Vahdissa ja väsyksissä

Musti suhtautuu koiriin tyynesti. Teini-ikäinen Lávvi on rasittava, niinpä Musti vetäytyy mielellään omaan rauhaansa. Koirat kohdatessaan se silti puskee ystävällisesti häntä pystyssä.

Ransu on ominut sängyn ja koko makuuhuoneen. Jos koira yrittää makuuhuoneeseen, Ransu murisee ja mulkoilee.

Ja mamma on sitten MUN mamma, eikä varsinkaan koirien!

Huoneesta toiseen hiipparoidaan äänettömästi kuin tiikeri viidakossa. Koirat pysyvät hipi hiljaa eivätkä uskalla hengittääkään, kun Ransu kulkee huoneen poikki.

Lávvi: Tulkaa joku pelastamaan mut täältä. Täällä on kauhea tyrannia.

Sitten teini nukahti.

Illemmalla haukotuksia kuuluu sieltä sun täältä, eikä vähiten minusta. On vaikeaa nukkua, kun tyynyn vierestä kuuluu Ransun murinaa heti jos koira (olohuoneessa) kääntää kylkeä. Koirat heräävät varhain ja alkavat vinkua, kun minä puolestani yritän kääntää kylkeä (jatkaakseni makeita aamu-unia).
Ruokahetkiä pitää vahtia, sillä koirat syövät hotkimalla, kissat taas kaipaavat ruokarauhaa, sitten koirat pitää päästää ulos mutta Ransu seisookin keskellä eteistä eikä päästä niitä ohi, sitten tiellä kävelee koiria pelkäävä ihminen ja koirat pitääkin ottaa sisään, mutta Mustilla on juuri maksa kesken eikä Ransu päästä koiria muutenkaan sisään, sitten koirilla on taas ruoka-aika jne. jne. Alan ymmärtää monilapsisten perheiden äitejä! Jossakin vaiheessa tajusin, että minulla on ollut vessahätä jo monta tuntia mutta en ole ehtinyt käydä edes vessassa. Pihatöitä olen onneksi silti ehtinyt tehdä, niihin koirista on ollut seuraa, vaikka ne eivät auttaneetkaan kaivamaan istutuskuoppia siitä huolimatta että pyysin.

Keittiössäkin on uninen tunnelma. Pöydän kulman takana oleva musta mytty on...

...varasängyn rauhallisen takanurkan itselleen ominut Musti.

Ransukin on ihan tööt.

Rauha maassa!

Ne taas

Me ollaan taas täällä! Ja me ollaan niin kivoja!
Lapinporokoirat Vanni ja Lávvi ovat luonani hoidossa muutaman päivän.

(Sadattelua)

Jos Ransu olisi päättämässä, kaikki koirat pakattaisiin avaruusrakettiin ja lähetettäisiin kiertoradalle.

Saadaanko me jo liikkua?

Koska kissoilla ei muuten ole ruokarauhaa, ne saavat nauttia erioikeuksia kuten syödä tiskipöydällä. Koiran tuijotus saa ainakin minun kissat väistymään kupilta, sillä ne ovat tottuneet syömään rauhassa ja omaan tahtiin.

TAAS se saa jotain hyvää ja minä kuolen nälkääääään...
Lávvi osaa näytellä nälkäkuoleman partaalla sinnittelevää raasua varsin vakuuttavasti.

Eikö mekin saatais? Tuoksuu niiiin hyvältä!

No ette todellakaan.

Ja nyt tulen ja syön TEIDÄTKIN!

Ransu ei juurikaan osoita heltymistä koirakantaa kohtaan, vaikka koirat käyttäytyvät varsin mallikkaasti – mitä nyt Lávvi teini-ikäisenä välillä innostuu riehumaan. Sen verran edistystä on tapahtunut, että Ransu on oppinut siirtymään sivuun, jotta koirat pääsevät sisään tai ulos – tai huoneesta toiseen. Pitkän suostuttelun jälkeen tosin. Mutta se on varmaan silti suuri edistysaskel kohti koirien olemassaolon hyväksymistä.

Kukkia

Kukkiakin on vielä aika paljon, vaikka niiden määrä kussakin kasvissa ei ole runsas, on kukkia vähän siellä sun täällä. 'Endless Summer' tarjoaa silti todellista runsautta. Pieneen kokoonsa nähden nuori pensas notkuu kukkaterttujen painosta. Kukat ovat hauskasti vaihtuneet pinkistä syyshortensian loppusyksyisten kukkien sävyisiksi.

There are still some flowers in the garden...

Isotähtiputki on innostunut kukkimaan uudestaan.

Nepalinhanhikki kukkii yhä vain. Se ei ole lopettanut kukkimista lainkaan siitä pitäen, kun hankin taimen elokuun alussa.

Tuoksuvat murattisyklaamit vähän lähempää tarkasteltuna.

Pienet kurjenpolvetkin kukkivat, tässä on taimia vielä laatikossa odottamassa istuttamista. 'Orkney Cherry' on tämän kurjenpolven nimi.

'Dusky Crûg' -kurjenpolvella on hailakamman väriset kukat mutta pronssisemmat lehdet. Tämä kasvaa metsäpuutarhassa.

Kehäkukat kukkivat aina iloisesti pitkälle syksyyn, samoin viimeiset kurkkuyrtit kasvimaalla.

Tuoksuherne 'Royal Wedding' viettää edelleen hääjuhlia. Pitääkin muistaa kerätä tästä siemeniä talteen ensi vuotta varten.

Purppurapikkusydämellä (tämä on lajiketta 'Bacchanal') on ällistyttävän pitkä kukkimisaika.

Niin kuin tälläkin. Tämä loistoKEVÄTesikko on kukkinut nyt yli kolme kuukautta yhtä soittoa sen lisäksi, että se kukki jo keväällä.

'Endless Summer' -hortensia – Hydrangea Macrophylla-ryhmä 'Endless Summer'

Isotähtiputki – Astrantia major
Kurjenpolvi – Geranium
Loistokevätesikko – Primula Polyantha-ryhmä
Murattisyklaami - Cyclamen hederifolium
Nepalinhanhikki – Potentilla nepalensis
Purppurapikkusydän - Dicentra Formosa-ryhmä
Tuoksuherne – Lathyrus odoratus

Lehtiä

Onpa mukavaa palata kotiin, kun on näin kaunista! Syksy, jolloin on värikästä, on hienoa aikaa. Tästä täytyy nauttia, sillä kohta värit ovat tiessään eivätkä palaa ennen kuin vasta keväällä pienien kevätkukkien hahmossa.
Tämä ihanuus on keltapeippi, oivallinen maanpeittokasvi. Se kasvaa pienimuotoisessa metsäpuutarhassani pihavaahteran alla.

Tummakurjenpolvi 'Samobor' ja amerikankeijunkukka 'Marvelous Marble' keltaisten vaahteranlehtien lomassa. Voi sentään! Taidemaalarikaan ei osaisi tehdä kauniimpaa.
Keijunkukkien ja peippien lehdet pysyvät vihreinä talvellakin – lumettomana talvena erinomainen ominaisuus.

Toisaalla, paahdepenkissä verikurjenpolven verenpunaisiksi värittyneet lehdet erottuvat dramaattisesti ukontulikukkien hopeaisia lehtiruusukkeita vasten.

Japaninvaahtera 'Osakazuki' pistää parastaan. Tämä on talvehtinut hyvin ilman talvisuojausta neljä talvea, mutta viime talven lumikuorma katkaisi aika vaakasuoraan kasvavat oksat, vain yksi oksa jäi. Puuksi tätä ei voi kutsua, sillä neljän ja puolen vuoden aikana tämä ei ole kasvanut yhtään, mutta eipä ole kuollutkaan. Tämä on polvenkorkuinen pensas.
Vaahteran ja kissapatsaan välissä näkyy muutama syklaamin kukka, ne kukkivat somasti edelleen.
Värikästä ja tuoksuvaa viikonloppua!


Amerikankeijunkukka – Heuchera americana
Japaninvaahtera – Acer palmatum
Keltapeippi – Lamium galeobdolon (minun kirjavalehtinen peippini on lajike 'Florentinum')
Tummakurjenpolvi - Geranium phaeum
Ukontulikukka – Verbascum thapsus
Verikurjenpolvi – Geranium sanguineum

Tunnustuksia matkan varrelta

Kiitos Elina, Magnus, Felix ja Ester tunnustuksesta!
Substanssi- eli sisältöä sisältävän blogin tunnustuksen saajan kuuluu:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Koska olin juuri viikon matkoilla, asiat liittyvät matkaani.
Olin Ranskan Rivieralla, missä äitini asuu talvisin. Hänen pihansa on minun suunittelemani pieni rivitalon päätyasunnon piha. Siellä kasvaa mm. kaksi sitruunapuuta, kumkvatti ja kuvassa vasemmalla taustalla näkyvä oliivipuu.

Suunnittelin pihan 12 vuotta sitten kun asuin Barcelonassa. Nyt osa puista ja pensaista on jo sen kokoisia, että pihalla on rehevyyttä. Vastarakennetun talon piha oli alussa autio.
Istutimme ensin helokkia Oenothera rosea, joka levisi kaikkialle. Sittemmin se vaihdettiin tähän komeahelokkiin (Oenothera speciosa) Sitäkin pitää kurittaa, jotta se ei valloita pihaa. Samoin on muratin laita.

Talon pääty on pohjoisen puolella. Suunnittelin siihen matalia pensasaitapyörylöitä, joiden keskellä kasvaa pieniä puita, pensaita ja kuvassa näkyvä rautaveistos. Aidat ovat hoidon ja leikkuun puutteessa päässeet rehottamaan, kun isäni kuoltua perheessä ei ole muita innokkaita leikkureita kuin minä.
Matalat aidat ovat myrttiä, puksipuuta, nyhähopeayrttiä (Santolina chamaecyparissus) ja rosmariinia. Oikealla puksipuuaidan sisällä kasvaa tyräkki Euphorbia characias.

Lähinaapureilla on kissoja, jotka vierailevat meidän pihalla mutta ovat arkoja. Tässä suurennos äskeisestä kuvasta.

Ehdin vierailla Monacon Jardin exotiquessa, mihin olen erittäin tyytyväinen. En ollut käynyt siellä koskaan, vaikka olen ollut Rivieralla kymmeniä kertoja ja joskus kuukausia kerrallaan. Jardin exotique on korkealla rinteessä Monacon yllä. Näkymä merelle on hieno ja Välimeren rannalla on muutenkin hyvä olla, vaikka joskus tuntuu että kaikkea (ihmisiä, liikennettä, rakennuksia, melua, koirankakkaa) on liikaa ja kaupunkisuunnittelu on olemattoman epämäräistä, vaikka lisää rakennetaan koko ajan.

Välimerellisessä puutarhassa ei ole mitään järkeä kasvattaa nurmikkoa. Kasvien täytyy selvitä kuukausien kuivuudesta ja helteistä, toisaalta myös satunnaisista pakkasasteistakin. Kuvassa kulta-agaaveja (Agave americana 'Marginata') ja opuntiakaktuksia.
Tämä syksy oli kuivin miesmuistiin. Yli kuukauteen ei satanut pisaraakaan, mutta viimeisen viikon aikana oli pari ukkospäivää. Onneksi, sillä istutin joitakin uusia kasveja pihalle.

Lapsena Kanarialla ihailemani kolibrikukka (Strelitzia reginae) kasvaa pihallamme. Se ei tosin kuki näin komeasti, vaikka on lehdistöltään kaunis. Mietin, pitäisikö sitä lannoittaa vai kukkiiko se kunnolla vasta vanhana.

Onneksi äitini pihalla kukkii silti jotakin. Osa laventeleista aloittaa nyt, samoin rosmariinit ja lyijykukka (Plumbago). Köynnöstävä ruusu 'Iceberg' (Ranskassa 'Fée des Neiges', Suomessa tunnetaan myös saksalaisella nimellä 'Schneewittchen') kaulailee pihaportin kanssa.

Ojennan tunnustuksen nyt eteenpäin vain yhdelle: Santralle Puhu mun ruohoille -blogiin. Siellä on kiinnostavaa kerrontaa pilke silmäkulmassa ihanasta muotoutumassa olevasta pihasta.

Riippuvuuksista

Rakastan brittihuumoria. Hyvää brittihuumoria. Nokkelaa, sarkastistakin, sanaleikkejä viljelevää, kielen täydellisesti hallitsevaa... Siihen ei joka britti pysty, mutta Stephen Fry on niitä lahjakkuuksia, jotka pystyvät.
Kun huonoa, huolimatonta kieltä viljellään valitettavan paljon, on mannaa silmille ja sielulle lukea sujuvaa, hyvin kirjoitettua tekstiä. Liian moni britti ei osaa laittaa heittomerkkiäkään oikeaan kohtaan, mutta Frylla ei tätä ongelmaa ole. Hän käyttää kieltä kuin mestarileipuri taikinaa: muovaa ja rakentelee siitä mitä vain. Itse asiassa voin sanoa, että vaikka tässä paasaan oikeaoppisesta englannin kielestä, menee minulta varmaan kolmasosa Fryn nokkeluuksista ohi.

Kirjaa lukevalle on antoisinta, jos englannin kieli, kulttuuri ja kirjallisuus ovat tuttuja, samoin nykybrittinäyttelijät ja ohjaajat sekä Cambridge, sillä siellä Fry opiskeli – kirjallisuutta. The Fry Chronicles on elämäkerta; erittäin henkilökohtainen, tarkkanäköinen, itseironinen ja vaatimaton – vaikka tämänkin ominaisuutensa Fry vaatimattomasti tulkitsee eräänlaiseksi ylpeydeksi.
Kirjasta on turha merkitä yhtä sivua, jolta voisi poimia otteen Fryn mestarillisesta kielenkäytöstä, kiinnostavista ajatuksista tai loistavasta muistista – jonka mahdolliset aukot Fry varmaankin täydentää värikkäällä kerronnalla – sillä niihin törmää vaikka kirjan avaisi umpimähkään. Näin teen.

Sivulla 177 Fry kertoo, kuinka vuoden 1980 kieppeillä (hänen opiskeluvuosinaan) Cambridgeen avattiin ensimmäinen hampurilaisravintola.
"...it was now home of the new Whimbo Burger, two beef patties smothered in a slightly tangy, slightly sweet creamy sauce, topped with slices of gherkin, slapped into a triple decking of sesame seed bunnage and presented on a styrofoam tray to the accompaniment of chips called 'fries' and whipped-up ice-cream called 'milkshakes'. The tills had pre-set buttons on them that allowed the perkily paper-capped assistants to press a button for Whimbo, say, and another for milkshake or fries, and all the prices would be automatically registered and calulated. It was like entering an alien space-ship, and I am sorry to say that I loved it to distraction."

Stephen Fry kertookin yllättävän avoimesti riippuvuuksistaan ja taipumuksestaan kohtuuttomuuteen. Ensin on sokeririippuvuus, joka ehkä osaltaan johtaa yleiseen kapinointiin, koulukarkurointiin, varasteluun, jopa vankilareissuun. Sitten on riippuvuus tupakkaan, teatteriin, poikarakkauteen ja muun muassa hampurilaisaterioihin.
Fryn ensimmäinen elämäkerta, tai sen ensimmäinen osa Moab is my washpot, kertoi lapsuudesta. Opiskeluvuosiin ja varhaiseen uranmuodostukseen keskittyvän Chroniclesin lopussa Fry vihjaa vielä yhden riippuvuuden alkamisesta (C), mutta jättää siitä kertomisen elämäkertansa seuraavaan osaan.
Kirja on riemastuttavaa lukemista, sillä se vyöryää brittidraaman tuttuja nimiä, osa ilmestyy mukaan Fryn elämään jo yliopiston opiskelijateattereissa.

Minullakin on riippuvuuksia. Eräällä kauppareissulla ostoskoriin päätyi pussi Pirun väkeviä pohjalaisia. Ne ovat pieniä pippurisalmiakkinappeja, joita imeskelen kirjaa yöllä lukiessani hammaspeikkoja uhmaten. Pussin takana lukee "Hypäkköhön pöyrälle jollon paree pastilleri! Nämon itte tehty Ilimajoella." Täydellisiä pyjaman ja hyvän kirjan kanssa nautittuna.
Toinen riippuvuus ovat kissapoikani. Joudun heistä eroon muutamiksi päiviksi, ja se on ihan hirvittävää. Minulle, ei heille. Miten voin mennä nukkumaan ilman Ransun iltapusuja? Miten herään aamulla ilman Ransun nenänpuraisua ja Mustin kur-tervehdystä?

Hyvää alkanutta viikkoa!

The Fry Chronicles – love it. Stephen Fry – love him. Words fail; he's a master of laguage, one of the most interesting and talented persons of our age, and what a storyteller. Hugely recommended. The book I mean !

Neljä haavetta

Kiitos Tuija haasteesta! Tällainen tuli Tuijan kodista ja puutarhasta, ja tällä kertaa tunnustukseen sisältyy haaste: kerro neljä asiaa, jotka ovat ostoslistalla tai haaveissa syksyn aikana, kuvien kera.
Tämäpä vähän vaikeaa, kun olen jo monta päivää miettinyt vastauksia eikä ole tullut mitään mieleen! En tarvitse tavaraa, tai kyllä tarvitsen, mutta se on sellaista kuin lattialistat, ikkunalasit, kuivaturve, 1800-luvun alun ikkunahelat jne... Mutta sitten tulikin jotakin mieleen.

1.

Työn vastuualueen pienentäminen. Tuntuu, että en ehdi mitään enkä mihinkään. Tietysti vanhan talon restauroiminen on vähän turhankin vaativa vapaa-ajan homma, mutta haluaisin silti että minulla olisi siihen edes vähän aikaa. Nyt on niin, että vapaa-aika loppui heinäkuun lopulla eikä ole vieläkään tullut takaisin, työ on vienyt kaiken aikani tukka putkella (siis minun tukka, ei työn) melkein kaikki viikonloputkin. Perunoistakin on vielä suurin osa nostamatta.
Asiaan on tulossa parannusta. Puhuin pomon kanssa ja kun tulevalla viikolla saan yhden suuren projektin pois käsistäni, voin huokaista helpotuksesta, toivottavasti sitten ehdin taas omien projektieni pariin ja näin tulee olemaan paremmin jatkossa – se on tarkoitus. Ei ole hyvä, että en edes ehdi hoitaa työtäni/töitäni kunnolla. Onneksi pomo, tai oikeammin vakituinen toimeksiantaja, on ymmärtäväinen ihminen.
Kuvassa on keväisiltä Tukholman puutarhamessuilta ostetuista 'Cherie'-siemenperunoista kasvaneita supermaukkaita varhaisperunoita.

2.

Restaurointitaloni vintin ikkunat pitää vaihtaa. Toisessa päässä ei ole ikkunaa, vaan ikkuna-aukon sisäpuolelle on naulattu ihan muunlaiset ikkunat, väärän kokoisetkin. Toisen päädyn ikkuna on rikki. Koska se ei ole erityisen kaunis, otin mallin tästä Saaristotien varrella olevan huonokuntoisen talon hurmaavasta vintin ikkunasta ja lähetin tilauksen tällaisista päätyikkunoista luottopuusepälle. Mittasuhteet ovat vähän erilaiset, omat vintti-ikkunani tulevat olemaan vähän isommat ja korkeammat. Mutta silti. Niin kaunis malli! En jaksa odottaa, että ikkunat tulevat puusepältä, vaikka niiden paikoilleen laittamiseen menee tovi kun maalaan ja lasitan ne ensin.

3.

Nämä jutut ovat vähän remonttipainotteisia... Sain tänä kesänä eteiseen pistorasian, näkyy kuvassa, mitä siellä ei aiemmin ole ollut. Tarkoittaa sitä, että voin laittaa eteiseen lämpöpatterin! Tähän asti se on ollut täysin kylmää tilaa, mikä ei ole täysin käytännöllistä. Kengät eivät sula lumesta eikä eteisessä voi säilyttää mitään mikä ei kestä jäätymistä.
Mutta ensin pitää saada tuplaikkunat eteisen ikkunoihin ja vällyt ulkoseiniin sekä kylmän vintin seiniä vasten, muuten eteistä ei ole mitään järkeä lämmittää. Että ehkä ei täksi talveksi, ainakaan vielä alkutalveksi...

4.

Menen pitkästä aikaa Naisten joulumessuille. En ole kolmeen vuoteen ehtinyt, mutta nyt päätin että ehdin ja varasin paikan jo keväällä, jotta en pääse perumaan päätöstä. Toivon, että ehdin tehdä joulukuun alkuun mennessä paljon kintaita ja saippuaa. Olen uuttanut jo huomattavat määrät ruusu- ja ruiskaunokkiöljyä saippuoita varten. Ensi viikosta alkaa hurja tehosekoittimen surraus ja puikkojen kilinä!

Jos Mustilta kysytään, sen haave on varmasti vain päästä kotiin saareen. Niin minunkin: haluan päästä pian istuttamaan ne monet kymmenet taimet ja kukkasipulit!
Huomaatteko, miten Musti lojuu lähes aina omassa mustassa läikässään? Se taitaa tietää parhaan suojavärinsä: paikan, missä se muuttuu näkymättömäksi. Saa olla rauhassa. Se on viisautta se.

Lähetän haasteen eteenpäin Multasormelle Piha maalla -blogiin – paitsi että tajusin juuri, että hän ei halua blogihaasteita. No mutta halaus ruudun läpi tulee kuitenkin, kannustuksena pihapuurtamisesta ja upeista tuloksista!