Wednesday 26 March 2014

Mustin touhuja ja päivän kurjenmiekka

Menimme Mustin kanssa pienelle lenkille katsomaan merihanhia (taas). Mustilla oli asiaa. Musti on aika kova naukumaan kun olemme ulkona, mutta viime aikoina se on suorastaan purnannut, kun olen poistunut tontilta.

Ihan selvää purnausasiaa! Ja kuuluvaa sellaista vieläpä.

Jotain jännittävää on selvästi ilmassa, en vain tiedä mitä. Mustin häntä meni pörröön kylänraitilla.

Selkäkarvat pörrööntyivät myös. Vai olisiko kyseessä vain kevätinnostus?

Aamulla kevätkurjenmiekka, jonka epäilin olevan 'Halkis', näytti tältä.

Illansuussa se oli jo auki. Mutta eihän tämä olekaan 'Halkis'! Sillä olisivat musteensiniset terälehtien kärjet. Tämä on ihan tavallinen kevätkurjenmiekka. Nämä ovat kyllä kaikki ihan yhtä ihania, mutta nyt mietin, missä 'Halkisit' ovat. Aika suuri osa nousseista versoista on syöty, joten niistä on vaikea sanoa.

Eilen auennutta kurjenmiekkaa ei ole syöty, tänään se kylpi auringonkilossa.

Pantterin kellahdus.

Äskeinen rentous oli silmänlumetta!

Päivän päätteeksi Musti ehti muilta töiltään esittelemään muutamia kukkanuppuja. TAAS sillä on jotain roskia selässä!

Ensimmäinen idänsinililja on jo pitkällä, otin tämän kuvan toissapäivänä. Luulen, että ensimmäinen kukka avautuu huomenna!
Tämä on tullut salamatkustajana lapsuudenkotini pihalta, rusopäivänliljan (kuvassa myös sen lehtiä) juurenpalan mukana.

Pikkusinililja 'Roseat' ovat myös hyvässä jamassa. Näitä vaikuttaa olevan tänä vuonna ihan hirmuisesti, ovat siis lisääntyneet käsittämätöntä tahtia, kun istutin näitä vasta toissa syksynä. Tosin taisin silloin ostaa kaikki neljä pussia, mitä taimimyymälässä oli jäljellä...

Ensimmäinen helmililjan kukintokin jo nostaa päätään. Ei voi valittaa, mahtavaa on! Kyllä tämä on ihmisen parasta aikaa. En kai vain ole joskus ennenkin sanonut näin?
Oikein iloista ja aurinkoista jatkoa viikkoonne!

There are promising buds in the garden. And Musti loves it too!

Helmililja – Muscari
Idänsinililja – Scilla siberica
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Pikkusinililja – Scilla bifolia

31 comments :

  1. Jee, tänään ei tartte kiroilla, kun nuppuja ei ole syöty!
    Liikuttavan söpö tuo nupullinen kevätkurjenmiekka, roskien läpi on pikkuinen puskenut itsensä valoon.

    Mustilla ja Onnilla tuntuu olevan samat harrastukset, tänään Onni kieriskeli roskaisella nurmikolla, kun kuvasin Ruusaa. Onni halusi huomiota, pääsi hänkin kuvaan kaikkine roskineen.
    Onni käy myös komentelemassa minua. Kuuluvalla äänellä. Toiset kissat taas eivät komentele yhtään.
    Voi vitsi, sulla on siellä jo vaikka mitä nuppuja tulossa, täällä ei näy vieläkään melkein mitään :(

    ReplyDelete
  2. Sä oot Saila niin vallaton kun tuolla tavoin omalta reviiriltä karkaat. Kyllä siinä pitää sitten isännän komentoja käyttää. Eikä näytä olevan kuvista päätellen enää edes pelkkää jupinaa!

    ReplyDelete
  3. Pelottavan näköinen pantteri noissa ensimmäisissä kuvissa. Pelottaa pois kaikki, jotka rohkenevat syödä kasveja ilman lupaa.

    Sinulla tosiaan on kevät pidemmällä. Scillasi kirii omani ohitse.

    ReplyDelete
  4. Suvikummun Marja; Ei ole viime yönä ilmeisesti syöty! Todella monissa kukissa näkyy, että lehtiä on napsittu verson nousemisvaiheessa, tuossa helmililjassakin se näkyy. Onneksi aika moni kasvi kukkii vasta reilusti sen jälkeen! Ja toivon, että kavereille alkavat maistua metsän antimet eikä tarvitse enää pihalle tulla. Ihme, ettei teillä ole nuppuja, kun asutte ihan kivenheiton päässä! Olisiko se tontin varjoisuus, kun sanot, että olette metsän keskellä, minulla on kovin aurinkoinen tontti.
    Onpa Onnilla ja Mustilla samanlaiset harrastukset! Tai siis työt, anteeksi.

    Mamma N; Ei ole jupinaa, vaan sellaista ujellusta, joka kuuluu kilometrin päähän!

    Vaalean vihreää; Tuo yksi sinililja tuli ihan puun takaa! Tai siis päivänliljan. Yhtäkkiä se vain oli siinä, ja seuraavaksi alkaa kukka aueta. Aurinkoinen sää varmaan vaikuttanut, ja se on aika kivasti tuulensuojassakin kuistin kupeessa.

    ReplyDelete
  5. Kylläpä siellä on kevät edennyt hienosti! :) Minä vasta odottelen koska lumikellot jaksaisivat avata pienet nuppunsa.

    Voi Musti-pantterilla on asiaa! Jotain outoa kevätvibaa on varmaan liikkeellä. Meidän Mimmapa taisi hurmata ikkunalasin takaa yhden raidallisen kollin. Näin tapauksen, Mimma ryntää rappukäytävään, kohta kuuluu epämääräistä kollilaulua ja ulko-ovessa sellainen herukatin tuoksu että huhhuh. Sitruunamehut taas kehiin...

    ReplyDelete
  6. Meijän Putte pörhistelee kans pihalla, oikeestaan koko ajan jos oon ittekki pihalla. Oon miättiny miks.
    Sullahan on kohta kesä siälä. :-)

    ReplyDelete
  7. Ihania nuo kukat, täällä on aika kovia yöpakkasia, saa pelätä että kaikki alut menee pakkasen suuhun. Nyt kun puuttuu se lumen suoja pakkasta vastaan.

    ReplyDelete
  8. Ihania keväisiä kuvia! :)

    Kissan innostus pörhistyneine häntineen on hauskaa katsottavaa - Kolloonkiin iski juuri sellainen innostus ja kissa ryntäili.edestakaisin. ;)

    ReplyDelete
  9. Kyllä tuo kurjenmiekka on kaunis, tuota aikaista pitääkin hommata, niin saa ihailla näistä kaunottarista jo keväästä alkaen.

    ReplyDelete
  10. Nyt on kissoilla sellaista kevään iloa..kieriskellään ja saadaa säntäyskohtauksia. Jopa vanharouva Minttukin kirmasi ison männyn latvaan! Vaan olipa vaikeuksia päästä alas. Kaikkea ihanuuksia sulla sieltä ilmaantuu!
    Tuli tässä mieleeni että oletko kokeillut asettaa tontin reunamalle haapojen oksia jos peuroille maistuisi ne. Laitoin meille (veljeni vinkistä) ja toistaiseksi ei mitään ole syöty. oksia on kyllä kaluttu.

    ReplyDelete
  11. Meilläkin ollaan oltu ihan täpinöissä keväästä ja pörhistelty menemään. Luulen että Mustilla oli kevätpörhö!

    ReplyDelete
  12. Näin kevätkurjenmiekkoja purkissa kukkakaupassa, en ole niitä ennen livenä nähnytkään. Aivan mielettömän suloisia! Viihtyisivätköhän ne meilläkin? (Ja kasvilista senkun kasvaa...) Niiden tunkeminen maasta ulos on vaan niin paljon tyydyttävämpää kuin sisälle hyödetyt kaltaisensa.

    Meillä ei vielä näy muuta kuin vihreää, mutta kyllä se siitä. Pitää joka päivä käydä nuuskimassa pihan kasvit ;) Kissat seurana tietysti, Eemeli ja Olli metelöimässä ja antamassa omia mielipiteitään pihan hoidosta, Sonja ottaa senkin rennommin.

    Rapsutukset kevätpörhölle :)

    ReplyDelete
  13. Tuo kevätkurjenmiekka on niiiin kaunis, kuten musta Mustikin ;) Meillä ei ole ihan noin pitkällä vielä. Virvaliljat ovat auenneet :)

    ReplyDelete
  14. Olen NIIN samaa mieltä tämän ajan parhaudesta. Kerrassan kutkuttavaa aikaa! Vaikka täällä saakin vielä odotella suurinta kasvua, vain pieniä alkuja on vasta nähtävissä.

    Voi kun tietäis, mitä Musti kertoo ja miksi pörhistää karvojaan. Ainakin se tuntuu nauttivan keväästä, se ei jäänyt epäselväksi : )

    ReplyDelete
  15. Musti pitää vahtia, ettet karkaa liian kauaksi ihanasta kevätpuutarhastasi :) Niin paljon jo nuppuja ja kukkiakin! Tänään on kyllä ihan pakko ehtiä poikkeamaan kotimatkalla porukoilla tsekkaamassa pihapiiri!

    ReplyDelete
  16. Nerokin pörhistyy aina kun lekille lähtiessä kuljemme polkua pellon yli. Se on minusta jokin aukean paikan ongelma, kissa ehkä pelkää hyökkäystä yläilmoista. Joskus se on murissut pellon yllä kaarteleville haukoille. Meillä asuu myös kalasääksiä. Voi miten paljon kukkijoita sinulla jo on. Kylmät yöt pitävät tällä kasvua vielä kurissa.

    ReplyDelete
  17. Sanooko pörröpoika ulkona "VÄÄ! VÄÄ!" niin kuin herra päätoimittaja? Näyttää ihan siltä :-D

    ReplyDelete
  18. Linda; Toivottavasti pian! Vaikka kylmä pohjoistuuli ehkä pitää niitä vielä kiinni.
    Mimma ja kolli ♥ Selvästi ehtivät jo sopia treffit!

    Maija; Ilmeisesti kevätpörhötystä sielläkin ilmassa.

    Mummeli; Täytyy toivoa, että kovia pakkasia ei tule.

    Sirpa ja Kollo; Kollo sai keväthepulin :-)

    Kosotäti; Kannattaa hommata! Kuiva, aurinkoinen paikka niille. Aikaisimpia ovat kevät- ja jääkurjenmiekka ja risteymälaji 'Katharine Hodgkin'.

    Taina T; Voi Mintun säntäystä :-D
    Täytyy kokeilla noita haavan oksia.

    Myrsky ja Minna; Kiitos diagnoosista :-D

    Piia Anneli; Pienet kurjenmiekat viihtyvät kuivassa ja oikein aurinkoisessa paikassa. Totta on, että avomaasta talven jälkeen puskevat kukat ovat oikeita ihmeitä, ehkä siksi en minäkään niin perusta purkkikukista ja leikkokukista, niissä ei ole ollenkaan sitä samaa fiilistä.

    Tylsä Mörökölli; Oi! Virvalilja on minulla vasta hankintalistalla, se on niin ihana! Sun lähettämät Eucomis ja Galtonia ovat molemmat alkaneet pykätä versoa, ovat siis viettäneet talven ruukuissa sisällä :-)

    Inka; Tämä on ihan kuin lapsena jouluna, juuri se hetki kun siirrytään VIIMEINKIN ruokapöydästä olohuoneeseen kuusen ja lahjojen äärelle!

    Tiina; Käy ehdottomasti katsomassa! Nyt kun on niin tyyntäkin, niin teilläkin on varmasti todella lämmintä.

    Cheri; Nero on sellainen ulkoilmaelämän asiantuntija :-) Täytyy alkaa tarkkailla Mustia ja aukeita paikkoja.

    Zepa; Tuo on oikeastaan sellainen MJOUUUNNGGGGGGG, MJOURRRRNNNGGGG!!!!!
    Todella kuuluva ja kantava mouruaminen. Musti harrastaa sitä joskus, mutta en yhtään tiedä miksi!

    ReplyDelete
  19. Kylläpä tuntuu siltä, kuin asuisit tyystin etelässä, niin edellä kukkasi on meikäläisen puutarhaan verrattuna. Ihanasti nuo sipulikukat ponnistavat mullasta esiin. On tämä vaan niin hienoa aikaa!!!
    Juuso ei komentele ulkona, mutta sisällä sitäkin enemmän. Erityisesti se komentaa minua nukkumaan. Kulkee perässäni naukuen ja juoksee edelläni makkariin. Jos en heti huomaa, perässäkulkeminen ja komentelu jatkuu. Myös pihahiekassa pyöriminen näyttää olevan suorastaan nautinnollista. Sen selkä onkin joka päivä täynnä kaikenlaista roskaa, eikä se oikein tykkää, kun ovella ravistelen päällimmäisiä pois.

    ReplyDelete
  20. Mustilla on keväthömppä !
    Söpöjä on kevätkasvit ja onneksi kaikkia ei ole vemmelsääret popsineet.
    Nytkin on niin lämmin päivä. Mun on otettava rauhallisesti, maanantaina sain hoitoa jo pitkään oireelleeseen polveen ja koukistaminen ei oikein onnistu. Tosin tiistaina oli ihan pakko, kun pystyi jo varaamaan koko jalan päälle, käydä leikkaamassa loput perennat pois. Ja miäs jo huomautteli että pian et kävele ollenkaan...uskotaan sitte !
    Mukavaa loppuviikkoa ♡

    ReplyDelete
  21. Minä tiedän, mitä Musti pörhöilee siellä! Sielläkin vaanii jossain piilossa semmoinen hirviö, mikä meillä kävi! :)

    ReplyDelete
  22. Ihanaa kun on talossa mies joka saa suustaan (kuonostaan) selkeän komennon! Tietysti kisu pitää huolen ettei rajoja ylitellä ihan miten vaan, joten kaima, pysyhän reviirillä. Kissa on viisas kyllä ja hyvin ymmärtäväinen!

    Ajattelin tässä, kun on sellaisia liiketunnistinlamppuja olemassa niin onkohan liiketunnistinämyreitä olemassa, ajattelin vaan että kun ne pedot tulevat herkuttelemaan kukillasi niin liikkeestä alkaisi joku ääni (joka tietysti olisi vaihdettava, jokin koiran, leijonan, norsun... tms ääni) joka olisi aika pelottava, ja johon ei tomera emäntä kuitenkaan heräisi ja joka pelottaisi vieraat pihasta kukkia syömästä...? tässä olisi insinööreille kehityksen ja vauraan tulevaisuuden lupaava suunnitteluaihe..!

    terveisin
    Saila kivipellosta

    ReplyDelete
  23. Ihanat kevätkurjenmiekat! Minulla ei olekaan noita, täytyy katsoa ensi syksynä. Katselin pari päivää sitten että pientä sinistä työntyy maasta ja ensimmäiset helmililjat ovat tulossa. Meilläkin on ollut öisin aika kylmää. Harmi kun tämä päivätyö häiritsee puutarhatyötä, paras aika päivästä menee sisällä istuessa. Tänään kyllä käyn tarkistamassa kaikki nurkat puutarhassa!

    ReplyDelete
  24. Between; Tänään tuntuikin siltä kuin olisin etelänmatkalla, kun sudin maalia navetan eteläseinään ja siinä ei tuullut yhtään. Takki päällä tuli ihan kuuma, ja ilman takkiakin tuli ihan kuuma! Huh, siis niin ihanaa!
    Voi nukkumaan komentelevaa Juusoa :-)

    Keena ja Pojat; Ransulla on tällä hetkellä hömppä, kun yritän opiskella lintujen ääniä cd:ltä! Se on ihan tikkana, muuttui siis itsekin linnuksi ;-) Ja yrittää selvittää, missä nämä kaikki tiput oikein ovat!
    Pikaista paranemista polvelle!

    Mama; Heh, ties vaikka olisikin!

    Saila kivipellosta; Tuohan on loistoidea! Pitäisi van varoittaa naapureita, kun asun tässä keskellä kylää - ettei ala tulla sydäreitä!

    TuulaJ; Toivottavasti siellä on tapahtunut kaikkea mukavaa!

    ReplyDelete
  25. Kyllä kissankin pitää ilmaista itteensä, ei pidä jättää sisuksiin ääntä hautumaan :) Miä juttelin kerran pihalla äiskän kanssa niin isoon ääneen jotta naapuri tuli kattoon onko miulla joku hätä. Outo naapuri.

    ReplyDelete
  26. Musti on kanssasi täysin samaa mieltä!

    ReplyDelete
  27. Mielettömän ihania iiriksiä ja Musti ♥.

    ReplyDelete
  28. Musti on mielettömän ihana. Ja onhan nuo iiriksetkin, totta ;-)

    ReplyDelete
  29. Musti on kyllä ihan taatusti saariston komein isäntäpantteri!

    ReplyDelete
  30. MuSti! Ehkä haistoiT ketun? Joskus meiTsi näkee mörköjä, joiTa muTsi ei näe. Silloin vaaNin "tyhjää", mutta vaIN muTsin mielestä. Mä tiedän kyllä, että sieLLÄ ON joTain!!!! IHANAA KUN ON KEVÄT!

    ReplyDelete
  31. Henna, Friede ja Figo; Kiitos, Musti on samaa mieltä! Ja minä myös, tietenkin.

    Kalle; Vastaan Mustin puolesta, sillä hän on taas ulkona partioimassa reviirillään. Ihan selvästi on jotain siellä. Ja teillä koirilla ja kissoilla on niin paljon meitä ihmisiä tarkempi hajuaistikin, tiedätte kaikenlaista mistä meillä ei ole aavistusta.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!