Köynnössuunnitelmia

Kuvia ei tule otettua eikä muutenkaan tunnu olevan mitään uutiskynnyksen ylittävää kerrottavaa. Toisin on huhtikuussa, kun maasta nousee yhtä mittaa piippoja, silloin tekisi mieli kirjoittaa uutisia monta kertaa päivässä, jos ehtisi! Ai että. Ajatus huhtikuusta kutkuttaa niin!

Lupailin kertoa köynnössuunnitelmista. Ei niissä nyt hirveästi kerrottavaa ole. Istutan köynnöksiä. Tien vierustan risuaita kaipaa silloin tällöin uusia rankoja, mutta on tuossa ajatus pensasaidastakin. Taimista vain moni kuolee joko talven vähälumiseen ankaruuteen tai kesän kuivuuteen.
Paikka on paahteinen ja hyvin kuiva: tien vieressä on syvä oja. Pyökit eivät valitettavasti tässä ole menestyneet, vaikka kosteammassa paikassa porskuttavat. Tylppöorapihlaja näyttää sen sijaan olevan hyvin kuivuudenkestävä. Niiden piiskataimia ei vielä kuvasta erota, mutta jonakin tulevana vuonna niistä ja muutamasta muusta lajista pitäisi syntyä kapea punottu aita, jollaisia näkyy laidunten ympärillä Englannissa.
Lisäksi tuossa kasvaa jokunen köynnöskuusama, jotka olisivat ihania, mutta peurat kaluavat ne jatkuvasti alle polvenkorkuisiksi. Niistä ei oikein aidan peitettä kasva. Nyt istutin kokeeksi amurinviinin, jota ystävä suositteli sen hienon syysvärin takia. Sen pitäisi olla hyvin kuivuutta kestävä.

Ransu esittelee. Oikealla on tulevaa preeriapuutarhaa, josta tästä päästä on vasta raivattu vaahteranvesat.

Tässäpä periaatteessa mainio aitakasvi peurojen esteeksi, jos tätä vain pystyy pitämään kurissa. Orjanruusu kasvaa täällä luonnostaan siellä sun täällä ja annan sen rehottaa paikoissa, joissa ruusuun pystyy pitämään parin metrin hajuraon. Sen pitkät lonkerot kasvavat jopa nelimetrisiksi ja piikeissä on koukku – ne tarttuvat ikävästi vaatteisiin ja kivuliaasti ihoon.
Mutta jos tätä pystyisi nahkarukkasten kanssa punomaan osaksi aitaa, ja sivuille päin kasvavat versot jotenkin karsimaan... siinä pitää olla nopea, sillä kuvastakin näkyy vihreän vuosiverson kasvuvauhti.
Ehkäpä siirrän jokusen siementaimen aidan juurelle.

Pensasaita muuttaa viereisen istutusalueen (kuten tämän Rohan-puutarhan tiensuuntaisen penkin) olosuhteita varjoisammiksi, sillä etelä on suunnilleen tuolla tien suunnassa. Mutta koska aitataimien kasvuvauhti ei päätä huimaa, ryhdyn muutoksiin vasta hamassa tulevaisuudessa. Toiveissa jo siintää ihana esikkopuutarha, jossa esikot saavat nauttia varjosta ja entisen perunamaan hyvästä mullasta.

Iso verkkoaita on ruma mutta välttämätön. Tässä kohdassa kulki aiemmin varsinainen peurapolku suoraan pihalleni. Nyt olen istuttanut aidan tyvelle lukuisia kärhöjä, sillä tässä piisaa kosteutta. Pyökin aitataimistakin on suurin osa lähtenyt kasvuun, niitä jopa näkyy kuvassa vihreinä aivan aidan vieressä.
Kun puusta kasvatetaan aitaa, leikataan sen latva vasta, kun puu on saavuttanut halutun korkeuden. Pensaiden kanssahan toimitaan toisin, eli latvan leikkaaminen aloitetaan jo pienenä, jotta aidasta tulee tuuhea.
Aidanne muuten tarkoittaa vapaasti kasvavaa pensas- tai puuriviä eli sellaista, jota ei leikata lainkaan. Sitä termiä käytetään jatkuvasti väärin. Puhutaan jopa leikatusta aidanteesta. Mur! (Kielipoliisin purkaus).

Lähes viimeisin aitaamatta oleva kohta on muotopuutarhan kohdalla. Tähän tulee samanlaista risuaitaa kuin muuallakin, aitaverkko on käytetty loppuun enkä taida viitsiä hankkia uutta vain parinkymmenen metrin tähden.

Siinä on risumateriaalia kasana. Lähdenkin tästä lyömään tolpanjalkoja maahan ennen kuin se jäätyy. Kuvassa pitkään loppukesällä ja alkusyksynä kukkinut 'Hagley Hybrid' -loistokärhö, yksi parhaista.
Mukavaa viikonloppua!


Amurinviini – Vitis amurensis
Loistokärhö – Isokukkaiset kärhöt: Clematis Jackmanii-, Lanuginosa- ja Patens-Ryhmät
Orjanruusu – Rosa dumalis
Pyökki – Fagus sylvatica
Tylppöorapihlaja – Crataegus monogyna