Monday 16 April 2012

Tukholman puutarhamessut, Nordiska Trädgårdar

Viikonloppu sujui niin hyvin kuin puutarhaihmiseltä voi sujua. Kävin puutarhamessuilla Tukholmassa rakkaan puutarhahullun ystävän kanssa. Kasveihin pimahtanutta ja muutenkin hauskaa matkaseuraa parhaimmillaan!
Vuoden messuteemoina ovat odottamattomat yhdistelmät ja inspiroivat yhteentörmäykset. Tämänvuotinen hallikahvila on sisustettu varsin viljavasti.

Eihän näillä messuilla voi olla innostumatta. Ruotsalainen positiivinen kansanluonne höystettynä kekseliäällä leikkimielellä ja tuloksena on mukavaa ja innostunutta messukansaa sekä kauniita osastoja. Tämä on Skillebyholmin ammattikorkeakoulun toteuttama ideapuutarha. Huomaa puut ja pensaat käsilaukuissa etualalla.

Esikkokasvattaja Ray Molin-Wilkinsonin ideapuutarha: viktoriaaninen esikkoteatteri.

Ray's Perennials jalostaa talvenkestäviä pihaesikoita Ruotsissa, tuloksena muun muassa risteymiä nimeltä 'Greta', 'Barbro' ja 'Bengt'!

Zetas-puutarhamyymälän ideapuutarha on taattua ihku-laatua: tyylikäs terassi, jonka edustalla levittäytyy metsäpuutarha. Sitä koristavat pienet, kaunismuotoiset havupensaat. Perennakasvillisuus koostuu muun muassa kirjopikarililjoista, saniaisista, esikoista, vuokoista ja narsisseista. Huomaa viimeistely: kuivat tammenlehdet peittävät multapinnan.

Fiskarsin osastolla on näin tyylikäs kattaus. Astiat Iittalaa, kalusteet Artekia. Ou jea. Hyvä Suomi!
Kiitos vain ruotsalaiset taas kerran mahtavasta messuelämyksestä ja loistavasta kasvitarjonnasta, siitä kuuluu kiitos myös brittiläisille ja saksalaisille tahoille. Voi koska meilläkin on sellaiset messut, joiden jälkeen kulkee euforiassa monta päivää? Koska meillä myydään japanilaisia sinivuokkolajikkeita ja erikoisempia näsiöitä?

The Stockholm Garden Fair was, as always, inspiring, beautiful and provided many interesting new plants for my garden. I must write a separate post about them.

Kotiinpaluukin on onneksi varsin ihanaa. Loskaisen Tukholman sijasta vastassa oli auringonkilossa kimmeltävä pääkaupunkimme ja kaksi hyrisevää karvaturria. Ransu tarkisti heti siemenperunoiden laadun. Minun täytyy vielä kirjoittaa ostamistani aarteista erikseen.

Mamma, koska me lähdetään kaksistaan jonnekin viettämään laatuaikaa? Vaikka Lofooteille.

Lopuksi todistusaineistoa siitä, että kesä on tullut. Kärpäset lempivät tänään ikkunan ulkopuolella työpöytäni edessä.
Keväistä viikkoa kaikille!

It seems to be summer!

24 comments :

  1. Ransu ja Musti selvästi tarkistavat missä sitä on oltu!!

    ReplyDelete
  2. Hyvä Suomi ja voihan naapurimme messujen upeutta. Mikä viimeistely, esim metsänreunan puutarhassa, huoh. Ja Esikkoteatteri! Noi viljatkin on niin ihkut. Oma Treen messujen postaus (odottaa ajastuksella) on ihan jotain latteeta normityyliä...
    Hyvä, että perunanlaatu on tarkistettua, mun aarre näyttää olevan siellä hyvässä turvassa laukun uumenissa ;)

    ReplyDelete
  3. Piti vielä Ransulle sanoa että Lofootit on kyllä hieno paikka, jos sun mamma ei lähde niin mä voisin lähteä ;)

    ReplyDelete
  4. Piti harjoitella kotopuolen messuilla, miten saisi intohimot ja ahneuden kuriin.
    Ilmapiirin voin vain kuvitella, kun minusta jo Tampereella oli mukavia ja inspiroivia ihmisiä liikkeellä tosi paljon.
    Olisin myös halunnut nähdä keksivätkö ruotsalaiset pihoihinsa kauniimpia ja kekseliäämpiä grillikatoksia ja puutarhakalusteita kuin mitä meillä tarjotaan. Ne saivat taas paljon tilaa ja minusta, kun ne kaikki ovat juuri niin älyttömän rumia.
    Esikkoteatteri oli varsin houkutteleva. Jään odottamaan seuraavaa postausta.

    ReplyDelete
  5. Mahtoi olla puutarhahullulle kaikinpuolin mahtava kokemus. Nyt on Sailalla varmasti pää pyörällä kaikista noista ihanuuksista! Mutta onneksi sinulla on nuo kaksi kissapoikaa ketkä palauttavat innostuneen puutarhurin maan tasalle. Hyvää alkanutta viikkoa!

    ReplyDelete
  6. Odotinkin tätä postausta,kun muistin sun maininneen,että oot menossa Tukholmaan.Voi mitä ihanuuksia siellä on ollut.pitääpä googlettaa tuo esikkoviljelijä,tekis mieli kasvattaa kokoelmaa:)ja Ransu kuono pottupussissa,kunnon puutarhakissa.Leevikin järjestää itsensä aina matkalaukkuihin ja kasseihin,kun tilaisuus tulee.

    ReplyDelete
  7. Maiju; Niin ne tekevät, kaikki pitää tarkastaa :-)

    Pirkko; Siellä se sun pussi näkyy! On tuolla minusta todellakin viimeisteltyä ja kaunista, messuosastojen somistus otetaan tosissaan.

    Rva Pioni; Täysin samaa mieltä kalustemyyjistä! Oli tuollakin hallin perällä kuivikekäymälöitä ja tynnyrisaunoja, mutta niiden alue ei ollut sen suurempi kuin esim. puutarhayhdistysten ja seurojen oma pääty, joka on aina hyvin inspiroiva ja hauska. Sieltä saa niin erikoisia kasveja ettei mistään! Yleisesti ottaen kalustetarjonta on romanttisempaa ja kauniimpaa, esim. Classicumin kasvihuoneosastolla kaunis kasvihuone oli kokonaan sisustettu viihtyisäksi.

    Myrsky; Kotiin on aina ihana tulla, tiedät hyvin kun sulla on sama juttu :-)

    Tiina; Ray sanoi hänellä olevan kolme suomalaista asiakasta. Erittäin miellyttävä vanhanajan herrasmies! Hän keräili auriculoita jo Ruotsiin muuttaessaan ja huomasi, että niiden talvenkestävyys saattoi olla huono. Ei muuta kuin pensseli kauniiseen käteen ja jalostamaan! Siinäpä asennetta. Nettiosoite on www.raysperennials.se

    ReplyDelete
  8. Varmaankin antoisa messuviikonloppu :)
    Kasvit oli laitettu kivasti esille. Ihan tavallinen kasvi kuten pihaesikko tuli hyvin edukseen noin esille laitettuna..On muuten kiva että joku on niihinkin perehtynyt paremmin!
    Muutenkin hauskan näköistä - leikkimieli on aina paikallaan varsinkin kasvien kanssa.

    ReplyDelete
  9. Kyllä tuolla on ihana käydä ja siellä viihtyisi useammankin päivän! Kaikkea ei ehdi nähdäkään, kun mielenkiintoisia osastoja on niin paljon ja ideapuutarhatkin suuria ja runsaita. Sellainen hyväntuulinen olo tuolta tarttuu hihaan, mistä lie johtuu.

    ReplyDelete
  10. Toivottavasti minua ei päästetä ikinä vapaasti moisille kukkafestareille. Vajoaisin vain hurmokseen.

    Muistan jokunen vuosi sitten olleeni suomenhevosten ratsastuskisoissa ja en voinut katsoa, kun ne olivat niin ihania kaikki ja yhyy! Ei olisi kivaa, jos valkotakkinen seurue hakisi minut pois puutarhanäyttelystä. Em. kisoista kotiuduin kyllä omin jaloin ja kotiini ihan. Joskus liiallinen ihanuus voi olla sietämätöntä.

    Sinulla on aina niin ihania kukkatrippejä! =o)

    ReplyDelete
  11. Kivan näköisiä ruukkurivistöjä messuilla. On se kevät, jos kärpäsilläkin on jo kevättä rinnassa!

    ReplyDelete
  12. Hurmaava vastaanotto kotona <3 Metsäpuutarha näytti kovin kutsuvalta ja levolliselta. Pidin siitä.

    ReplyDelete
  13. Caro; No mutta pieni hurmos silloin tällöin on vain hyväksi ;-) Kukkatrippejä tarvitaan!

    Vilma; Tuollaisia esikkoteattereita olen nähnyt Englannissa, mutta oli yllätys tavata sellainen Tukholmassa. Aika ihanaa!

    Désirée; Hyvin tehtyjä näytepuutarhoja on todella kiva katsoa!

    ReplyDelete
  14. Heh! No niinpä oltiin samoilla messuilla, olitko sinäkin lauantaina?
    Ehkä siksi myöskään ei tunnistettu, kun siellä oli muutama muukin ihminen!?
    Kiva lukea toistenkin postauksia, miten eri kantilta jokainen näkee samat messut ;)
    Tosi mukavat messut oli tälläkin kertaa!
    Siemenperunoiden diplomilaaduntarkistaja on varsin söpö ♥

    ReplyDelete
  15. Apua, miten ihania ja herkullisia paloja messuilta! Meillä on myynnissa noita liloja Fiskarseja plus pinkkiä rautaharavaa, pitäisköhän mun... Kun ne on ihan mun väriset. Hihii, mulla on samanlainen matkalaukku kuin sulla! :P

    ReplyDelete
  16. Lauantainapa hyvinkin, samaan aikaan noin 30 000 muunkin kävijän kanssa ;-)
    Ei siellä edes kerinnyt jokaista osastoa tutkia, kun Helsingin-laiva saapuu Tukholmaan vasta klo 9.30 ja messuilta pitää poistua jo iltapäivällä - messuaikaa vain vaivaiset 4-5 tuntia... noilla messuilla saisi kulumaan kaksi päivää. Multakin jäi hankkimatta joitakin ostoksia, kun viime tingassa ei enää ehtinyt palata osastolle. Eli jos törmäsit johonkin puuskuttavaan hätäiseen tyyppiin, se olin minä tai ystäväni.
    Laaduntarkastajalta ei jää mitään huomaamatta ;-)

    ReplyDelete
  17. Tiina, me ollaan matkalaukkusamikset! Ja jos ostat liilan istutuslapion, niin sitten myös lapiosamiset, kun sain sellaisen lehdistöpaketissa tuolta.
    Noille messuille sun on PAKKO mennä jonain vuonna. Hajusuolaa mukaan, siellä on liian ihanaa, meinaa pökertyä!

    ReplyDelete
  18. Messujen anti vaikuttaa kiehtovalta ja runsaalta! Toivottavasti samanlaista saadaan vielä Suomeenkin.

    Pusuja Lofoottienmatkaajalle <3

    ReplyDelete
  19. Oi miten hienon näköistä :)!!

    Ransu matkalaukussa näyttää ihan meidän Veekulta ( Veikkakulta), Ransuun on tullut ison jätkän näköä.

    Saanko kysyä neuvoa....
    ostin pikkujasmikkeen...., koskas voin sen istuttaa maahan ?
    Pitääkö ootella maan lämpeämistä ?

    Ja voi mahdoton miten paljon täällä onkaan niitä moneen kertaan mainitsemiani sipulikukkia!
    Ja voi miten söpö on akileijan alku!

    t.Leena ja Pojat

    ReplyDelete
  20. Hehhee, täältähän sitä sai ihastella messuja uudelleen. Sulla on paljon enemmän valokuvia kuin mulla. Menin tapahtumasta ihan mykäksi ja kuvaamaan kykenemättömäksi. Kamera oli suorastaan häiriöksi; piti vain imeä kaikkea ihanuutta itseensä ja tallentaa asioita vain mielen kovalevylle.

    Ensi vuonna kahdeksi päiväksi, ja pakettiauton kanssa :-D Tai ehkä meidän Ranskis takakontteineen riittäisi.

    ReplyDelete
  21. Ella; Pusut välitetty - poimii karvoja suustaan - toivottavasti saadaan joskus tajunnanräjäyttävät puutarhamessut myös Suomeen!

    Leena ja Pojat; Istuttaisin jasmikkeen itse heti kun siihen saa lapiolla tarpeeksi ison reiän - sittenhän se on sula ainakin siihen syvyyteen asti ;-)

    Intopii; Toisten kuvista näkee ihan uusia asioita! Minullakin on ennätysvähän kuvia. Tungoksessa toivoin moneen kertaan, että saisin kameran pois hiivattiin tieltä :-D Eikä siinä kiireessä edes ehtinyt sihtailla, hyvä kun ehti vessaan tai kahville - kuten tiedät!
    Kyllä, ensi vuonna teltta ja rekka mukaan! Tai asuntoauto.

    ReplyDelete
  22. Voi vitsi. Laulun sanoin: " Oi jospa oisin saanut olla mukana!"
    Tänä vuonnakin oli pakko jättää väliin kun viikonloput loppui kesken kalenterista. :(

    Kiitos kuvista!

    ReplyDelete
  23. Vaadimme enemmän viikonloppuja! Ja inspiroivia puutarhamessuja!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!