Wednesday 1 August 2012

Sukujuurilla

Kävimme äitini ja siskoni perheen kanssa Lahdessa. Äiti vietti kaikki lapsuuden kesät Enonsaaressa siitä asti kun syntyi 1930-luvun alussa vuoteen 1951, jolloin huvila myytiin Lahden kaupungille. Siitä lähtien paikka on ollut virkistysaluetta. Huvilassa toimii kahvila.

Today we went to Lahti with my mother and sister's family. This was the summer residence of my mother's grandparents. It was sold to the municipality in the 1950's and now there is a cafe.

Tämän kesän ajan huvilassa on valokuvanäyttely, jonka äitini, tätini ja heidän vanhin serkkunsa keräsivät kukin albumeistaan. He kirjoittivat myös muistoja, vanhimmat vuodelta 1925, jolloin huvilan osti äitini äidinisä:

"Talvella 1924-25 Aaretti Kakola oli syömässä Lahden Seurahuoneella. Siellä liikemies Kniesev kertoi hänelle lähtevänsä pois Suomesta. Kaikki muu omaisuus oli myyty, vain hänen rakennuttamansa huvila oli jäljellä. Ilmeisesti hinta oli edullinen, koska isoisä näkemättä osti Siestan. Kotiin tultuaan hän kehotti tyttäriään: "Hiihtäkää katsomaan minkä ostin". Tyttäret tekivät niin, olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja niin kesäkuun alussa vuonna 1925 muutettiin kesäksi Enonsaareen."



Muodikas peilien avulla otettu muotokuva Aaretti Kakolasta 1920-luvulla.

A fashionable portrait of my mother's grandfather with mirrors in 1920's.

Kuvassa vastasyntynyt äitini Elsa-äitinsä sylissä. Flora-mummu on ylärivissä toinen oikealta.

"Flora-mummu oli matriarkka, joka piti yllä kuria ja järjestystä. Hän oli huvilan rouva, pääemäntä. Mummu oli tarkka ja järjestelmällinen ihminen. Lapset saivat mennä ulos ja sisään vain keittiön ovesta ja pääsivät vain kerran viikossa saliin sukat jalassa kuuntelemaan radiosta Markus-sedän lastenohjelmaa. 
Lasten piti aina pyyhkiä jalat ruohoon ennen keittiön kautta sisään menoa. Mummu piti myös huolta, etteivät lapset saaneet kulkea koristeellisesti kuvioharavoidulla hiekkatiellä, vaan heidän piti mennä nurmikkoa ja pensaita myöten, jotka pistelivät ja ruoho kutitti paljaiden varpaiden alla. Puutarhamansikoita ei myöskään saanut luvatta ottaa mummun mansikkapenkistä."

Äitini ja hänen vanhin serkkunsa muistavat yhden kerran, kun jopa arvokas Flora-mummu kulki pitkin nurmikkoa soratien reunalla. Se oli silloin, kun käytävät oli juuri haravoitu Messilän kartanon rouvan ja hänen ystävättärensä, joka oli englantilainen lady, vierailua varten.

"Laiturilta johtavan hiekkakäytävän läheisyyteen istutettiin puita ja pensaita. Kummallakin puolella oli tuoksuvia jasmiinipensaita ja muhkeita punakukkaisia pioneja. Hiekkakäytävää reunustivat sireenit, juhannusruusu, kuusamat sekä pari kirsikka- ja luumupuuta. Keskellä käytävän leveää osaa oli isoäidin vaalima pyöreä kukkapenkki ruusuineen, myöhemmin tiikerinliljoja ja unikkoja."

Saareen muutettiin koko kesäksi kesäkuun ensimmäisenä päivänä:

"Muuttokuorman mukana tuotiin hyvin säilyvät elintarvikkeet (jauhot, kahvi, sokeri, makaronit jne.). Talon alla oli kellari, johon oli talvella tuotu jäitä. Siellä pidettiin juustot, makkarat, munat ja savukinkku. Maito saatiin omista lehmistä. Isoisä osti kesäksi yhden tai kaksi lehmää, jotka kuljetettiin saareen höyrylaivan kannella.
Isoisän kuoleman jälkeen luovuttiin lehmien pidosta. Maito haettiin sen jälkeen Messilän kartanosta. Kaupunkikäynneillä ostettiin vähemmän säilyviä tuotteita kuten lihaa ja makkaroita. Mutta jäätelöä me lapset emme saaneet koko kesänä!"

Näin muistelee äitini Brita-serkku, joka syntyi 1923. Ja vielä:

"En muista, että kukaan olisi maannut rantahiekalla aurinkoa ottamassa. Uimassa kyllä käytiin. Jopa Flora-mummu kävi hellepäivinä polskuttelemassa matalassa vedessä pukeutuneena mustaan pitkähihaiseen ja -lahkeiseen villauimapukuun."

Huvilassa on useita jugendaikaisia kakluuneja. Äidilläni on kerrottavaa jokaisesta valokuvasta. Yhteiseen historiikkiin äitini on kirjoittanut näin:

"Äkkiarvaamatta Enonsaarenkin elämään tuli dramaattinen muutos. Syttyi sota ja kaikki muuttui. Upseeri-isät joutuivat rintamalle ja heidän perheensä viettivät joitakin kesiä heidän kanssaan rajaseudun tuntumaan rakennetuissa armeijan parakkikylissä."

Äitini isä sekä molempien hänen tätiensä miehet olivat upseereja.

"Ilmapiiri oli vakava ja arki työlästä. Ei ollut kotiapulaisia eikä lehmiä ja ruokaa oli niukalti. Lapset osallistuivat moneen työntekoon, kuten lattioiden pesuun ja pihatöihin ja saivat palkkioksi pieniä taskurahoja.
Hoidin Raimo- ja Kimmo -serkkujen kanssa tiskauksen vuorotellen pesu-, kuivaus- ja kattilanpesuvuoroissa. Keksimme huuhdella astiat järvessä siten, että heittelimme aterimia veteen niin, että ne jäisivät pystyyn pohjahiekkaan. Lautasiakin heiteltiin. Tähän työtapaan tuli ehdoton kielto, kun kaikkea ei tahtonut pohjasta löytyä."

"Kaikesta oli puutetta. Naisten iltaisin tekemät käsityöt eivät enää olleet taidokkaita koruompeleita ja pitsejä, vaan äitien vanhoista paremmista mekoista suunniteltiin niin äideille kuin tyttärillekin arkipukuja. Vanhoja ja kuluneita villaneuleita purettiin ja paremmista kohdista saadusta langasta kudottiin villatakkeja, pienten lasten nuttuja ja lapasia."

"Masennukselle emme kuitenkaan antaneet sijaa. Isoäidillä oli pitkä historiallinen perspektiivi; kaikenlaisia aikoja on aina ollut, huonojakin usein, mutta pitää vain yrittää eteenpäin ja joskus taas aika muuttuu vähän paremmaksi. Hän innostui siitä, kun isäni Osmo oli hankkinut veivattavan gramofoonin. Floora-mummu sanoi, että nythän pannaan tanssiksi."

Kolme sukupolvea tutkimassa valokuvia, tosin nuorin polvi on enemmän kiinnostunut jäätelövitriinin sisällöstä.

Yksi hauskimmista äitini sodanajan muistoista on, kun hänen isänsä Osmo tuli sodasta lomalle kotiin ja löysi vanhimman tyttärensä eli äitini kuuraamasta lattioita. Silloin upseeri-isä meni ja otti vaimonsa vanhimman sisaren puhutteluun, sillä juuri tämä oli pyytänyt tyttöä pesemään lattiat.
"Minun tyttäreni ei tarvitse pestä lattioita", Osmo sanoi. "Kasvatan hänestä Suomen presidenttiä!"

Äitini isä olikin aikamoinen feministi. Hän sai lopulta neljä tytärtä ja kahdeksan tyttärentytärtä ja oli asiaintilaan varsin tyytyväinen. Tytöissä on enemmän poweria, hän tuumasi.
Eikä tainnut olla kovin väärässäkään.

Nykyään tässä on rantapallokenttä, mutta äitini lapsuudessa tässä tasaisessa paikassa pelattiin krokettia.

"Osmo hankki meille krokettipelin ja kesän mestaruudesta käytiin ankaria kamppailuja. Sadepäivinä luettiin ja pelattiin pelejä, mm. skruuvia. Lauantaina saatiin posti kaupungista, viikon lehdet ja kirjeet. Lauantai oli myös saunapäivä."

Näissä saattoi olla tuttuja asioita monelle, mutta myös hassuja ja vieraita.

Äitini äidinisän suku on Kärkölästä kotoisin. Vuonna 1951 oli kesäpaikan sukupolvenvaihdoksen aika, kun Enonsaaren huvila myytiin. Äitini vanhemmat Osmo ja Elsa ostivat puolestaan kesähuvilan Helsingistä. Siellä vietin omat lapsuuden kesäni serkkukatraan kanssa omia kepposia keksien.

Tässä linkki Enonsaaren sivuille.

44 comments :

  1. Todella mukava kirjoitus. Kiitos.

    ReplyDelete
  2. Ihana muistelu vanhasta huvilasta. Voi kun tuo paikka olisi lähempänä heti olisi kyllä kesän käyntikohteena, niin elävän kuvan siitä annoit! Kiitos kivasta kerronnasta ja ihanista kuvista!

    ReplyDelete
  3. Ihana huvila sekä kaunis lapsuuden muisto on äidilläsi ja hänen sisarella. Sieltähän ne Sailan geenit ovat peräisin, Power naisten geenit:)

    ReplyDelete
  4. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Minun on neljän tytön sisarusparven toiseksi nuorimpana ja kahden tytön äitinä helppo yhtyä tuohon, että tytöissä on poweria!

    ReplyDelete
  5. Saila, kiitos. Olisin jaksanut lukea vielä paljon enemmänkin. Upeita muistoja, upea paikka.

    ReplyDelete
  6. Ai hurja! Tytöissä on poweria:)

    Varsin tutunoloisia kuvia, veljeni perheineen teki viime viikolla Enonsaareen kesäretken. On se minunkin siellä lähdettävä käymään.

    ReplyDelete
  7. Kaunis huvila ja ihania muistoja :) Mielenkiintoista kerta kaikkiaan!

    ReplyDelete
  8. Mielenkiintoinen katsaus menneeseen aikaan. Erityisesti mieleen jäi topakka Floora.

    ReplyDelete
  9. Tuosta oli just juttu meidän lehdessä. Varmaan äidistäsi oli kaihoisa käydä siellä.

    ReplyDelete
  10. Voi mikä postaus, Saila! Itkettää ja naurattaa, vaikka en tunne ainoatakaan noista ihmisistä. Hyvä että tiedot ja muistot ja rakennus on säilyneet.

    ReplyDelete
  11. Kiitos kertomuksesta. Näitä muistoja on syytä vaalia.

    ReplyDelete
  12. Ihanaa kerrontaa, kiitos! Nauroin vedet silmissä tuota lattiankuurauskommenttia. "Kasvatan hänestä Suomen presidenttiä!" .D Ei sen enempää eikä vähempää. Tuollaisia koko suvun kesähuviloita, jonne muutettaisiin koko kesäksi, ei taida olla enää kellään.

    ReplyDelete
  13. Ihana kertomus ja aivan ihana tuo kartano.

    ReplyDelete
  14. Hienoa, että äitisi, tätisi ja serkkunsa ovat keränneet näyttelyn huvilan ja teidän suvun historiasta. Miten helposti perheiden ja paikkojen historia painuu unholaan ja vanhat valokuvat jäävät albumeihin kaappien kätköihin. Niin monta hauskaa, mielenkiintoista ja surullistakin tarinaa, elettyä elämää katoaa, jos kukaan ei niitä kerro ja kirjoita.

    Huvila näyttää todella hienolta ja ajatuskin, että kaikki pakattiin ja lähdettiin viettämään kesää maalle perheen ja suvun voimin tuollaiseen paikkaan saa olon onnelliseksi.

    ReplyDelete
  15. Anonyymi; Kiitos kommentistasi!

    Mummeli; Niin, paikassa ei oikein ole sellaista persoonaa enää, istutuksia tai kalustusta ei ole juuri lainkaan jäljellä. Kuvat ja huvilassa esillä oleva historiikki toivottavasti tuovat vähän näkökulmaa siihen, millaista elämä oli siellä.

    Maiju; Juu, minua ei tosiaan ole kasvatettu niin, että jotakin asiaa ei voisi tehdä siksi että on nainen. Pikemminkin päin vastoin: naiset ovat usein pystyvämpiä ja taidokkaampia kuin miehet, vaikka nämä kuvittelevat asian olevan toisin päin ;-)

    Auli; Teidän sisarkatras minulle tulikin tuossa kirjoittaessa mieleen.

    Susanna; Onneksi muistot kirjoitettiin nyt muistiin, minullakin on oma kopio tallessa.

    Myrsky; Hieno paikka ja ihana uimaranta! Heitin talviturkin.

    Kartanonrouva Elise; Kiitos!

    Vilma; Ne olivat toisia aikoja, varsinkin ennen sotaa, suorastaan toinen maailma.

    Amalia; Äitini ei ole sentimentaalinen tyyppi, hän oli innoissaan kun pääsi pitkästä aikaa käymään Enonsaaressa ja näkemään näyttelyn. "Ensi kesänä uudestaan", hän sanoi :-)

    Zepa; On hyvä!

    Katja; Kiitos. Niin on. Olisi hyvä jos kaikissa perheissä kokoonnuttaisiin joskus yhteen ja päätettäisiin pistää muistoja kansien väliin.

    Tiina; Ei kai. Meillä oli, se myytiin reilu kymmenen vuotta sitten. Kun olin lapsi, pakattiin kaikki kimpsut, kampsut, pelargonit, isovanhemmat, tädit ja serkut pakettiautoon kesäkuun ensimmäinen päivä ja suunnattiin Itä-Helsinkiin kesäksi.

    Pirkko; Kiitos. Niin on. (Vaikka ei se ole kartano, huvila vain).

    ReplyDelete
  16. Maria; Äidillä on sieltä tosiaankin hyviä muistoja, vaikka suruakin on tietysti: esimerkiksi Olli-serkku, joka ei koskaan palannut rintamalta. Mutta lapsuudet kesät saavat tietyn kultareunan kun on tuollainen kesähuvila, hiekkaranta, mummun säännöt ja serkusten kanssa keksityt kepposet :-)

    ReplyDelete
  17. Olipa kiinnostavaa historiaa.
    Niin hyvät kuvat. Todella arvokasta.
    Olisi ihan hauska käydä katsomassa näyttelyä, mutta emme enään tänäkesänä tule suomeen. Vahinko.
    Lahti on minulle tuttua kun siellä asustaa kaksi siskoani. joka kesä käymme siellä.

    Kävimme myös heidän veneellä jossain saaressakin aikoinaan, mutta en muista missä.

    Kiitos tästä mielenkiintoisesta postauksesta.

    ReplyDelete
  18. Sylvi, On todellakin kiinnostavaa. Minun sukupolveni muistaa äitiemme kertomia juttuja pätkittäin sieltä täältä, mutta esimerkiksi kymmenen vuotta vanhemman Brita-serkun muistelot toivat ihan uuden ulottuvuuden tuon huvilan elämään.
    Enonsaaressa pääsee käymään joka kesä, sinne kulkee vesibussi Lahden matkustajasatamasta. Ehkä joku noista valokuvista saattaa jäädäkin huvilaan pysyvästi, ei sitä tiedä.

    ReplyDelete
  19. Hauska tarina. Mutsi luki ääneen melkein loppuun asti eli siihen asti kun pakollinen kyljenkääntö toi unen karvaluomen alle. Hieno kesäpaikka ja varmaan mummosta oli kiva muistella lapsuutta. Terkkuja pojille, HAU!

    ReplyDelete
  20. VAU! Upea paikka ja upeita kuvia ja hienosti esitelty paikkaa ja historiaa!

    ReplyDelete
  21. No onpa upea paikka! On hienoa tuntea historiaansa. Sillä on myös suuri merkitys koko ihmisen minäkuvalle;)

    ReplyDelete
  22. Oi!
    Liikutuin kitjoituksesta ja kuvista.
    On onnellista tietää taustastaan!
    Mahtava äiti sinulla ja isoisä! :)

    Saila presidentiksi.


    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  23. Vanhat valokuvat on niin kauniita! Minun lapsuuden kodistanikin löytyy laatikollinen vanhoja kuvia(sellaisia pieniä pahvisia kortteja) mutta suvun vanhukset ovat jo pois nukkuneet eikä kukaan tiedä keitä kuvissa on:( On tosi arvokasta työtä pitää yllä perimätietoa ja nimenomaan kirjata muistoja muistelmiin tuleville sukupolville! T.Minna

    ReplyDelete
  24. Sulo; Siskonikin luki äidin, tätien ja heidän serkkunsa kertomaa iltasaduksi lapsilleen. Näitä huvitti erityisesti ajatus lehmän ottamisesta ja alkoivat jo ehdotella, että entä jos omalle pihalle...

    Viivi; Kiitos, oli kiva käydä tuolla katsomassa ja kuulemassa äidin muisteluja paikan päällä.

    Hyvä Mieli; Niin varmaan on, kyllä sillä on merkitystä.

    Leena ja Pojat; Vai presidentiksi :-D

    Minna; Kommenttisi oli taas mennyt roskaposteihin, mutta klikkaan niitä sieltä sinnikkäästi takaisin, ehkä bloggeri joku päivä oppii. Se on totta, että joidenkin kuvien kohdalla on kysymysmerkkejä. Pitää kysyä niistä vanhoilta sukulaisilta niin kauan kuin heitä on! Minullakin on jokunen sellainen kuva, varsinkin isäni suvusta. Ehkä sinunkin kuvamysteerit joku päivä selviävät, jos jollakulla olisi albumissa samoista henkilöistä vielä kuvia.

    ReplyDelete
  25. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi ja vanhojen kuvien sanomasta.
    Arvokkaita tietoja lapsuudesta ja omasta perimästä.
    Hieno huvila ja sen kiehtova historiikki.

    ReplyDelete
  26. Vau mitä historiaa! Enonsaaressa olen käynyt elämässni kerran ja huvila on vaikuttava rakennus vielä tänäkin päivänä, onneksi on säästynyt.

    Minun lapsuuteen kuului kesät mummon luona äitini syntymäkodissa. Mummo ja vaari muuttivat sinne keväällä ja syksyllä takaksin kaupunkikotiin. Talo vain ei ollut huvila vaan Savon korvessa sijaitseva hirsisökki ilman tieyhteyttä ja sähköä. Oli ne silti vaan upeita kesiä!

    ReplyDelete
  27. Ida; Kiitos itsellesi lukemisesta!

    Katja; Mietinkin joskus sitä, että asustelet siellä aika lailla äidinäitini suvun maisemissa, tai en tiedä kuinka lähellä tai kaukana mutta kuitenkin. Äitini isän suku on puolestaan pääosin Asikkalasta, kaukana ei ole sekään.
    Lapsuutesi kesät Savossa on varmasti olleet ihania, täynnä muistoja nekin. Ei tuolla Enonsaaressakaan ollut sähköä, tekstissä mainittu radio oli kidekone. Omalla lapsuuden kesähuvilalla, siis sillä jonka isovanhempani ostivat 50-luvulla, oli sähköt mutta ei juoksevaa vettä (eikä varmaan ole vieläkään, tosin paikka ei enää ole suvussa). Veden haimme soutuveneellä vastarannan kaivosta. Tuollaiset asiat kuuluvat kesään. Ei sitä työnä ajatellut, vaan seikkailuna, keksimme serkkujen kanssa kaikenlaista niillä soutumatkoilla.

    ReplyDelete
  28. Mahtavaa historian havinaa. Kyllä on hienoa, että suvussasi on arvostettu naisia. Tytöissä ON poweria!

    ReplyDelete
  29. Olipa kaunis ja mielenkiintoinen tarina sukusi historiasta ja naisista. Kiitos!

    ReplyDelete
  30. ...voi mikä kirjoitus/ajatusvirhe..;)
    No vaikka Saila sinäkin presidentiksi:D
    piti kirjoittamani Ransu presidentiksi ! ( vaikka postauksessasi ei puhuttu sanaakaan kissoista...tällä kertaa..)

    Hö.

    t.Leena ja Pojkarna

    ReplyDelete
  31. Upea kartano, ihanat tarinat.

    Mukavaa elokuuta Sinulle!

    ReplyDelete
  32. Voi miten kiinnostava kertomus. Minusta on hurjan hienoa, jos oma historia on tavalla tai toisella elävä edelleen, itselläni kun tuollaisia ei ole: muistot ovat muutamassa kerrostalossa synnyinkaupunkini keskustassa. Ei kovin romanttista :-D

    Upea päivä teillä on varmasti ollut. Kiitos, että jaoit sitä kanssamme.

    ReplyDelete
  33. Omenaminttu; Niin on :-)

    Päivi; Kiitos itsellesi kun luit!

    Leena & The Boys; Ajatus tuli kuitenkin telepaattisesti läpi sillä meinasin näin vastata sinulle: Ransu presidentiksi! Sitten ajattelin, että äh, eihän Ransua nyt ihan joka asiaan tarvitse tunkea :-DDD
    (vaikka hän itse tekeekin itsensä tykö ihan joka puuhaan)

    Multasormi; Kiitos samoin!

    Intopii; Juu, meillä on äitini puolella sukua ollut aina paljon tarinointia. Meillekin, jotka emme Enonsaaressa kasvaneet, ovat monet asiat sieltä tuttuja melkein kuin omasta lapsuudesta. Vaikka niitä samoja kertomuksia on saanut kuulla lähes kyllästymiseen asti, on siinä tietty rikkaus. Etäisemmäksikin jääneet sukulaiset ovat tutumpia, ja edesmenneistäkin jotakin tiedossa.
    Tuollainen paikka vielä pistää tarinoihin kultaiset raamit.

    ReplyDelete
  34. Upea paikka ja ihania kertomuksia,
    Osmo on ollut tosi poikkeusyksilö tuohon aikaan radikaaleine mielipiteineen... siis todella edellä aikasansa. Mutta, ah, niin oikeassa!

    ReplyDelete
  35. Noita kertomuksia on niin kiva kuulla itsekin, ja erityisen mukavaa että te ihan "vieraatkin" ihmiset näistä pidätte!
    Osmo oli aikamoinen, monipuolinen persoona - toisaalta pilkuntarkka tykistömatematiikan opettaja ja toisaalta mielikuvituksellinen sadunkertoja, joka keksi itse joka ilta uuden iltasadun lapsenlapsilleen, jonka saimme kuulla silloisen kesähuvilan lasihuoneessa. Taisi tosiaan olla ajatuksissaan aikaansa edellä. Nykypäivänä jää helposti huomaamatta tuon lausahduksen todella radikaali luonne.

    ReplyDelete
  36. Kiitos ihanasta kertomuksesta ja kuvista! Vanhat paikat heräävät ihan eri tavalla eroon kun saa kuulla niiden historiasta ja varsinkin entisistä asukkaista :)

    ReplyDelete
  37. Elina, samaa mieltä. Kun tuoltakin on puutarha hävinnyt (paitsi muutama marjapuska) ja vanhat kalusteet poissa, tiloja on muutettukin, niin vaikka onkin hieno paikka on sen persoonaa tavallaan osa kadonnut. Muutama kävijä kommentoikin, että onpas kiva valokuvanäyttely!

    ReplyDelete
  38. Minulla on hyllyssä Johanna ja Juha Tanskan kirja Minä talossa - talo minussa, jota aloin lukemaan eräänä iltana. Kirjan tekstit sopivat jotenkin näihin kuviisi ja tekstiisi. Jos kirja ei ole tuttu, suosittelen, jos vain viittaukset Raamattuun eivät haittaa.

    ReplyDelete
  39. Kiitos kirjavinkistä! Ei ole lainkaan tuttu entuudestaan. Tietenkään viittaukset Raamattuun eivät haittaa, sekin olisi itse asiassa hyvä ja sivistävää lukea uudestaan :-)

    ReplyDelete
  40. Heh, korjaan vielä että kirjan nimi meneekin toisinpäin, Talo minussa, minä talossa :)

    ReplyDelete
  41. Tuo Marian mainitsema kirja on HYVÄ!
    Ja vaikka siinä on viittauksia Raamattuun sekään ei useimpaa varmaan haittaa.. siinä on hienoa kerrontaa.
    Ajattelen, että ken tuon kirjan luettavakseen valitsee on yhteydessä johonkin korkeimpaan voimaan..on se sitten Jumala tai mikä vaan.

    Telepatiaa :D !

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  42. Maria; Selvä, kiitos, etsin jostain kirjan joskus käsiini!

    Leena & Karvapehvat; Kiitos sinullekin tiedosta, kirja alkaa kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän...

    ReplyDelete
  43. Ihana sukutarina ja upea huvila!

    ReplyDelete
  44. Kiitos Tuire! On aika mahtavaa, että tuolla voi mennä käymään ja samalla kuulla äitini lapsuudenmuisteloita sekä niitä juttuja, joita hänen Brita-serkkunsakin muistaa 1920-luvun puolelta!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!