Lempityökalut

 Kuvasin ne jo marraskuussa, kun Päivänpesän elämää -blogi haastoi kaikki puutarhabloggaajat esittelemään lempityökalunsa. Sitten se jotenkin unohtui. Parempi myöhään – tässä oma otantani.

Ehdottomasti paras on kunnollinen rautainen lapio. Tämä on joku Fiskarsin malli, en ole itse tätä ostanut, vaan tämä on isäni peruja. Sain hänen kuolemansa jälkeen lapsuudenkotini puutarhatyökalut, siitä on 18 vuotta. 

Koska olen oikeakätinen, on terä kulunut oikealta puoleltaan vähän lyhyemmäksi. Lapio on edelleen terävä ja loistava.

Kuvassa pitäisi olla myös rautakanki, sillä sitä käytän lähes yhtä paljon kuin lapiota. Syy: lähes joka kerran, kun isken lapion maahan, se kolahtaa kiveen.

Mutta avataanpa vajan ovi ja katsotaan sisään.

Kun sain toissa vuonna puutarhavajan, oli sinne ilo laittaa hyllyjä ja koukkuja puutarhan käsityökaluille, paikat ruukuille ja multapusseille ja niin edelleen. Niitä kun piti aina etsiä useasta paikasta vajan puuttuessa. Ovesta pääsee perälle kapeaa käytävää pitkin.

Tilanne tulee paranemaan vähän, kun teen vasemmalle seinälle hyllyt moottorisahalle ja muille tarvikkeille, jotka nyt ovat lattialla. Kaksi isoa ikkunaa, joita olen välillä käyttänyt kasvimaalla yhden laatikon kantena keväisin, vievät turhan paljon seinätilaa ja siirrän ne muualle. 

Toki kaikki talvikauden vajassa viettävät kastelukannut ja muut vievät nyt tilaa, mutta talvella vajalle on muutenkin vähemmän käyttöä. Nostin ovensuuhun myös maariankellokylvöksen, kun en keksinyt painavalle ruukulle parempaakaan paikkaa.

Tein jo alkuun vajan peräseinälle ruukutuspöydän, mistä olen ylen onnellinen. Sopivan paksu ja leveä, yhdestä puusta tehty levy löytyi vanhan saunan ylisiltä, sitä piti vain lyhentää muutama senttimetri. 

Nostin pöydälle pikku työkaluista niitä, joita käytän useimmin: vanhat kokonaan rautaiset sekatöörit, nekin lapsuudenkodistani, taittuva laadukas japanilainen ARS-merkkinen saha oksien sahaamisen aloittamiseen ja viimeistelyyn (kaarisahat muuten jäivät kuvaamatta), kaksipiikkinen kitkentätyökalu, joita olen myynyt nettikaupassani Elsan lempituolissa, mutta brexitin jälkeen en valitettavasti enää ole voinut tilata lisää, sekä Skotlannista ostamani paikallinen perinneväline puuron hämmennykseen. Näin heti, että puikko on loistava reikien tekijä kukkasipulien istuttamiseen ja pikku taimien koulimiseen.

Pienten työkalujen paikat ovat astioissa, isot työkalut roikkuvat koukuissa pääosin vastakkaisella seinällä.

Koska marraskuussa oli vielä istutuskausi, löytyi paras istutuslapio ulkosalta, jossa se viettää ajan keväästä syksyyn. Sekin on isäni peruja. Hän väänsi reunat sisäänpäin, jolloin lapio on jäykempi ja kapeampi; täydellinen kukkasipuleille ja oikeastaan ihan kaikkeen. No ei nyt sahaamiseen sentään.

Kuvassa näkyy myös kottikärryt: välttämättömyys, jota ilman ei voi elää. Näitä minulla on kahdet, sillä yhdessä saattaa olla kivilasti tai rikkaruohokuorma. Niillä on taipumusta jäädä odottamaan sijoituspaikkaa kottikärryyn.

Moni työkalu jäi kuvaamatta, mutta tarkoitus olikin, että esitellään parhaat, joka on ehkä sama kuin ne, joita käyttää eniten. Siirrytään haravoihin. Tämäkin on joko lapsuudenkodistani tai tuli talon mukana. Loistava perus-lehtiharava.

Kuvasta tuli mieleen, että pitkäteräiset pensassakset ovat myös ahkerassa käytössä: niillä leikkaan kuvan puksipuuaidat ja myös kuivat perennanvarret. Ne ovatkin juuri nyt kuistilla sitä varten, sillä eilisessä ihanassa kevättalven tuntuisessa auringonpaisteessa oli pakko saada tehdä jotakin puutarhatyötä, eikä tähän aikaan hirveästi voi kukkapenkeissä muuta tehdä kuin leikellä kuivia perennanvarsia. Meillä on niin ohuelti lunta, että ne saa hyvin leikattua.

Tarvitaan myös toisenlainen harava, jolla saa putsattua ojat ja haravoitua kuivat heinät niityltä. Siinä ovat piikit ja hitsaukset kovilla, sillä vetovoimaa tarvitaan. Talon mukana tulleet pari vanhaa rautaharavaa ovat lyömättömät. Piti ottaa ihan lähikuva tuosta rakenteesta. Tällaista ei varmaan nykyään saa muualta kuin tilaamalla joltakulta kyläsepältä varta vasten.

Vanhat, kauniit työkalut riippuvat huussin seinällä, mikä ei ole paras paikka. Ne ruostuvat, kun räystäs on niin lyhyt. Voin varmuudella sanoa, että saaristossa sade ei koskaan tule pystysuoraan. Ruostumiseen auttaa vaseliini, jolla vanhoissa kirjoissa neuvotaankin huoltamaan työkalut. Kunnon kerros vaseliinia metalliosiin siveltynä estää niiden hapettumisen. Puuosia hoidan pellavaöljyllä.

Siinäpä puutarhapuuha, jota voi tehdä tammikuussa!

Sahatkin pääsevät hommiin, sillä vaahteroista pitää taas poistaa muutamia pisimpiä latvoja. Ja sen jälkeen moottorisaha ja kirves. 

Oksasilppuri olisi mukava saada käyntiin, mutta siinä on virtaongelma, kuten viime keväänäkin. Minulla kun ei ole sille kuivaa sisätilaa. Rullasin sen pariksi päiväksi eteiseen kuivumaan, mutta se ei auttanut. Vielä. Kyllä se viime vuonnakin heräsi henkiin jossain vaiheessa...

Aurinko paistaa pilvien lomasta ja mittari on kavunnut nollaan, pakko päästä ulos, joten lopetan tähän.

Haaste taisi päästä vähän unohtumaan muiltakin, joten haastan edelleen kaikki puutarhabloggaajat tähän mukaan! Päivänpesän alkuperäinen haastejuttu löytyy täältä: KLIK.

Tammikuun kalenteripoika

 Siitä ei saa kuvaa ulkona, ellei ole hyvin nopea.

Ja minä en ole ollut. 

Eilisaamuna heräsimme valkoiseen maisemaan, sitä ennen oli mukavan vihreää ja manulin tassuille sopivaa. Mutta sittemmin ovat ulkoilut olleet salamannopeita vessapyrähdyksiä, joihin en ole ehtinyt mukaan. Ja jos olisinkin, saattaisi kuvissa näkyä vain harmaa pörröinen viiru, niin kiire sillä on. Paitsi vessatoimituksella tietenkin, mutta sen verran yksityisyyttä täytyy kaverille suoda.

Ransu viettää pääosan ajastaan sängyssä, milloin vatsallaan, milloin kyljellään ja aika usein myös selällään käpälät kohti kattoa. Siitä voi kukin napata itselleen mieluisan tavan viettää tammikuuta.

Mustin mielestä lumi on ihan kivaa, mutta kyllä sekin ottaa päikkärit untuvapeiton uumenissa itselleen kaivamassa iglussa päivittäin. 

Minä en Ransun tavoin ole lumesta innoissani, niinpä tämä on ainoa ottamani kuva, jossa sitä esiintyy.

Uudenvuodenaattona oli näin ihanaa, ei hippuakaan lunta missään. Lisäksi siinä oli kaksi aurinkoista päivää peräkkäin, vaikka onnistuinkin ottamaan kuvan juuri, kun pilviä alkoi kertyä. Nytkin aurinko kurkistelee, ihanaa.

Toisaalta ihan hyvä, että lunta tuli edes tuo muutama senttimetri, sillä viime yönä oli –9 astetta jossain vaiheessa. 

Kalenteripoika, pantteri ja minä toivotamme mukavaa kevään odottelua!