Maaliskuun kalenteripoika

Löysinpä kuvia tasan vuoden takaa. Ihanan keväistä!
Maaliskuun kalenteripoika on tietysti Musti. Pääsiäisen aikaan minun on vahdittava, ettei noita nappaa Mustia luudanvarrelleen.

Happy Easter!
Wishes Easter calendar boy Musti and the rest of us.

Tähän tuntuu olevan pitkä aika: ettei olisi lumen hippuraakaan enää jäljellä. Voi – mullan tuoksu ja nousevat sipulikukat!

Persiansinililjat kukkivat täyttä häkää kivikon seassa. Tasan vuosi sitten.

Iloista pääsiäistä ja mehukkaita paisteja kaikille!


Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana

Mitä kuuluu

Viimeiset puolitoista kuukautta olen viettänyt enimmän ajan kaupungissa, sillä putkirempan valmistuttua olen tehnyt omaa remppaa.
Tähän tilanteeseen jäätiin vuodenvaihteessa, kun olin purkanut keittiön kaapeista kaikki mitä irti sain. Viimeiset päivät kuluivat kasaten kalusteita ja laatikoita pinoihin johonkin, missä ne eivät ole kylppärin kokonaan uudelleen rakentamisen tiellä eivätkä patterien edessä.
Kun kaikki oli kääritty muoviin ja lähdimme poikien kanssa kotiin saareen kuudeksi viikoksi, oli olo kuin olisi vetänyt triathlonin kolme kertaa putkeen. Seuraavan päivän taisin lähinnä nukkua. Ja Musti ei tainnut nukkua lainkaan, vaan partioi ympäri tonttia kuten aina kotiin saapuessamme.

A Little Reno Report
Last weeks I have changed my city flat into something more to my liking. This was prompted by a plumbing renovation that forced me to stack everything and wrap it into plastic. Why not do some more renovation while all is packed away? Well, a little grows into some more and then more, as we know.

Asunnon takaisin käyttöön saatuamme leiriydyin makuuhuoneeseen, sillä se on ainoa huone, jossa ei tehdä suurempaa remppaa lukuun ottamatta kylppärin vastaisen seinän maalausta tai tapetointia, sillä se tuli valkoisena takaisin.

Keittiössä näytti tältä, taustalla olkkari.

Aloitin kiireellä omat hommat, sillä putki- ja sähkömiesten piti päästä tekemään kytkennät niin kauan kuin olivat vielä samassa rapussa töissä.
Laitoin uutta parkettia keittiön kalusteiden paikoille, sillä niistä puuttui lattiamateriaali kokonaan – tilalla oli raakabetonilattia, joka oli 2 cm alempana kuin muu lattiantaso. Ei kovin hyvä äänieristys, eikä järin järkevää muutenkaan! Kalusteiden alle oli laitettu laudanpätkiä, jotta saatiin lattiaan samaa tasoa. Siitä näystä en näköjään halunnut edes kuvaa muistoksi. Tässä kuvassa mallailen jo laminaattia seinälle ja parketti on paikattu.
Makuuhuoneen oviaukossa on suojamuovi, koska parketti piti myös hioa – halusin saman vahatun lattian jatkuvan eteisestä olohuoneen kautta keittiöön asti. Eteisen lattian olin vahannut näköjään melko tasan kuusi vuotta sitten, täällä juttu: KLIK. Siitä pitäen on ollut tarkoitus jatkaa, mutta homman valtavuus kalusteiden siirtoineen ja suojaamisineen on toiminut hidasteena.

Vaikka putkirempan jäljiltä suojamuovit olivat järkyttävän pölykerroksen peitossa, en poistanut niitä vielä, lattianhionnan takia.

Lattioiden kokonaan hionta sai kuitenkin odottaa, mutta keittiössä se piti tehdä heti tiskipöydän ja hellan kohdista. Seuraavaksi oli kiire saada seinät kuntoon, jotta mainitut kalusteet saatiin paikoilleen.
Mietin jo vuosia sitten, toimisiko lattiamateriaali seinässä, sillä monissa laminaateissa on kivoja kuvioita. Sitten käväisin Nurmeksessa pizzeriassa, jossa oli laminaattia seinällä! Se oli asian ratkaiseva visiitti.
Aluksi mietin Tarkettin Starfloor click -retrokuoseja, ne ovat vinyylilankkua. Soitinkin Tarkettille kysyäkseni, onko kukaan laittanut sitä seinään. Kuulemma ei, pyysivät kertomaan kokemuksia. Uskon, että se olisi toiminut ihan hyvin.
Mutta kun valinnan aika tuli ja käväisin RTV:llä, tutustuin tähän ihanaan Lamella Maroc-laminaattiin, joka oli huomattavan edullinen. Hinta ratkaisi, ja tämä on myös vähemmän mustavalkoinen kuin Tarkettin vinyyli, enemmänkin kauhtuneen harmaavalkoinen ja siten enempi mieleeni.

En ollut ikinä asentanut laminaattia, mutta sen käsittely oli todella helppoa. Sahaus kävi nopsaan käsisahalla, ja seinään kiinnitin sen Kiilto Oy:n raksaliimalla, jossa on nopea tartunta, sekä pienillä listanauloilla joistakin kriittisistä kohdista pontin kohdalta, mistä naula ei näy.
Kuvassa näkyy jo ideani: tiskipöytä on vanha terästaso pukkijaloilla. Uusi keittiö tulee olemaan kaappimuurin sijaan ilmava ja sellainen, että vähän kaikki näkyy – putketkin. Ei ole varmasti kaikkien mieleen, mutta itselleni tätä teenkin.

Jääkaappiseinä ei ollut niin kiireellinen, joten tämän kohdan aloitin vasta tiskipöytäseinän jälkeen. Tässä näkyy tuo keittiösuunnittelun kukkanen: kaapistojen ja jääkaapin alla ei ollut tässäkään lattiamateriaalia. Lisäksi puretun kaapin takaa löytyi ilmassa roikkuva pistorasia, jossa oli virta. Seinän saumasta tursusi polyuretaani-kumpupilviä, ja pari mineraalivillalla täytettyä kumiputkea törrötti seinästä. 70-luvun alun talonrakennustekniikkaa parhaimmillaan... Silloin oli kova kiire rakentaa paisuviin kaupunkeihin asuntoja muualta muuttaville. Raksamiehet eivät tainneet aina olla ammattilaisia.

Pieni siloitus- ja tasoitusoperaatio, ja nyt on parkettikin paikoillaan. Tämä seinä on asunnolle tyypillinen huterasti kiinnitetty levy, samalla kiinnitin sen paremmin.

En ole ottanut kameraa ulos kameralaukusta kovin usein pölyn takia, joten keittöstä ei ole vielä kuvia valmiine seinineen.
Kokonaiskuva keittiöstä saa odottaa, sillä ennen kuin alan kiinnittää ja rakentaa hyllyjä ja kaappeja, halusin saada pölyhomman tehtyä. Maanantaina aloitin jättiurakan hiomalla lopun keittiön lattiasta ja olohuoneen sen osuuden, joka oli paljaana. Tiistaina pinosin keittiöön kaiken, minä sain mahtumaan, peitin kulkuaukon muovilla ja jatkoin hiontaa olohuoneen puolella.

Heteka ja flyygeli eivät mahtuneet keittiöön.

Kuvissa kellastunut lakattu parketti näyttää jotenkin hienolta – voin taata, ettei se sitä ollut. Halkeillut ja kulunut, entisten omistajien ison koiran tassujenkin kuluttama... vaikka minusta lattia saa olla ja sen pitääkin olla kulunut, mutta joku tässä mätti. En tykännyt liukkaudestakaan.
Voin muuten sanoa laminaattia asennettuani, että lattiaan en sitä laittaisi. Sen pinta on epämiellyttävän kova ja kylmä. Lisäksi se aiheuttaa kaikumista. Seinässä se on sen sijaan ihan kiva!

Tällainen sauvaparketti ei ole niin parkettimainen, niinpä minusta tähän sopii mattapinta, sillä materiaalissa on jotakin puulattiamaista. Vaikka jo pelkkä hionta toi esiin ihanan vaalean puun sävyn, levitin tähän vaaleaksi sävytettyä Osmo-puuvahaa, sävy Koivu. Sitä olin käyttänyt eteiseenkin ja lattia jatkuu sieltä yhtenäisenä. Olen tykännyt Osmosta kovasti, se on ihmis- ja eläinystävällinen, ei aiheuta liukasta pintaa Ransun tassujen alle, ja pinta on ollut hyvin kosteutta ja likaa hylkivä kaikki nämä vuodet, kun sitä on ollut eteisessä. Kertasivelyn jälkeen ei ole tarvinnut lisätä eikä uusia vahapintaa.
(Tämä ei ole yhteistyöpostaus, mainitsen tuotteet siksi, että jotakuta saattaa kiinnostaa ja sitten ei tarvitse erikseen kommenteissa kysyä)

Eilen aamulla purin olohuoneen ja eteisen välistä ovenkarmin sen yläpuolisine ikkunoineen. Koska viereinen seinänpätkä oli tyypillisen huteraan tyyliin yläosastaan irti asunnon seinästä ja heilui, päätin poistaa senkin. Olin haaveillut tuon seinänpätkän poistosta jo vuosia, mutta kun siinä oli pistorasia. Toissapäivänä tajusin, että johto menee pintavetona ja rasiakin on vain pintakotelo, jonka saa ruuvaamalla irti... ei muuta kuin ruuvaamaan – ja avot. Ihana avara kulkuaukko!
Tuo valkoinen seinä on ihan kauhea, ja samanlainen löytyy eteisestä ja makuuhuoneesta, siis kylpyhuoneen kaikilta neljältä seinältä, kun koko höskä rakennettiin uudelleen. Mutta verrattuna 70-luvun rakentamiseen nämä pojat ovat osanneet tehdä siistin jatkumon kattoon asti; alkuperäinen seinä loppui 3 cm ennen kattoa ja siinä oli pakko olla kattolista. Nyt pyysin, että eivät laita listoja, kun maalaan ja tapetoin kaikki valkoiset seinät. Keittiön uuden seinän peittää laminaatti, eikä sekään mitään listoja kaipaa, kun on tarkasti sahannut oikeasta kohdasta.

Käytävämäinen eteinen muuttui ovenkarmin ja seinän poistamisesta ratkaisevasti. Johtoja en vielä kiinnitä tuon paremmin, sillä tässä on vielä lähes kaikkien seinien tapetointia ja maalausta edessä.
Tämä oli myös ratkaiseva askel siihen suuntaan, että otan viimein pois olohuonetta kiertävät liian prameat kattolistat. Ne ovat tarpeettomat, sillä asunnossa on kivat suorat kulmat seinästä kattoon, kuten näkyy etualalla eteisessä. 70-luvun asuntoon eivät koristeelliset listat sovi sitten millään.
Niiden poisto aiheuttaa sen, että koska olohuoneen seinämaali ei tietenkään ulotu listojen alle, tulee niidenkin seinien maalaaminen tai tapetointi eteen. Se on ihan mukavaa, sillä seinissä on kaikenlaisia jälkiä eikä maalaus ole kovin huolella tehty. Joten näyttää siltä, että tulen jatkamaan remppaa hamaan tulevaisuuteen, tuleekohan tänä vuonna valmista laisinkaan... Unelmatapetteja ja -maaleja kun ei ole varaa ostaakaan kaikkia kerralla, niitä täytyy hankkia ripotellen. Ja kun minulla ei ole tapana tyytyä toiseksi parhaaseen.

Iloinen asia on se, että pölyn tuottaminen on lakannut. Seuraavaksi ajattelin ottaa käsittelyyn nuo kirjahyllyt (nehän pitää myös irrottaa seinän maalauksen tieltä). Vaikka ne olivat muovin suojissa, on raksapöly mennyt joka paikkaan. Sitä on jopa muovipeitteen alla olleen kirjoituslaatikoston jokaisessa kynässä.

Entä kissat? Kissamaiseen tapaan ne ovat löytäneet hyviä paikkoja ja tutkineet asuntoa hieman liikaakin, etenkin silloin, kun en halunnut pölyistä suojamuovia pöllytettävän.

Ransun mielestä olohuoneen ikkunaseinälle sijoitettu heteka on loistava manulin daybed, seslonki, kuten suvun kesähuvilalla sanottiin (siellä oli seslonki muuten olohuoneen ikkunan edessä).

Musti on viihtynyt parvekkeella, jonne järjestin tavaravyöryn keskelle pantterinmentävän kulkureitin ja tilan pöydälle. Lisäksi se unelmoi kotipalstan maukkaista myyristä.

Minäkin sain jo kutimen esiin, kun sain pahimmat pölyt siivottua, ja työvalokin tuli asennettua kriittiseen paikkaan.
Nyt noiden hyllyjen ja kirjojen kimppuun. Yritän ottaa iisisti, kun on hieman flunssainen olo.
Hyvää viikonloppua ja alkavaa kesäaikaa!

Lintuja ja liljoja

Silmiini osui niin ihana blogijuttu Päivänpesän elämää -blogissa – kesän parhaat hetket – että lähdin katsomaan kesäkuvia minäkin. Tässä talven jumittamisessa ei nimittäin ole mitään raportoitavaa. Kaupunkikodin keittiörempasta raportoin jossakin vaiheessa, kun tulee otettua edes ensimmäinen "jälkeen" -kuva.
Pari asiaa pomppasi heti esiin. Monta ihanaa liljaa sekä kivoja lintuvieraita! Sydänkesän asioita. Ensimmäisessä kuvassa on oranssin penkin hetki ennen tiikerililjojen kukkaan puhkeamista.

Birds and Lilies
... They rhyme better in Finnish! However, we still have a terrible winter going on so no current pictures. Here's July in the garden. Maybe it will come this year also, albeit right now it seems pretty hopeless. We have tons of snow and had more just today.

Hiukan aikaisemmin samassa penkissä kukkivat kanadanliljat.

Onnistuin nappaamaan kuvan pikkulepinkäisestä 'Avant Garde' -viinikärhön luona.

'Hagley Hybrid' -kärhön nuppujen avautuminen on hieno hetki, vaikka tähän nyt ei liljaa tai lintua liitykään... aasinsilta edellisestä kuvasta.

Varjolilja.

Haarapääskyt.

... ja niiden pienokaiset, kohta jo lentoon lähdössä.

Joitakin viikkoja aiemmin sai hymähdellä kirjosiepon poikasille, jotka olivat samana päivänä lähteneet pesästä. Miltähän tuntuu venytellä ensimmäistä kertaa elämässään? (Pesässä tuskin mahtui kovin hyvin)

Niin kutsuttu Peterin lilja, peräisin Päivölän koepellolta.

Punaisen villin penkin tarhasarjaliljoja.

'Claude Shride' -marhanlilja.

Meillä oli todella kuiva kesä. Kaivoissa oli vesi hälyttävän alhaalla. Kun sade viimein elokuun puolivälissä tuli, ryntäsin pihalle kuvaamaan ihanaa kaivattua virkistävää sadetta. Peurat olivat onneksi jättäneet muutaman nupun tiikerililjaan, niin sain tämän mehukkaan kuvan.
Eikö sateinenkin kesäkuva ole aika ihana, ainakin näin toivottoman talvisen maaliskuun näkökulmasta!

Tule kesä kultainen.


Kanadanlilja – Lilium canadense
Marhanlilja – Lilium Martagon-Ryhmä
Tarhasarjalilja – Lilium Hollandicum-Ryhmä
Tiikerililja – Lilium lancifolium
Varjolilja – Lilium martagon
Viinikärhö – Clematis viticella

Aarteita

Kaikenlaista löytyy, kun hieman kaivaa, jos piha sattuu sijaitsemaan vanhalla asuinpaikalla. Kotisaarellani on ollut kylä jo keskiajalla, tarkkaa asuttamisen alkuajankohtaa on mahdoton tietää.

Treasure Hunting
Living in an old settlement area brings all kinds of stuff to soil surface. So far the oldest coin I had come across was from 18th century, but this one that was lying in my kitchen garden is from 1694. How I wish these objects could tell – who was the last person before me to hold this coin in their hand?

Tähän mennessä vanhin löytämäni kolikko oli 1700-luvulta, mutta kun tammikuun alussa hoksasin tämän kasvimaalla, olin pienen harjauksen jälkeen ällistynyt. Kohokuviot ovat säilyneet erittäin hyvin ja vuosiluku 1694 oli selvästi luettavissa.
Kolikon arvo on ollut kaksi markkaa, en tiennytkään, että Ruotsissa on joskus ollut markatkin käytössä. Mutta niinhän ne nettihaun perusteella olivat, keskiajalta 1700-luvulle.
Kolikon kääntöpuolella on kuningas Kaarle XI:n pompöösi profiili sekä teksti D.G.Rex.Sve eli Ruotsin kuningas Jumalan armosta.

Joskus aarteita omistaa tietämättään. Olin laittanut kuvan puukappaleen vintin kaapiston laatikkoon kuvitellen, että se on jokin kahvan aihio. Kun sitten asensin vintille paremman työvalon ja ryhdyin järjestämään kaappeja, huomasin, että siihenhän on kaiverrettu vuosiluku 1853.
Tämäkin on hieman mystistä, sillä vuosiluku on varhaisempi kuin taloni. Toki sinne on tuotu irtaimisto, kun merimies tontin osti ja talon rakensi 1800-luvun loppupuolella.
Työväline vaikuttaa olevan suutarin työväline, putsholtti, varsinaista virallista suomenkielistä nimeä en tiedä. Taloni entiset asukkaat olivat tietääkseni kaikki merimiehiä. Heillä oli monenlaisia varusteiden huoltoon liittyviä työvälineitä mukana laivoilla, joten tämä ei välttämättä merkitse sitä, että joku taloni entinen asukas olisikin ollut suutari.

Kaikenlaista löytyy, kun pitää silmät auki.

Edellinen juttu kolikkolöydöstä on lähes kahden vuoden takaa täällä.

Helmikuun kalenteripoika

Hyvää maaliskuuta vaan! Helmikuun kalenteripoika jäi esittelemättä, mutta parempi myöhään. Tässä hän on!
Pikku manuli rassukka ei tykkää laittaa tassuaan lumeen. Onneksi puutarhassa on mänty, jonka tyveltä tuuli puhaltaa lumet pois. Siinä on juuri ja juuri manulinmentävä lumeton kohta.

February Calendar Boy
(Yes it's March)
He dislikes snow very much and tries to fit into any snowless spot.

Kaivon kannellakin on lumeton läntti.

Enimmäkseen hän tyytyy ihmettelemään hulluja ulkoilijoita sisältä käsin.

Eräs toinen sen sijaan viihtyy ulkona...

Mustin mielestä luminen talvi on herrrrkullinen.

Mamman pyjaman uumenista Ransu toivottaa kaikille iloista ja vähälumista kevättä!