delete
  13. Että voikin kukka olla kaunis, tuo Lady of Shalott. Miten ihanan muotoinen ja värinen.
    Myrkkyliljoja en ole muistanut tähtäillä. Johtuu ehkä kaatosateesta, joka ei houkuttele pihamaalle tepastelemaan.
    Kohta kai meillä saa metsästää susia entistä enemmän. Varmaan niistä on jossain haittaa, mutta peurojen valtaisa määrä alkaa olla jo huomattavasti suurempi haitta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lady of Shalott on todellakin äärettömän kaunis. En tajunnut hankkia sitä, ihanasta nimestä huolimatta, ensimmäisenä vuonna, kun sitä näin Puutarhanikkareilla. Sitten menikin vuosi tai pari, ennen kuin sitä oli uudestaan, ja silloin tartuin siihen jo keväällä. Se kannatti, puska kasvoi jo sen kesän mittaan rotevaksi ja hyväksi, ja nyt se kasvaa entisestään. Sitten, kun saan pihan peuranpitäväksi, se tulee olemaan oikea silmänilo kesästä syksyyn! Nytkin ihastelen siinä kolmea avautunutta kukkaa vähän alempana.
      Ehkä myrkkyliljat nousevat sielläkin salamana sateen jälkeen, kuten täällä viime viikolla kävi. Nyt paistaa jo aurinko :-)
      Varmaan riippuu, keneltä kysytään, onko susi vai peura pahempi uhka.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!