Thursday 4 July 2019

Länsilaidan kuulumisia

Oranssissa penkissä kukkii kaikkea ihanaa, itse asiassa joka puolella kukkii, ja se onkin positiivinen ongelma, kun on niin paljon kerrottavaa ja jutut venyvät maratoonimittaisiksi.
Tässä kukkisi myös kirjoapteekkarinruusu, mutta onneksi siirsin sen. Oranssin penkin värimaailma on keltaista, oranssia, ruostetta ja ruskeaa terästettynä ripauksella sinistä, vastaväriä. Piste. Muun väriset saavat nyt kyytiä.
Keltaiset etelänkurjenmiekat ovat valtavan kauniita ja niiden seuraksi on tulossa kukkaan Romppalan Lindan lähettämistä siemenistä kasvatettuja King's Blue -ritarinkannusten siementaimia.

Ystävältä saatu marhanlilja 'Early Bird' on täydellisen värinen!

Tadaa! Tämä ei ehkä näytä juuri miltään, mutta minulle tämä on lottovoitto. Kylvin ruskosormustinkukkia kesällä 2016 ja nyt niistä ensimmäinen on tulossa kukkaan! Näistä taimista, joita istutin tähän useita, on jäljellä enää kaksi, mutta nämä ovat sitäkin arvokkaampia. Se toinen ei vielä ole tehnyt kukkavartta, ainakaan näin korkeaa, mutta se raukka kasvaakin puoliksi idänunikon kaatuneiden kukkavarsien alla.
Japaninvaahtera 'Enkan' on hieman ahtaalla tämän kyljessä, mutta saa luvan kestää.

Tontin länsilaitaa reunustaa tekemäni kivimuuri. Sen viereen ovat itsekseen tulleet komeat rohtosormustinkukat. Istutetut taimet ovat puserruksissa noiden välissä, mutta eihän tuollaisia voi raivata pois!

Hieman ylempänä kukkii edellisessä postauksessa mainittu 'L. D. Braithwaite' -ruusu ruusuherukoiden edustalla, ja niiden välistäkin pilkistää jotakin tummanpunaista...

Sielläkin kasvaa marhanlilja, tosin hieman kuivuudessa kärvistellen. Ei tosin niin paljon kuin viime kesänä, jolloin tämä kuihtui jo 30-senttisenä. Nyt odotellaan kovasti ensi yölle ja huomiselle luvattua sadetta, sillä viimeisen kuukauden sademäärä on 10 mm. On se toki tuplat siitä, mitä viime vuonna ja triplat siitä, mitä toissa vuonna...
Tätä on siis jännitetty nyt yli vuosi, istutin 'Peppard Gold' -marhanliljan syksyllä 2017. Mutta ei tämä olekaan se! Tummanpunaiset kukat, joissa on keltareunaisia ruskeita pilkkuja; piti olla oranssinkeltainen kukka samoilla pilkuilla.

Tuo näyttää epäilyttävästi samalta kuin 'Claude Shride', tässä Rohanissa kasvava vanhempi ja rotevampi yksilö. Onneksi tuokin on hyvin kaunis ja sopii kasvupaikalleen ihan hyvin. Kerrankin kävi niin, että vikalajike ei aiheuta siirto-operaatiota.

Vielä vähän ylempänä on vuokko-esikkopuutarha, jossa tällä hetkellä kukkivat kurjenkellot, käärmeenlaukat, kuismat ja sysiakileija. Keltamatara ja ahdekaunokki avaavat kohta kukkansa. Koriste- ja luonnonkasvit yhdessä erinomaisesti kuivuutta kestävänä valikoimana.

Ransu esittelee. Olen siirtänyt penkkiin myös muualle hieman väärän sävyisiä harjaneilikoita.

Klassikkokuva, joka täytyy ottaa joka vuosi, kun kuistin kulman 'Hagley Hybrid' -kärhö alkaa kukkia.  Näkymä kohti huussia ilta-auringossa on niin soma. Vaikka kuvassa ei olekaan Ransua.

Ransu esittelee sen sijaan kuistia. Hienoa, että ilmat viilenivät! Norjalainen nauttii.

Kuistin kulmalla kasvava pikkujasmike 'Erectus' tuoksuu metsämansikalta.

Kaikki nämä kuvat on otettu iltauutisten jälkeen, päivällä on liian voimakkaat varjot.

Tein uuden sahapukin, sillä vanha ei enää pysynyt pystyssä. Puukasasta löytyi sen verran vanhaa materiaalia, että sain hyvin tehtyä siitä uuden, joka ei näytä yhtään uudelta. Ransu hyväksyi sen heti.

Ransu lähtee untuvapöksyt pörhöllään riiaamaan naapurin Nelliä.


Ahdekaunokki – Centaurea jacea
Etelänkurjenmiekka – Iris spuria
Harjaneilikka – Dianthus barbatus
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Keltamatara – Galium verum
Kuisma – Hypericum
Kurjenkello – Campanula persicifolia
Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum
Pikkujasmike – Philadelphus × lemoinei 
Ritarinkannus – Delphinium
Rohtosormustinkukka – Digitalis purpurea
Ruskosormustinkukka – Digitalis ferruginea
Ruusuherukka – Ribes sanguineum
Sysiakileija – Aquilegia atrata

26 comments :

  1. Todella hurmaava 'Early Bird'. Niin kuin sanoitkin, aivan täydellisen värinen. Sadepäivän toivossa täälläkin eletään. Olisi ihanaa saada tynnyrit täyteen ja viettää päivä mökissä kuunnellen pisarointia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Early Bird on nimensä mukaan myös aikainen, kuvani on oikeastaan hieman myöhässä, sillä se alkaa olla jo kuihtunut. Toivotaan sitä sateen ropinan sulosointua!

      Delete
  2. Ransu testaa pysyykö uusi sahapukki pystyssä 😁

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, ja hyvin pysyy! Tosin ei Ransu sitä vanhaakaan onnistunut kaatamaan ;-)

      Delete
  3. En kyllä kestä, tuota Ransua....lähtee siinä riiamaan♥..:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on leikattu ajat sitten, mutta niin se vain seuraa Nelliä kuin hai laivaa. Nelli ei yhtään tykkää moisesta kakarasta kintereillään.

      Delete
  4. Ransu on kyllä paras (kukka) :)

    ReplyDelete
  5. Etelänkurjenmiekka ja tummat liljat ovat ihania.
    Tykkään tuosta sun vuokko-esikkopenkistä, miten nätit luonnonkasvit ovat siellä muiden joukossa. Sulla on niin hyvät olosuhteet tuollaisille ketokukille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä on melko kiinnostava ja monipuolinen luonnonkasvivalikoima, joten ei tule mieleenkään kaivaa uusia istutusalueita niin, että tuhoaisin kaiken alkuperäiskasvillisuuden. Tai se toki riippuu paikasta, on sitä pelto-ohdake-nokkospöheikköäkin :-D Tuossa kasvaa luonnostaan myös kevätesikkoa ja metsäkurjenpolvea.

      Delete
    2. Joo, nokkonen-ohdakepöheikköä löytyy täältäkin, mutta pahin kaikista on vuohenputki ja sitä on joka paikassa, joten luonnonkukilla ei ole mitään mahiksia sitä vastaan. :(

      Delete
    3. Vuohenputki, tosiaan! Olen niin kiitollinen ja ihmeissäni siitä, että sitä ei pihassani kasva. Se on todella erikoista, vanhassa pihassa.

      Delete
  6. Ooho, Ransulla on tyttöystävä naapurissa? Kyllä noilla pöksyillä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos Ransulta kysytään, on sillä tyttöystävä naapurissa; jos Nelliltä kysytään, niin ei tod.

      Delete
  7. Marhanliljat ovat kauniita ja upean värisiä, jokko haalean vaalea tai syvän tumma -hienoja! Mutta hienoja ovat rohtosormustinkukatkin, olen aivan hullantunut oman pihan jättikokoisiin sormustinkukkiin, kun ne putkahtelevat ihan mistä tahovat. Ja Ransun pöksyjä ei varmasti voi Nellikään vastustaa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sormustinkukka on niin ihana kasvi, että kasvakoon missä lystää. Etenkin tuollainen korkea ja monivartinen pehko on upea.

      Delete
  8. Oi, kiva että ritarinkannusten siemenet tuttivat tulosta! Tuo lajike tuntuu olevan melko reipas leviämään. Näyttää ihan ‘Claude Shride‘ -lajikkeelta, minullakin on niitä ja onhan ne upeita vaikka olenkin vannonut että en punaisia kukkia istuta kun haluan vaan pastellia, mutta eiköhän tumma viininpunainen ole aina paikallaan. :D Ihana untuvapöksy siellä taas liihottelee. Mahtaa olla tyytyväinen kun mamma nikkaroi uuden raapimapuun ihan häntä varten. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nehän itivät vallan mainiosti, jos olisin saanut pidettyä jokaisen hengissä ja kasvattanut erikseen, olisi minulla varmaan 50 ritarinkannusta nyt kukkimassa! Istutin niitä tuppaan lopulta kahteen paikkaan ja tämä yksi on hyvin runsas. Ihanasti siinä on sekä tummempaa että vaaleampaa sineä.
      Kyllä nyt viininpunaista täytyy puutarhassa olla :-D

      Delete
  9. Ransulla näyttää olevan arvoisensa nukkumapaikka, hyvä ja paksu tyyny karvapeffan alla <3
    Minulla kukkii marhanlilja jonka ostin taimipäiviltä keväällä, pitääkin kuvata se. Tummanpunainen marhanlilja on upea!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo tyyny on ihan herneprinsessa-osastoa :-D
      Odotan innolla, miltä marhanliljasi näyttää. Nuo ovat aivan ihania, ruman väristä marhanliljaa ei taida olla olemassakaan.

      Delete
  10. On kyllä komeat pöksyt :) Voin kuvitella, miten ne hulmuavat kesätuulessa...

    ReplyDelete
  11. Kesä kukkeimmillaan ja ihan kohta alkaa syyspuolen perennatkin jo kukkimaan, Ransu vaan on niin ihana ettei sanat riitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon on tulossa kukkaan, mukavaa. Onneksi saimme kunnon sateenkin nyt, muuten puutarha olisi alkanut pahoin kuivua.

      Delete
  12. ihana Ransu, kiitos esittelyistä, onneksi ehdit sentään riijuureisullekin välillä. mainion sahapukin teit, ransukin tykkää niin!
    heinäkuu on todella ihanaa kukkaista aikaa, nyt nautitaan:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on ihana kesä ja olemme saaneet viimein sitä sadetta, jota kovasti olen manaillut. Ihanaa.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!