Häitä ja kateutta

Tuoksuherne 'Royal Wedding' jaksaa yhä kukkia, parilla kukalla. Pitääkin ottaa tästä siemeniä talteen! Ties vaikka ensi vuonnakin vietettäisiin kuninkaallisia häitä.
Takana rehottaa mäkimeirami, hieman liian suuri tähän koho-yrttipenkkiin. Samalla kun kerään siemenet herneestä, voisinkin saksia nuo meiramin kukkavarret pois niin tulisi vähän siisteyttä tähän.
Onpa blogin kirjoittaminen hyödyllistä, samalla tulee mietittyä mitä seuraavana päivänä on ohjelmassa.

Some lasts and some firsts... Sweet pea 'Royal Wedding' still producing flowers, and a Zinnia 'Envy' that has only just started. I planted my first Japanese anemone in the spring and it is flowering now.

Kohopenkin toisessa reunassa kukkii tsinnia. Kylvin nämä vähän myöhään, niinpä ne kukkivatkin myöhään. Tämä on vasta ensimmäinen avautunut kukka. Jos näin lämmintä piisaa, eivätköhän sen kaveritkin ehdi mukaan.
Kohopenkin takana näkyy pino talon vanhoja huonoja hirsiä, niitä riittää vielä pariin kohopenkkiin. Mutta niitä EN rakenna huomenna!

Tsinnia 'Envy'. Kateudesta kellanvihreä? Ihana, pidän tästä väristä.

Ransu mittailee katseellaan lintulauta/linnunpönttöä uuden metsäpuutarhan reunalla.
Tuolta niitä herkkupaloja saattaa joskus putoilla...

Mitä? Kröhöm, eeeiii mulla mitään ollut mielessä! Filosofiaa ajattelin! Pilvien kulkua ja tyttöjä!

Alkavan syyskuun kunniaksi tarhasyysvuokko 'September Charm' kukkii. Tämä on suloinen, mutta hyvin matala! Johtunee siitä, että se on istutettu vasta keväällä. Korkeutta on noin 30 cm. Odotin sellaista mitä olen nähnyt Englannissa, missä syysvuokkojen kukat kohoavat lähes vyötärölle saakka.

Hyvää syyskuuta!

Tarhasyysvuokko – Anemone × hybrida
Tsinnia, oppineittenkukka – Zinnia

Kasviaarteita ja uusi istutusalue

Tämän kesän aikana olen istuttanut vain vähän (tähän saakka). Uusi istutusalue on syntynyt pihavaahteran alle. Vaahteralla on pintajuuret, joten paikka on haasteellinen. Silti, on mukavampaa että tässä heti talon vieressä olevassa paikassa on koristekasveja nokkosten ja koiranputkien sijaan, joten aion yrittää.
Aiemmin kesällä esittelin tässä penkissä kukkivan pellavaliljan, muita tähän päätyneitä kasveja ovat mm. näsiä, sormivaleangervo, erilaiset saniaiset, tiarella, keltapeippi ja lehtosinilatva.
Puun juurelta istutusalue viettää kohti ojaa, joka on keväällä märkä eikä kesälläkään rutikuiva. Taustalla näkyy piparjuuripehko, sitä kasvaa tässä kohdassa aika paljonkin – pitänee rajoittaa, mutta toisaalta pidän niiden jättimäisistä lehdistä. Vasemmalla on linnunpöntön/lintulaudan jalka, sen juurella kukkii tummalehtinen kurjenpolvi 'Dusky Crug' pienin vaaleanpunaisin kukin. Istutan aika tiheään ja harvennan kasveja sitten jälkeenpäin, näin rikkaruohojen kanssa taistelu on helpompaa, niiden siemeniä kun lentää aika paljon pihani villimmiltä alueilta. Rikkaruohoja tulee myös maan siemenpankista ja maahan jäävistä juurenpätkistä.

I've started a new planting area underneath the maple, descending towards a moist dip. Last week I found some gems for it: Brunnera 'Hadspen Cream' and a Patrinia; never heard of it before!

Aivan vaahteran tyvelle päätyi suuri rotkolemmikki 'Hadspen Cream'. Tämä on Vakka-taimelta. Harvoin näkee näin suurta ja reheväkasvuista kasvia kaupoissa. Rotkolemmikki on ollut yksi lemmikkikasvejani jo vuodesta 1998 jolloin siihen ensi kertaa tutustuin, mutta vasta tänä vuonna hankin ensimmäiset, se toinen on Tukholman puutarhamessuilta pienenä pistokkaana ostettu 'Silver Wings'.
Toivottavasti tämä pärjää tässä, paikka puun juurella on kuiva. Pitää muistaa kastella!

Tuulisena päivänä kuvaaminen on haasteellista! Tummalehtisen 'Brunette'-kimikin takana heiluu toinen Vakka-taimen löytö Patrinia triloba var. palmata. Sille ei ole suomenkielistä nimeä Viljelykasvien nimistössä, sieltä löytyy vain P. gibbosa, keltavirma. Patrinia kuuluu virmajuurikasveihin eli Valerianaceae-heimoon. En ollut koskaan kuullutkaan koko lajista. Vakka-taimi on erikoistunut mm. metsäpuutarhakasveihin, joihin tämäkin kuuluu.

Lähikuva Patriniasta. Sillä on hellyyttävät minipienet keltaiset kukat!

Musti valvoo istutuksia.

Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Syyskimikki – Actaea simplex (ent. Cimicifuga)

Aarteita osa 1

Matkapäiväkirja loppui, mutta en ole vielä kertonut lainkaan siitä, mitä matkan varrella jäi auton takakonttiin... Kymmeniä taimia: Porin Multasormesta, mustasaarelaiselta Sainion taimistolta, porilaisilta ja laihialaisilta yksityispihoilta sekä Vakka-taimesta Pyhärannasta. Lista olisi hurja eikä sitä jaksaisi lukea kuin pari vannoutunutta puutarhafriikkiä, jotka täällä tosin vakituiseen vierailevat, joten tässä muutama: korkeimpana punalehtinen koristeomenapuu, Malus × scheideckeri 'Hillieri'. En ollut koskaan kuullutkaan siitä, mutta Hillierin puulajipuistossa ja puutarhassa Hampshiressä olen kyllä käynyt. Omenapuun edessä taitaa olla jo kelta-punaisissa syysväreissä koreileva heisi Viburnum plicatum var. tomentosum, ei suomenkielistä nimeä. Siinä on kaunis kerroksittainen kasvutapa ja valkoiset pitsiliinatyyppiset kukinnot. Kerroksittainen on myös pagodikanukka (taitaa näkyä vähän oikealla). Olenkin kaivanut maata ja istuttanut viime päivät. Istutettavaa on vielä.

Taimien takaakin pilkottaa aarre...

Ab Vesijohtoliike Huber Oy:n lavuaari! Täysin ehjä. Hanat tallella ja saippuanpaikat molemmissa päissä. Vasta pari viikkoa sitten dyykkasin saaren rannan roskisten vierestä täysin ehjän Arabian lavuaarin, ei kylläkään mikään retro, mutta kunnon ajaton perusmalli. No kyllähän sitä nyt ihminen lavuaareja tarvitsee...
Oikeastaan minulla on kaupunkikylppärissä todella tylsä lavuaari. Jompikumpi näistä päätyy sinne ja toinen aikanaan talooni tulevaan kylppäriin. Sitä odotellessa... (Montakohan lavuaaria tulen vielä löytämään? Nyt voisi alkaa löytyä wc-pyttyjä ja ammeita)

Aarteen sijaintipaikka oli Porin varaosapankki, Veturitallinkatu 7. Hieno paikka muutenkin!

Upeaa tiiliosaamista.

Pagodikanukka – Cornus alternifolia

Paluumatkalla Reposaaressa

Paluumatkalla ehdin poiketa Porin Reposaareen, missä olen halunnut käydä jo pitkään. Maanantaina puoliltapäivin siellä oli kovin hiljaista, mutta vanhan satamakylän tunnelma on läsnä yksityiskohdissa ja tietysti hienoissa näkymissä Kaupparantaan sinne suuntautuvilta kaduilta.

Reposaari, an old harbour town on the west coast near Pori.

Reposaari näyttäytyi minulle viehättävän nostalgisena. Ihailin talojen yksityiskohtia (vaikka olenkin ylpeä siitä, että minun talossani on jäljellä oikeat vanhat ikkunat! Nämäkin ovat 50-luvulta selkeästi vanhemmassa talossa).

Ajoittain Reposaari esiintyi myös rappeutuneena. Toivottavasti taloja kunnostetaan myös. Muutama oli aika hurjassa kunnossa (tosin minulla ei ole paljon varaa arvostella). Reposaari kuuluu Museoviraston laatimalle valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle, aivan kuten Åvensorin kylä, missä asun.

Kuka tiesi, että Eino Grön on syntyjään reposaarelainen? Tähän sopiikin Eino-vitsi. – Minkälaisia alushousuja Eino Grön käyttää?
– Ikivihreitä tangoja.

Väsynyt Ransu-tonttu odottaa jo sängyssä, taidan kömpiä kaveriksi. Hyvää yötä!

Reissussa osa 2

Porista matka jatkui Vaasan suunnalle, Laihialle ja Juthbackan markkinoille Uuskaarlepyyhyn. Siellä oli kamera mukana turhana painolastina – ja mistä oikeastaan olisi kuvaa ottanutkaan? Loppumattomista riveistä myyntikojuja ja peräkärryjä? Ei, ei. Sinne oltiin menty etsimään aarteita ja kamera sai vetäytyä auton takakonttiin heti kun parkkipaikalla piti käydä (viemässä aarteita mitä ei jaksanut enää kantaa). Meitä oli siellä kolme blogien kautta tutustunutta naista viettämässä laatuaikaa. Mahtava päivä.
Juthbackasta ei ole ainuttakaan kuvaa, sen sijaan Marian puutarhasta on, mutta sitä saa ihailla Marian omassa blogissa.
Nämä kuvat ovat siis jo paluumatkan varrelta Vaasan eteläpuolelta.

Some more images on the West Coast tour (South of Vasa).

Koska minun täytyy päästä meren tuoksun ääreen päivittäin lomallakin, kolusin taas rannikkoa, tällä kertaa menomatkaa pohjoisempana Maalahdessa ja Korsnäsissä. Tässä tyrnipensas Bredskäretin lossirannassa.

Lossilla mennään Bergöhön (vai Bergöseen, turunmaalaisittain?). Hurmaavan hieno kalastajakylä – satamalahti, kirkko, kalliot, katajat ja lampaat niin kuin olla pitää.

Pohjanmaalainen rannikko on jännittävästi hyvin erilaista kuin Lounais-Suomessa. On matalaa lohkareikkoa, mistä puuttuvat kokonaan korkeat kalliosaaret, joita näkee varsinkin Nauvon pohjoispuolella Turun saaristossa. Tämä on varmaan erinomaista lintuseutua.

Täältä matka jatkui eteläisempiin rantakohteisiin, mutta niistä enemmän seuraavassa jaksossa...

Silti, tähän väliin täytyy laittaa Ransun ja Mustin tyytyväiset terveiset, vaikka he eivät joutuneet lähtemään kotoa mihinkään. Tyytyväisyyttä oli silti havaittavissa, kun vakipalvelusväki palasi. Ransu seurailee minua kuin hai laivaa ja pörisee kun vain puhunkin sille.

Mustin mielestä kotimaata ei ole voittanutta.

Reissun päällä

Varhain viime viikon torstaina lähdin kohti pohjoista. Ensin oli vierailu Porissa serkkuni luona – on aina yhtä mukavaa tavata serkku, joka on lapsuusajan parhaita ystäviäni, ja samalla nähdä niiltä ajoilta tuttu kaupunki. Porissa sain viimein myös tavata Tiinan! Vaikkakin pikaisesti. Ensi kerralla tavataan kunnolla sitten.
Porin jälkeen matka jatkui yhä vain pohjoiseen... Lankosken myllylle (yläkuvassa)...

... missä kosken kuohujen vierestä löytyi neulegraffiti!

Paulan vinkistä poikkesin Siikaisissa ihailemassa lasikuisteja. Kotiseutumuseo oli kiinni, mutta se ei estänyt talon ihailua ulkoapäin.

Suurella tiellä tukka putkella posottaminen on minusta tylsää ja samalla jää näkemättä kaikki se hieno siltä seudulta, jonka läpi on ajamassa. Niinpä ajoin kasitien poikki rannan puolelle kohti Siipyytä. Siellä on komea kellotapuli vaivaisukkoineen.

Siipyystä oli ilo jatkaa matkaa pohjoiseen rantaa seuraillen Skaftungin kautta. Härkmeriin saavuttaessa kyltti kertoi, että nyt saavutaan maisema-alueelle. Maisema onkin hienoa laajaa viljeltyä laaksoa, vanhaa merenlahden pohjaa, jonka reunalla maa kohoaa loivana rinteenä ja siinä on ainakin kymmenen komeaa maatilaa rivissä muutaman kilometrin matkalla.
Huomasin muuallakin näitä maisema-alueesta kertovia kylttejä; on hienoa, että kulttuurimaisemien äärelle löytyy opastusta.

Ylämaankarjaa suomalaisessa perinnemaisemassa. Yrmeiltä mutta ystävällisiltä näyttävät.

Arkistojen aarteita

Jotkut lukijat varmaan muistavat tämän toissa talvisen kävelylenkin päätteeksi otetun kuvan, joka aiheutti aamukahvin ryystämistä väärään kurkkuun. Minulla on isän ikivanhat sveitsiläiset untuvapöksyt, jotka ovat lämpimyydessään vailla vertaa. Eivätkä ne paina melkein mitään! Mitä parhaimmat talviseen ulkoiluun.
Olen aina pitänyt näistä housuista. Pienenä vetäydyin päiväunille toiseen lahkeeseen, kun housut lojuivat meidän purjeveneen kajuutassa. Vähän isompana ne sai jo vedettyä kumpaankin jalkaan. Siskoni lähetti eilen sähköpostilla kaapin perukoilta löytämänsä heinäkuisen kuvan vuodelta, kun olin 11-vuotias:

From the archives
My sister sent this picture having found it yesterday. I was 11. Those are my Dad's Swiss goose down trousers – now I have them, and still love wearing them!

Elokuun kalenteripoika

Musti, Musta Pantteri, Mustus Rooman keisari.

August calendar boy is Musti the Panther.

Musti hiipparoi pihalla äänettömin pantterinaskelin. Salaperäisyyttä lisää se, että kun Musti laittaa silmät kiinni, on kuin se vetäisi esiripun eteen. Näytös on ohi! Mitään ei näy! On vain mustaa, josta ei erota kasvonpiirteitä.
Musti viihtyy yöt ulkona. On turvallista nukkua, kun ulkona on pantteripartio.

Musti inhoaa automatkoja, ja varmaan myös saarelta lähtemistä. Se aloittaa kovaäänisen aarian jo matkalla laivarantaan. Nyt Mustilla on mietittävää, sillä pakkaan autoa viikonlopun Pohjanmaanreissua varten. Mitähän tämä merkitsee?

Hmmm...

Seiniä

Saan ihailla vastapäisen merimiehen taloni vastalaudoitettua julkisivua makuuhuoneestani käsin. Tuntuu kieltämättä aika hienolta, että se on viimein saanut uuden verhoilun. Nyt alkaa talo olla suojassa.

I can see the newly clad wall from my bedroom.

Laudat eivät ihan riittäneet takaseinälle, mutta se ei ole vakavaa – tätä seinää ei ole aiemmin laudoitettu, vaan punamulta on sivelty suoraan hirsiin. Alin hirsi on vaihdettu, siksi siinä ei ole maalia. Puuta syö eniten auringon UV-säteily, ja kun tämä on talon takaseinä ja vieläpä pohjoispuolella, ei laudoittamiseen ole nähty syytä. Seinän yläosan paneeliakaan ei ole sahattu sahalaitaiseksi, ja osa paneelista on tavallista lautaa sen helmiponttipaneelin sijaan, mitä muilla seinillä on.
Minä kaipaan kuitenkin pikkuisen enemmän asumismukavuutta eli vähemmän vetoa kuin sitkeät taloni esi-isät, joten ilmansulkupaperi ja laudoitus tuli tähänkin. Ajattelin, että voin laudoittaa itse tuon puuttuvan kaksi metriä tavallisella laudalla, sillä vanhoissa taloissa on useinkin eri levyisiä lautoja siellä sun täällä. Muuten tuo laudoitus on tavallista leveämpää tavaraa, mittojen mukaan sahattu vanhojen lautojen mukaan. Ja kulmien koteloissa on vielä leveämpää lautaa.
Hirret ovat julmetun paksuja; nuo paksuimmat lähes 50 cm. Ja vaikka osa laudoista meni ohjeistuksestani huolimatta väärinpäin eli sydänpuu sisäänpäin, kestänee tämä laudoitus yhden ihmisiän. Laudoituksesta puhutaan hirsitalon uhrikerroksena, sillä se ottaa vastaan kulumisen säästäen hirret.

Toista on tonttini kosteimmassa paikassa, mihin sauna on rakennettu. En ymmärrä, miksi se on tässä. Paikalle voisi kaivaa kuopan, jossa todennäköisesti olisi aina vettä. Uimalampi siis.
Mutta niin kauan kuin laho lautarakenteinen sauna pysyy pystyssä, siitä on iloa, sillä muuta kylpyhuonetta ei toistaiseksi ole. Olen kaivanut maahan painunutta seinää vähän esiin ja löytänyt nurkkakiven. Viime viikonlopun punttisalitreeniä vastaavassa istutussessiossa saunan viereen päätyi viiruhelpiä ja auringontähti, nokkosikon ja ohdakkeikon paikalle. Jos auringontähti pärjää talvikosteassa. Aika näyttää. Etualalla on 'Variegata'-keltakurjenmiekkaa, jossa ei variegataa eli lehtien raidoitusta juurikaan näy. Siinä oli sitä mielestäni, kun sen ostin. Ehkäpä se tulee taas esiin.

Auringontähti – Telekia speciosa
Keltakurjenmiekka, raitalehtinen – Iris pseudacorus 'Variegata'
Viiruhelpi – Phalaris arundinacea 'Picta'

Aurinkotervehdys

Naukulasta tupsahti tunnustus, kiitos Mamma ja tytöt!
Tunnustukseen kuuluu vastata kymmeneen kysymykseen ja lähettää se eteenpäin kymmenelle.
Vasta vähän aikaa sitten vastasimme Mustin ja Ransun kanssa muutamaan kysymykseen, joten jos sopii, vastaan näihin vain itse...

1. Lempiväri

Kaikki! Riippuu tilanteesta ja yhdistämisestä. Tällä hetkellä minua ilahduttaa tällainen yhdistelmä:

Ensimmäistä kertaa pihallani kukkiva pehmeän marjapuuronvärinen täpläpunalatva, taustallaan sinertävän vihreä japaninlehtikuusi ja kellanvihreä saunan seinä. Minun silmissäni tämä toimii kuin hirvi.

2. Suosikkieläin

Pidän eläimistä, mutta kuitenkin lähinnä nisäkkäistä. Matelijat kuuluvat inhokkeihin.

Kuivakäymäläni turvehaihduttamossa (siis talon ulkopuolella!) asuvaa vaskitsaa olen kuitenkin oppinut sietämään. Se ei oikeasti ole käärme, sanon itselleni.

3. Suosikkinumero

En tiedä, mutta ajattelen numeroita pareina, jotka muodostavat kymmenen. Siis seitsemän kumppani on mielestäni kolme.

4. Suosikki alkoholiton juoma

Olen mehujen suurkuluttuja, sanotaan mansikka-raparperimehu.

5. Facebook vai Twitter

Ei kumpikaan. Tai on minulla Fb:ssä tili, toimeksiantajan vaatimana, mutta en käy siellä melkein ikinä.

6. Intohimosi

Hmm... Tää on vaikea! Vanhat talot, tarinat, historia, vanhat esineet, kulttuuriperintö. Vapaus ja avarat paikat.

7. Saada vai antaa

Hmm... Tääkin on vaikea. Erakkoluonne. Olen kai huono kummassakin! Jaan mielelläni siitä mitä minulla on, jos saaja siitä ilahtuu. Ja saaminenkin on kivaa, paitsi silloin jos saa jotakin mitä ei tarvitse tai mistä ei pidä. Silloin harmittaa, turha kulutus ja vaiva.

8. Suosikkikuvio

Neliö. Jostain syystä, ja linnunmunan muoto miellyttää myös.

9. Suosikkiviikonpäivä

Sunnuntai. Silloin on rauhallista eikä kenelläkään ole kiire, ainakaan pitäisi olla.

10. Suosikkikukka

Ennemmin pienet ja useamman kukan kukinto kuin yksittäiset suuret kukat. Mielellään sellaiset kukinnot, joiden lomasta näkee läpi takana olevaa kasvustoa ja jotka huojuvat tuulessa. Esimerkiksi jättiverbena, keijunkukat, putkikasvit, monet koristeheinät. Värikin saa olla huomaamattomasta päästä, kuten tässä tähtililjassa, joka on vaatimattomuudessaan täydellisen viehättävä:

Tämä pitäisi antaa eteenpäin kymmenelle, mutta ei se määrä vaan laatu... Ojennan tunnustuksen kolmelle aurinkoiselle pekepojalle Sulolle, Kallelle ja Eikalle ja samalla lähetämme Mustin kanssa terveiset myös pikkuisen mustan Karma-kissanpennun löytäneelle ja sitä hoivaavalle Reiskalle!

Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi
Tähtililja – Zigadenus elegans
Täpläpunalatva – Eupatorium maculatum 'Atropurpureum'