Time flies

18th May all is fresh and green. Rhubarb is unfolding its first set of leaves. A thrush is wary of going to its nest to feed the young; my cat is out and on the look.

Toukokuun 18. päivä. Näyttää niin kovin autiolta, toisaalta myös siistiltä ja tuoreelta. Tämä paikka puutarhassani on nimetty Pikku-Raakkilaksi Leena ja Olavi Niemen varsinaisen Raakkilan mukaan. Olen saanut heiltä tähän monta kasvia.

20th June the last tulips on the north side of the house are in flower. I love this time of year with cow parsley giving the garden a lace-like icing.

Ennen juhannusta kesä on kaunis kuin morsian. Pikku-Raakkila on takana keskellä, keltaisen saunan kulmalla.

A week ago the garden looked tired; weeks without rain are taking their toll. Also the ever-growing nettles make everything seem a bit wild, not that I mind that much. I can't keep the whole garden tidy at this point, nor is ever the intention to.

The rhubarb is flowering (at the back, next to my sauna) with some lovely Jerusalem cross (Lychnis chalcedonica) to its right.

Viikko sitten: Kuumaa, kuivaa (eikä vieläkään ole satanut). Rusopäivänliljat alkoivat kukkia ja Pikku-Raakkilaa täplittävät palavanrakkauden punaiset kukkapallot.

For comparison: in February...

Muistaako kukaan tätä?

Tahroja matolla

Eteinen on kuratilaa. Onneksi.

Saalistajan katse

Harva se aamu eteisen lattialla on veriteon jälkiä. Juhannuksen tienoilla pesimme maton ystäväni Marikan kanssa, mutta sitä ei uskoisi.
On muuten kätevää, että kissanluukusta pääsee eteiseen mutta siitä eteenpäin kissojen pitää pyytää ihmistä avaamaan ovi. Se vähentää hiiriä sängyssä. – Heh, jokejoke! Ehkä ei sängyssä sentään, mutta hyvin kissat hoitavat myyrät eteisen puolella ja ovat oppineet tekemään sen vaikka ovet olisivatkin helteillä auki.

Minäkin olen Suuri Saalistaja! Tässä vähän verryttelen jäseniäni, pitää olla salamatassu valmiina!

Täältä pitäis jotain löytyä...

Hmm joo...

... ja iltakävely jatkuu ilman seuralaisia.

Oranssi päivänpamaus

Vanhat päivänliljat, jotka sinnittelivät taloni länsiseinustan heinikossa ja syreenien varjossa, kukkivat nyt ensimmäistä kertaa. Olen siirtänyt kasvustoa pikku hiljaa kolmeen eri paikkaan tontillani. Nämä kosteahkossa penkissä kivipengermän eteläpuolella kasvavat yksilöt ovat parhaassa vedossa, tosin muutkin siirtämäni kukkivat nyt.
Kyseessä on rusopäivänlilja, Hemerocallis fulva, perinneperenna, joka sietää kuivaa, kosteaa, savea ja vuosikymmenien hoitamattomuutta.
Päivänlljojen takana on tummalehtinen mustaselja 'Black Lace' ja palmusaraa, Carex muskingumensis.

Oranssit kukat ovat ihkut tummia lehtiä vasten. Olen kyllä muutenkin vähän heikkona tumma- ja punalehtisiin vieruskasveihin; melkein kaikki kukat näyttävät makeilta niiden vieressä.

Heritage plant Hemerocallis fulva has survived decades of neglect in my garden. Some years of replanting and weeding are now bearing fruit; all my transplants are now in flower. This plant can stand winter wetness, clay soil, summer drought and ignorance.

Heinäkuun kalenteripoika

Olen Minä, minäminäminä. Siis Ransu. UntuvaTiikeri, jokatytön UnelmaIlves. Osaan pussailla ja puskea, hivelen hännälläni ja hurisen.

Purrrrr!

Helle ei ole minun juttuni, siksi vartioin mamman touhuja varjoisalta verannalta käsin.

Vartioin myös sen tietokoneen hiirtä niin se ei pääse karkuun.
[Sihteerin huom. Tällä hetkellä Ransu on sylissäni vartioimassa mitä hänestä kirjoitan]

July calendar boy is Ransu, Franz Sanchez. Really not a cat who enjoys hot places, rather a snow tiger.

Viritin ja yritin

Tänään totesin, että on kuuma. Niinpä ryhdyin etsimään paikkaa riippumatolle. Kaksi vaahteraa kasvaa sopivasti englantilaisen puutarhani kupeessa, vaikka paikka on ihan tien vieressä. Sai kelvata. Eihän siitä mene kuin kymmenen autoa päivässä näin ruuhkasesonkina.

Paikassa on kai varjoa keskipäivällä, mutta oli jo iltapäivä kun sain maton paikoilleen. Siinä oli tuskastuttavan kuuma. Lehti jota olin ajatellut nautinnollisesti lukea päätyi suojaamaan kasvoja paahteelta. Uh. Torkuista ei voinut puhua. Pitänee yrittää huomenna uudestaan sellaisena hetkenä kun mattoon osuu varjo.
Tämä verkkomallinen riippumatto ja postikorttityyny tulevat muuten Elsan lempituolin kauppaan, mutta en ole vielä ehtinyt laittaa niitä "hyllyyn". Kiinnostuneet voivat toistaiseksi ilmoittautua suoraan sähköpostitse tai tällä foorumilla... Laitan ne nettisivuille kun ehdin...

It's been 31°C this last week, actually it's been hot since Midsummer (June 26th). 

Meanwhile indoors...

En tajua ollenkaan. Ei nyt kuulu etsiytyä aurinkoon vaan pitää lojua sisällä villamatolla.

Behind the background image

When I bought this place I fell in love with the atmosphere inside the old house, untouched for decades. Wallpapers were torn in places; in my future office it revealed a French financial newspaper from 1908.

Especially I was taken by the colours in the kitchen/living room: light blue (panelling and wallpaper), blue-grey (window frames), sky blue (skirting boards) and dark brown (ceiling and dado rail).

The future office had a 1950's paper, the kitchen/living room probably older but by no means original – there were approximately 7 layers of wallpaper.

The facade as it was, with a near-falling porch and weathered panelling.

Taustakuvan taustaa
Rakastuin tuvan tunnelmaan jo ennen kuin astuin sisään. Siniharmaa, pysähtynyt tunnelma. Isäni kuvaili sitä juhlavaksi. Toivottavasti saan sen uudestaan aikaan kun joskus on viimeistelyn – maalaamisen ja tapetoinnin – aika. Erityisen kaunis on mielestäni siniharmaa kovalevypaneeli, tummanruskea ohut koristelista ja sinikuviollinen tapetti. Jalkalistat ovat raskaat ja paksut ja tumman siniset. Niin kuin merimiehen tupaan sopii.
Taustakuvaksi valitsin siis tuvan seinää ja näkymän tulevan työhuoneen avonaisesta ovesta sisään. Suurista ikkunoista valo tulvii sisään, vaikka tuvassa on hämyinen tunnelma tummaksi petsatun katon johdosta.
Työhuoneen seinässä tapetin alta löytyi sanomalehtiä; mm. ranskalainen l'Economiste francais -talouslehti vuodelta 1908. Tuliaisia reissujen varsilta...

Niihin aikoihin kun otin ylläolevia kuvia, Musti oli pienen pieni pirpana, muutaman kuukauden ikäinen eikä siitä tahtonut saada kuvaa. Paitsi silloin kun se väsähti omalle sohvalleen, joka on tietenkin vieläkin Mustin sohva.

Pentupalluroita, tytön tylleröitä

Kävin tänään ystävälläni, jonka lapinporokoira sai reilut viisi viikkoa sitten tyttöpennut, Villan ja Lávvin. Viimeksi kun näin tytöt, ne olivat vielä ruttukuonoisia pallonaamoja, joiden silmät olivat tiukasti ummessa.
VAROITUS: SAATTAA AIHEUTTAA HELLYYSKOHTAUKSIA JA KOIRANPENTUKUUMETTA

Jipii iskä tuli kotiin! Jukka tuli traktorilla kesken heinätöiden katsomaan pikkuisia tyttöjä, jotka juoksevat hännät suorina vastaan.

Ja sitten me leikitään

Ja painitaan äidin kaa

Ylpeä äiti Vanni

Lávvi väsähti

Ihan täysin

Villa: Minuakin väsyttää

Kups