Friday 14 February 2020

Lisää lumikelloja

Aloitetaan siitä, mihin viimeksi lopetettiin. Sisälle avautumaan nostetut 'S. Arnott' -lumikellot hitusen enemmän auki kuin edellisessä kuvassa!

Sitten pihan lumikelloihin. Ensin on ikäväkseni todettava, että jo kuukausi sitten lupaavasti nuppuilleiden tähtilumikellojen kukkavarret on syöty.

Onneksi siinä lähellä, hollanninlumimarjan suojissa, nousee mukavan näköinen tupas turkinlumikelloa. Ihanaa, kun lumikellot ovat alkaneet hitaasti lisääntyä, hyvin hitaasti tosin!

Muotopuutarhasta löytyi lumikello, jota en tähän penkkiin muista lainkaan istuttaneeni. Ainakaan niitä ei tässä ole aiemmin kukkinut. Ihana ylläri joka tapauksessa!
Sen selvittäminen, olenko istuttanut tähän kohtaan lumikellon, on melko työlästä, sillä tapahtuma voi olla monen vuoden takana ja paperiset puutarhapäiväkirjat pitäisi siten lukea monen vuoden ajalta. Ehkäpä vain ajattelen, että tämä on kulkeutunut tai kylväytynyt itse, tai tullut vääränä sipulina jonkun muun lajin pussissa salamatkustajana. (Voi silti olla, että minun on pakko yrittää selvittää, olihan lapsuuteni haaveammatti salapoliisi).
Lehtien perusteella tämäkin voisi olla tähtilumikello.

'Hippolyte' -ranskanruusun ympärille istutetuista 'Hippolyta' -lumikelloista on syöty kaksi kukkavartta kolmesta. Onneksi ei sentään kaikkia! Suojasin tämän viimeisen huolella. Lehtiä on kyllä enemmänkin, joten kukkia on luvassa tulevina vuosina, mutta toivoisin näkeväni tämän lajikkeen ekaa kertaa kukassa.
'Hippolyta' on kerrottu risteymä, ns. Greatorex-risteymiä. Toinen Greatorexin risteyttämä, 'Dionysus', löytyi myös, mutta sen kukkavarret (joita näyttää olevan kaksi!) ovat vasta viiden senttimetrin korkuisia ja niiden ympärillä on sen verran kuivia vaahteranlehtiä, ettei niistä oikein saa kuvaakaan. Nouskoot siellä suojissa rauhassa, viime yönäkin oli lähes viisi astetta pakkasta.
Suojasin myös huolella ainokaisen viime syksynä istutetun 'Kildare' -lumikellon, se on jo noussut maasta ja siinä on kukkanuppu. Kerrotut puistolumikellot ovat myös nousseet muutaman sentin korkeuteen. Tavallisessa puistolumikellossa ei vielä tänäkään vuonna näy kukkanuppuja, mutta olen istuttanut ne melko kuivaan paikkaan, lisäksi kesäisin paahteiseen, se ei liene lumikellojen top-listan kärjessä. Voisin varmaan siirtää niitä.

Sitten muihin uutisiin. Löysin toissapäivänä pihalta kuolleen jäniksen. Mystistä. Merkkejä siitä, mihin se oli kuollut, ei ollut. Ajattelin vain, että jäniksellä on tällaisena talvena onneton suojaväri, kun se vitivalkoisena loistaa kilometrin päähän, merikotkan silmiin varmaan kauemmaksikin. Mutta koska jänis oli ihan siistissä lähes istuma-asennossa, ikään kuin se olisi saanut sydänkohtauksen viereisellä kivellä istuessaan ja kaatunut, ajattelen, että ehkä näin on käynyt. Tai sitten se on käynyt syömässä lumikelloni ja kuollut vatsavaivoihin. Ajatus ei kylläkään tuo mitään mielihyvää, mieluiten pitäisin sekä lumikellot että jänikset.

Mustin kopin edustalla ovat turkintalventähdet nupulla. Toisaalla, katajan alla, kasvaa myös talventähtiä, mutta niistä en löytänyt vielä jälkeäkään. Sen sijaan syötyjä persiansinililjoja löytyi, se on myös hyvin varhainen, mutta valitettavasti suosittu välipala.

Lehtoakileijan lehdet ovat keväisin hurmaavia ruusukkeita.

Syksyllä ystävän lähettämä ihana vaaleansinikukkainen valkotäpläimikkä on tehnyt kukan! Kiitos Leenalle, tämä on kaunis. Imikätkin ovat ruokalistalla kärkisijoilla, joten onneksi tämä kasvaa hirvittävän verkkosuojahökötyksen sisällä. Pystytin hökötyksen hermostuttuani siihen, että vaaleajouluruusujen kukkavarret aina syödään, useimmiten lehdetkin – ainakin ne, jotka ovat pystyssä.
Toissa yönä muuten kaadettiin yhtä erillistä vaaleajouluruusua suojaava pieni häkkyrä ja kaikki kukkavarret syötiin. Se oli se, joka on ollut upeasti kukassa tämän talven ja lisääkin nuppuja oli nousemassa.

Onneksi huussin takana saavat tarhajouluruusut kasvaa melko rauhassa – etenkin, kun olen yrittänyt tukkia tontin takakulmaa peuroilta. Vihreäkukkainen on tässä.

Punakukkainen jättipehko.

Jotkut talvet vievät lähes kaikki siementaimet, mutta tämä kostea talvi on ollut erinomainen niille – ne suorastaan kukoistavat. Huussin takainen oja, joka johdattaa vettä pois vanhan talon takaa, on jatkuvasti vetinen. Täydellinen jouluruusuille ja toivon mukaan myös syksyllä istuttamalleni kaitaimikälle.

Minnan liikkeelle sysäämä haaste kuvata puutarhaa uusista kulmista ja rytökasoista saa jatkoa. Otin tammikuussa liudan kuvia, mutta enpä ole ehtinyt niistä postaamaan. Niinpä aasinsillalla siirrytään aiheeseen tässä huussin takana, kun siinä kerran oltiin. Maisema on edelleen yhtä vähäluminen sillä erotuksella, että valoa on enemmän ja tänään aurinko paistaa hivelevästi! Tämän kirjoitettuani syöksyn ulos.
Vanhan talon takanurkalta johtaa kaivamani oja, joka on syvempi kuin kuvassa näyttää. Vedet eivät valuneet aiemmin tuosta mihinkään, mikä ei tiennyt hyvää talolle. Oikealla on kalliota, joka rajoitti kaivuuta.
Huussin vasemmalla puolella on villi punainen kukkapenkki ja huussin takana esikkopelto, jossa kasvaa luonnon kevätesikoita ja minun istuttamiani jouluruusuja, varjoliljoja ja narsisseja ja varmaan muutakin. Heinikkoa, lisäksi, ja puolivilli mustaherukka.

Ylhäältä kalliolta, läheltä tontin takanurkkaa, avautuu näkymä alas. Näkyy vanha talo, rintamamiestalo, huussi ja naapurin tryski. Tammikuussa leikkaamani kirsikkapuu on keskellä, se oli korkea ja tuuhea etenkin, kun sen latvassa kasvoi iso vyyhti alppikärhöä. Oikealla on rivi saarnia ja niiden alla kasvupaikka on hienon lehtomainen.

Ransu saapuu esittelemään.

Tästä kuvasta saa osviittaa tarhajouluruusujen koosta ja myös niiden lehtien vaihtelevuudesta. Keskellä punakukkainen, sillä on keskivihreät leveät lehdet. Vasemmalla kapea- ja tummalehtisempi vihreäkukkainen versio. Sen perimässä lienee enemmän esimerkiksi haisujouluruusua, jolla on kapeat tummat lehdet ja vihreät kukat.

Haastan edelleen muitakin bloggaamaan näistä kiinnostavista uusista kuvakulmista, niiden iänikuisten samojen näkymien ja nurkkien sijaan. Virkistävää itsellekin.
Nyt ulos, aurinkoista viikonloppua!


Lehtoakileija – Aquilegia vulgaris
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Turkinlumikello – Galanthus woronowii
Turkintalventähti – Eranthis cilicica
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata

37 comments :

  1. Voihan jänikset! Tämä lienee minullakin edessä. Täytyy opetella suojaamaan jäniksille maistuvat kasvit, mitä ne sitten lienevätkään? Tuntuu oudolta, että jouluruusukin syödään. Ilmeisesti eivät sitten ole jäniksille myrkyllisiä?

    Espoon piha oli minulla aidattu koirien takia ja se piti samalla jänikset loitolla. Pari päivää koira-aidan purettuani oli keijunkukat pistelty parempiin suihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jouluruusun lisäksi näsiä, marjakuuset ja atsaleat syötiin ekalla kerralla aivan maata myöten, seuraavat yritykset tajusin laittaa verkon sisään. Eläimillä voi olla vähän erilainen ruuansulatussysteemi, ilmeisesti.
      Voi ärsytys sentään noita keijunkukkia. Heti on joku opportunisti paikalla, kun verkko häviää.

      Delete
  2. Det finns så mycket som tittar upp nu, det är med skräckblandad förtjusning jag följer med. Det finns gott om fiender som söker mat, sen kan det hända att det blir vinter också, usch jag får rysningar....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rysningar :-D Jag just läste att vintern är slut i södra Finland, du får vara i fred! Det finns mycket men det händer inte snabbt alls, det märks att det är tidigt ännu. När våren startar på riktigt då händer så snabbt att man kan undra bara.

      Delete
  3. Oi, mitä lumikelloja! Sullon kyllä mukavan vaihteleva Saaripalsta. Tuan ojan ylitte sais kivan sillan muutamasta lankusta. Komiat jouluruusupehkot. Hyvää ystävänpäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, hyvää ystävänpäivää sullekin!
      Silta on ollut mietinnän asteella monta vuotta :-D Kallio on aika paljon korkeampi kuin tuo ojan toisen puolen maa, niinpä mietin, miten siitä saa tukevan. Mutta ehkä tosiaan muutama lankku riittää, sitten pitää vaan jatkaa kipuamista ylämäkeen. Joskus homma on kuvitelmissa isompi kuin oikeasti, mutta lähes aina on kyllä niin päin, että joudun rakentamaan kaiken moneen kertaan. Nytkin on myrsky katkonut yhden portinpylvään, jonka juuri sain kesällä tuettua, niinpä sen rakentaminen on taas edessä :-D Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - viimeistään seuraavan myrskyn jälkeen!

      Delete
  4. Ihanan herkkiä kuvia. Lumikello on niin kaunis. Mukavaa ystävänpäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumikello on todellakin ihana, niin hentoinen ja silti sitkeä.
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin!

      Delete
  5. Onpa suloisia maasta ponnistajia!
    Kurjaa tuo jäniksen kuolema. Toivottavasti ei ole syönyt mitään hiirenmyrkkyä tai jotain. Nykyään ne ovat kamalia. Naapurin pikkukissa meinasi kuolla uuteen rotanmyrkkyyn, kun söi hiiren, joka oli syönyt myrkkyä. Onneksi omistajat tajusivat ajoissa ja eläinlääkärissä saatiin kissa taas kuntoon.
    Tosin ei ne jänikset varmaan hiiriä syö. Tuli vaan mieleen tämä naapurin tarina.

    Nuo uudet kuvakulmat ovat tosiaan vaihtelua itsellekin. Mikä siinä onkin, että tulee aina otettua kuvia samoista kohdista!?

    Ihanaa ystävänpäivää ja paljon uusi keväänbogauksia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. siis keväänbongauksia...

      Delete
    2. Myrkyt mietityttävät (ja huolestuttavat omienkin kissojen takia), onhan jänis voinut maistaa jotakin syöttiä ehkä.
      Sanos muuta, useimmiten ikuistan samat näkymät; toki ne paraatinäkymät on sellaisia, joita itsekin eniten katselee, mutta silloin tällöin on kiva marssia kameran kanssa ihan eri kulmalle.
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sullekin! Keväänbogauksia :-D

      Delete
  6. Oikein harmittaa, että joku pitää sinun kukkiasi ruokanaan, olisihan sitä muutakin syötävää metsissä! En pari vuotta sitten voinut aavistaakaan, että on muitakin kuin yksi laji lumikelloja. Tässä postauksessa luettelemasi joukko pistää ihan pään pyörälle - ja niin tavattoman kauniita! Minäkin olen muuten monena keväänä ihmetellyt lumikellojen uusia yllättäviä kasvupaikkoja, minne en varmuudella tietoisesti ole niitä istuttanut, joten ne selvästikin vaeltavat. Onnea salapoliisitöihin! Vieläkin ihmettelen, että siellä näyttää niin keväiseltä, toivon, ettei meillä märkyys ja jäätyminen ole tehnyt tuhoja, sillä haluaisin nähdä kaikki odotetut kasvit elinvoimaisena.

    Tuo Minnan haaste on hyvä, kunhan kausi alkaa, niin pitää ryhtyä kuvaamaan uusia kohteita ja niitä rytöisempiäkin...
    Hyvää ystävänpäivää ja aurinkoista viikonloppua sinullekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se ärsyttää suunnattomasti, että istuttaa ja kasvattelee kasvia usein monta vuottakin nähdäkseen kukan ja sitten joku kakkahousu tulee ja popsii nuput. Lumikellojen lajikkeiden välillä on joskus ihan hirveän pienet erot, ja joidenkin lajien välillä myös. Huipuksi vielä se, että ne risteytyvät riemukkaasti, joten joidenkin vuosien päästä en itsekään enää voi sanoa, mikä kukka mitäkin laatua saattaisi olla :-D Mutta näin alkuvaiheessa voi vielä yrittää.
      Yhtenä keväänä löysin Katharine Hodgkin -kurjenmiekkoja ojan pielestä ihan sattumalta, jos en olisi nähnyt niitä siinä kukassa niin olisivat jääneet sinne. Olivat siirtyneet monta metriä kasvupaikaltaan (jossa suurin osa sipuleista kumminkin vielä edelleen oli). Hmm! Puutarhasalapoliisille olisi paljon hommia.
      Toivottavasti teillä ei tuhoja ole. Täällä vaikuttaa ihan täydelliseltä, sillä vaikka lumensulamisvesiä ei nyt näköjään tänä keväänä oikein saada, on märkyyttä muuten riittämiin kasvien ponnistaa (ainakin toistaiseksi), ja maa on ihan sula. Ihanaa.
      Kiva, jos sinäkin innostut kuvaamaan eri kuvakulmista, ei niitä rytöjäkään ihan tarkoituksella tarvitse, mutta ehkä eri kuvakulmia kumminkin!
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin!

      Delete
  7. Suloisia nuo lumikellot! Voi harmi että siellä on käyty napostelemassa. Meillä ei lunta ole lainkaan maassa, että tänä kesänä se kevät taitaa tosiaan tulla ajoissa:) Hyvää ystävänpäivää ja mukavaa viikonloppua♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kevät tuntuu jo saapuneen tällaisena päivänä ♥
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin!

      Delete
  8. Ihailen kykyäsi tunnistaa ja erottaa niinkin pienillä eroilla varustetut kasvit, kuin lumikellot. Varmasti olet kirjannut istutuspaikat hyvin, mutta silti olet oikea lajitunnistuksen ammattilainen.

    Otan osaa syötyjen piippojen suremiseen. Kävin aamulla katsastamassa alapihan lumikellot ja osa niistä oli popsittu parempiin suihin. Samoin kuin kaikki helmililjojen ylös nousseet lehdet oli tasattu tehokkaasti. Onneksi helmililjojen kukat ovat vielä mullassa. Yleensä ne ovat nousseet jänisten turparoinnista huolimatta.

    Toivottavasti jänis on kohdannut jonkun lajilleen ominaisen syyn kuolemaan, ettei tosiaan ole kyse myrkyistä tai muista kissoillekin vaarallisista asioista. Tuskin sentään, mutta toivotaan parasta.

    Rytöpaikkoja kyllä tulee kuvattua, mutta niiden julkaiseminen jää, sillä sisimmässään sitä ilmeisesti toivoo asian hoituvan silkalla unohtamisen voimalla. Ei hoidu. Sitä paitsi toisten rytöpaikat eivät näytä laisinkaan karmeilta, kuten omat. Sinunkin rytöpaikkasi ovat pikemminkin talviuntaan nukkuvia kehitysprojekteja.

    Hyvää ystävänpäivää sinulle ja karvaisille pojille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, en toki tunnista lumikellolajikkeita toisistaan! Olen vain pyrkinyt istuttamaan niitä toisistaan erilleen, jotta pysyn kärryillä jonkin aikaa :-D Muutamalla peruslajilla on niin toisistaan erottuvat lehdet, että ne tunnistaa, ja lajikkeista sitten erottaa lähinnä, onko kerrottu vai ei ;-) Vihreiden läikkien suhteen meneekin sitten melkoiseksi hienosäädöksi. Ja kukinta-ajankin; esim. Dionysuksen kerrotaan olevan hyvin aikainen, mutta nyt Hippolyta on selvästi aikaisempi. Elleivät sitten ole menneet lajikkeet ristiin, olen kyllä tilannut ne eri vuosina ja eri paikoistakin. Kumpikin on tosin helppo erottaa puistolumikello Flore Plenosta, sillä se on puolet matalampi.
      Voi itku piippomenetyksiäsi. Kun sipulikukan varsi syödään, menee kukinta siltä vuodelta - ja etenkin näitä ensimmäisiä ihmeitä odottaa kuin kuuta nousevaa.
      Hih, unohtamisen voima :-D Olipa kauniisti sanottu minun rydöistäni.
      Kiitos meiltä kaikilta ja hyvää ystävänpäivää, meiltä kaikilta!

      Delete
  9. Ai että mitä ihanuuksia!
    Tänään juurikin ulkoilutin kameraa pitkästä aikaa puutarhassa, mutta samoista paikoista taisin kuvat ottaa;) Täytynee ensi kerralla kävellä eri reittiä...
    Hyvää ystävänpäivää teille kaikille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jännä juttu, miten tulee valittua samat kuvauslenkit ja usein vieläpä samaan suuntaan :-D On aina kiva nähdä vähän eri kuvakulmia, etenkin blogeissa, joita on seurannut pitkään.
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin, ja teidän karvakorville myös!

      Delete
  10. Voi suloisia, pieniä kevään ihmeitä! <3 Samaa tuumin kuin Between, sinulla on upea taito tunnistaa kasveja! Olikohan siitä jo joskus puhetta, että sinulla on sama lapsuuden haaveammatti kuin minulla..? :D Puutarhan kuvaaminen eri kuvakulmista kieltämättä piristää. On myös kiva nähdä muiden puutarhoista näkymiä, joita ei ole ennen nähnyt. Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, on siitä varmaan ollut joskus puhetta :-D
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin!

      Delete
  11. Kauniita nuo lumikellot ja mahtavat pehkot jouluruusuja. Suattaahan se jänisruttokin tehä vainoon jäniksestä. Liikoo jos niitä on, luonto hoitaa vähennyksen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jänisruttoa ystäväkin puhelimessa mietti. Kyllä täällä jonkin verran jäniksiä on, ja ehkä kanta voi olla tiheä, vaikka niitä metsästetäänkin. Usein näen loikkivan ihan tuota kylätietäkin pitkin.

      Delete
  12. Ihmeelliseeltä tuntuu, että siellä jo lumikellot kukkivat! Minä suren myös pikkuruisia kukkiasi, joiden maku hivelee eläinkunnan makuhermoja... erikoinen tuo pupun kuolema. Meillä myös noita rytöpaikkoja riittää, on vaan niin vaikeaa kuvata heikkoja kohtia:) Mukavaa ystävänpäivän iltaa ja viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä talvi on ollut kokonaan niin eteläinen, ihan kuin oltaisiin hypätty jonnekin Skooneen.
      Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin!

      Delete
  13. Mahtavat jouluruusukasvustot. Omiani olen istuttanut selkeästi liian kuivaan. Seuraavaksi taidan uskaltaa kokeilla kosteampaa paikkaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaaleajouluruusuni kasvavat melko kuivassa mäntyjen alla, siinä on syvä tienpielen oja vieressä. Mutta nämä tarhajouluruusut olen istuttanut tuohon lehtomaiseen paikkaan ja se on huussin pohjoispuolella melkoisen varjoisakin. Näyttävät viihtyvän valtavan hyvin. Kannattaa tosiaan kokeilla muutamaa erilaista paikkaa, sitten näkee, mikä viihtyy - ja sitten saa siementaimia runsaastikin.

      Delete
  14. Suloisia lumikelloja! Onpas komean kokoiset jouluruusut! Ojan yli todellakin sopisi Navettapiian ehdottama lankkusilta tai jopa vähän rakennetumpikin kaarisilta tai vastaava. Minä jätän suosiolla tuon eri kuvakulmista puutarhan kuvaamisen keväälle tai jopa kesälle. Ei tuolla ole nyt muuta nähtävää kuin lunta, eikä sitäkään metrisiä kinoksia. Kuitenkin sen verran, etteivät rusakot ihan heti löydä syömättä jääneitä belliksiä, keijunkukkia tai muitakaan talvivihreitä kasveja. Pitää huomenna käydä tarkistamassa, onko sulanut lumi kääntänyt havut ja risut pois verkottamatta jääneiden pensaiden ympäriltä. Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti sieltä ei löydy mitään lumen alta kaivettua ja syötyä.
      Kiitos, hyvää viikonloppua!

      Delete
  15. Nuo lumikellot ovat kauniin hennot ja hienostuneet.

    ReplyDelete
  16. Replies
    1. Keväiseltä on monena päivänä tuntunut! Tänään tosin ehkä enemmän syysmyrskyiseltä :-D

      Delete
  17. Hei, aivan uusi kuvakulma tuolta huussin takaa käsin. En tiennytkään että kallio on siellä sammaleineen noin kauniisti pinnassa💚
    Hitusen enemmän siellä sulla sulla taitaa jälleen kevät olla pidemmällä mutta aika samoissa kuitenkin tänä vuonna mennään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuota tontin takanurkkaa ei ole tullut usein kuvattua, harvemmin siellä mitään puuhailenkaan. Kalliota olen yrittänyt kaivaa esiin, se on työlästä luumu- ja kirsikkapuiden juurien takia, niitä on siellä joka paikassa, sillä paikan ostaessani tuo yläreuna oli silkkaa vesakkotiheikköä. Sittemmin sammal on asettunut kalliolle ja se onkin todella ihanaa.
      Tuntuu, että tämä sade ja kosteus tekee niin hyvää monille kasveille.

      Delete
  18. Kiva kuulla, että vaaleansininen imikkä on jo nyt alkamassa kukkia:). Se on nimetön siementaimi alunperin, jonka olen saanut parikymmentä vuotta sitten tutulta ruusuharrastajalta Espoosta. Se on täälläkin yleensä aikainen, ja yllättävää kyllä tekee siementaimia, jotka ovat samanvärisiä. Täällä onneksi peurat tai rusakot eivät ole yleensä koskeneet imiköihin (siksi tykkäänkin niistä), ja lumikellotkin ovat saaneet olla rauhassa, vain joskus harvoin on jokin kukka napsaistu poikki ja yleensä se löytyy siitä vierestä maasta eli ei ole syöty. Olen epäillyt syylliseksi metsähiirtä tai myyrää, mutta rusakkokaan ei ole poissuljettu.

    Tänä aikaisena lumettomana keväänä näkee hyvin eroja lumikellojen kukinnan alkamisessa, miten jotkut ovat aikaisempia kuin toiset. Mulla 'Hippolyta' on juuri vasta nousemassa maan pinnalle, ja se on aina ollut myöhäinen. 'Dionysos'ta mulla ei ole (tai ostin sen kerran, mutta tuli väärä lajike sen tilalle), joten en osaa sanoa sen aikatauluista. Kerrottu nivalis on mulla yleensä hiukan aikaisempi kuin yksinkertainen, mutta yksinkertaisissakin on jonkin verran eroja alkuperästä riippuen.
    Tuo sun yksinäinen tähtilumikello voi olla siementaimi, mulla ne tekevät siementaimia, tai sitten voiko olla myyrä siirtänyt sipulia? Semmoistakin on tapahtunut:).
    Nyt on aika puhuri, varmaan sielläkin, mutta nautin kovasti tästä aikaisesta keväästä myrskyistä huolimatta:).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Imikkä on todella ihana ja toivottavasti kukka ei ole merkki henkitoreissaan olemisesta :-D Ainakin se on saanut hyvin luonnonkastelua!
      Lumikellojen varret on poikkaistu reilu 6 cm:n korkeudelta, jonka arvelen olevan korkea hiiriä ja myyriä ajatellen. Jänis lähinnä tulee mieleen, peuratkin, mutta ne taas laiduntavat vähintään 20 cm:n korkeudelta, laiskoja kun selvästi ovat. Tosin talvella joutuvat varmaan kumartumaan alemmas muutenkin.
      Paikkakin varmasti sanelee lumikellojen kukinta-aikaa, olen yrittänyt istuttaa niitä niin eri paikkoihin, että eivät sekoittuisi ihan heti keskenään. Lajikkeet voivat toki ollakin ihan muuta kuin mitä pussissa luki :-D Esim. Hippolyta ja Dionysus niin samantapaisia, että erottaakohan niiden kukat nyt kovinkaan hyvin toisistaan.
      Tuo tähtilumikellon siementaimikin kasvaa kymmenisen metrin päässä niistä muista, tuskin siemenet nyt niin kauas kulkevat (paitsi jonkun kuljettamina)... mutta myyrän lisäksi voi myös puutarhuri olla siirtänyt sipulin epähuomiossa, kenties. Kaikkia toimiaan ei voi muistaa. Maan pinnalle nousseet sipulit yritän toki tyrkätä takaisin multiin, ja jos se onkin ollut kuljetettu sipuli niin voihan se olla pudonnut vaikka mihin.
      Kyllä tää on kiinnostava talvi! On ihanaa tarkkailla, miten kasvit versovat ja vihertävät ja selvästi ELÄVÄT tällaisena talvena. Ihanaa, kun puutarha ei ole kuollut!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!