Vihreä talvi

Kaikkien aikojen ihanimpana talvena olen pystynyt liikkumaan puutarhassa kaikkialla ilman häritseviä lumikinoksia.
Puksipuut ovat vihreinä joka talvi, mutta nyt on nurmikin pysynyt vihreänä.

Usein saariston talvi on niin vähäluminen, että olen voinut ihailla myös tuoksukurjenpolven vihreä-punertavaa väriläiskää, mutta on niitä ollut sellaisiakin, että tuuli on kinostanut lumen paikoin yli metrin korkuisiksi dyyneiksi keskelle saunapolkua. Siinä on päässyt kirosana poikineen niin minulta kuin kokonaan hankeen humpsahtaneelta Ransultakin.

Raunioyrteilläkin on talvivihannat lehdet. Risteymä-raunioyrtti 'Goldsmith' on kirjavalehtinen, mutta nyt juuri ei kirjavuutta näy. Sen sijaan lehdissä on lähes mustanpuhuva väritys, joka toimii hyvänä vastakohtana persiansinililjan hempeänsinisille kukille.

Jouluruusuista etenkin tarhajouluruusuissa on komeat lehdet koko talven. Kukinnotkin ovat jo nousussa.

Mutapuutarhan reunamilla perennanvarsia saksiessani huomasin, että minttu, jonka sain ystävien puutarhasta, on yhä lehdessä. Vihreitä lehtiä on harvassa, mutta en silti tohtinut leikata varsia, onhan tuo hauskaa ja voi siitä teeaineksiakin kerätä, jos alkaa tehdä mieli viilentävää minttuteetä – hmmmm, ehkä ihan vielä ei ole niin helle...

Puroissa solisi vielä eilen vesi, voi olla, että lähipäivien pakkaset hyydyttävät ne. Keltakurjenmiekat ovat ihanan vihreinä.

Näitä olen osannut etsiä. Etelänkevätesikko on monena vuonna tehnyt nuput tammikuussa ennen talven tuloa, mutta tänä vuonna ekat nuput löytyivät vasta helmikuussa.

Siirryimme Ransun kanssa tutkimaan alppipenkkiä. Mätäslaukkaneilikka on vihreä pikku kumpu, sen lisäksi monenlaisia pikku tulppaanin lehtiä on noussut. Jännitän, onko "unkarinmyrkkylilja" eli Colchium hungaricum elossa enää. En ole suojannut sitä mitenkään, jälkikäteen ajateltuna olisi voinut olla hyvä idea laittaa sen päälle vanha katonharjatiili etenkin nyt, kun niitä on vaikka kuinka kattorempan jäljiltä! Harjatiili on erinomainen suoja talvista märkyyttä vastaan, sillä se on monen sipulikukan loppu.
Viime vuonna unkarinmyrkkis nousi kukkimaan huhtikuun alussa, joten aikaa on vielä.

Ransu esittelee alppipenkin edessä kasvavaa vanhaa herukkapuskaa. En ihan ehtinyt tarkennuksen kanssa, mutta en raaski heittää kuvaa pois, kun Ransulla on juuri tuo hymynkare, joka sillä usein on mammaansa katsoessaan.

Seuraavassa hetkessä toisaalle katsoessaan sillä on ihan eri ilme.

Maa on sula, niinpä pystyin kaivamaan hajonneen tolpankengän pois ja valoin uuden tilalle. Jospa tällä kertaa betonikin olisi käypää, se edellinen ei oikein ikinä kovettunut, kun se oli vanhentunutta. Portintolpan ja sen viereisen tukitolpan väliset rimat irtosivat säpäleiksi, kun tolpanjalan hitsaukset pettivät jossakin näistä myrskyistä. Harmillisen huonoa laatua.
Jätin tolpan ja portin maahan makaamaan betonin kovettumisen ajaksi varmuuden vuoksi, jotteivät nekin hajoa kaatuessaan johonkin suuntaan. Saaristossa tottuu siihen, että kaikki, joka ei ole kiinni kolmesta suunnasta, lentää kumoon.


Etelänkevätesikko – Primula elatior
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Mätäslaukkaneilikka – Armeria juniperifolia
Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana
Puksipuu – Buxus
Raunioyrtti – Symphytum
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Tuoksukurjenpolvi – Geranium macrorrhizum

Nuppuja tunti tunnilta

Viikonlopun myräkkä päättyi yhtä ihanaan tyveneen auringonkiloon kuin edellinenkin. Pari päivää on ollut satumainen kevätsää, tosin viime yönä mittari käväisi -6,5:ssä. Persiansinililjat, joita olen istutellut sinne tänne niiden aikaisuuden takia, avaavat kukkiaan. Nämähän ovat hyvin matalia ja noin kuukautta aikaisempia kuin idänsinililjat. Kannattaa hankkia, jos jossain tulee vastaan!

Aikaisimmat krookukset ovat niin soukkanuppuisia, että nuppuja tuskin huomaa. Kultasahramin nuppu alkaa olla jo niin paksu, että avautuisikohan huomenna!

Aikaisimpiin kuuluu myös tähtisahrami, jonka nuput vaativat kukkapenkin syynäämistä tarkalla silmällä.

Talventähtienkin kanssa saa olla tarkkana, sillä vaikka nämä erottuvat, avautuvat kukat vain auringossa. Tässäkin näkyy seassa muutama kermanvaalea kapea pötkö: ne ovat 'Cream Beauty' -sahrameita.

Padassa majailevat talventähdet ja lumikellot saavat suojaverkon ympärilleen joka yöksi, varmuuden vuoksi.

Päivän sää. Eipä tehnyt mieli viettää aikaa sisällä.

Niinpä hain pensassakset ja leikkelin kaikki perennanvarret koko puutarhasta. Hommaan menikin tovi, kun sen teki yhdeltä istumalta, lisäksi siinä tuli hiki! Toki minulla oli haalarin alla kaksi villapaitaa, mutta jouduin riisumaan haalarin yläosan, ennenkuulumatonta helmikuun meininkiä.
Saksittu tavara jää kukkapenkkeihin. Kyllä se sinne häviää, kun perennat alkavat kasvaa. Periaatteessa pitäisi silputa aina latvasta alkaen lyhyissä pätkissä, mutta vetelen joskus suoraan tyveltä, kun en jaksa nyhertää.
Purppurakannusruoho on aivan mahtava, sillä se näkyy olevan vihreä koko talven.

Sitten olikin aika mittailla muotopuutarhan piippoja. Pieniä kurjenmiekkoja nousee sieltä runsain määrin, myös penkistä, johon en muista niitä istuttaneeni. Sepä mukava yllätys!

Musti saapui kaveriksi. Siitä on niin mukavaa puuhailla ulkona yhdessä. Olen jo poistanut pressun lautakasan päältä, sillä talonkunnostuskausikin on jo korkattu!

Jihuu!

Isoin 'Katharine Hodgkin' -kurjenmiekan nuppu näytti aamun kuuran sulamisen jälkeen tältä...

... pari tuntia myöhemmin tältä...

... vielä tuntia myöhemmin tältä!

Ensimmäinen tähtisahramikin avasi kukkansa.
Oi tätä onnea. Iloisia kevätpäivä vaan kaikille muillekin!


Kultasahrami – Crocus chrysanthus
Kurjenmiekka – Iris
Lumikello – Galanthus
Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana
Purppurakannusruoho – Linaria purpurea
Talventähti – Eranthis
Tähtisahrami  – Crocus tommasinianus

Sisällä viihtyvät

'Whiteknight's Pearl' -verenpisara on avannut vuoden ensimmäiset kukkansa makuuhuoneessa. Ne ovat kiinni niin hennoilla kiinnikkeillä, että pari on jo katkennut, kun olen vetänyt verhoa tai kääntänyt ruukkua ja nuput ovat osuneet johonkin. Huh, miten varovainen tämän kanssa saa olla, ei ole ollenkaan soveltuva kasvi minulle sen puolesta.
Onneksi verenpisarat tekevät miltei sitä enemmän kukkia, mitä enemmän kasvia latvoo tai nuppuja tappoo.

Keittiössä talvehtiva mahdollisesti 'Mrs Popple' tekee talven vähäisessä valossa huomattavasti kalvakammat kukat kuin kesällä. Se on kuitenkin todella ahkera talvikukkija, ryhtyy joka vuosi kukkimaan tähän aikaan. Ensimmäiset nuput (noin kahdestakymmenestä) eivät ihan vielä ole poksahtaneet auki, mutta ei niillä kauaa mene.

Yhtä täsmällinen näyttää olevan jaloritarinkukka 'Evergreen', joka kukki tasan vuosi sitten viimeksi. Tässä nuput avautumassa viikonlopun myräkässä.

Tänään täysin auki hivelevässä auringonpaisteessa.

Viikonloppuna sai sukkia kuivatella.

Suurta iloa aiheutti Kivipellon Sailalta tullut ystävänpäiväkirje, joka sisälsi hajuherneen siemeniä! Ihanassa pussissa, jossa on mustekynällä kirjoitettu etiketti. Alla itse syksyllä keräämäni siemenet, nyt on hajuherneiden loistoa luvassa.

Pelargoneista ei taida juuri nyt kukkia kuin 'Raspberry Ripple'. Onneksi tuli sadepäiviä; olen yrittänyt ottaa tästä kuvia aurinkoisina päivinä, mutta silloin ikkunan suttupisteet korostuvat niin mahdottomasti, ettei sellaista kehtaa julkaista edes minä.

Lopuksi Ransu näyttää kieltä kaikille, joiden mielestä se on ihan hömelö.

Sitten petiin.
Mamma lähtee nyt ulos, sillä kovasta ja kylmästä tuulesta huolimatta nyt on aivan liian hieno päivä hukattavaksi sisällä!


Hajuherne – Lathyrus odoratus
Jaloritarinkukka – Hippeastrum Hortorum-Ryhmä
Verenpisara – Fuchsia

Metsässä

Omistan pienen, noin hehtaarin kokoisen metsäpläntin. Siellä tulee yllättävän harvoin käytyä. Sieltä kaadettiin tukit, kun taloni piti kengittää, mutta sen jälkeen en olekaan metsäpalstallani käynyt. Siis yli kymmeneen vuoteen!
Torstaina, kun oli hieno sää, lähti kaksi ystävää mukaan metsäretkelle. Tallustimme vanhaa kärrypolkua kylän takaa, ensin sivuutimme pienen suon, tämä on oikea helmi. Tämän vieressä kalliolla on vanha tuulimylly, joka on ollut romahduspisteessä koko sen 14 vuotta, kun minä olen täällä ollut.

Kärrypolku on todella viehättävä. Tämä on ikivanha tie, joka johtaa kylästämme suoraan saaren pohjoisrannalla olevaan Makramin kylään. Harmi, että en ottanut tiestä enempää kuvia. Mutta nyt kun pää on auki, tulen varmasti käymään metsäpalstallani vähän useammin.

Rajapyykki löytyi. Olemme matkanneet pitkän ja väsyttävän kolmensadan metrin matkan kylästä!
Kärrypolku jatkuisi sivuten metsäpalstani reunaa, mutta halusin tutkia palstaa.

Mietin nimittäin metsäni suojelua Metso-ohjelmalla. Vaikka palstani on pieni, sisältää se tervaleppäpitoista kosteikkoa, joka on yksi suojeltavista metsätyypeistä. Halusin käydä tarkistamassa, etten vain muistanut lajia väärin.

Leppiä löytyi. Innokas metsänomistaja viittilöi. (Kuva © Katriina Mäkinen)

Alavan kosteikon jälkeen kiipesimme loivalle kalliolle, jota metsäpalstani suurimmaksi osaksi on. Viereisiltä niitty- ja peltopalstolta kaivettuja kiviä on kasattu kallionreunaan komeaksi riviksi ja osin rykelmiksikin.

Katsaus alas kosteaan päähän ennen kuin siirrymme metsän uumeniin.

Komea järkäle. Onpa metsäni kaunis, en muistanutkaan!

Ihania sammalia.

Metso-ohjelmaan toivotaan metsiä, joissa on lahopuuta. Löytyi!

Kohta aletaan olla lähellä metsäni seuraavaa kulmaa.

Se löytyi, melko näkyvä kivikeko ja hieno kaiverrus. Tämän muistan aiemminkin löytäneeni, mutta metsäni toinen pohjoiskulma on jäänyt hämärän peittoon.

Onneksi retkikaverini ovat reipasta väkeä. Liikuimme kohti itää ja samalla huomasimme paljon arvokasta lahopuuta.

Katriina-ystäväni osoitti komean sammaloituneen rungon. Ajattelin, että nyt ollaan menty jo palstani ohi, mutta saahan sitä ihailla naapurienkin puolella rötköttäviä puita.

Laskeuduimme alas kohti toista entistä niittyä tai peltoa. Rajapyykki olikin täällä, pidemmällä kuin olin aiemmin tajunnut etsiä. Hauskaa, että tätäkin osuutta löytyy pläntiltäni! Siinä on jo melko monta biotooppia yhdellä hehtaarilla.

Lahopuuta löytyi paljon enemmän kuin uskalsin toivoa. Eipä ihme, että tikkoja ja palokärkiä näkyy ja kuuluu todella paljon.
Ystäväni, joiden juuret ovat Savossa ja Karjalassa, huomauttivat, että jos jostain haluaa löytää aarnimetsää, niin täältä saaristosta sitä löytyy. Täältä on niin hankala kuljettaa puutavaraa, että harvassa ovat talousmetsät. Joten sikäli metsäni ei ole mikään erikoisuus, mutta onpahan kiva omistaa pala tällaista lähes luonnontilaista, mitä nyt jotain pientä on harvemmin kaadettu omiin tarpeisiin.

Kuljimme pitkin entisen laidunmaan reunaa ja siitä oli merkkinä kiviröykkiötä kallion reunalla. Palstaltani löytyi myös kauniita katajia, niistä vain en tullut ottaneeksi kuvia.
Pähkinöitä unohdin katsella, ihan 50 metrin päässä on pieni suojeltu pähkinälehto, mutta minusta metsässäni ei ole pähkinää, ainakaan lehdoksi asti.

Lahoava puu tarjoaa kasvualustan uusille minikuusentaimille. Söpöjä!

Lopuksi palasimme samalle leppäkosteikolle, josta palstani viimeinenkin kulma löytyi. Puroissa ihan solisee vesi, kun on niin märkää. Sulosointuja!
Täytyypä käydä pian taas katsomassa, miltä metsässäni näyttää. Kelpasi se sitten suojeluun tai ei. Luonnonsuojelupiirin kaverit tulevat huhtikuussa maastokäynnille katsastamaan sen.