Helmikuun ikkunanäkymät

Kymmenen kuvaa kesään -haaste etenee. Maisemassa ei kylläkään ole muutoksia, aina vain on yhtä valkoista. Muutoksia täytyykin tehdä itse.

These are my February window views. They are depressingly similar to January and December – so I had to invent a change in it and felled a large branch of the Norway maple growing in front of my house.

Katkaisin keittiön itäikkunan edessä kasvavasta vaahterasta suuren oksan. Näin suureksi kasvava puu ei saisi kasvaa lähellä taloa, mutta täälläpäin on tapana leikata vaahteroita kuten lehmuksia muissa maissa. Itse en pidä kynityn vaahteran ulkonäöstä, mutta koska en ole koskaan tätä leikannut, oli nyt aika. Yksi suuri oksa vuodessa on varmaan sopiva määrä, tuon toisen haaran korkein oksa saa katketa jollakin toisella kerralla.

Musti tuli tutkimaan, mitä on tapahtunut.

Mamma! Tää on MUN kiipeilypuu! Mun puu, josta jahtaan sarvipöllötkin pois!

Kyllähän siellä vielä voi kiipeillä ja pitää jumppahetkiä. Musti esittelee: keskivartalovenytys.

Takajalkaspagaatti.

Moni kyseli alastulosta edellisen puukiipeilyjutun kommenteissa. Musti näyttää, miten pantteri liikkuu ketterästi myös painovoiman suuntaan.

Maatiainen puussa on kai puutiainen.

Tänään on satanut paljon lunta ensin aamupäivällä ja nyt sade alkoi taas.
(Yritän muistaa ottaa tuon joulutähden pois ikkunasta ennen juhannusta)

Bonuksena olohuoneen ikkunakuva. Nyt viihdytään taas sisällä.
Alan viimein paistaa blinejä, maukasta maanantaita kaikille muillekin!

Pelargonien imurointi ja muuta mukavaa

Eli huonekasvien kuulumisia ja kirjaesittely

Mårbackapelakuu 'Prins Nikolai' on kokoelmani ahkerin talvikukkija, nytkin siinä on yksi kukka!

Pelargonit viettävät talvensa rintamamiestalossani, osa tässä lounaisikkunalla isoäitini Elsan vanhassa kukkatelineessä. Kun olen kotona, on lämpötila 15–22 astetta riippuen siitä, millä innolla nakkaan klapeja uuneihin. Kun olen poissa, talossa on 5–7 astetta enkä juurikaan kastele pelakuita ennen lähtöäni, jotta ne eivät joudu olemaan kosteassa ja kylmässä mullassa, kuiva ja kylmä on parempi vaihtoehto. Pelargonit eivät näytä olevan moksiskaan lämpötilan vaihteluista. Kun kevättalven aurinko voimistuu, tarvitsevat kasvit koko ajan enemmän vettä.
Talven aikana pelargonit ränsistyvät, pienilehtiset luonnonlajit menevät sotkuisimman näköisiksi. Kuvan pehko on tuoksupelargoni. Avuksi otetaan imuri.
Opin niksin ystäviltäni Englannissa, jotka kasvattivat kärhöjä taimitarhallaan ja tuskailivat niiden ruokottomaksi menevän ulkonäön kanssa. Imuri vetää kuivat kasvinosat siististi pois, vihreät lehdet pysyvät kasvissa kiinni. Kokeile jos et usko ja vaikka uskoisitkin.

Samoissa olosuhteissa viihtyy myös vailla suomenkielistä nimeä oleva hyasintin tapainen Bellevalia longistyla. Tällä on lepokausi kesällä ja se alkaa ilahduttavasti työntää kukkavanaa keskitalvella.

Villi pelargonilaji Pelargonium sidoides viettää talven keittiön pöydällä, kun kaikki kasvit eivät mahdu samaan telineeseen. En tullut ottaneeksi kuvaa ennen imurointia, mutta ruskeita kuivia lehtiä oli runsaasti. Jos jaksaa ja ehtii, voi jäljelle jääneitä kuivia lehtitappeja nyppiä pois, mutta voihan aikansa käyttää hauskemminkin, vaikka lemmikin rapsuttamiseen.

At this time of year, I vacuum clean my pelargoniums. That is by far the most efficient way of getting rid of dry leaves. Vital green leaves stay put.
Below are some images of my new book!

Sitten minulta pyydettiin esittelyä kirjastani. Tässä se viimein on!

Kirjan aiheena on laajasti kaikki viljely, joka tapahtuu muualla kuin maassa. Siis amppeleissa, ruukuissa, laatikoissa, kohopenkeissä, pengerryksetkin ovat jossain määrin mukana. Kirjassa esitellään muutama astiaviljelmä, tässä Rilen kohopenkkikasvimaa Lapinjärvellä, mistä kirjan kansikuvakin on.

Olen yrittänyt ottaa kaiken huomioon, esimerkiksi sen, että astioiden tai kohopenkkien ympäristö kannattaa kattaa – nurmen leikkuu laatikoiden reunoilta on tuskastuttavaa. Omat lukunsa on kastelulle, kasvualustoille, talvettamiselle ja holtittoman pihan kesyttämiselle kohopenkkien avulla. Niin, ja pelargoneille on tietysti oma lukunsa!

Kirjassa on 200 sivua, loppupäästä 30 sivua on varattu kasvihuoneille. Niissähän kasvit kasvatetaan lähes aina irti maasta joko ruukuissa tai kohopenkeissä, joten kirjan alkuosan tekniikat pätevät myös kasvihuoneissa. Ihan lopussa on vielä astiaviljelijän toimintakalenteri.
Kirjaa saa kirjakaupoista sekä nettikirjakaupoista ja omasta kaupastani Elsan lempituolista täältä.

Lopuksi vielä syyssahramien talvitervehdys: nämä työntävät vihreitä lehtiä varsin iloisesti.
Suloista sunnuntaita!

Syyssahrami – Crocus speciosus
Tuoksupelargoni – Pelargonium × fragrans

Kirjasprintti hitailun keskellä

Kirjat ja muut tilaukset lähtivät tänään matkaan, tosin aivan mutkatonta se ei ollut. Kun laiva alkoi lähestyä Nauvoa, aloin soitella postiin ja rahtifirmalle. Selvisi, että kuljetusmies oli juuri menossa hakemaan kirjapaketteja Kiitolinjan terminaalista Turussa. Olipa hyvä, että tuli soitettua – hän olisi kuin olisikin vienyt ne Norrskataan, mistä edellisessä postauksessa kerroin. Kun ei laiva liiku sitä kautta tänne vielä ehkä kuukauteen, sepä olisi ollut varsinainen hidas kuljetus.

Kirjapaketit saapuivat Nauvoon lopulta puoli tuntia ennen kuin laiva lähti takaisin kotisaarelleni. Lähetettäviä kirjoja oli 17. Pikaisella jakolaskulla selvisi, että paketointiaikaa oli minuutti per paketti, kun otti huomioon lähetysten maksamisen ja pienen kävelymatkan laivarantaan. Onneksi olin kirjoittanut osoitetarrat ja pakettilaput valmiiksi, olin jopa levittänyt teipin, kynät, kirjojen postituskuoret, veitsen ja muut tarvikkeet postin pöydälle valmiiksi ikään kuin työpisteeksi, postin kilttien rouvien suostumuksella.
Ja onneksi Nauvon postissa ei melkein ikinä ole jonoa.

Hölmöähän tässä on se, että ensin pyörittelin peukaloitani (siis torkuin) kaksi tuntia laivassa matkalla Nauvoon ja sitten odottelin kirjarahtia kaksi ja puoli tuntia Nauvossa (siis postitin muut paketit ja kävin kaupassa sekä huoltoasemalla syömässä) ennen tätä postissakäynnin vastinetta sadan metrin pikajuoksulle.

Kun olin postissa kassalla, kello oli minuuttia vaille laivan lähtöajan. Yritin soittaa laivaan, mutta he eivät lähtötouhujen keskellä vastanneet.
Kipitin kohti laivarantaa vetäen loppuja kirjapaketteja pulkassa hiekoitetulla tiellä – aika hyvää kuntoliikuntaa, voin suositella! Laiva oli jo ehtinyt irtautua laiturista, kun kansimies huomasi, että Saila puuttuu ja juoksi ylös kertomaan kipparille – joka samalla hetkellä vastasi puheluuni ja lupasi palata laituriin.

Sitten olikin taas kaksi tuntia aikaa pyöritellä peukaloita, tai sukkapuikkoja.

Jännityshetki saaristossa.

Tänään en ottanut kameraa mukaan. Ylimmat kuvat ovat yhteysalusreitin varrelta lähes tasan vuosi sitten – nyt jää on ohutta, vetistä ja paikoin on avovettä! Eivät ole vuodet veljiä. Tämä kuva on Nauvon satamasta viime maaliskuun 23. päivä. Mutta nythän ei ole ollenkaan niin kylmä talvi kuin viime vuonna, joten samaan aikaan tänä keväänä tuossa laiturilla voi jo todennäköisesti lojua rantatuoleissa siemaillen gintoniceja.

Satama on tupaten täynnä veneitä kaksi kuukautta vuodesta.

Hotelli Strandbo Nauvon satamassa.

Taustalla näkyvästä talosta satamalahden reunalla kävi äitini ostamassa ensimmäisen purjeveneensä 50-luvulla, puisen kansanveneen, jossa minäkin vietin elämäni ensimmäiset kesät.

Nauvon naakat.
Rauhallista viikonloppua!

Odotellaan

Kirjapakettini ei ole saapunut ja näyttää siltä, että en pääse postittamaan tilattuja kirjoja huomenna. Olen ollut yhteydessä kustantajaan, jos he osaisivat selvittää, missä paketti seikkailee.
Näin kelirikon aikaan pientä lisähaastetta logistiikkaan aiheuttaa se, että posti ei tule tavanomaista reittiä, sillä yhteysalus ei kulje nyt postitoimipaikkani Norrskatan kautta – sen sataman pitkä merenlahti on liian paksussa jäässä. Kaikki posti tulee toista reittiä, mikä toimii hyvin, yleensä. Mutta jos asialla on joku ulkopuolinen kuriiripalvelu eikä korppoolainen kuljetusyritys, joka hoitaa postin ja suurimman osan muistakin kuljetuspalveluista, tulee pian ongelmia. Kerran jos toisenkin olen saanut puhelun joltakulta kuljettajalta, joka pähkäilee, miten tänne pääsee "ovelle". No ei mitenkään.
Saariston logistiikan ymmärtäminen on ilmeisesti oma lajinsa ja jos paketissa ei ole saajan puhelinnumeroa, ajelee kuljettaja ehkä ympäri Norrskataa ja kenties nääntyy nälkään. Voi kuljettajarukkaa!

Ja voi asiakkaitani, anteeksi kauheasti! Koettakaa jaksaa odottaa ja ymmärtää.

Myös kevättä odotellaan. Lämmintä ja vetistä on, mutta kevättä ei vain kuulu. Kuuluu humps, humps, kun lunta putoaa puista ja katoilta.

Taikapähkinän nuput, joita tarkkailen suurennuslasin kanssa, eivät myöskään näytä keväisiltä. Tämä yksi on hieman raollaan, mutta sisältä pitäisi pilkistää punertavaa terälehteä... ei näy.

Kuvasin taikapähkinän tammikuun alkupäivinä, kun oli ihanan lumetonta (en kai vain toista itseäni?) ja aurinkokin pilkahti.
Odotellaan.

My books should have been delivered already but I suspect the deliveryman got lost in the muddle of the mail coming here via another island than usual, due to some thick ice in the other's harbour... a complicated matter in a way, to someone who is not used to living according to the weather conditions, as we islanders do.
All one can do is wait. The books will come, eventually, so will the spring.

Ystävänpäivä

Kortteja lähettävät ystävät...

Villieläimistä huolta pitävät ystävät...

Lumessa kahlaavat ystävät...

Puutarhurin parhaat ystävät...

Ujot ja mukavuudenhaluiset ystävät...

... halaus teille kaikille! Hyvää ystävänpäivää!

Happy St Valentine's Day!

Käsitöitä

Muistan todella harvoin kuvata käsitöitäni. Nytpä ryhdistäydyin! Ryhdyin joulukuussa tekemään keinutuolin (tai jonkun muun tuolin) päällistä siksak-virkkauksella, jonka ohjeen bongasin Aulin blogista Virveriikka – itse asiassa Auli tekee parhaillaan peittoa tällä samalla mallilla.

I usually forget to photograph what I've made, including the items I sell and should photograph for my web shop. But here is something I have been busy with recently.

Malli on laineileva, sillä joka kaarteessa on lisäystä ja kavennusta kahden silmukan pituudelta. Aloitin pelkillä omilla villalangoilla, jotka ovat korppoolaisista lampaista – keltainen on värjätty resedalla ja punertava beige kuusenkävyillä.

Mamma, tää on liian pliisu. Mun musta turkki kaipaa alustakseen vahvempaa väriä!

Minä: Olisko tää turkoosi hyvä?
Musti: Joo.

Nyttemmin mukaan on tullut myös vaaleansinistä ja viimeisimpänä sammalenvihreää. Päällinen on vähän liian leveä keinutuoliin, mutta se ei haittaa. En tiedä, tuleeko sitä siinä oikeasti käytettyä. Tai voihan se olla myös päälle laitettava peitto keinutuolissa ollessa, keinutuolini on nimittäin ulkotuoli kuistilla ja siinä oikeastaan tarvitsisi viltin näin kevätaikaan. Ja aikainen riippukeinussa lojuja tarvitsee myös lämmikettä, alle tai päälle tai molemmille puolille.
Tämä siksakvirkkaus on todella hauskaa, suunnittelen jo koristetyynyjä ja vaikka mitä tästä!

Projektit vähän kestävät, sillä teen välillä muuta. Tämä kaulahuivi oli tarkoitus tehdä tuosta turkoosista, mutta sitä ei saanutkaan enää enempää. Niinpä jatkoin muilla väreillä, ihan kiva siitä tuli näinkin.

Lankoina oli M&K mohairia ja joitakin muita mohaireja sekä koko huivin pituudelta myös Ilun Handun ohutta lankaa, muistaakseni huivilankaa nimeltä Of his bones are coral made. Tein siitä aiemmin puseron ja halusin käyttää kerän loppuun, ohuenohut lanka on todella riittoisaa!
Välillä on kerroksia, joissa olen kieputtanut langat pariin kertaan puikon ympäri joka silmukan välissä ja taas seuraavalla kerroksella vapauttanut ne, näin syntyy noita suurten silmukoiden kerroksia. Sellaisellekin silmukalle lienee joku oikea nimitys. Erikoisemmat langat erottuvat niissä kerroksissa hyvin.

Lopuksi Ransun terveiset, kävin tukussa hakemassa tulostuspaperia ja kirjan postituskuoria, jotta saan kirjat asianmukaisesti postiin perjantaina. Ransu keksi heti tyhjälle laatikolle tarkoituksen.
Huomaa myös jääkaappimagneetit! Ransun pehva on toinen oikealta. Oikeanpuolimmainen klöntti on kaupanpäällinen: karva(oksennus)pallo! Free with every purchase, luki magneettien paketissa.

Kissamaista ulkoilua

Väitetään, että norjalaiset metsäkissat ovat kovia kiipeilemään. Meillä Musti on kylläkin useammin puussa kuin Ransu.

They say that Norwegian forest cats climb into trees a lot. I guess they do but my home panther, short-haired (extra)ordinary domestic cat Musti does it even more.

Ransu tyytyi tällä kertaa ihailemaan isoveljen taitoa maasta käsin.
Kuvat ovat yli kuukauden takaa, kun lunta oli ihanan vähän!

Taitoa ja vauhtia Mustilla riittää.

Hepulipantteri.

Kun Musti palasi maankamaralle, pojat huomasivat yhteisen vihollisen.

Peuroja! Aargh!
Kun vielä pojat oppisivat metsästämään näitä.
Peuratonta uutta viikkoa!