Koska kukkii? -haaste

 Hip hei! Hiidenkiven puutarhan keväthaaste on taas pyörähtänyt käyntiin.

Ja kun tässä nyt ei ole kovasti kevään edistymistä raportoitavana kyttäyksestä huolimatta, osallistun haasteeseen heti.

Haasteessa valitaan muutama kasvi ja yritetään arvata, koska ensimmäinen kukka avautuu.

Täällähän ovat jo varhaisimmat lumikellot nupulla ja ensimmäisistä kevätkurjenmiekoista näkyy versonkärkiä. Mutta talventähdistä ei näy mitään. Kytätty on kyllä. Niinpä veikkaan, että niistä ensimmäinen kukka avautuu 12. maaliskuuta. 

Alppipenkissä asustava Corydalis glaucescens 'Kashgarica' kukki viime vuonna toukokuun alussa. Se oli sen ensimmäinen kevät, joten ei ole tietoa, koska se ns. normaalikeväänä kukkii. Jos on enää elossakaan. Veikkaan tänä keväänä kukinnan alkamisen osuvan vähän aikaisemmaksi, huhtikuun 29. päivälle.

Pikkuruinen, matala narsissi 'Elka' on ollut puutarhani ensimmäisiä narsisseja kukassa, mutta niin vain se viime keväänä kukki vasta hyvän matkaa toukokuulla. Tänä vuonna ennustan sen aloittavan huhtikuussa, kuten ennenkin. Sanotaan, että huhtikuun 21. päivänä. Se olisi kyllä tosi aikaisin, mutta olen optimisti.

Viimeiseksi otetaan yksi kevään huippuhetkistä: keisarinpikarililjan kukinta. Näitä minulla on useita, mutta tässä taitaa olla perinteinen lapsuudenkodistani muuttanut oranssinpunainen. Veikkaan tämän ensimmäisten kukkien avautuvan vapun kunniaksi 1.5. 

Lisäjännitystä haasteeseen aiheuttaa kohdallani se, etten voi olla ihan varma, olenko juuri valitseminani päivinä edes kotona, mutta yritetään.

Tämä kuva enteilee samalla toista kivaa Hiidenkiven puutarhan haastetta, nimittäin Kuvaa kimalainen!

Tässä haasteen säännöt:

Tarkoitus on veikata, milloin omassa puutarhassa alkaa nuppuja poksahdella auki ja päättää etukäteen veikattavat lajit. Kasvin pitää olla vielä tiukasti lepotilassa, olipa se sipulikukka, perenna tai puuvartinen, kun arvaus tehdään.

Valitsemissasi kasveissa ei saa siis näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. 

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Jos käyt laittamassa kommentin Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen, muiden on kätevä käydä sieltä tarkistamassa, ketkä ovat jo osallistuneet haasteeseen. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Hiidenkiven puutarhan haasteen aloituspostaus löytyy täältä: KLIK.

Haastan mukaan Oravankesäpesän ja Liisan kasvit.

Keisarinpikarililja Fritillaria imperialis

Talventähti Eranthis

Jäätyneet lintukylvyt

 Ei löydy tipusille nyt juotavaa.

Umpijäässä.

Ei tästä irtoa mitään.

Äskeiset kuvat on otettu viime viikolla, jolloin lunta ei ollut. Nyt sitä on.

'Dawn' -heiden iglu / jurtta on yhä paikoillaan. Viime yönä oli lähes –9 jossain vaiheessa. Mutta NYT pitäisi viimein taas lauhtua! Eilen päivällä oltiinkin plussalla, ja nyt aamulla mittari on kohonnut jo lupaavan lähelle nollaa.

Tiput onneksi selviävät ilmankin vettä, ilmeisesti. Punatulkkuja on täällä aina paljon ja niillä onkin paljon syötävää. Ne herkuttelevat vaahteransiemenillä sekä puissa että maassa. Saarnen siemeniä ne syövät myös mielellään.

Otin nämä kuvat ikkunan läpi. Koiraan nokassa näkyy vaahteran lenninsiipi, kun lintu pupeltaa sen päässä olevaa siementä. 

Olen tästä niin kiitollinen punatulkuille, sillä vaahtera tuottaa tuhottomasti siementaimia. Näin niitä on ainakin joitakin satoja vähemmän. Kauniitakin punatulkut ovat, ja niillä on ihana ääni, kuin haikea huilun sointi.

Helmiomenapensas 'Marleena' on tyhjentynyt marjoista.

Olen ihastellut harmaapäätikkaa rasvapötkön kimpussa monena päivänä. Vaikka tikka syö sitä vauhdilla, en henno ajaa komeaa lintua pois. Sitä ei pääse yleensä näin läheltä katsomaan – tämäkin on keittiön ikkunan läpi kuvattu. Jos menisin ulos kuvaamaan, lintu lentäisi heti karkuun.

Tikat ja palokärki pitävät melkoista meteliä, kun niillä on keväinen olo. On turha kuvitella, että maalla (tai pikku saaressa) olisi jotenkin hiljaista.

Tiaisia saa kuvattua hyvin ulkona, ne ovat niin rohkeita. Jos pysyy pari minuuttia paikoillaan, on ruokinnalla kohta taas parvi kuvaajasta huolimatta. Sinitiaiset ovat suloisimpia pikku merimieslakkeineen.

Taustalla on vaahtera, johon kasvaa muratti. Sekin on melkoinen talven koriste!

On tämä kaunista, mutta odotan kovasti, että saan taas kuvata lumikelloja nupulla.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Muratti Hedera helix

Sisäkukkien parissa

 Viime yö olikin tähän asti vuoden kylmin: –12,3 astetta. Hyvä, että suojasin nuppuisen heiden ja lumikellot.

Lunta tulee parhaillaan vähän ja vaikka pakkanen on lauhtunut enää –1 asteeseen, tekee mieli olla sisällä. Laitoinkin tämän jutun aluksi kahvipannun hellalle.

Katsotaanpa siis sisäkukat. Etenkin, kun ihanaakin ihanampi verenpisara 'Whiteknights Pearl' avasi kaksi kukkaa muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tämä on tosi reipas verenpisara kukkimaan lähes vuoden ympäri. Olen ylisurkea lannoittaja, mutta mielessä kyllä kävi, että voisin antaa kasveille nyt laimean lannoituksen. 

Niin, mielessä kävi, mutta en vielä ryhtynyt tuumasta toimeen. Niin tyypillistä.

'Whiteknights Pearl' omaa ilmeisesti siroverenpisaran perimää ja se näkyy pienissä, kapeissa ja siroissa kukissa.

Kaikki verenpisarani asuvat talven keittiössä. Yhden ison vanhan verenpisaran murhasin jättämällä sen syksyllä ulos, sillä täällä on liian ahdasta. Enkä koskaan innostunut sen puna-liiloista kukista. Sen sijaan Orkneyltä keräämistäni siemenistä kasvatettu puhdas siroverenpisara, keskimmäisessä ruukussa, on aarre, jota vaalin. Oikeastaan ruukussa on useampikin, kun koulin ne ryppäänä aikoinaan.

Vasemmalla on keijunsalvia, jolla oli aiemmin epävirallinen nimi herukkasalvia. Sen talvetus epäonnistui viime vuonna ihan viime metreillä. Kevättalvella siihen iskivät kirvat ja kasvi oli jo valmiiksi huonossa hapessa eikä selvinnyt. Viime vuonna olin viisaampi ja istutin uuden taimen isoon ruukkuun, jossa se pysyy kesät talvet. 

Samaan ruukkuun laitoin myös sitruunaverbenan eli lippian, jonka tuoreita lehtiä kerään teeksi. Rakastan verbenateetä, mutta sitä ei saa Suomesta kovinkaan yleisesti. Keijunsalviasta saa myös maukasta teetä, joten tuo on teeruukku. Kummankaan kasvin talvettaminen ei ole aina onnistunut, mutta toivon nyt parasta. 

Oikeanpuoleisessa ruukussa on vain multapinta. Siellä asustaa kasvi, jonka sekä suomenkielinen että tieteellinen nimi muuttunut. Ennen se oli iirikki (Rhodohypoxis), nyt helotähti (Hypoxis). Se haluaa viettää talven lähes rutikuivana, kun lehtiäkään ei ole. Lorautan sille ruokalusikallisen vettä ehkä kerran kuussa.

Taloni on niin pieni, että kasvien sijoittelu on hankalaa, jotta ne eivät olisi tiellä. Ja ovathan ne silti. Lisäksi talvella asuinhuoneissa asustavat mm. akkuporakone, kuvassa, ja muut laitteet, joille jäätyminen ei tee hyvää, ynnä maalit ja liimat sun muut, jotka eivät saa jäätyä.

Tämä ruukkuryhmä on varsin tiellä, mutta ihminen oppii kiertämään ja esim. avaamaan yläkaapit sivulta käsin kurkotellen. Isossa ruukussa kaikki versoo taas liikaakin, joten ensi viikolla, jos lauha sää suo, siirrän ruukun kylmään eteiseen jäähylle. Ruukussa kasvaa muratti- ja balkaninsyklaamia, erikoisempia pikarililjoja ja pikkuruisia narsisseja, joiden tosin epäilen kuolleen. Ja syyssahramia, jota siinä ei tarvitsisi kasvaa, mutta pienenpienet sivumukulat on mahdoton kaikki löytää ja niitä nousee vuosi toisensa perään.

Rosmariini (vasemmalla) oli varmaan kuollut jo kesän mittaan, sillä se näytti yhtä surkealta jo loppukesällä. Keskellä on ihan tavallisia pihaesikoita, mutta puutarhassani ne eivät millään suostu pysymään hengissä. Koska pidän pihaesikoista erityisesti, kasvattelen tätä yhtä nyt sitten ruukussa. Eikä se edes ole mikään erikoishieno lajike, ne ovat kaikki kuolleet. Kylmät lattiat varmaan auttavat näitä talvehtimaan sisällä, sillä täällä ollaan kaukana 20 asteen sisälämpötiloista.

Päätin muuten viime vuonna jakaa tuon ahtaan ruukun täyttävän esikon, vaan siinä se edelleen on. Vähän samoin kuin se aikomus lannoittaakin.

Keittiön itäikkunalla asuu kuvernöörinkukka, ruusuneidikki 'Vesta K' ja verenpisara 'Auntie Jinks', jonka ostin viime vuoden keväällä pistokkaana. Latvoin sen ja pistin latvapistokkaan samaan ruukkuun. Niin huonoa on kesäkukkien hoitoni, että koko viime kesän aikana verenpisara ei kasvanut tuon enempää.

Joku muuten joskus kysyy, osaanko ulkoa kasvien tieteelliset nimet. Osaan kyllä, sillä minulle tämän kuvan kasvit ovat Tulbaghia violacea, Nerine ja Fuchsia. Sen sijaan suomenkielisiä nimiä varten minun täytyy jatkuvasti plärätä Viljelykasvien nimistöä. Kun on oppinut tuntemaan kasvit ulkomailla ja tieteellisillä nimillään, ovat ne tiukimmin muistissa. No en sentään joudu hakemaan verenpisaran suomenkielistä nimeä.

Tulbaghian – siis kuvernöörinkukan talvetusongelma on se, että kasvissa on sipulimainen tuoksu, joka saa nenäni valumaan. Syötäväkin se kuulemma on, mutta jos leikkaan varsia, tuoksuvat leikatut pinnat vieläkin voimakkaammin ja nenäni valuu entistä enemmän. Kukka on kuitenkin tavattoman kaunis, joten siedän tätä hieman hankalaa yhteiseloamme.

Keittiössä on toinenkin ikkuna, eteläsuuntaan. Sen edessä on ruokapöytä, jolla harvoin syön, mutta koska ikkunan alla on patteri, on pöytä varsin suosittu muiden perheenjäsenten keskuudessa. Ja siitä on hyvä myös kytätä, mitä tiluksilla tapahtuu. Kissojen ja patterin takia ei tällä pöydällä ole kasveja. Ja näin minäkin joskus mahdun pöydän ääreen.

Olohuoneeni on mikroskooppisen pieni, tässä se on lähes kokonaisuudessaan. Etelälounaan suuntainen kulmaikkuna on loistava kasveille, kunhan muistaa, että kevättalven auringon paistaessa ne kuivuvat todella äkkiä. Ikkunan alla ei ole patteria, vaan lämmönlähde – Porinmatti – on huoneen sisänurkassa. 

Oikeanpuoleisessa nurkassa kasvaa lapsuudenkodistani muuttanut isoposliinikukka. Se ei tuossa varjoisassa nurkassa kuki, mutta sopii muuten siihen niin hyvin kukkapylvään päälle. Siitäkin huolimatta, että sen isot lehdet naputtavat välillä sohvalla istujaa päähän.

Ikkunalla on monenlaisia pelargoneja ja muuta mukavaa: kämmekkää, unelmaa ja varsinkin sipulikukkia, sillä ne kiinnostavat minua erityisesti. Sormipelargoni 'Thessaloniki' on kukkinut, punaisia kuihtuvia kukkia on vielä. 

Nurkassa on munankuoripelargoni 'Raspberry Ripple' kukassa – luonnollisesti, sillä tämä tyyppi kukkii aina vuoden ympäri, pitäneekö taukoa ollenkaan. Lannoittamattomuudesta huolimatta! Talven vähässä valossa kukista puuttuvat vaaleat laikut lähes tyystin.

Tuossakin on muuten ruusuneidikki, sellainen tavallinen fuksianpunainen. Neidikit pitivät lepokauden, mutta sitten alkoivat työntää lehtiä erittäin reippaasti.

Tässä vielä olohuone makuuhuoneen ovelta käsin. Sitruunapuu kasvaa lattialla isossa ruukussa ja kyttään, tulisiko siihen tänä talvena jo ensimmäisiä kukkia. Siihenkin varmaan auttaisi se lannoitus. Mennee vielä jonkin aikaa ennen kuin saan tuosta luomusitruunat gintoniciin.

Makuuhuoneessakin on kasveja pöydällä, kukkapylväissä, amppelissa ja lattialla. Lisäksi täältä löytyy toinen karvaisista kukkasista, tuolla untuvapeiton päällä höyhensaarilla.

Nyt pyryttää, lopetetaan juttu tähän. Lämpöistä ja pehmeää pyhää!

Minä puolestani menen lannoittamaan kasvit – heti, kun olen juonut kahvin.

Balkaninsyklaami Cyclamen coum

Isoposliinikukka Hoya carnosa

Keijunsalvia Salvia microphylla

Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea

Munankuori- ja sormipelargoni kuuluvat kotipelargonien Pelargonium Zonale-Ryhmään 

Murattisyklaami Cyclamen hederifolium

Pihaesikko Primula × pubescens

Ruusuneidikki Nerine bowdenii

Siroverenpisara Fuchsia magellanica

Sitruunapuu Citrus limon

Sitruunaverbena Aloysia citriodora

Pakkaspäivän pohdintoja

 Aamulla, kun avasin makuuhuoneen verhot, näin metsäkauriita.

Naapurin puolella, onneksi! Menin silti ovesta hätyyttelemään ne pois, jotta eivät saisi mitään ajatuksia siirtyä lähemmäs.

Käärin eilen Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heiden pressun sisään, kun oli luvassa niin kovia pakkasia. Pressu menee helposti ja nätisti verkolla suojatun pensaan ympärille. 

Melkoiselta iglulta tuo näyttää. Ei sitä varmaan muuten olisi tarvinnut suojata, selvisihän se viime talvestakin. Mutta pressua ja köyttä on ihan puskan viereisessä katoksessa, joka on entinen sauna – niin lähellä, että lähes jo pensaan ympärillä. Pensaassa on nyt niin paljon nuppuisia kukintoja, että olisi kiva nähdä se kunnolla kukassa.

Pakkasjakso on loiventunut ja lyhentynyt. Viime yön alin oli –5,9 eikä sen kylmempää ehkä olekaan tulossa. Vielä eilisessä ennusteessa luvattiin –8 astetta keskelle päivää tälle ja huomispäivälle. Tällä hetkellä ennuste sanoo, että tiistaina ollaan jo nollassa – ja viikon kuluttua käyrä kulkee plussan puolella hamaan tulevaisuuteen.

Tilanne on lupaava. Ojat ja salaojat vetävät. Tämä on erityisen ihanaa, kun vertaa tilannetta vuoden takaiseen:

Sama paikka tasan vuosi sitten. Toivoton jääpaisumus, joka ulottui useita metrejä ojien ympäristöön. Tässä kosteikkopuutarhassa oli noin 10 cm paksu jää. Ihan ihme, että suurin osa kasveista selvisi.

Tokihan tässä vielä voi tulla jääkansia, maaliskuussakin ehtii vielä. Mutta toistaiseksi iloitsen tästä – olen sellainen ihminen, että mieluummin iloitsen etukäteen kuin pelkään pahinta. Iloisessa odotuksessa on niin paljon mukavampi elää. Ja kyllähän tämä hyvältä näyttää, kun maa ei ole pahasti jäässä. Kevättalvella saattavat ojat hyvinkin vetää.

Kaunista on, kun aurinko paistaa. Tämä on kaita-asteri 'Prince'.

Joulukuussa kuvasin saman asterin viimeiset kukat jäätyneinä. Tuolloin sai auringon matalia ja harvoja säteitä metsästää, nyt niitä tulvii taivaan täydeltä!

Preeriallakin kaikki vielä törröttää. Paitsi raparperi, jonka varret olen leikannut.

Koristekastikka 'Overdam' on parhaita koristeheiniä talveen. Osa varsista lakoaa tuulessa ja tuiverruksessa, mutta kukkavarret ovat sen verran kevyet, että aina osa jää pystyyn. Varret ja kukintojen jämät keräävät kuuraa, joka loistaa auringossa kuin timanttinen suihkulähde.

Lunta ei ole kuin 1–2 cm kasvien suojana, joten leikkasin männystä oksan ja kasasin havuja ilmavasti lumikellojen päälle. Etenkin ne lumikellot, joiden kukkavarsi on jo pitkä, sai peitellä äärimmäisen varovasti, etten tuhoa kukkia tai katko varsia.

Nyt mittari näyttää kuitenkin –8 asteen sijasta –1,3 varjossa, joten huomattavasti ennustettua lämpimämpi päivä tästä tulikin.

Havukasa suojaa 'Hippolyta' -lumikellojen lisäksi myös 'Hippolyte' -ranskanruusua. Sen, kuten muidenkin ruusujen, varret ovat vihreät ja valmiina kevääseen.

Joulukuussa kasasin raakavillaa kaikkien Austin-ruusujeni tyville. En ole niitä yleensä suojannut mitenkään, mutta viime talvi oli niin ankara, että moni näistä ruusuista kärsi siitä selvästi. Täksi talveksi ei olisi varmaan tarvinnutkaan suojata. Tässä vastaus Kivipellon Sailan joskus esittämään kysymykseen siitä, miten käytän villaa. Suojaan talvenarat kasvit tällä tavalla.

Ihanat, aurinkoiset päivät ovat olleet omiaan oksien haketukseen ja polttopuiden pätkimiseen ja pilkkomiseen. Keli suorastaan vetää ulos. Ja kun pihalla on niin ihanan helppo liikkua! Ei ole jäätä, ei paksua lunta.

Tässä 'Mount Aso' -puuteripajun oksa sinulle. Ihanaa ystävänpäivää, blogiystäväni!

Kaita-asteri Symphyotrichum lateriflorum

Koristekastikka, tupaskastikka Calamagrostis × acutiflora

Puuteripaju Salix gracilistyla

Ranskanruusu, tarhagallianruusu Rosa Gallica-Ryhmä

Lumikelloja ja muuta valkoista

 Eletään lumikellobongarin kultakautta!

Muotopuutarhan 'Hippolytat' eivät ole juurikaan venyneet pituutta, runsastuneet vain, viime viikkojen aikana. Vasta yhdessä näkyy nuppu ja sekin on lähes maanrajassa.

Toissa-aamun puutarhakierroksella yllätin jäniksen koivikosta. Ehdin ottaa kuvan vasta, kun se oli mennyt verkkoaidan kolosta naapurin puolelle. Ajattelin, että nyt se säikähti eikä vähään aikaan palaa.

Eipä sillä ole kovin hyvä suojavärikään, kun ajattelee asiaa merikotkan kannalta.

Sitä paitsi nyt, kun olemme taas kotona, on paikalla myös – ystäväni sanoin – Musta Kauhu. Hän kyllä tarkoitti sitä myyrien ja hiirien vinkkelistä, mutta toivon, että jäniskin pelkää Mustia.

Onneksi jänis ei ilmeisesti syö lumikelloja. Niitä ei nimittäin ole syöty ollenkaan. Tässä on saniaistarhan jouluhärkylä ja takana 'Snow Fox' -lumikello.

Musti esittelee.

Hankin syksyllä uusia 'Snow Fow' -sipuleita. Useista niistä nousee jo nyt kaksi kukkavartta. Tämä vaikuttaa erittäin elinvoimaiselta lajikkeelta! Yöpakkanen, vaikka olisi vain –5 astetta, painaa kukkavarret kohti maata. Se on toki kasvin tapa suojata kukkaa ja vartta paleltumasta eikä merkki kärsimyksestä, jollaiseksi ihminen omista lähtökohdistaan asian helposti tulkitsee. Mietin vain, montako tällaista kumarrusta ja päivisin taas ylösnousua kukkavarsi sietää. Mahdollisesti vaikka kuinka monta, kun lumikellot ovat niin aikaisia. Niille on kehittynyt systeemit selvitä.

Kuvasta voi nähdä, että maahan painuneessa nupussa näkyy vihreää kehälehden kärjessä ulkopuolella. Tämä on 'Snow Fox' -lajikkeelle ominainen kuvio. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että ylempien kuvien vanhempi tupas ei ole oikeaa lajiketta. Se on nimittäin puhtaanvalkoinen kukan ulkopuolelta, vaikka kuinka yrittäisi suurennuslasin kanssa vihreää etsiä. Olen tätä vähän uumoillutkin ja siksi halusin hankkia uusia sipuleita – vertailuun ja muutenkin, onhan tämä kaunis ja hyvin aikainen lajike.

Jotakin tähtilumikelloristeymää se ensimmäinenkin silti on niin kuin pitikin, sillä 'Snow Fox' on mitä ilmeisimmin tähtilumikellon risteymä. Sen näkee leveistä lehdistä ja aikaisuudesta. Kuten myös kukan sisempien kehälehtien kuvioista, mutta niitä ei vielä näe.

Varsinainen tähtilumikello on asustanut puutarhassani pitkään ja se on varjoisasta kasvupaikasta huolimatta lähes aina ensimmäinen kukassa. Sillä on tapana lähettää yksi aikaisempi tiedustelija ennen kuin muutkin kukkavarret nousevat. Tämäkin kukkavarsi on taipunut yön pakkasessa, mutta nousee joka päivä taas pystyyn.

Laitetaan tähän vertailun vuosi puistolumikellomätäs. Sillä on samanväriset lehdet, mutta paljon kapeammat; nämä lehdet eivät ylety kiertymään toistensa ympärille, vaan nousevat maasta vastakkain.

Meille on yön aikana satanut ohuelti lunta, kuva on tältä aamulta.

Siirrytään sitten Rohaniin.

Täältä nousee puistolumikello 'Viridapice' joka vuosi edellistä runsaampana.

Tämän aamun kuvauskierroksella pihalta pyrähti liikkeelle taas jänis! Ihme, että ehdin ottaa kuvan, niin nopea se on. Hitsi vie. Metsäjänis on kaunis ja sympaattinen otus, meillähän ei saaristossa rusakkoa ole. Eikä ole siiliäkään; näistä asioista huomaa, että kumpikin on tulokaslaji, joka ei ole kyennyt vaeltamaan saaristoon. Mutta tämän tyypin takia pihassani ei ole yhden yhtä vaaleajouluruusun kukkavartta; muuten ne kukkisivat komeasti.

Ja harmi vain, että esimerkiksi ne sorkalliset tulokaslajit ovat kyenneet vaeltamaan saaristoon. Tämä aamuna katsoin ikkunasta kahta metsäkaurista tien toisella puolella. Toisin kuin valkohäntäpeura, ne kuitenkin lähtevät juoksemaan pitkälle karkuun, kun lähden ajamaan niitä kauemmas.

Mutta kuten sanottu, onneksi jänis ei selvästikään syö lumikelloja! Se harmittaisi tsiljoonasti enemmän kuin vaaleajouluruusut.

Musti tuli heti paikalle katsomaan, mihin suuntaan jänis meni. Olin mennyt jänön perään tarkistamaan, että se varmasti lähti pihasta ulos. Se kyllä mahtuu riista-aidan reiästä ja laukkasi naapurin nurmikon poikki.

Pidin Mustille pienen puhuttelun. Se saisi ajaa jänikset pihasta.

Perjantaille on luvassa pakkasta –8 astetta. Ensi yönä pitäisi ennusteen mukaan tulla vähän lunta – ennusteen millimetrimäärä 0,3 ei päätä huimaa, mutta ehkä siitä kertyy vähän suojaa. Jos ei, on minulla ohjelmassa parin havupuun oksan leikkaaminen ja paloittelu lumikellojen suojaksi. Varmuuden vuoksi. On niitä niin odotettu, että niitä haluaa vähän hemmotellakin. 

Jouluhärkylä Polystichum acrostichoides

Puistolumikello Galanthus nivalis

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger