Otos tämän hetken lemppareista: täpläpunalatva 'Atropurpureum' ja siniheinä.
Tall and Handsome
Here is my favourite selection of plants for boggy areas: bonesets, ornamental grasses and some tall flowers for the bank by the bog.
Raitamarskiheinää hehkutan varmaan joka vuosi tähän aikaan. Se on myöhäinen nousemaan maasta, ja joka kevät mietinkin, onko se kuollut. Sitten se alkaa kohota ja kasvaa, kasvattaen sirosti kaareutuvat kaislansa parin metrin korkeuteen.
Tästä kohdasta pihaltani on vaikea ottaa hyvää kuvaa, kun kaikki näyttää epämääräiseltä. Kostean paikan kasvit ovat kuitenkin viimein alkaneet rehevöityä, pitkään pieninä pysyneet kilpirikon taimetkin ovat alkaneet tehdä suurempia lehtiä. Japaninlehtikuusi kohoaa vieressä, ja raitamarskiheinän kauniit lehdet kurottautuvat puun alimpia oksia kohti.
Suuri surku on se, että kuningassaniainen näyttää menehtyneen viime talven aikana. Se oli huonossa paikassa, jossa juuristo pyrki joka talvi nousemaan maasta, kun lunta ei ollut, mutta märkä maa jäätyi. Täytyy hankkia uusi taimi ja istuttaa se hieman paremmin.
Kallionauhus on pysytellyt pienenä vuodesta toiseen, mutta nyt, kun siirsin kookkaaksi kasvaneen kaunokurjenmiekan pois tämän kyljestä, on nauhus hieman reipastunut. Tämäkin on todella kaunis väri japaninlehtikuusen sinertävänvihreiden oksien katveessa. Taustalla tässä ja edellisessä kuvassa näkyy palmusaraa, joka on upea kostean paikan heinä, mutta se leviää tolkuttomasti. Toisaalta se myös valtaa kätevästi tilaa – tässä oli niin vahva nokkos- ja ohdakekasvusto, että tiheäkasvuisia levittäytyjiä tarvitaan.
Mutapuutarhan mutalammessa kasvaa kirjosorsimoa, sekin on kova leviämään. Toisaalta se on oikein kaunis raidallinen pöheikkö. Tämän raidat ovat kermanvaaleita. kun ne raitamarskiheinällä ovat selvästi keltaisia. Musti esittelee.
Kirjosorsimo toimii kauniina tukena sen päälle kaatuneille jaloängelmän kukkavarsille. Tämä suloinen kerrottu on 'Hewitt's Double'.
Tässä kuvaa vähän kauempaa, vaikka voimakkaassa auringossa ei mikään näytä oikein miltään, ja mesiangervojen lehdet ovat menneet ruman ruskeiksi kuivan kesän aikana. Ransu halusi haastaa Mustin leikkiin mutapuutarhan toiselta rannalta, mutta ei tainnut tällä kertaa onnistua.
Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi
Kallionauhus – Ligularia dentata
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
Palmusara – Carex muskingumensis
Raitamarskiheinä – Spartina pectinata 'Aureomarginata'
Siniheinä – Molinia caerulea
Täpläpunalatva – Eupatorium maculatum
Wednesday, 31 August 2016
Korkeat ja komeat kosteikkokasvit
Tunnisteet:
eupatorium
,
glyceria
,
kosteikkopuutarha
,
larix
,
ligularia
,
mutapuutarha
,
spartina
,
thalictrum
Monday, 29 August 2016
Elokuun kalenteripoika
Samettiturkkinen sankarini Musti.
August Calendar Boy
Musti, my hero! Water rats tremble with fear.
Mäiskis, kuuluu, kun vesirotta mätkähtää verannan lattialle. Lankkupihvi.
Kun asiaankuuluvat kehut on vastaanotettu, pihvi syödään.
Harvemmin Musti tuo saaliita sisälle. Viime yönä se toi myyrän sänkyni alle, mutta se oli minun syyni, kun avasin oven eteiseen juuri silloin, kun Musti oli tullut kissanluukusta sinne myyrä suussaan. Totta kai se jatkoi matkaansa makuuhuoneeseen, kun ovi kerran avattiin.
Kyllä sekin myyrä sitten ulos lensi, ja Musti meni vapaaehtoisesti perässä.
Tämä kalenteripoika on raavaista metsämies-tyypeistä pitäville tytöille. Runopoikien ystäville tulee ehkä sopivaa materiaalia ensi kuussa. Tai sitten ei.
Tein tärkeän havainnon, joka vei normaalisti tähän aikaan iskevän talventuloahdistuksen tehokkaasti pois. Enää seitsemän kuukautta, niin kevät on käsillä ja uusi talonmaalauskausi alkaa!
Tunnisteet:
erythronium
,
kalenteri
,
musti
Saturday, 27 August 2016
Taimi-iloa
Naapurini kävi laivarannassa ja toi sieltä mukanaan minulle tulleen paketin. Voi, mikä ilo! Blogin vakiolukija oli lukenut taannoisen harmitukseni vaaleanpunakukkaisen tähkäverbenan kanssa. Hän oli sitten käynyt Paratiisin taimitarhalla ja ostanut minulle taimen! Lisäksi hän lähetti jakopalan puutarhansa "elleninneilikasta" eli Särkän perennataimistolta hankitusta sulkaneilikan tapaisesta. Sehän on aivan ihana harvinaisuus!
En vielä ehtinyt istuttaa taimia, tässä mallailen taimen sointuisuutta uuden jalohortensian kanssa, jota en myöskään ole ehtinyt istuttaa, kun flunssa vei monta päivää. Tämä taimiyllätys ilahdutti minut ihan kyyneliin. Miten joku voikin olla näin ajattelevainen. Voi kiitos Päivi, tuotat nimesi mukaisesti iloa!
Kasvit ovat hyvässä kunnossa, vaikka olivat paketissa yli 10 päivää. Tänne on hieman hankala postin kulku, sillä periaatteessa paketit pitäisi käydä itse hakemassa Nauvon postista, mutta sinne on kahden tunnin laivamatka. Jos tietää, että paketti on tulossa, tai kun saapumisilmoitus on tullut kotisaareen, voi Nauvon postiin soittaa ja he laittavat paketin seuraavan päivän laivaan. Itse kun käyn hakemassa postit kotirannasta vain kerran tai kaksi viikossa, saattaa paketti seistä Nauvossa kauankin. Ja nyt tuli vielä flunssa pitämään minut vuoteessa päiväkausia. Onneksi on naapurit!
Saaristossa asumisen hankaluuksia tämä. Aiemmin, kun postin jakoi lähimmän saaremme postifröökynä, lähetti hän minulle tulevat paketit vain suoraan tänne ilman, että tarvitsi veivata ensin saapumislappuja saarten välillä pari päivää. Periaatteessa se oli Postin sääntöjen vastaista, vaikka olin tehnyt hänelle valtakirjan. Täällä saaristossa on kuitenkin tyypillistä, että ihmiset toimivat oman järkensä mukaan sen sijaan, että noudatettaisiin jotakin ohjekirjaa. Kunnoitettavaa ja välttämätöntäkin, sillä harvaan asutulla seudulla ja hankalien matkojen päässä ei voi muuten edes pärjätä, väitän. Tarvitaan koko yhteisön luovaa ja käytännönläheistä ajattelua, ja sitä arvostan suuresti täällä asuessani.
Periaatteessa ei kai Nauvostakaan ehkä saisi lähettää pakettia pelkän puhelun perusteella, mutta niin vain sikäläisen postin ihanat tytöt tekevät. Ja kaipa he tuntevat minut jo äänestä, sen verran usein siellä asioin.
Tässä on aiemmin hankkimani perusvioletti tähkäverbena, ihana tämäkin. Ja erinomainen perhoskasvi! Onnistuin nappaamaan kuvan ohdakeperhosen kanssa – hieman harvinaisempi laji, sillä vaikka niitäkin täällä on, osuu kameran linssiin useimmin kuitenkin nokkos-, neito- tai kaaliperhonen. Sitruunaperhosiakin on, mutta en ole onnistunut saamaan yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa niistä. Suruvaipan näen aniharvoin, ja silloin yritän juosta kameran kanssa perässä, mutta sinnikkäästä paparazzitoiminnasta huolimatta minulla on siitäkin varmaan vain joku kaukaa otettu kuva.
Tämäkin ystävältä saatu kasvi ilahduttaa: kaunis valkokukkainen maljaköynnös. Hän vain oli ostanut niin monta, että päätti lahjoittaa minulle yhden. Ihanaa!
Lisäksi minulla on ystävä, joka sai kuningasidean: mennään käymään Prismassa. Riippumatot olivat - 70 % alennuksessa, ja minultahan on puuttunut riippumatto sekä tästä muotopuutarhan kulmalta että venevajasta jo pari vuotta. Sepäs sattui! Huomenna istutan ihanat uudet kasvit muotopuutarhaan ja sitten asetun mattoon nautiskelemaan elämästä ja ystävistä, lähellä ja kaukana. Ystävä voi näköjään olla sellainenkin ihminen, jota ei ole edes tavannut!
Tänään jo testilojuin maton, kun tuuli hieman hellitti iltaa kohden. Tällainen kokokankainen suo paremman tuulensuojan kuin edellinen verkkomatto. Siihen meinasi jäätyä kesähelteelläkin.
Kesäisen aurinkoista ja tyyntyvää sunnuntaita!
Maljaköynnös – Mandevilla
Tähkäverbena – Verbena hastata

huonekasvit
,
puutarhamyymälä
,
saaristo
,
verbena
Thursday, 25 August 2016
Pinball Wizard
Usean kaupungin taimistot kattavalla kaupunkireissullani (en jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä kurvata taimistolle) ehdin poiketa myös Kauppilaan Turussa ennen lossille huristelua. Sieltä löytyi kukkanen, jota olen miettinyt jo jonkin aikaa... ja siinä tapauksessa kukkanen päätyy poikkeuksetta ostoskärryyni. Kyseessä oli tällä kertaa tummakurjenpolvi 'Lavender Pinwheel', ja koska Kauppilalla oli näistä kolmen kappaleen tarjous, niin kolmin kappalein tätä sitten mukaani lähti.
Vanhan kansan viisaus: Miksi ostaa yksi, kun voit ostaa kolme. Nyt vain odottelen, että tämä(kin) siementää ja täyttää maan.
Lavender Happiness (and The Who Stuck Song Syndrome)
Last week I found a geranium I had been thinking about for some while. That means it has been on my shopping list, and that means I don't walk past it when I see it.
One of the plants was still in bloom and I had to get it to admire its subtly coloured flower. Buying plants in bloom also means that you are sure to get the cultivar you're after and not some other that had a misplaced label. This is the lovely 'Lavender Pinwheel', which instantly became 'Pinball Wizard'. Don't ask me why, it just happened.
Puutarhasta löytyi vielä kukkiva perus-tummakurjenpolvi, joten kukkien sävyeroa voi hyvin vertailla. Laventelihyrrä on todellakin violetinsävyinen. Siispä täydellinen muotopuutarhaani, niin kuin olin ajatellutkin.
Muotopuutarhassa vallitsee edelleen hempeä meininki. Anskin blogin arvonnassa voittamistani kiinanasterin siemenistä tuli todellakin kukkia, vaikka kylvin ne kovin myöhään! En tiedä edes, miksi en voinut laittaa näitä multaan jo keväällä. Onneksi nämä tajusivat, että kukkia on paras pukata nyt eikä joulukuussa. Ne kiinanasterit, joita muistelen joskus nähneeni, ovat olleet noin metrisiä, mutta täällä kaikki kasvit taitavat jäädä lyhyemmiksi tuulisten ja kuivien kesien takia.
Taustalla on Ransunhäntäkukka eli komealuppio.
Ransusta puheen ollen – olen huomannut, että se käy ottamassa mirrinminttu-henkosia päivittäin! Aiemmin en ollut tällaista pannut merkille, mutta ehkä puska oli liian pieni.
Namps.
Makoisaa viikonloppua kaikille!
Tämän jutun nimi tulee muuten siitä, että Lavender Pinwheelejä istuttaessani soi päässä The Whon biisi Pinball Wizard. Eipä sillä, että vappuhyrrillä olisi mitään tekemistä flipperivelhojen kanssa. Ja taas se alkoi soida. Onneksi on paljon huonompiakin korvamatoja!
Komealuppio, kuvan laji – Sanguisorba hakusanensis var. japonica
Mirrinminttu – Nepeta ✕ faassenii
Tummakurjenpolvi – Geranium phaeum
Tunnisteet:
blogit
,
geranium
,
nepeta
,
ransu
,
sanguisorba
Friday, 19 August 2016
Vaihtelevaa
Onpa mukavat puutarhailusäät! Sadevesien keruutynnyrit ovat täpötäynnä, sillä viikon aikana oli satanut ainakin 15 mm. Välillä paistaa kauniisti aurinko.
All weathers in a day
It's raining, shining and blowing. The weather keeps changing every ten minutes. One does not get bored.
Seuraavassa hetkessä alkaa sataa, vaikka aurinko paistaa vielä. On hyvä istuttaa, vaikka maa ei edelleenkään ole märkää syvältä, mutta sitä pystyy jo kaivamaan. Taimille riittää runsaasti kasteluvettä tynnyreistä.
Pisarat kaunistavat kasvit. Pelargoni 'Raspberry Ripple'.
Sitten tuulee. Tähkäverbenan suloiset kukat ovat vaikeita kuvattavia tuulessa, mutta täällä ainaisten puuskien saarella on jo onneksi ehtinyt perehtyä tuulessa kuvaamisen tekniikoihin.
'Hewitt's Double' -jaloängelmä oli kasvanut hölmön korkeaksi ja on nyt laonnut viereisen mutapuutarhan kirjosorsimokasvustoon. Pikkuruiset kerrotut ängelmänkukat ovat söpöintä mitä voi kuvitella, rakastan tätä niin ja olen iloinen, että tämä talvehti! Ehti jo aiheuttaa sydämentykytyksiä, kun lähti niin myöhään kasvuun.
Tuuli painaa saunan nurkalla kasvavan tarhaviinikärhön kukkia sivuun tuestaan. Nyt alkaa selvitä, että tämä on tosiaan varmaankin 'Purpurea Plena Elegans' eikä 'Avant Garde', jollaisena tämän ostin. Ja toisaalla puolestaan 'Purpurea Plena Elegansina' ostamani onkin kai 'Avant Garde' tai jokin hyvin sen tapainen. Tässä on tummempi viininpunainen sävy ja kerrotummat kukat. Aivan ihana kukka, mutta tämä on juuri se, jonka haluaisin kasvavan yhdessä aronian kanssa, sen mustat marjat ja nämä kukat keskustelisivat niin mehukkaasti!
Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Kas, ostin sen uuden 'Purpurea Plena Elegansin' ja nyt täytyy vain perehtyä aronian lisäämiseen. Onneksi istutuskausi on parhaimmillaan.
Jaloängelmä – Thalictrum delavayi
Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'
'Raspberry Ripple' on munankuoripelargoni, Pelargonium Zonale-Ryhmä
Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

clematis
,
glyceria
,
pelargonium
,
thalictrum
,
verbena
Wednesday, 17 August 2016
Kotiinpaluun kukat
Laiva karahti kotisaaren rantaan illalla, onneksi ei niin myöhään kuitenkaan, ettei olisi puutarhaa nähnyt. Samettihortensian kukinto on alkanut avautua. Tämä on tämän vuoden ainokainen kukinto, joka kiitollisena vastaanotetaan.
Koska rakastan noita pitsiliinamallisia hortensiankukintoja, on kaupungista mukana tulleessa taimikuormassa myös sellaiset omaava jalohortensia. Tässä oli varmaan taimilappu vaihtunut, nimenä oli Endless Summer -hortensioihin kuuluva Bella Anna, mutta tämän kukinnot eivät ole sitä. Voisi olla Twist-n-Shout eli 'PIIHM-I'. Oli alessa, ja suuri osa taimista oli jo vailla lappuja. Joka tapauksessa kaunis! Ostin tällaisen alesta jo viime vuonna, mutta se nääntyi kuivaan alkusyksyyn eikä enää vironnut.
Ja koska alkukesällä istutettu syysesikko kuoli myös heti alkuunsa, hankin nyt niitä oikein kaksin kappalein. Se on tuo ihana sininen pallokukinto vasemmalla. Puutarhassa pitäisi oikeasti olla kosteampi pienilmasto, että nämä viihtyisivät. Mutta kunhan nyt pysyisivät hengissä. Edes jouluun.
Puutarhakierros illan hämyssä jatkuu. Joku on käynyt syömässä kerrotun idänkurjenpolven kukat, se oli tulossa uudestaan kukkaan. Voi harmi. Mutta tätä ei onneksi ole syöty. En vain edelleenkään tiedä, mikä tämä on. Peräisin talvisesta perennaseoskylvöstä, kuten taustalla häämöttävä punakukkainen siankärsämökin.
Mikähän tämä olisi? Joku Coreopsis ehkä? Lehdet ovat aika kapeat ja liuskoittuneet kolmeen osaan. Mikähän Coreopsis taas olikaan... kaunosilmä. Olisko sitä, ehkä isokaunosilmä? Tämä tuli Chiltern Seedsiltä, ja ainoa yksinkertaiskukkainen tämän värinen, jota heillä nyt on valikoimissa, on lajiketta 'Mayfield Giant'. Täytynee mittailla kukkien kokoa, kun niitä avautuu enemmän.
Mukavan värinen kukka joka tapauksessa, eikä minulla mitään kaunosilmää entuudestaan ollutkaan. Yritykset istuttaa syyskaunosilmää ovat aina johtaneet siihen, ettei kasvi seuraavana vuonna nouse maasta. Saa nähdä, miten tämän kanssa käy.
Isokaunosilmä – Coreposis grandiflora
Jalohortensia – Hydrangea Macrophylla-Ryhmä
Samettihortensia – Hydrangea aspera ssp. sargentiana
Syysesikko – Primula capitata ssp. mooreana
TallennaTallenna
Monday, 15 August 2016
Kärhöropleemi
Saunan kulmalla varjossa kasvava tarhaviinikärhö 'Avant Garde' on tulossa kukkaan. Oikeastaan... tämän kukat muistuttavat oudosti 'Purpurea Plena Elegansia'...
Tässä on 'Pupurea Plena Elegansina' ostettu tarhaviinikärhö, jonka kukat oikeastaan näyttävät siltä miltä 'Avant Garden' kukkien tulisi näyttää.
Hmm! Asiaa täytyy tutkia vielä, kun 'Avant Garden' kukat avautuvat enemmän.
Ihania nämä kasvipulmat, kun ne ovat niin huolettomia verrattuna elämän ja maailman todellisiin ropleemeihin.
Tässä kuvassa näkyy sauna vasemmalla, seinää vasten nojaavien tikkaiden luona näkyy 'Avant Garden' versoja. Köynnös on kasvanut niin korkeaksi ja sen kukat ovat niin lähellä seinää, että säästynevät tänä vuonna peuran hampailta.
Otin muuten tämän kuvan, kun yllättäen tuli virkistävä sade. Harvinainen sääilmiö piti yrittää tallentaa, mutta ei se kuvassa oikein näy.
Sateen huomaa parhaiten siitä, että kissoille tulee kiire sisään.
Kuistin katoksen alla on hyvä pitää sadetta. Mutta miksi mamma jäi sateeseen seisomaan eikä tule rapsuttamaan ja lohduttamaan pientä kastunutta manulia?
Kuistilla kasvaa pagodikärhö, joka on muodostanut oikean viidakon.
Zoomaus sateeseen.
Zoomaus manuliin.
Lopuksi teen tunnustuksen. Koska halvalla löysin, ostin varmuuden vuoksi vielä yhden kärhön, jonka pitäisi olla 'Purpurea Plena Elegans'. Se löytyi tällä kertaa Prismasta.
Pagodikärhö – Clematis chiisanensis
Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä
Saturday, 13 August 2016
Syötävää
Mustin nimikkolilja 'Black Beauty' avasi kaksi ensimmäistä kukkaansa... ja sitten ne sekä loput nuput syötiin. Onneksi ehdin ottaa pari kuvaa...
'Black Beauty' on kivan värinen keltakaunokin kyljessä.
Tässä tilanne peuran ruokailun jälkeen, liljan vartta näkyy oikealla.
Onneksi keltakaunokkia ei syödä! Mettä ja siitepölyä vain kerätään. Kimalainen hassulla hapsukukalla.
Onneksi myös tämä lemppariyhdistelmä jätetään rauhaan: siniheinä ja täpläpunalatva 'Atropurpureum'.
Musti ei niin liljastaan välitä. Sille tärkeämpiä ovat muun muassa rastaanpoikaset. Katsoin keittiön ikkunasta, kun yksi poikanen kylpi Mustin juomalammessa.
Mmmmm, makuvettä!
Juomista puheen ollen, nettikaupassani Elsan lempituolissa on nyt uutuuksia! Maahan työnnettävä viinipullo- & lasiteline, esimerkiksi. Tervetuloa ostoksille! Elsan lempituoli löytyy täältä: KLIK.
'Black Beauty' on risteymälilja ja kuuluu kaiketi idänliljoihin, Lilium Orient-Ryhmä
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Siniheinä – Molinia caerulea
Täpläpunalatva – Eupatorium maculatum
Tunnisteet:
centaurea
,
elsan lempituoli
,
eupatorium
,
lilium
,
molinia
,
musti
Wednesday, 10 August 2016
Päivän ruusut
Ta-daa! Melkein en pysty puhumaan mitään. Sanattomaksi vetää. Niin ihana tämä on. 'William Shakespeare 2000' (tyhmää kun pitää olla tuo vuosiluku perässä, muuten nimi olisi täydellinen). Istutin tämän viime syksynä. Hankin Tuusulan Kodin Terrasta noin vitosella syyskuun harmaudessa. Täytyisiköhän ajella tästä Tuusulaan, jos sieltä löytyisi lisää moisia herkkuja...
Olen heikkona englantilaisiin David Austinin ruusuihin. Nämä ovat uusia lajikkeita, joissa on vanhanaikainen kukan muoto ja jonkin verran tuoksuakin, ainakin jos vertaa moniin muihin nykyruusuihin. Täydellisiä siis. Ai niin, ja kukinta on jatkuvaa eli jatkuu niin kauan kunnes syys saa tai peura syö.
Muutama viikko sitten Shakespearen vieressä kukki 'The Prince', joka on hyvin samanlainen tämän kanssa. Oikeastaan lähes identtinen. Mutta se ei haittaa mitään, kun kukka on näin taivaallisen ihana!
In love with David Austin
Need I say more...
Shakespearen ja prinssin vieressä on niiden sävyyn täydellisesti sointuva väriminttu 'The Kardinal', edelleen kukassa. Pallerolaukat ovat ohikukkineet kartion muotoisiksi.
Samassa penkissä, Rohanissa, kukkii meksikonhanhikki, taustalla punaperuukkipensas, joka toivottavasti kasvaa kokoa.
Yksi tummakurjenpolvi jaksaa vielä kukkia. Ehkäpä nämä kannattaisi latvoa ekan kukinnan jälkeen. Tämän seurana kukkii helminukkajäkkärä.
Tämä ei mitenkään kuulu Rohanin värimaailmaan, mutta en vain raaski kitkeä kurkkuyrttejä.. ne ovat niin suloisia. Siirtää näitä kyllä voisi.
Oranssissa penkissä kukkii 'L. D. Braithwaite'. Se ei valitettavasti soinnu oikein tännekään... joutuu raukka taas muuttamaan. Muutti viime syksynä muotopuutarhasta oranssiin penkkiin, tänä syksynä taas jonnekin muualle. Mutta ruusut ovat hyviä muuttajia. Joku saattaa muistaa apteekkarinruusuni, joka on muuttanut synnyinkodistaan ensin Etelä-Englantiin, sitten Ranskaan, sitten Suomeen ja täälläkin se on jo toisessa osoitteessaan, ja hyvin menee.
Täyteläiset keltaiset kuuluvat oranssiin penkkiin, mutta keltaisen ja punaisen liitto vain sattuu minua silmään. Auts.
Päivänsilmä 'Asahi' tässä, joka pääsee oikeuksiinsa vasta ruusun häivyttyä takavasemmalle. Anteeksi vain, ruusu.
Shokkipinkki harmaakäenkukka sen sijaan sopii oransseihin ja keltaisiin hyvin. Kuvassa taustalla on japaninvaahtera 'Enkan'.
Ja sitten on lempparivärini oranssin kanssa, sininen. Ruiskaunokki. Kuvassa näkyy myös ojakellukkaa siemenkylvöksestä, joka näyttää epäilyttävästi samanlaiselta kuin luonnon ojakellukka, vain matalampaa! Ehkäpä siitä tulee kerrottukukkainen vaikkapa ensi vuonna?
Kirsikkana kakun päällä vanha tuttu, monen suosikki (kommenttien perusteella): 'The Pilgrim'.
David Austin -ruusut kuuluvat puistoruusuihin, Rosa Puistoruusu-Ryhmä
Harmaakäenkukka – Lychnis coronaria
Helminukkajäkkärä – Anaphalis margaritacea
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Kurkkuyrtti – Borago officinalis
Meksikonhanhikki – Potentilla thurberi
Ojakellukka – Achillea ptarmica
Pallerolaukka – Allium sphaerocephalon
Punaperuukkipensas – Cotinus coggygria f. purpureus
Päivänsilmä – Heliopsis helianthoides
Ruiskaunokki – Centaurea cyanus
Tummakurjenpolvi – Geranium phaeum
Väriminttu – Monarda
Tunnisteet:
geranium
,
lychnis
,
monarda
,
pensaat
,
potentilla
,
rosa
,
yksivuotiset
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)