Heinäkuun kalenteripoika

Heinäkuu vetelee viimeisiään ja kalenteripoika esitellään vasta nyt. Häntä ei suinkaan ole unohdettu, miten voisikaan, kun hän seuraa minua kuin manulihai laivaa.
Nyt on vuorossa Ransumaratooni.

Välillä hän on näennäisesti menossa ohi...

... mutta saapuu sitten kuitenkin mammansa luokse.

Etenkin, jos mamma kutsuu! Tässä hän esittelee ruskopenkkiä, jossa asustaa kissanminttu. Onnin lähettämä.

Kalenteripojan mielestä heinäkuu on ollut mitä mainioin. Ei ole ollut liian kuuma.

Säät ovat olleet sellaiset, että tassut ja masuvillat ovat kastuneet, mutta rapatessa roiskuu. Myyrät ovat mehukkaita ja niitä on paljon.

Välillä täytyy käydä ottamassa hörppy. Yksi juomakipoista on keittiön ruokapöydällä.

Ruoka sentään syödään lattialla. Myyrät nurmella tai kuistilla.

Ransusta on vaikea ottaa kuvaa, sillä kun kyykistyn, alkaa se tulla kohti. Täytyy olla nopea tarkennuksessa ja muissa säädöissä.

Havainnollistava kuvasarja. Ransu on matkalla kohti kissanminttua. Tumti-dum...

Mitä. Mamma paapuurissa!

Kurssin muutos.

Oi mamma, mamma, oi mamma! Täältä tulee kultapoikasi!

Kohta pussataan.

Kalenteripoika pussaa ja puskee niin, että tuntuu. Sitten se asettuu kuistille itseensä tyytyväisenä tarkkailemaan mamman touhuja.

Toinen hyvä on vanha tuoli, joka on iltapäivällä varjossa. Siinä on manuleille sopiva olopaikka.

Ei pidä luulla, että kalenteripojan elämä on pelkkää lojumista. Sillä on välillä niin kiire, ettei ehdi saada kuvaan kuin pöksyt.

Huomion kiinnittävät muutkin asiat kuin mamma.

Ransu on kova poika halaamaan unissaan, useimmiten kohteena on Musti, mutta mamman käsivarsi tai jalka käy myös. Musti on onneksi suvaitsevainen eikä sitä haittaa kasanukkuminen.

Näin on kulunut kalenteripojan heinäkuu, toivottavasti teilläkin on ollut sopivat kelit!

Päheet värit

Istuin päivänä eräänä tuossa kasvimaan penkillä Mustin kanssa ja katselin värejä. Lahonneiden hirsien takana on kuiva paikka koivun alla. Siinä on kuivan paikan heinikkoa ja kasveja, joille en ole keksinyt muutakaan paikkaa sekä etenkin kasveja, jotka ovat tehneet runsaasti siementaimia. Inspiroiduin aikanaan, kun näin Raakkilassa tontin reunamilla juuri tällaista heinikkoa, jossa oli runsaasti kestäviä perennoja seassa: idänunikkoa sun muuta, ylijäämäkasveja kukkapenkeistä.

Niinpä olen siirtänyt kohtaan harmaakäenkukkaa, joka on ollut vähän vaikea sijoittaa muualle, kun tämä on minulle liian neonpinkki. Mutta heinikossa se onkin todella kiva! Etenkin, kun tässä kasvaa luonnostaan keltamataraa, jonka keltaisuus korostaa hyvin tuota pinkkiä, jota muuten vihaisin, ellei se olisi tässä niin nappi. Totesin, että näyttää aika päheeltä.
Samanväristä liian räikeän pinkkiä harjaneilikkaakin olen tähän siirtänyt. Sitten tässä on pari pionia, joiden pinkeistä sävyistä en niin välitä. Hempeämpää sävyä löytyy aprikooseista ja valkoisista sormustinkukista, marjapuuron sävyisestä idänunikosta ja jostakin muustakin, jota nyt en muista.
Pari tummalehtistä pensasta: kirsikkaluumu 'Nigra' ja purppuraheisiangervo 'Diabolo', joka on vasta mini, kun se on oma pistokaskasvatus, tuovat hyvää vastapainoa shokkipinkille.

Eipä siinä vielä kaikki. Kasvimaan toisella laidalla uudessa ruusutarhassakin pinkittää kovasti. Viime vuonna hankittu ranskanruusu 'Charles de Mills' teki kaksi kukkaa, vaikka se on vasta hyvin matala – kuvassa edessä. Kauempana 'Rosa Mundi', välissä harmaakäenkukkaa tässäkin. Paikka oli niin heinittynyt, ja se on loistava kasvi auttamaan uusien alueiden valloituksessa. Saa se puolestani tähän jäädäkin, tästä tulee pinkkikeskittymä.

'Charles de Mills' lähikuvassa.

Iso vanha orjanruusu on joutunut saksien uhriksi, mutta se ei näy juuri missään. Leikkasin puskasta oikealle suuntaavat kaksi isoa oksaa, jotta sain siirrettyä keväällä istuttamani kameliajasmikkeen lähemmäs sitä. Sehän kasvaa todella kookkaaksi eikä voi olla ruusujen keskellä, sillä se peittäisi ne ennen pitkää (toiveajattelua, sillä peurat latvovat jasmikkeita ahkeraan). Jätin ruusun leikkuujätteen tähän piikkisiksi suojahäkkyröiksi, sillä peurat olivat käyneet syömässä pensaita. Vaikka juuri ruusun leikkuujätettä ei suositella jätettävän maahan sen alle, sillä mahdolliset kasvitaudit leviävät siitä takaisin ruusuun. Lisäksi en halua kissojeni astuvan ruusun piikkiin. Mutta kun on riittävästi ruusun oksaryteikköä, eivät ne edes yritä sekaan.

Näkymä on sekava, mutta kyllä se tästä muutamassa vuodessa selkenee, vaikka istutustyylini onkin villinpuoleinen. Ruusujen alle levittäytyy muuallakin mainioksi ruusun aluskasviksi toteamani keltalehtinen mäkimeirami 'Aureum' ja muualle liian shokkipinkki koristemansikka Lipstick. Oikealla jo toisen kukkavanan tehnyt ihanan sävyinen tarhasormustinkukka.

Romppalan Lindan lähettämistä aprikoosinvärisistä rohtosormustinkukista keräämistään siemenistä tuli ensimmäinen taimi kukkaan. Tämä on hyvin tumma punainen, tämän sävyistä minulla ei vielä ollutkaan, varmaan siksi, että en ole kylvänyt punaista sormustinkukkaa, vain valkoisia ja aprikoosisia. Mietin vähän, pitäisikö tämän kukkavarsi leikata ennen kuin siemeniä alkaa kehittyä, vaikka hieno onkin.
Taustalla näkyy lankoja: karhunvattujen köynnöskartiot ovat kaatuneet tuulessa niin monta kertaa, eivätkä telttakoukutkaan niitä pitele. Nyt sidoin tämän kartion yhteen vähän matkan päässä olevan katsuran suojaverkon tukitolppaan. Saaristossa ei pitäisi mitään köynnöskartioita harrastaa, ellei pulttaa niitä betoniin, ne ovat tuhoon tuomittuja, täällä tuulee aina ja kaikki lentää kumoon säännöllisesti.

On tällainen tumma punainen toisaalta valtavan hieno.

Näyttävän punainen on myös kasvimaalla kukkiva maloppi, kahden pussin siemenkylvön ainoa enää elossa oleva taimi. Ne itivät kyllä valtavan hyvin, mutta vuorottainen kylvöksen kastelun unohtaminen ja sitten hukuttaminen veteen ei hirveästi auttanut asiaa. Lisäksi tämän ainokaisen latvoi peura, mutta kuin ihmeen kaupalla se ei ole maistanut tätä hetkeen uudestaan, ja nyt saamme nauttia kukista.

Ihana väri!

Hajuherneet ja kehäkukat kukkivat toisessa laatikossa värien sekamelskana. Tällainen kasvimaatyyli on niin kiva, kaikki sekaisin. Maahan syksyllä jääneistä pikkuperunoista on muutama versonut, ja korianteri kylväytyy aina itse, kääpiösamettikukkakin ilahduttaa parilla itsekseen nousseella taimella. Kamomillasaunio kukkii siellä täällä. Tykkään kovasti siitä, että kasvit keksivät itse paikkansa, vaikka tässä ruutukaava onkin. Se on tehty rikottavaksi.

Yrttipenkissä kukkii kirjavalehtinen timjami monta viikkoa myöhemmin kuin tavallisempi vierustoverinsa. Mukavaa, että tyypit ovat porrastaneet näytäntönsä.

Karhunvatuista on korkeammat versot syöty, mutta ihan matalalta ei peura ole vaivautunut ja saan toivottavasti kerätä ensimmäisen pienen sadon. Tämä on 'Loch Ness', toinen on 'Tayberry' ja se ei kukkinut vielä tänä vuonna.


Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Karhunvattu – Rubus Karhunvattu-Ryhmä
Keltamatara – Galium verum
Koristemansikka – Fragaria × rosea 
Maloppi – Malope trifida
Mäkimeirami – Origanum vulgare
Orjanruusu – Rosa dumalis
Ranskanruusu – Rosa Gallica-Ryhmä
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Tarhasormustinkukka – Digitalis × mertonensis
Timjami – Thymus vulgaris

Iloisia uutisia katajan katveesta

Sateiden myötä ovat rotkolemmikit pörhistyneet. Ne ehtivätkin jo maata platkuina maassa, mutta heinäkuun mittaan on tilanne kohentunut. Nyt tämä kaunis 'Hadspen Cream' on rehevämpi kuin konsanaan.

Mennäänpä ajassa taaksepäin, sillä tämä ilouutinen piti raportoida jo kesäkuulta. Siemenestä kasvattamieni englanninsinililjojen ensimmäinen viimein kukki. Tässä on aito englanninsinililja, kukinto nuokkuu somasti. Kaikissa tähän asti sipulista istuttamissani kukinto on epäilyttävän pystyssä, joko täysin, jolloin se on varma espanjansinililja, tai vain päästä, joka saattaa olla risteymä espanjalaisen ja englantilaisen välillä. Kuitenkin halusin puutarhaani nimenomaan aitoa englanninsinililjaa, mutta pusseissa on ollut vähän muuta kuin on luvattu (tai ehkä yhdessä oli aitoa, mutta en ole täysin vakuuttunut siitäkään). Englantilaisessa kukat ovat yhdellä puolella vartta, joka saa sen nuokkumaan.
Tämä on iloinen yllätys ja toivon, että onnistun pitämään tämän aidon kannan puhtaana siitä huolimatta, että pihassani on jo toisia. Nämä nimittäin risteytyvät ja Britanniassa ollaankin jo huolissaan metsien sinililjakannan säilymisestä, kun miljooniin puutarhoihin on istutettu espanjansinililjaa ja lajit risteytyvät helposti.

Edellisessäkin kuvassa näkyi kultatesmaa, se on elämänsä vedossa. Parhaimmillaan se on alkukesällä, nyt alkavat lehtituppaat olla harvempia ja kukinnotkin jo kaatuilevat. Tämä on yksi kauneimpia koristeheiniä, siemenestä nämäkin kasvatin.

Tällä hetkellä katajan alla on pioniunikkoviidakko.

Sekä rikkaporkkanaa. Nämä ovat hauskoja, kun määrät vaihtelevat vuosittain. Jonakin vuonna tässä on ollut sormustinkukkaviidakkokin. Yksi- ja kaksivuotiset sopivat vaihtelunhaluiselle.

'Bluebird' -safiirihortensian siirto kesäkuussa oli hyvä veto. En voinut tietää, että kesän jatkosta tulee näin otollinen. Tähän asti se oli sinnitellyt elossa jo kohta vuosikymmenen mäntyjen alla, mutta vain parin lehden voimin. Paikka oli sille aivan liian kuiva, maakin kovin tiivistä savea. Katajan alla on kuohkea maa ja tässä on mutapuutarha (toisin sanoen tonttini kostein kohta) lähellä: sitten, kun hortensia työntää juurensa riittävän syvälle, löytyy maasta aina kosteutta.
Hortensia on pieni, mutta tuolla metallikartion alla voi nähdä paljon enemmän lehtiä kuin ne tavalliset kaksi! Sillä on kaksi vartta ja mielestäni se on kasvanut jo korkeuttakin sitten siirron.

Toinen onnistunut siirtotapaus on viime vuonna tähän siirretty nietospensas Deutzia × rosea Yuki Cherry Blossom (virallinen lajikenimi 'NCDX2'). Se oli aiemmassa paikassaan viereisten korkeiden perennojen lähes peittoama, nyt se kukoistaa. Unikoiden ja rikkaporkkanoiden vyöry-yritykset on helppo torjua repimällä liiat pois. Värimätsäys pioniunikoihin on oikein hyvä.

Princess Kate -tarhalyhtykärhö heräsi myös, myöhään tosin, juhannuksen aikaan vasta. Nyt se on jo katajan oksistossa, jonne ohjasin sen kasvamaan suojaan ahnailta turvilta.

Sen juurella kasvaa amurinkärsäkalloja lehtotaponlehtien seassa. Tämä taitaa olla kärsäkalloista luotettavin, viihtyy monenlaisilla paikoilla. Kuvan ottamisen jälkeen on peura tosin verottanut kasvustosta puolet.

Kirjavalehtinen 'Variegatum' -lehtokielo on elänyt tässä vuosikaudet, paikka on hieman liian kuiva sille, mutta kun se kerran on elossa, pysyköön tässä. Kuvasta voi erottaa toisenkin varren vasemmalla.
Lehtokielo on serkkuaan kalliokieloa vaateliaampi ja haluaisi lehtomaisen kasvupaikan. Ehkä jonakin päivänä uskallan irrottaa tästä palan siirrettäväksi todelliseen lehtooni saarnien alle, mutta siellä on niin villi rehotus, että pelkään tämän hukkuvan sinne. Korkeutta pitäisi kyllä suotuisalla kasvupaikalla tulla reilusti, yli muiden kalliokielolaatujen.

Toinen erikoinen herkku tässä penkissä on himalajanjättililja, jota metsästin vuosikaudet. Se on todella jätti, kukkavarsi nousee jopa yli kolmen metrin korkeuteen. Ihan sellaista korkeutta en uskalla odottaa, mutta viime vuoden keväällä istuttamani kookas sipuli tuotti tänä vuonna jo vähän enemmän lehtiä. Se elää aivan mutapuutarhan reunapenkereellä, jossa toivon kosteuden sille riittävän.

On kasveja, joiden toivoisin kovasti menestyvän, mutta ne suostuvat vain sinnittelemään juuri ja juuri elossa, elleivät kuole kokonaan. Ängelmät ovat sellaisia. Kuvassa voi suurennuslasin kanssa erottaa jaloängelmän ('Hewitt's Double'), sen lehdet ovat keskellä kuvaa osittain risun alla. Täällä taitaa olla niille liian tuulista ja kuivaa. Jopa kuistin kulman tavalliset lehtoängelmät alkavat olla menehtyneet, tänä kesänä löysin niistä enää yhden elossa. Näitä pitäisi muistaa kastella. Paljon.
Ihana purppuraorvokki sentään onneksi tässä viihtyy! Niin, ja valvatti.

Katajapenkki saa paahdetta koko aamupäivän ajan, joten toivotaan kosteutta kaipaavien erikoisuuksien pärjäävän. Viereisestä mutapuutarhasta huolimatta paikka on pinnasta usein rutikuiva.
Mutta tämä kesä on huippu kuivan alun jälkeen (johon menetin muutaman pensaan). Nyt näyttää lupaavalta, tällekin päivälle odotellaan kenties pientä tihkua!


Amurinkärsäkalla – Arisaema amurense
Englanninsinililja – Hyacinthoides non-scripta
Himalajanjättililja – Cardiocrinum giganteum
Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'
Lehtokielo – Polygonatum multiflorum
Lehtotaponlehti – Asarum europaeum
Lehtoängelmä – Thalictrum aquilegiifolium
Pioniunikko – Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä
Purppuraorvokki – Viola adunca 'Purpurea'
Rikkaporkkana – Daucus carota
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Safiirihortensia – Hydrangea serrata
Tarhalyhtykärhö – Clematis Texensis-Ryhmä

Väritaivaassa

Sattui sellainen väriyhdistelmä, että olen ekstaasissa. Tätä ei kovasti ole suunniteltu, olen vain ohimennen miettinyt, mikä voisi sopia. Lähellä oleva ruskopenkki vaikuttaa sikäli myös, että istutin oranssin Lady of Shalott -Austinruusun tähän, jotta silmä yhdistää samantyyppisiä sävyjä vähän laajemminkin.
Aiemmin olin jo istuttanut toisen Austinin, Lichfield Angelin, tähän kivimuurin edustalle. Se on valkea, jossa on aavistus aprikoosia, ja tämä ruusukaksikko saa minut onnesta sykkyrälle. Kumpikin on lisäksi kasvanut hyvin ja samankorkuiseksi.
Taustalla kukkii vaaleanpunainen ruusunätkelmä, sekin sointuu näihin mukavasti. Vielä kauempana kukkii rikkaporkkana valkeana. Jotakin tässä valkoisen, pehmeän oranssin ja vihreän liitossa on sellaista, jota osuu juuri oman värihermoni ytimeen. Tuossahan on Irlannin lipun värit, mutta pehmennettynä versiona, aika metkaa.

Lähikuvassa Lady of Shalottin herkullisuutta ja täydellistä kukan muotoa. Rakastan superkerrottuja Austineita, jotka ovat täyteläisiä lättyjä, mutta tässä löyhässä pallomaisuudessakin on jotain vallan viehättävää. Tämän mallisia ruusuja olen halunnut puutarhaani kauan, kauan.
Kaiken huipuksi nyt alkaa avautua itsekseen tulleen ukontulikukan neonkeltaisia kukkia tähän viereen, ja se nostaa väriyhdistelmän ihanuuden potenssiin tsiljoona.

Katsotaan välillä hiukkasen kauempaa. Alaosassa näkyy sinistä, se on taivaansininen 'Summer Skies' -ritarinkannus, joka myös sopii tähän kuin nakutettu.
Vaahterat aidassa ovat uusia oksia, joita lisäilin siihen korotukseksi, kun leikkasin vaahterasta pari isompaa oksaa. En viitsi riipiä jokaista lehteä niistä irti, vain isommat sivuhaarat.

Lichfield Angel ja ukontulikukka.

Ylärinteestä päin katsottuna. Sahapukki on ruusujen edessä siinä toivossa, että peurat eivät jaksaisi kiertää sitä nuppuja syömään. Tämän tyyppiset ratkaisut toimivat melko hyvin, ne ovat laiskoja paskiaisia. Niinpä ruusujen nuput ovat saaneet avautua.

Toivottavasti jaksat vielä, kun jankutan tämän saman kohdan ihanan raikasta värimaailmaa. Tässä vain oranssia, vihreää ja valkoista. Täydellisen kaunista. Ruusuilla on reilu metri istutusväliä, mutta ihanasti ne kurottuvat toisiaan kohti, kuin itsekin tietäen olevansa täydelliset yhdessä.

Sahapukki kirsikkana kakun päällä. Tuo pieni parilehdykkäinen Lady of Shalottin kainalossa on muuten puu, kolmioka. Minulla on niitä kaksi tässä lähekkäin, mutta ne ovat päättäneet näköjään olla polvenkorkuisia pensaita. Latvat paleltuvat, mutta alhaalta versoo aina.

Keltainen, vaaleanpunainen ja valkoinen ovat kivat, ja nyt seuraan alkaa avautua laidunkarstaohdakkeiden violetteja kukkia. Mutta pehmeä, hedelmänsävyinen oranssi viimeistelee tämän kohdan täydellisen ihanaksi kukkayhdistelmäksi.

Vähän ylempänä rinteessä ruskopenkissä kukkiva Crown Princess Margareta on ihana ojakärsämöiden, vaaleanpunaisten siankärsämöiden ja muutaman sinipiikkiputken keskellä, ne kaikki korostavat ruusun kauneutta kuin keskiaikaisen seinävaatteen mille-fleurs -tausta.
Läheisen portinpylvään William Morris -ruusu pitää meitä jännityksessä. Se on vasta nuori ja teki kaksi nuppua, mutta toinen niistä meni mönkään sateiden takia. Nyt toinen on alkanut raottua – ja nytkin sataa. Saa nähdä, kuinka käy. Nämä voimakkaasti kerrotut ovat niin tiiviitä, että sade jää terälehtien väliin ja pilaa kukan, jos se on vielä melko kiinni.

Katsotaanko muita Austin-ruusuja tässä samalla? Muotopuutarhassa asustava The Pilgrim saa värimätsäyksen siemenestä kasvattamastani nukkasalkoruususta, kylvöksestä vain yksi taimi on selvinnyt aikuiseksi asti ja on tulossa ensimmäistä kertaa kukkaan. Kukat ovat sitruunasorbetinkeltaiset, aivan ihanat.

The Pilgrim ilta-auringossa.

Ja lähempää. Paremmat kuvat saa pilvisellä säällä, ja sitä onkin riittänyt. Hellekaudella pystyi saamaan hyviä kuvia vain aamuvarhaisella tai iltamyöhällä.

Vielä kerran. Sitruunaunelmahöttö.

Vilkaistaan vielä Rohanin tummanpunainen William Shakespeare 2000. Se kukkii villin palsternakan suojissa. Vierestä peuran ahnas turpa söi 'Madame Julia Correvon' -viinikärhön samanväriset kukat aidalta, harmi vain, mutta nuppuja on lisää ja nyt tuuli on painanut varren palsternakkojen keskelle, en korjaa asiaa, kun kukat ovat täällä paremmassa piilossa. Vaikka kyllähän peurat palsternakkojakin syövät, mitäpä ne eivät syö.
Palsternakan kukinnot ovat maailman ihanimpien joukossa ja täydellinen väripari ruusulle. Hyvä värikohta tämäkin, vaikka olenkin nyt sen toisen kohdan lumoissa – uutuuden ja vastalöydetyn lumoa.
Eikö ole ihanaa, että puutarha elää ja muuttuu ja tuottaa meille joka vuosi löytämisen iloa!


David Austinin jalostamat ruusut luetaan puistoruusuihin, Rosa Puistoruusu-Ryhmä
Kolmioka – Gleditsia triacanthos
Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum
Nukkasalkoruusu – Alcea rugosa
Ojakärsämö – Achillea ptarmica
Palsternakka – Pastinaca sativa
Rikkaporkkana – Daucus carota
Ruusunätkelmä – Lathyrus latifolius
Siankärsämö – Achillea millefolium
Sinipiikkiputki – Eryngium planum
Ukontulikukka – Verbascum thapsus
Viinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä