Tästä se taas lähtee: kevään odotus! Tässä osoitteessa on kevättä tosin odotettu jo viime kevään loppumisesta lähtien, kiivaammin elokuusta alkaen ja koko ajan yltyen. Enää pari kuukautta! (ja rapiat)
Ransu viettää isoimman osan päivästä sängyssä. Jos osaa tarkasti katsoa, on kuvassa myös Musti, nimittäin kohoumana untuvapeiton alla.
Pöydän päällä ovat viimeiset tomaatit, jotka keräsin kompostissa kasvaneista taimista sisälle kypsymään, ja ruukkutomaatti, jonka loput hedelmät söin juuri äsken. Seuraavaksi voisi tuon melko paljon tilaa vievän sisustuselementin nakata kompostiin.
Ja sitten kevätkalenteriin; jokavuotista hyvää traditiota on turha lopettaa.
Viime maaliskuun ensimmäisenä päivänä kevät oli jo lähtökuoppia pidemmällä, niinpä puistolumikello 'Viridapice' oli näin pitkällä. Hämmästyn, kun en ollut tätä kuvaa tuolloin julkaissut. Taisi olla niin paljon muutakin raportoitavaa.
Viime maaliskuun ensimmäisenä päivänä kevät oli jo lähtökuoppia pidemmällä, niinpä puistolumikello 'Viridapice' oli näin pitkällä. Hämmästyn, kun en ollut tätä kuvaa tuolloin julkaissut. Taisi olla niin paljon muutakin raportoitavaa.
Nythän on niin lauhaa, että lumikelloja saattaa kohtapuoliin nousta. En ole huomannut tarkistaa, mutta mukulaleinikkien lehtiä on jo puhjennut. Aika kivaa, kun uutta kasvua puskee maasta.
Puistolumikello Galanthus nivalis




Hyvää joulukuuta sulle ja pojille!
ReplyDeleteKiitos, samaa sinulle ja pojille!
DeleteAi että onpa ihania kuvia! Mussukkapojat ja nuo lumikellot! Meillä on noussut joku piippo, eikä minulla ole harmainta aavistusta, mikä se voisi olla, toivottavasti muut piipot pysyvät maan sylissä, lunta ja pakkasta tänne meille tulee ihan varmasti. Sinulla on ihania saarivaltion kasveja puutarhassasi ja ihan oma kanaalikin, onpa upeaa! Minulla on ihan pieni toive - joulusatu ja mitä nukkekodin väelle kuuluu?
ReplyDelete