Komeat käävät

 Lähdin ulkoiluttamaan kameraa vähän pidemmälle, en sentään merta edemmäs.

Matkalla laivarantaan on raita, jonka halusin kuvata. Raita kasvaa entisen rakennuksen kivijalan tuntumassa.

Kun biologit kävivät tutustumassa metsääni sen suojelemisen tiimoilta, jäi mieleeni lausahdus: raita kuolee hitaasti, vaiheittain. Siksi se ylläpitää valtavasti elämää. Puun lahot oksat rasahtelevat poikki vuoron perään samalla, kun puu jatkaa eloaan vielä vuosikausia.

Onhan raita eläessäänkin hyvin tärkeä, sillä se on keväällä ensimmäinen kasvi kukassa ja näin ollen elintärkeä aikaisille pölyttäjille, kuten kimalaiskuningattarille. 

Mutta kuolemassa raidan ihmeellisyys vasta korostuu. Minun piti palata vielä laajakulmalinssin kanssa, jotta sain koko komeuden yhteen kuvaan. 

Vanha rautainen maatalouskone on joutunut uhriksi, mutta valurauta kyllä kestää. Mutta katsopa noita kääpiä!

On vähän kuumottavaa seistä puun alla, josta on katkennut näin monta oksaa, enkä myrskyllä menisikään tuonne seisomaan. Mutta nämäkin oksat ovat katkenneet hyvin monen vuoden kuluessa, ei sitä jatkuvasti tapahdu.

En tunne kääpiä, mutta olen hankkinut hyvän sienikirjan lankojen värjäystä varten. Ruokasienioppaista ei ole siihen hommaan mitään apua. Loistavassa sienikirjassani (Suomen sieniopas, Kasvimuseo ja WSOY) on myös kääpiä – yli 80 lajia.

Siitä sitten tutkimaan. Raidalla on oma kääpänsä, raidantuoksukääpä, mutta sitä tämä ei ole. Eniten tämä näyttää rikkikäävältä. Ilmeisesti sitä voisi jopa syödä, amerikkalaiset väittävät herkulliseksi! En taida kuitenkaan uskaltaa kokeilla. Voisi vaikka ihonväri vaihtua oranssiksi ja tulla kaikenlaisia suuruudenhulluja ajatuksia.

Vastapäätä on niittyaukea, jossa lehmät laiduntavat kesäisin. Aukean laidalla on pikkuisen mummonmökin kivijalka, mutta luulen tämän isomman rakennuksen olleen jonkin suuremman tilan navetta, lato tms. 

Palataan takaisin tielle, sillä haluan vielä hakea postit laivarannasta ja roskisten tilannekin täytyy tutkia. Olen niiden tyhjennysvastaava.

Matkalla rantaan näkyy tuulten tekosia. Syksyn kovat myrskyt kaatoivat taas muutaman puun lisää. Kun tätä metsää hakattiin vuosikausia sitten, alkoi jäljelle jääneitä puita kaatua. Se kuuluu asiaan. Ihastelen metsän omistajan luonnonmukaista metsänhoitoa, jossa puustosta kaadettiin vain osa. Sankan metsän harvennuttua tulivat myös korkeat kalliot näkyviin – aiemmin niitä ei voinut aavistaa, ellei lähtenyt metsään samoilemaan.

Laivarantaa lähestyttäessä näkyy hassuin liikennemerkki: auto hyppää uimaan. Mutta juuri nyt se ei tunnu hassulta, kun nuorten kuolema Nurmijärvellä surettaa niin, että sydämestä kouraisee.

Laivarantamme on salmessa. Vastapäisestä saaresta katkesi männyn latva marraskuisessa hirmumyrskyssä. On ihan ihme, ettei tuhoja tullut enempää.

Yhteysaluksemme näyttää enemmän lossilta kuin laivalta. Ihan merikelpoiseksi se on osoittautunut, se on tietenkin jäävahvistettu.

Eipä tässä vielä jäästä ole pelkoa. Toistaiseksi talven kylmin lukema on ollut noin –10 astetta joinakin öinä. 

Viime yö oltiin plussalla. Puoliltaöin nukkumaan mennessäni mittari näytti +3, samoin aamulla noustessani. Aamulla satoi vettä ja pihasta onkin taas paljastunut isoja länttejä. Tielle on ihan turha kuvitella menevänsä, se on muhkuraista jäätä vesikuorrutuksella.

Rannassa kasvaa kaunis nuori tervaleppä.

Kotiinpaluu. Tilukseni näkyvät tienmutkan takana.

Raita Salix caprea

Rikkikääpä Laetiporus sulphureus

Melkoinen muratti

 Hämmästyin, kun huomasin yhden asian keittiön ikkunasta.

Keittiön ikkunan edessä kasvaa vaahtera ja vaahteraan kasvaa muratti.

Muratti on venynyt viime vuoden aikana yli neljän metrin korkeuteen!

Eihän tuota kesällä näe, kun puu on lehdessä, enkä ollut tähän mennessä lehtien pudottuakaan huomannut.

Istutin hortonomiystäväni kasvattaman muratin syksyllä 2006. Monta vuotta se kasvoi vain maanpeittona vaahteran alla. Jos joku verso lähtikin kasvamaan vaahteran runkoa pitkin ylös, se paleltui talveen. Joskus kiedon muratin ja puunrungon ympärille vanhan koinsyömän villatakin. Se auttoi kyllä, mutta sitten muratista tuli vähitellen liian korkea ja luovuin suojaamisesta.

Muratista tuli vähitellen talvenkestävämpi. Se ei kuollut edes viime talven yli –20 asteen pakkasiin. Tältä muratti näyttää silmieni korkeudella, noin 160 cm:ssä.

Talon entinen asukas on vetänyt puun moottorisahalla poikki parin metrin korkeudesta, sillä se kasvaa vähän liian lähellä taloa, jotta sen voisi päästää kasvamaan isoksi puuksi. Runko on haarautunut Y-kirjaimen tapaan. Murattikin on haarautunut, osa siitä kasvaa tähän suuntaan...

... ja runsaampi osa tänne, jossa se yli nelimetrinenkin haara on.

Minulla on muratille huonoja uutisia. Leikkaan joka talvi vaahterasta pari pisintä oksaa tai versoa, sillä puusta kasvaisi niidenkin toimesta aivan liian iso. Tänä talvena leikkuuvuorossa on juuri se verso, jossa pisin murattikin kasvaa.

Toisaalta näin saan lisättyä muratinpätkiä uusille kasvupaikoille. Saisiko olla esimerkiksi saarnen tyvi, siinäkin olisi hieno uurteinen runko kiivettäväksi? Voisinpa kokeilla murattia myös kuusen alle maanpeittokasviksi.

Huomasin samasta keittiön ikkunasta toisenkin yllätyksen, tällä kertaa männyssä. Kuvasin sen ikkunan läpi, vaikka niin ei saa todellakaan tarkkaa kuvaa. Mutta pelkäsin, että kohteeni lentää pois, kun menen pihalle kameran kanssa – näin olisi edes epäselvä todistusaineisto.

Mutta hiiripöllö ei lähtenyt. En toki mennyt kovin lähelle, laitoin kameraan zoomlinssin ja pysyin edellä mainitun vaahteran toisella puolella, parinkymmenen metrin päässä.

Tämä on todella hienoa, sillä olen toivonut näkeväni pöllön jo monta vuotta. Edellinen pihahavainto taisi olla sarvipöllö murattivaahterassa joskus kymmenen vuotta sitten.

Onneksi Musti oli untuvapeiton alla sängyssä, sillä siitä olisi tullut kahnaus. Näin kävi sen sarvipöllön kanssa. Musti näki sen keittiön ikkunasta, alkoi murista ja vaati päästä ulos. Katsoin ikkunasta, kun Musti ryntäsi vaahteraan ajamaan pöllön pois. Liukkaasti se lähtikin, sarvet putkella. Samoin Musti toimii, jos huomaa haukan oleilevan pihalla.

Olen haaveillut pöllöjen kevättalvisten huhuiluäänten tunnistamisesta. Kohtahan on taas niiden aika. Yritän kuunnella ja opetella. Esimerkiksi Luontoportti-sivustolla on hyvät lintujen äänitteet. Kun ne vain muistaisi. Puhelimesta löytyy kyllä myös Birdnet-sovellus.

Hiiripöllö Surnia ulula

Muratti, euroopanmuratti Hedera helix 

Haaste: uusi mieleinen kasvi

 Tämän ihanan, Kottikärryn kääntöpiirin kehittämän haasteen lähetti Liisan kasvit. 

Mieleinen kasvini ei ole upouusi. Se on punahevoskastanja 'Briotii'. Hankin sen pienenä, ei paljon lyijykynää suurempana, Vakka-Taimesta vuonna 2016. Taisin saada sen jopa ilmaiseksi tai ainakin maksoin siitä hyvin vähän, kun Vesa Muurisen mielestä taimi oli niin surkean pieni.

Monta vuotta puuni pysyikin kovin pienenä. Olen nähnyt punahevoskastanjaa komeina puina Tukholmassa, joten ajattelin, että sillä saattaa olla mahdollisuuksia puutarhassani täällä lounaissaaristossa. Mitään talvehtimisongelmia sillä ei näyttänyt olevan, asettuipahan vain rauhallisesti uuteen kotiinsa.

Taimi oli vartettu ja se onkin ainoa tapa lisätä punahevoskastanjaa puhtaana lajikkeena. Monta vuotta puuni taisi luulla olevansa yhä oksa ja se tuotti kukkia.

Kukkiminen oli tietysti ihanaa, kun kukat ovat satumaisen kauniit. Toistaiseksi viimeiset kukat näin kesäkuussa 2021, jolloin taimi oli polvenkorkuinen.

Sitten alkoi tapahtua. Varte kai viimein käsitti olevansa puu eikä oksa ja alkoi kasvaa vauhdikkaammin. Kuvasin 'Briotiin' lokakuussa, kun se oli venynyt minua korkeammaksi. Se näyttää kasvaneen viimeisen vuoden aikana metrin.

Kesäkuussa otetussa kuvassa näkyy 'Briotiin' sijainti. Se on rakentamani pengermän päällä, ruusu-heinätarhan ja kasvimaan rajalla – rajaamassa pihan alueita toisin sanoen. Tulevaisuudessa toivon kulkevani kasvimaalle puun oksien ali. 

Paikka valikoitui tarkoituksella myös puun kannalta, sillä halusin aarteelleni niin hyvät olot kuin mahdollista.

Hevoskastanja ei kestä talvista märkyyttä. Viime talvena, kun vähälumisilla paukkupakkasilla jäätyivät niin maa kuin kaikki ojatkin, valui ylärinteestä vettä juuri puun kohdalle. Siitä se toisaalta myös jatkoi lorinaansa pengermän kivien välistä alemmas. Mietin kuitenkin, miten juuriston lomitse virtaava jääkylmä vesi vaikuttaa. Onneksi ei ilmeisesti mitenkään.

Puulleni on pari naapuripihassa tien toisella puolella; siellä kasvaa tavallinen valkokukkainen hevoskastanja eli balkaninhevoskastanja. Komeat isot, kukkivat puut ovat suunnilleen samalla kohtaa, niinpä tiellä kulkija saa toivottavasti tulevaisuudessa ihanan kukkaelämyksen, jos vain tajuaa katsoa sivuilleen.

Kuvasin toukokuussa punahevoskastanjani silmun puhkeamista. 

Pulleat silmut näyttävät nytkin jo odottelevan kevättä, kuten minäkin.

Tässä vielä ohjeet Kottikärryn kääntöpiiristä.

HAASTE:

Uusi puutarhavuosi on alkanut, toivottavasti löydämme taas jotain kivoja kasvituttavuuksia puutarhaan iloa tuomaan. Haluaisin tietää, jos sinulla on esiteltävänä joku puuvartinen, perenna tai yksivuotinen kasvi, joka ilahdutti ja innosti sinua erityisesti viime kasvukauden aikana tai on muuten sinulle suhteellisen uusi mieleinen tuttavuus.

Toivon, että laitat tiedon esittelystä Kottikärryn kääntöpiirin kommenttikenttään, jotta löydän ne varmasti. (Blogi löytyy täältä: KLIK)

Voit myös haastaa blogiystäviä esittelemään omia uusia kasvituttavuuksiaan, tai haasteen voi napata käsiteltäväksi myös ihan itsenäisesti.

Haastan mukaan Sarin puutarhat.

Balkaninhevoskastanja Aesculus hippocastanum

Punahevoskastanja Aesculus × carnea

Pihavaja

 Tämä syntyi vähän kuin jatkona muutaman päivän takaiseen työkalut-juttuun.

Sain peräkärryn päälle rakennetun vajani toissa vuonna ja olen edelleen siihen aivan rakastunut. Mennäänpä katsomaan.

Isoimmat hommat tein toissa syksynä, kuten hyllykön ja ruukutuspöydän peräseinälle, kiinnitin koukut ja pienemmät hyllyt ja kaapit sekä lisäsin toisen ikkunan. Vajaan jäi silti vielä jonkinlainen kaaos, sillä esimerkiksi moottorisaha kaipasi omaa hyllyä. Se ei mahtunut mihinkään, niinpä oleili lattialla.

Viime päivinä nikkaroin hyllykön myös tähän ovensuuhun, heti vasemmalle.

Sinne mahtuu moottorisahan lisäksi muutakin, kuten lannoitteet, biohiilet sun muuta. Hyllykön alla on teräketjuöljyt ja bensat ja mikä tärkeintä, kassillinen tyhjiä likaisia pusseja roskapusseiksi. Kevyenä tavarana muovipussi pyöri jaloissa aina tiellä. Multapussit ovat myös hyllykön tuntumassa. Hankin jo syksyllä kylvömultaa, sillä kevät on toki syksylläkin mielessä päällimmäisenä.

Hyllykön päällimmäiseksi naulasin vanhan perunanidätyslaatikon, vaikka se on pikkuisen hyllykköä isompi. 

Siinä se nyt on, ja aurinkokin paistaa risukasaan... eikun järjestykseen!

Olin hankkinut myös lisää koukkuja ja hyödynsin kattorakenteita niille. Mietin vaatetankomaista puolaakin kattoon, mutta totesin, että siinä riippuvat työkalut olisivat vain toisten edessä tiellä. Vaja kun on todella pieni. Sitä paitsi aika moni esine tarvitsee koukkua, ei niinkään tankoa.

Vajassa oleilevat myös harvat autotarvikkeeni kuten pesuharja – auto kun on heti vajan takana.

Tavaraa on toki edelleen lattialla, mutta tämän määrän kanssa voi elää. Suurin osa ruukuista muuttaa kesällä ulos, samoin kastelukannut ja kasvimaan vesipumppu, jonka sain tosin nyt mahtumaan hyllylle. 

Isoin osa ruukuista majailee matalassa hyllykössä ruukutuspöydän alla. Muoviset taimikasvatusruukut ovat pinoissa puulaatikossa, jonka päällä on astiat pienille työkaluille. Pari korkeampaa pinoa muoviruukkuja on myös ruukutuspöydän alla, mutta järjettömiä määriä taimikasvatusruukkuja en tarvitse. Kennostot ovat hyllyllä ruukutuspöydän vieressä. 

Eniten käytetty työkalu eli lapio pääsi ovensuuhun, sillä sitä haen vajasta kaikkein useimmin, jos se ehtii edes vajaan välillä päästäkään. Näin talvella on lapiollakin hetken loma. 

Olen edelleen aivan rakastunut vajaani. Rakastuin lisäksi uuteen porakoneeseeni. Hankin viimein itselleni joululahjaksi uuden, sillä vanhalla akkuporakoneella ei saanut porattua kuin puoli reikää tai ruuvattua osan ruuvista sisään, kun akku hyytyi. Sen kanssa meni jatkuvasti hermo ja siksi minulla myös on lukemattomia puoliksi sisään ruuvattuja ruuveja kaikkialla. 

Uuden koneen akku riitti kaikkeen tähän ja toimii edelleen kuin unelma, ei tarvitse enää jatkuvasti lopettaa työtä lataamisen ajaksi. 

Niin ihanaa! Että voi olla nainen onnellinen!

Ihanaa on kyllä muutenkin. Eilen otetussa kuvassa on vielä näin paljon lunta, mutta tänään on jo paljon pälvipaikkoja, kun ei menty yölläkään pakkaselle kuin 0,4 asteen verran. Aurinko on paistanut viime ja tällä viikolla niin monena päivänä, että olen aivan kevätfiiliksissä, kun on lauhaakin (paitsi joinakin öinä). Eilen totesin päivän pidentyneen ihan selvästi: puoli viideltä vielä näki ulkona.

Ihmeissäni olen kuunnellut hiirikaukan kovaäänistä naukumista. Olisiko silläkin kevättä rinnassa? Hirveä meteli!

Tänään taivas on lähes pilvetön ja vesi lorottaa joka puolella. Sääennuste lupaa viikonlopun pakkasnotkahdusta lukuun ottamatta pelkkää plussaa kaksi viikkoa eteenpäin.

Eihän tässä voi olla kuin aivan intona!

Viikon sisällä

 Olen tässä viikon aikana ulkoiluttanut kameraa kolmena päivänä. Säät olivat melko erilaiset!

Uudenvuodenaattona oli lauhaa eikä lunta näkynyt missään. Rivendellin joenvarren kasvusto eli tarhajouluruusut ovat reheviä.

Sitten rehevät peittyivät lumeen. 

Ja tänä aamuna vielä kuuraankin. Jännästi joka toinen yö on ollut lauha, joka toisena pakkasta noin –10 astetta. 

Helmiomenapensas 'Marleenan' marjat hupenevat talven mittaan lintujen suihin, mutta aika paljon on vielä jäljellä. Kuva 3.1.

'Marleena' tänä aamuna.

Uudenvuodenaattona huomasin, että vaaleamunkinhuppu oli noussut. Se oli ihan mukavaa, sillä olin viime viikkoina miettinyt, näinkö koko kasvia kesän aikana. Ettei se vain menehtynyt viime talvena päälleen kertyneen jääkannen alle?

Ei näköjään. Mutta ei sen ihan juuri nyt olisi tarvinnut nousta... leikkasin tuosta penkistä perennanvarsia ja kasasin niitä ja muuta roinaa verson suojaksi. Lunta ei ollut ennen pakkasia sen vertaa, että siitä pystyisi mitään kasaamaan. Ei sitä edelleenkään ole kuin viitisen senttimetriä.

Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heisi teki kauniit nuput. Joulukuun lopussa yksikään kukka ei ollut avautunut, mutta nuput olivat jo lähtenet erkaantumaan toisistaan. Tänä aamuna ne ovat paksun kuuran alla ja mietin, näenkö kukkia tänä vuonna ollenkaan. Kuuran seasta pilkistävästä punertavasta pitää nyt nauttia kukkienkin edestä.

Nuput lienevät melko kestäviä, sillä puskan kukinta-aika on Skotlannissakin vuodenvaihde, mutta meillä vain talvi kestää kovin paljon pidempään kuin siellä. 

Uudenvuodenaattona ojissa virtasi runsas vesi.

Nyt osa ojista on jäätynyt. Onneksi ei ole kauheita pakkasia luvassa; maa tuskin jäätyy niin pahasti, että tulisi samanlaista routaa ja salaojien umpeutumista kuin vuosi sitten. Mutta onhan tässä vielä talvea edessä – kaikkea ehtii vielä tapahtua, vaikka parin viikon ennuste onkin mukavan lauha. Vuosi sitten ei toisaalta myöskään olisi voinut uskoa, millaiset massiiviset jääkentät helmikuussa muodostuivat.

Uudenvuodenaattona kuvasin kaksi varjohiippaa, kun niiden eron näkee juuri nyt aika hyvin. Edessä on tarhavarjohiippa, taustalla vaskivarjohiippa. Niiden päällä on saarnen oksia, sillä siinä on puu, jonka pehmeistä oksista putoaa pätkiä tuulella. Saarnen runkoa näkyykin kuvassa, se on kaunis, uurteinen.

Nyt varjohiipat ovat lumessa ja kuuran peitossa. Talvisista perennoista edelleen toki kauneimpia, kuurahan vain korostaa sydämenmuotoisia lehtiä.

Olen jonkin verran siivoillut kukkapenkeissä sojottavia perennanvarsia, kun joinakin päivinä on ollut niin upea auringonpaiste, että on ollut pakko olla pihalla puuhailemassa ja fiilistelemässä. Perennojen siivoaminen tarkoittaa pitkillä pensassaksilla pätkimistä niille sijoilleen. Varjo- ja marhanliljat ovat komeita talvella, mikäli varret vain pysyvät pystyssä. Laonneet leikkaan, pystyt saavat jäädä. Tämä on marhanlilja 'Early Bird' 3.1.

Tässä se on tänä aamuna. Vielä kauniimpi, vai mitä?

Onhan se toki vielä kauniimpi kukkiessaan. Kukkakuvia laitoin viime kesänä paljonkin, mutta tässäpä kuva hetkeä ennen kukintaa juhannusviikolla.

Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii

Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä

Saarni Fraxinus excelsior

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum

Vaaleamunkinhuppu Arum italicum

Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense

Lempityökalut

 Kuvasin ne jo marraskuussa, kun Päivänpesän elämää -blogi haastoi kaikki puutarhabloggaajat esittelemään lempityökalunsa. Sitten se jotenkin unohtui. Parempi myöhään – tässä oma otantani.

Ehdottomasti paras on kunnollinen rautainen lapio. Tämä on joku Fiskarsin malli, en ole itse tätä ostanut, vaan tämä on isäni peruja. Sain hänen kuolemansa jälkeen lapsuudenkotini puutarhatyökalut, siitä on 18 vuotta. 

Koska olen oikeakätinen, on terä kulunut oikealta puoleltaan vähän lyhyemmäksi. Lapio on edelleen terävä ja loistava.

Kuvassa pitäisi olla myös rautakanki, sillä sitä käytän lähes yhtä paljon kuin lapiota. Syy: lähes joka kerran, kun isken lapion maahan, se kolahtaa kiveen.

Mutta avataanpa vajan ovi ja katsotaan sisään.

Kun sain toissa vuonna puutarhavajan, oli sinne ilo laittaa hyllyjä ja koukkuja puutarhan käsityökaluille, paikat ruukuille ja multapusseille ja niin edelleen. Niitä kun piti aina etsiä useasta paikasta vajan puuttuessa. Ovesta pääsee perälle kapeaa käytävää pitkin.

Tilanne tulee paranemaan vähän, kun teen vasemmalle seinälle hyllyt moottorisahalle ja muille tarvikkeille, jotka nyt ovat lattialla. Kaksi isoa ikkunaa, joita olen välillä käyttänyt kasvimaalla yhden laatikon kantena keväisin, vievät turhan paljon seinätilaa ja siirrän ne muualle. 

Toki kaikki talvikauden vajassa viettävät kastelukannut ja muut vievät nyt tilaa, mutta talvella vajalle on muutenkin vähemmän käyttöä. Nostin ovensuuhun myös maariankellokylvöksen, kun en keksinyt painavalle ruukulle parempaakaan paikkaa.

Tein jo alkuun vajan peräseinälle ruukutuspöydän, mistä olen ylen onnellinen. Sopivan paksu ja leveä, yhdestä puusta tehty levy löytyi vanhan saunan ylisiltä, sitä piti vain lyhentää muutama senttimetri. 

Nostin pöydälle pikku työkaluista niitä, joita käytän useimmin: vanhat kokonaan rautaiset sekatöörit, nekin lapsuudenkodistani, taittuva laadukas japanilainen ARS-merkkinen saha oksien sahaamisen aloittamiseen ja viimeistelyyn (kaarisahat muuten jäivät kuvaamatta), kaksipiikkinen kitkentätyökalu, joita olen myynyt nettikaupassani Elsan lempituolissa, mutta brexitin jälkeen en valitettavasti enää ole voinut tilata lisää, sekä Skotlannista ostamani paikallinen perinneväline puuron hämmennykseen. Näin heti, että puikko on loistava reikien tekijä kukkasipulien istuttamiseen ja pikku taimien koulimiseen.

Pienten työkalujen paikat ovat astioissa, isot työkalut roikkuvat koukuissa pääosin vastakkaisella seinällä.

Koska marraskuussa oli vielä istutuskausi, löytyi paras istutuslapio ulkosalta, jossa se viettää ajan keväästä syksyyn. Sekin on isäni peruja. Hän väänsi reunat sisäänpäin, jolloin lapio on jäykempi ja kapeampi; täydellinen kukkasipuleille ja oikeastaan ihan kaikkeen. No ei nyt sahaamiseen sentään.

Kuvassa näkyy myös kottikärryt: välttämättömyys, jota ilman ei voi elää. Näitä minulla on kahdet, sillä yhdessä saattaa olla kivilasti tai rikkaruohokuorma. Niillä on taipumusta jäädä odottamaan sijoituspaikkaa kottikärryyn.

Moni työkalu jäi kuvaamatta, mutta tarkoitus olikin, että esitellään parhaat, joka on ehkä sama kuin ne, joita käyttää eniten. Siirrytään haravoihin. Tämäkin on joko lapsuudenkodistani tai tuli talon mukana. Loistava perus-lehtiharava.

Kuvasta tuli mieleen, että pitkäteräiset pensassakset ovat myös ahkerassa käytössä: niillä leikkaan kuvan puksipuuaidat ja myös kuivat perennanvarret. Ne ovatkin juuri nyt kuistilla sitä varten, sillä eilisessä ihanassa kevättalven tuntuisessa auringonpaisteessa oli pakko saada tehdä jotakin puutarhatyötä, eikä tähän aikaan hirveästi voi kukkapenkeissä muuta tehdä kuin leikellä kuivia perennanvarsia. Meillä on niin ohuelti lunta, että ne saa hyvin leikattua.

Tarvitaan myös toisenlainen harava, jolla saa putsattua ojat ja haravoitua kuivat heinät niityltä. Siinä ovat piikit ja hitsaukset kovilla, sillä vetovoimaa tarvitaan. Talon mukana tulleet pari vanhaa rautaharavaa ovat lyömättömät. Piti ottaa ihan lähikuva tuosta rakenteesta. Tällaista ei varmaan nykyään saa muualta kuin tilaamalla joltakulta kyläsepältä varta vasten.

Vanhat, kauniit työkalut riippuvat huussin seinällä, mikä ei ole paras paikka. Ne ruostuvat, kun räystäs on niin lyhyt. Voin varmuudella sanoa, että saaristossa sade ei koskaan tule pystysuoraan. Ruostumiseen auttaa vaseliini, jolla vanhoissa kirjoissa neuvotaankin huoltamaan työkalut. Kunnon kerros vaseliinia metalliosiin siveltynä estää niiden hapettumisen. Puuosia hoidan pellavaöljyllä.

Siinäpä puutarhapuuha, jota voi tehdä tammikuussa!

Sahatkin pääsevät hommiin, sillä vaahteroista pitää taas poistaa muutamia pisimpiä latvoja. Ja sen jälkeen moottorisaha ja kirves. 

Oksasilppuri olisi mukava saada käyntiin, mutta siinä on virtaongelma, kuten viime keväänäkin. Minulla kun ei ole sille kuivaa sisätilaa. Rullasin sen pariksi päiväksi eteiseen kuivumaan, mutta se ei auttanut. Vielä. Kyllä se viime vuonnakin heräsi henkiin jossain vaiheessa...

Aurinko paistaa pilvien lomasta ja mittari on kavunnut nollaan, pakko päästä ulos, joten lopetan tähän.

Haaste taisi päästä vähän unohtumaan muiltakin, joten haastan edelleen kaikki puutarhabloggaajat tähän mukaan! Päivänpesän alkuperäinen haastejuttu löytyy täältä: KLIK.

Tammikuun kalenteripoika

 Siitä ei saa kuvaa ulkona, ellei ole hyvin nopea.

Ja minä en ole ollut. 

Eilisaamuna heräsimme valkoiseen maisemaan, sitä ennen oli mukavan vihreää ja manulin tassuille sopivaa. Mutta sittemmin ovat ulkoilut olleet salamannopeita vessapyrähdyksiä, joihin en ole ehtinyt mukaan. Ja jos olisinkin, saattaisi kuvissa näkyä vain harmaa pörröinen viiru, niin kiire sillä on. Paitsi vessatoimituksella tietenkin, mutta sen verran yksityisyyttä täytyy kaverille suoda.

Ransu viettää pääosan ajastaan sängyssä, milloin vatsallaan, milloin kyljellään ja aika usein myös selällään käpälät kohti kattoa. Siitä voi kukin napata itselleen mieluisan tavan viettää tammikuuta.

Mustin mielestä lumi on ihan kivaa, mutta kyllä sekin ottaa päikkärit untuvapeiton uumenissa itselleen kaivamassa iglussa päivittäin. 

Minä en Ransun tavoin ole lumesta innoissani, niinpä tämä on ainoa ottamani kuva, jossa sitä esiintyy.

Uudenvuodenaattona oli näin ihanaa, ei hippuakaan lunta missään. Lisäksi siinä oli kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, vaikka onnistuinkin ottamaan kuvan juuri, kun pilviä alkoi kertyä. Nytkin aurinko kurkistelee, ihanaa.

Toisaalta ihan hyvä, että lunta tuli edes tuo muutama senttimetri, sillä viime yönä oli –9 astetta jossain vaiheessa. 

Kalenteripoika, pantteri ja minä toivotamme mukavaa kevään odottelua!