Kaupunkielämän puolia

 On niitä, hyviä ja huonoja.

Ensinnäkin hain kirjapaketin postista. Olin tilannut sen kaupunkiin, kun täällä on muutakin ohjelmaa. Ihan justiin vain en ehdi näiden pariin, sillä nenä on kiinni keskiaikaisessa tai siitä kertovassa kirjallisuudessa lähiviikot uuden kurssin takia. Opiskelen keskiajan tutkimusta avoimessa yliopistossa.

Italiasta peräisin oleva mehikasvi kukkii aina keskellä talvea. Nyt on niin lauhaa, että nostin sen takaisin parvekkeelle – ei tämä mikään huonekasvi ole, vaikka lämmintä ja kuivaa huoneilmaa sietääkin.

Parveketta voisi vähän siivota. Kärsimyspassion kanssa käy aina niin, että tulee kiire nostaa se sisään jonakin iltana, kun pakkanen kiristyy.* Sitten pimeässä leikkaan sen varret poikki ja ne jäävät parvekkeelle roikkumaan ties kuinka pitkäksi aikaa. 

Istutin samaan ruukkuun syksyllä lankaköynnöksen. Kumpikin kasvi sietää paria pakkasastetta paremmin kuin liian lämmintä huoneilmaa, joten palautan ruukun aina parvekkeelle, kun kaupungissa olen, mikäli lämpötila sen sallii.

*Paitsi se talvi viitisen vuotta sitten, kun passio vietti koko talven parvekkeella, kun pakkasta ei tullut ollenkaan!

Parvekkeella voisi alkaa kohta taas viihtyä! Joskus jopa aurinko vähän paistaa.

Pojista Ransu viihtyy kerrostalomökillä paremmin, Mustilla on tylsää.

Hankin puntin tulppaaneja, koska tarvitsin niitä kuvaamiseen. Sitäkään ei voi saaressa tehdä, kun siellä ei ole mitään kauppaa, ei edes kukkakauppaa. Oman puutarhan tulppaaneja saa vielä odottaa muutaman kuukauden.

Kivoimpia kaupunkiasioita ovat ystävien tapaamisten lisäksi keramiikkaharrastus. Viimeksi toin pajalta tällaisen satsin kotiin: taas uusi ruukku, taas uusi vati, taas uusia pikkukippoja, mutta myös ehkä ensimmäinen kannellinen rasia ja ensimmäinen hedelmäasetelma.

Olin haaveillut hedelmäasetelmasta pitkään ja toteuttanutkin sellaisen jo minikoossa harjoituskappaleena. Tämäkään ei ole valtava, mutta painaa julmetusti. Ja vastoin kaikkia odotuksia se selvisi poltoista räjähtämättä. Asetelmassa on kovakuoriainen, jolla on metallinhohtoinen lasite, muuten en työtä lasittanut.

Hedelmäasetelma pääsi ikkunalaudalle kaktusten seuraan. Ehkä se päätyy parvekkeelle, missä on vähän italialainen tunnelma ainakin kesällä, kun passio kasvaa ja kiipeilee. Olen tehnyt asetelman juurelle pari irtohedelmää, joista päärynä ei näy kuvassa, kun haluan liimata siihen tikunpätkän kannaksi. Tikkua on, ja liimaa – mistä lie kiikastaa, kun homma ei ole edennyt.

Neliömäinen rasia, jonka kannessa on puu nuppina, onnistui täydellisesti lasitusta myöten – kerrankin. Merkillistä on se, että kuivuttuaan kansi ei ollut ihan suora ja arvelin, että polttojen jälkeen se tulee heilumaan, mutta mikäpä käsintehty keramiikkatyö koskaan olisi teollisen täydellinen, tuumin. Mutta kansi ei heilu; se on nätisti rasian reunojen päällä joka kohdaltaan. Ihmeitä tapahtuu.

Jouluksi laitettu valomökkikylä on yhä paikoillaan. En ole enää pitänyt siinä valoa, laitoin ne päälle vain kuvaa varten. Vihreät ovat Sostrene Grenestä, muut talot olen tehnyt itse – paitsi ylätasolla on Orvietosta ostettu sininen ja ystävän tekemä minimökki. Reliefi skotlantilaisesta pikku talosta on tekemäni.

Tässä on vielä mukavaa kaupunkiohjelmaa tulossa, mutta olen myös varsin malttamaton pääsemään takaisin kotiin tarkastamaan lumikellotilanteen.

Kärsimyspassio Passiflora caerulea

Lankaköynnös Muehlenbeckia

Koivikon narsissit ja muutamat muut

 Kun käyn läpi viimekeväisiä kuvia, löytyy paljon narsisseja. Herää epäilys... olenko kirjoittanut niistä blogiin? No en, taaskaan! 

Ongelma on tietysti se, että toukokuussa on niin valtava tapahtumien vyöry puutarhassa, ettei mitenkään voi mahduttaa kaikkea blogiin. 

Eikä kaikkia narsisseja tähänkään juttuun mahdu. Valitsin tähän nyt pihan itäpäädyn.

Kurkataan ensin punahevoskastanjan alle, siellä on ihastuttava tarhanunnannarsissi 'Golden Echo'. Se viihtyy hyvin ja on levinnyt mukavasti.

Kaikki narsissit eivät viihdy tai leviä, missä sitten syy lieneekin. Tämä kaunotar on 'Pink Charm', joka lähinnä vähenee, ei lisäänny. Paikka ruusutarhassa voi olla haasteellinen siksi, että täällä(kin) on vesimyyriä, valitettavasti. Ja oikein hankalana talvena, kun maa on kunnolla roudassa, tänne valuu pintavesi, joka jäätyy. Mutta lähes kaikkien sipulikukkien kato viittaa enemmän myyriin.

Pihani kaikkein aikaisimpiin narsisseihin kuuluu söpönen pikkuinen ja matala 'Elka'. Kuvasta näkyy, että se nousee vain vähän pikkukäenrieskaa korkeammalle. Tämäkin narsissi on ikävä kyllä taantunut, mutta toivottavasti tämä talvi olisi sille helpompi ja kukkia tulisi taas enemmän. Kesäinen superkuivuuskin voi toisaalta verottaa narsisseja. 

Ruusutarhan aurinkoinen sijainti edesauttaa aikaista kukintaa; 'Elka' on aina kukassa huhtikuussa, mutta viime keväänä meni reilusti toukokuun puolelle ennen kuin ensimmäinen kukka avautui.

Minun pitäisi löytää istutusmuistiinpanot syksyltä 2023, mutta olen parhaillaan eri osoitteessa kuin vanhemmat puutarhapäiväkirjat. Istutin silloin (tai ehkä 2022) tätä orkideanarsissia ruusutarhaan, olisikohan tämä 'Sunlight Sensation', mutta voi olla muukin. Tätä ei noussut seuraavanakaan keväänä kuin yksi tai kaksi ja viime keväänä enää tämä yksi. Sitäkin ihanampi!

Mutta mennäänpä seuraavaksi pihatien poikki minikoivikkoon. En tehnyt siitä yhtä ainutta blogijuttua keväällä!

Koivikossa on narsisseja. Aloitin niiden istuttamisen joskus yli viisi vuotta sitten, kun ensin vähän harvensin koivuja. Istutan joka syksy lisää ja erilaisia, joten nyt alkaa tunnistaminen olla jo haasteellista. Etenkin, kun sipulipussista ei aina tule sitä mitä piti. 

Kuvassa on hetki ennen kukkien auki poksahtelua viime toukokuun alkupäivinä. 

Ja sitten niitä avautui! Rakastan tätä koivikkoni keväistä valoisuutta. No, siis kaikkien paikkojen keväistä valoisuutta noina viikkoina ennen lehtien puhkeamista. Se on ihanin hetki vuodesta.

Viime kevät oli haastava, kun aikaisimmat tetet eli kihlanarsissit kukkivat nekin vasta toukokuun puolivälissä ja samalla avautuivat myöhäisemmätkin, kun tuli lämpöaalto. Tässä on pikkuisia kihlanarsisseja ja jättiläisiä, kerrottuja 'Ice King' -narsisseja vierekkäin – vähän hassun näköisiä samaan aikaan. 'Ice Kingit' oli istutettu edellissyksynä, seuraavina vuosina kukinta aina vähän hiipuu. Koivikko kun on kasvupaikkana hiukan liian kuiva narsisseille.

Mutta aina edellisvuotisistakin jotakin kukkii. Tämä on varmaan 'Cassata', joka oli niin levinnyt alkuperäisellä kasvupaikallaan, että kaivoin sipulit ylös, istutin harvempaan ja osan niistä siirsin tänne koivikkoon. Pidän kovasti sen sitruunasorbetin väristä ja tuo levinnyt torvi on hauska.

Koivikko on lempipaikkojani toukokuussa. Kun koivuissa ei vielä ole lehtiä, on paikka avara ja valoisa. Narsissit ovat täydellinen piste iin päälle. En voi ymmärtää, etten uhrannut koivikolle yhtään palstatilaa keväällä. Mikä rikos.

Koivikko on etelärinteessä, kuten oikeastaan koko tonttini. Mutta verrattuna lähes kaikkiin muihin puutarhani paikkoihin, tässä ei ole yltiörehevä kasvillisuus, vaan kitulias heinikko. Se ei vaadi mitään ylläpitoa paitsi narsissien istuttamista. Ja joidenkin muidenkin kasvien, mutta keskitytään nyt narsisseihin.

Tarhaorkideanarsissi 'Dutch Lemon Drops', keskellä, on yksi kaikkien aikojen kauneimmista narsisseista ja olen iloinen, että se on edelleen elossa koivikossani, monta vuotta istuttamisen jälkeen. Koivikko ei silti ole rutikuiva, sillä syksyllä sipuleita istuttaessani ja kuoppia kaivellessani huomaan yllätyksekseni joskus aika kosteita kohtia.

Oikealla ja vasemmalla taitaa olla 'Westward'. Kerrotut narsissit ovat ylipönäköitä kevyeen koivikkoon, mutta niitä tulee välillä hommattua. Yritän jatkossa kuitenkin keskittyä yksinkertaisiin. Ihan edessä epäselvänä taitaa olla 'Snow Frills'.

Koivikon kauneus perustuu valoon ja väriin. Valkoisiin runkoihin ja heleänvihreään heinikkoon, jota narsissien kelta-valkoinen väritys täydentää. Harmi, ettei kuvaan saa yhtä aikaa puhkeavien koivunlehtien väriä ja narsisseja – tai kuva pitäisi ottaa sen verran kaukaa, ettei narsisseja oikein erottaisi. Yritän silti tänä vuonna ottaa jonkun kuvan niin, että kokonaisuus näkyy.

Siellä täällä olevat kivet ovat pisteinä iin päällä. Kuvan keskellä näkyy kiven edessä kevätesikko, jonka siirsin muualta puutarhasta. Toivon mukaan se viihtyy ja leviää. Luulisi, sillä naapureiden kevätesikkoniityt levittäytyvät heti raja-aidan toisella puolella.

Pari vuotta sitten istutettu tarhaorkideanarsissi 'Starlight Sensation' on sensaatiomaisen kaunis, siro ja ihanan kermanvärinen. Siihen tulee monta kukkaa per kukkavarsi.

Jaahas, mikähän tämä sitten on? Luulen, että tämäkin on 'Dutch Lemon Drops'.

Tämä on varmaan taas 'Snow Frills'. Pidän kovasti tuosta väristä, joka on päinvastainen kuin useimmilla narsisseilla: torvi onkin valkoinen ja kehälehdet keltaiset.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että ei aina saa sitä, mitä luulee ostavansa. Tämän piti olla valkokukkainen 'Princess Zaide', mutta eipä todellakaan ollut. Koko pussista tuli tätä keltaista, joka on kyllä ihastuttavan siro ja sopii oikein hyvin tänne koivikkoon.

Olen istuttanut urakalla 'Mount Hoodia'; kaunista ja perinteistä valkokukkaista torvinarsissia, mutta joko sitä ei ole noussut tai nousi vääränä lajikkeena tai en muuten vain kuvannut sitä. Todella outoa, mutta hyvä uutinen on se, että istutin sitä viime syksynä taas lisää ja kohta on uusi kevät!

Kevätesikko Primula veris

Kihlanarsissi Narcissus × cyclazetta 'Tête-à-Tête'

Pikkukäenrieska Gagea minima

Tarhanunnannarsissi Narcissus Jonquilla-Ryhmä

Tarhaorkideanarsissi Narcissus Triandrus-Ryhmä

Kuusamankukat keskitalvella

 Tosin nämä ovat nuppuja, mutta voisivat vaikka avautuakin!

Kun ajattelee, että nuput ovat kestäneet –10 -asteisia öitä tammikuun alussa, ovat ne ihmeen tuoreen näköisiä. Tämä on koreaköynnöskuusama 'Gold Flame'.

En nyt muista, oliko kuusama kukassa silloinkin, kun viitisen vuotta sitten oli erittäin lauha talvi. Silloin ei ollut edes –10 pakkasta missään vaiheessa. Lapsuudenkotini puutarhassa Helsingissä muistan talven 2008, ihanan lumeton ja lämmin. Vaaleajouluruusut kukkivat läpi talven ja kuvasin kuusamankukkia, persiansinililjoja ja lumikelloja helmikuussa.

Kuusaman vieressä on ruusuherukka valmiina kevääseen. Saa nähdä, tuleeko se kukkaan tänä keväänä jopa aikaisemmin kuin tavallista. Yleensä se avaa ensimmäiset kukkansa huhtikuussa, mutta viime kevät oli niin kylmä, että se kukki kunnolla vasta toukokuun puolivälissä. Ja silloinkin tavallista vaisummin; kova talvi verotti kukintaa. Toukokuun helleaalto teki myös sen, että lehdet puhkesivat samaan aikaan, jolloin kukat näkyvät huonommin.

Enpä nyt ottanut yleiskuvaa alueesta, kun maisemat eivät ole kovin kuvaukselliset. Laitetaan tämä toukokuinen kuva, kun rusotuomipihlajat ja tulppaanit kukkivat. Kuusama ja ruusuherukka ovat kuvasta vasemmalle, portista alaspäin. Oikeassa reunassa näkyy huussia.

Huussin vieressä on villi punainen kukkapenkki. Sitä voisi vähän siivota. Ohutta ruohoa saa kitkeä jatkuvasti, se tuntuu olevan vaikea hävittää, vaikka ei leviäkään juolavehnän tavoin. Lehtiä tässä kuuluu ollakin, sillä haravoin ne syksyisin kukkapenkkeihin. Mutta pitkiä perennanvarsia voisi hieman silputa lyhyemmiksi. Ihanaa, kun pääsee puutarhahommiin ja kitkeminenkin onnistuu!

Vihreä pehko on korallikeijunkukka; varsin kaunis perenna talvellakin.

Idänunikoihin voi myös aina luottaa! Vieressä on tarhajouluruusun lehtiä.

Huussin takaisissa tarhajouluruusuissa näkyy jo ensimmäinen kukkanuppu. Nämä eivät ole minulla koskaan kukkineet syksyllä tai talvella, vaan aina vasta huhti–toukokuussa. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy.

Tämä ei ole kukkapenkkiä, vaan nurmikkoa villin punaisen kukkapenkin vierellä. Se näyttää harmaakäenkukkien itämiskyvyn. Ja senkin, että tältä puolelta en ehtinyt syksyllä haravoida.

Tästä on hyvä jatkaa.

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Idänunikko Papaver orientale

Korallikeijunkukka Heuchera sanguinea

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Ruusuherukka Ribes sanguineum

Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus

Uudet versot

 Vanhan talon eteläseinustalla on lämmin ja hyvin kuiva kukkapenkki.

Tuosta kivijalan edestä löysin jo krookuksenversot kymmenen päivää sitten.

Nyt sieltä nousevat kurjenmiekatkin! Siis nämä pienet keväiset sipulista kasvavat. Tämä on 'Sheila Ann Germaney', vaaleansinikukkainen risteymälajike.

Keväiset iirikset kasvattavat kukkavarren lähelle maan pintaa jo loppusyksyn ja talven mittaan valmiiksi, siksipä ne ovatkin heti ponnistamassa mullasta ylös, kun aurinko maan pintaa lämmittää.

Siis niin ihanaa!

Toiveita kanervan selviämisestä

Hankin taas syksyllä kanervan, sillä haaveilen niistä kauneutta mäntyjen alle.

Kanerva on suunnilleen keskellä kuvaa. Nämä syksyllä myytävät kanervat ovat samaa lajia kuin luonnonkanervamme, mutta niin vain Keski-Euroopassa jalostetut ja siellä kasvatetut taimet ovat osoittautuneet yllättävän talvenaroiksi. 

Nyt toivon, että tärppää, jos talvi jatkuu näin lauhana. Jos kanerva kuolee, voi se johtua pikemminkin siitä, että se pääsi kuivumaan. Se vietti ensimmäiset viikot ruukussa rappusilla ja unohdin useimmiten sitä kastella. Istutettaessa huomasin, että juuripaakku oli aivan kevyt. Olisi kannattanut vain pistää taimi maahan saman tien, kun tulin kaupasta kotiin!

Nyt kun asiaa ajattelen, voi olla niinkin, että kanervat kuivuvat jo matkalla Suomeen ja myymälöissä, kun niitä ei ole ajateltukaan pitkäikäisiksi puutarhakasveiksi. Ehkä niitä ei kastella ollenkaan.

Mäntyjen alla oleva alue kerää aina hyvin vähän lunta. Täällä kasvaa tähtilumikelloa, joka on aikainen laji. Pari ensimmäistä versoa jo löysin alueen takaosasta. En vain ole vielä kuvannut niitä, kun paikka aidan vieressä on hämärä eikä päivänvaloa paljoa ole.

Olisi kivaa, jos tässä olisi kaunis havupensas-kanerva-alue, mutta havut kasvavat äärimmäisen hitaasti. En tiedä, montako vuosikymmentä kartiovalkokuusilla kestää kasvaa edes metrisiksi. Ovat olleet tuolla risuaidan edessä jo 15 vuotta. Toisaalta, eikö sanonnan mukaan hyvä tulekin hitaasti.

Vaaleajouluruusuihin voi onneksi luottaa. Ne suurenevat vuosi vuodelta ja tuottavat siementaimiakin. 

Keväällä alueen aikaisin perenna kukassa (vaaleajouluruusujen jälkeen) on tämä ihana vaaleansinikukkainen imikkä, kuva on viime huhtikuulta. Tätä kohti mennään!

Imikkä Pulmonaria
Kanerva, kangaskanerva Calluna vulgaris

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Vaaleajouluruusu Helleborus niger

Muotopuutarha on valmiina kevääseen

 Tämä on ihan paras tammikuu!

Ransu on ulkoillut enemmän, kun pääsee tassuttelemaan vihreällä nurmella. Kurkataanpa muotopuutarhaan tuolla Ransun takana.

Sieltähän raportoin jo nousevia lumikelloja. Niitä nousee koko ajan lisää, kuinkahan monta versonpäätä tässäkin kuvassa on? Niitä näkyy lisää kuvan ylälaidassa lehtien alla, ja pikkuinen vihreä kärki on myös ison kirahvinkukan lehden vieressä.

Aika moni perenna onkin vihreänä. Idänunikot ovat aina lehdessä heti keväällä, kun lumi sulaa päältä. Tämä on 'Patty's Plum', ihanan värinen, joka ei ole vielä koskaan kukkinut. Jospa vaikka tulevana kesänä kukkisi. Ainakin se on selvästi kasvanut.

Korret ovat hietalaukkaa; tein kerran sen virheen, että hankin sen lajiketta 'Hair', josta tulikin pääosin tätä tavallista, joka tuottaa tsiljoona siementainta.

Huomasin, että kitkeminen on monin paikoin ihan mahdollista; maa ei välttämättä ole kaikkialla kovinkaan kohmeessa.

Nukkasalkoruusu on myös aivan vihreänä. Sen ylle on rötkähtänyt The Pilgrim -ruusun pitkä verso. Kuvasta näkyy, että haravoin lehdet kukkapenkkeihin syksyisin. Juuri siksi, että meillä ei välttämättä ole lunta talvella. 

Pitkät tuoreet versot ovat tässäkin myös jotakin laukkaa, ne ovat usein kasvussa keskellä talvea.

Tien puolen kukkapenkit ovat lumisempia, kun niihin ei talon eteläseinän lämpösäteily ulotu. Mutta kyllä täältäkin sohjoinen lumiraja vetäytyy. Iirikset tulevat esiin, myskimalvakin on vihreänä.

Sehän täällä saaristossa on hankalaa, että tammikuussa kasvit ovat useinkin valmiita kevääseen, jos tulee leuto kausi – ja aika monena talvena tulee. Sitten varsinainen kevät kuitenkin tulee niin hitaasti, että moni kasvi ei kestä, vaan heittää henkensä syystä tai toisesta. Mutta on niitä lähes talvettomiakin talvia nähty, ja sellainen olisi nyt toiveissa lopputalven ajaksi. 

Jos muotopuutarhan tien puolen kukkapenkeissä tajuaa kurkata heti puksipuuaitojen eteläpuolelle, nousevat sieltä sipulikukat hyvin aikaisin. Mutta pehvele sentään, ne on hoksannut joku muukin!

Tämän kevään ensimmäinen syöty piippo löytyi jo nyt.

Ihanaa, tämän viikon pakkasjakso on ennusteen mukaan kutistunut vain pariksi päiväksi, jolloin on korkeintaan –1 astetta pakkasta. Vihervarpuset sirkuttavat koivujen latvoissa auringosta nauttien. Kyllä tässä on itsekin ihan sirkuttelumielellä! 

Idänuniko Papaver orientale

Lumikello Galanthus

Nukkasalkoruusu Alcea rugosa

Puksipuu Buxus

Kotini vanhin esine

 Tässä tulee muutama vaihtoehto.

Ensin ajattelin, että se on niin sanottu Akviliinan kaappi ja saman aikakauden tuoli (ei kuvassa). Akviliina tai Aqvilina oli äitini isomummi eli minun äidinäidinäidinäitini. Hän eli 90-vuotiaaksi ja häntä kutsuttiin Metusalemiksi. 

Tämä kaappi saattaa olla 1850-luvulta, jolta ajalta myös samantyylinen tuoli on. Tuoli on tehty vuonna 1857 Kärkölässä, josta äitini äidin suku on kotoisin. Kaappikin on varmaan tehty seudulla, mutta sen tarkkaa tekovuotta ei liene tiedossa.

Kaappi odottelee jo paikoillaan vanhemmassa talossa, että saisi seinille tapetit ja minäkin muuttaisin sisään.

Sitten muistin toisenkin jutun 1850-luvulta. Pitkään tämä lojui vintillä monen muun puunkappaleen, työkalun osan ja muun esineistön seassa. Luulin tätä joksikin kahvan aihioksi. Onneksi en heittänyt pois! (Olen tosi huono heittämään pois mitään, mikä tuuri). Yhtenä päivänä tartuin tähän ja huomasin erikoisen muodon. Yhdelle puolelle on kaiverretty vuosiluku 1853. Tämähän on valmis esine.

Ruotsalaisilta sivustoilta löytyy tällaisia suutarin välineitä nimellä putsholt. Talossani on myös joitakin puista lestejä. Ehkä täällä on asunut suutari, mutta mietin, että vielä todennäköisempää on, että kaikkea vain tehtiin itse. Taloni esi-isät olivat lisäksi merimiehiä monessa sukupolvessa ja heidän on pitänyt huoltaa ja korjata omat vaatteensa pitkillä, yli vuodenkin kestävillä pesteillä maailman merillä. Varmasti myös kenkien korjausvälineet olivat mukana. Työkalu on käytössä kulunut, sileä ja mukava pitää kädessä.

Vanhin vuosiluku on 1805. Se ei ole esineessä, vaan itse talossa. Kaiverrettu seinän ylähirteen. Se löytyi tapettien ja sanomalehtipaperien alta hirsikehikkoa kunnostettaessa. Mutta talo on minusta selvien merkkien perusteella koottu paikalleen myöhemmin. Olisi kiva tietää, missä paikassa ja käytössä hirsikehikko on ensin ollut ennen kuin päätyi siksi rakennukseksi, joka on nyt taloaarteeni.

Sitten – anteeksi polveileva kertomus – muistin vielä vanhempia vuosilukuja. Pihani maasta on löytynyt lukuisia kolikoita, joista vanhimpia ovat keskellä näkyvä luultavasti Ulrika Eleonoran ajan kolikko ajalta 1718–1720 ja toinen samanlainen, josta voi hapettumisesta huolimatta selvästi lukea kirjaimet V·E·R·S eli Ulrika Eleonora, kuningatar Ruotsin.

Vielä vähän vanhempi on iso hopearaha, jossa on vuosiluku 1694, kuvassa vasemmalla ylhäällä. Se on arvoltaan kaksi markkaa (merkintä 2 M).

Kääntöpuolella on kuninkaan komea profiili ryöppyävine kutreineen. Teksti kuuluu: Carolus XI, D G Rex Sve eli Kaarle XI, Ruotsin kuningas Jumalan armosta.

Kolikot kai voi kelpuuttaa, vaikka eivät ehkä ole esineitä. Ja voihan niitä keräillä ja ostaa vaikka kuinka vanhoja, mutta nämä ovat löytyneet tontilta, joten ehkä nämä voi jollain lailla laskea mukaan.

Osallistun tällä Kristiina K:n blogihaasteeseen Kotini vanhin esine, vaikka tästä tulikin monivalintajuttu.