Monday 29 February 2016

Minisormet mullassa, tai sormet minimullassa


Mikä ihana sää viime päivinä on ollutkaan! Se houkutteli puutarhapuuhiin. Ja koska olen kaupungissa, kyseessä on sisäpuutarha. Mineilysormiakin alkoi syyhyttää. Hain lauantaina Plantagenista miniruukkukasveja, muun muassa sopivasti kentiapalmun näköisen vuoripalmun.

Enchanted in a small way
The weather has been top these last days – so much sunshine! That inspired me to do some gardening.


Se sopii mainiosti kierrätyskeskuksesta muinoin löytämääni pieneen ruukkuun. Palmun katveessa on hyvä viettää romanttista piknikiä mini-Lutyens-penkillä.


Siirsin yhdessä pienessä ruukussa kasvaneen ja siihen jo liian isoksi käyneen saniaisen kahvikuppiin ja kynttilälyhtyyn. Tukaani muutti lyhtyyn pitämään saniaiselle seuraa.


Saniaisen kanssa samassa liian pienessä astiassa kasvaneet kasvit siirsin kauniiseen mutta lähes haljenneeseen kaalikulhoon. Ne saivat seurakseen unelman, joka on minusta niin kaunis! Lempikasvini jo pienenä.
Olin vuosia sitten töissä kukkakaupassa, ja siellä floristit nauroivat minulle, kun makuni oli niin vanhanaikainen – unelman lisäksi ihailen morsiusharsoa. Niitä pitäisi olla joka kimpussa! Sama maku toistuu puutarhassakin. Lempikasvini ovat kevyitä: morsiusleinikki, ruokaparsa, ängelmät... ja nyt on monta kylvöstä sarjakukkaisia kasvamassa keittiön pöydällä, rikkaporkkanat ovat jo hyvin itäneet. Viimeksi ostin kuminan siemeniä. Kevyet kukinnot ovat ihastuttavia esimerkiksi ruusujen ja pionien lomassa, ihan kuin kimpussakin.


Unelman alla on pikkuruinen mökki. Pikku saniaisen lajia en tiedä, mutta se voi olla jokin raunioinen. Oikeassa reunassa on pitsilehti. Minipuutarhat ja istutukset terraariossa ovat kuulemma nyt huippumuotia.

Laitoin jo yhden jutun mini-istutuksista uutiskirjeeni Puutarhapalstan verkkosivuille, mutta yritän saada näitä muitakin ideoita sinne lähipäivinä! Sivu löytyy TÄÄLTÄ.

Kentiapalmu – Howea
Pitsilehti – Fittonia
Raunioinen – Asplenium
Rikkaporkkana – Daucus carota
Unelma – Asparagus setaceus
Vuoripalmu, kuvan laji – Chamaedorea elegans

42 comments :

  1. Näyttääpä hauskalta! Minä perustin kasvimaan keittiön pöydälle, tärkeintä on päästä kosketuksiin mullan kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pienoismaisemien tekeminen on niin hauskaa :-)
      Kyllä, multaa täytyy päästä hypistelemään. Minullakin ruokapöytä on laidasta laitaan täynnä taimikennoja ja paperipotteja.

      Delete
  2. iiiihhanaa! Minipuutarhurointi on parhautta. Meillekin vihdoin osuu aurinko sisään pitkän talven jälkeen. Kyllä on luksusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minipuutarhurointi on tosiaan ihanaa ja koukuttavaa. Kunpa vain olisi enemmän tilaa sillekin! Vaikka mini vie tietty vähemmän tilaa kuin oikea puutarha :-D

      Delete
  3. Ihanan söpön näköistä!! Mitäs Ransu ja Musti tuumaavat vai eivätkö välitä lainkaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mustia ja Ransua ei yhtään kiinnosta. Ehkä, jos istuttaisin muutaman myyrän...

      Delete
    2. Piti vielä nämä vinkata, kun näin juuri netissä eli lasivaasi riippumaan ja seinälle kukille: http://www.tiger-stores.fi//uutta/maaliskuun_uutuudet/seinavaasi_1003505.html?utm_source=Tigerin+uutuudet+maaliskuussa+2016&utm_medium=email&utm_campaign=Tigerin+uutuudet+maaliskuussa+2016&utm_term=Kasvien+asumismuoto

      Delete
  4. Replies
    1. Joo niin on! Ja ruokapöytä on laidasta laitaan täynnä perennantaimia. Tää on oikeaa kevätelämää :-)

      Delete
  5. Kauniit ja herkät istutukset. Pieniä lupauksia kesästä ja vihreästä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa puuhailla sormenpäät mullassa! Vaikka vain pikkusormien ;-)

      Delete
  6. Ihania pikkuisia ♥
    Ekassa kuvassa on ihan afrikkalainen viidakkotunnelma!
    Tarzan puuttuu......

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahhah, ei muuta kuin minitarzania askartelemaan!

      Delete
  7. Kivoja miniasetelmia. Jotenkin kaikki jutut minikokoisina ovat niin mahdottoman suloisia. Koko ikäni olen unelmoinut nukkekotiharrastuksen aloittamista. Ehkä sitten joskus...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nukkekoti ei TODELLAKAAN ole lasten juttu - tai ainoastaan lasten juttu, vaikka minusta se nimenomaan on aikuisten juttu.. mieti nyt miehiä ja pienoisrautateitäkin, monikohan isä on hankkinut sellaisen "pojalleen joululahjaksi" ja sitten ominut itselleen kokonaan, olen kuullut useitakin tällaisia stooreja :-D

      Delete
  8. Suloisia kasveja ja yhdistelmiä astioineen. Ai tuo hörhellys Asparagus on Unelma. Se onkin hyvä nimi tuolle unelmalle. Sukulaistädillä lapsuudessani oli oikein iso Unelma, se oli kaunis. Minipuutarhoiden perustaminen ja hoito sopii vähän vaivaisellekin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hörhellys on unelmahörhellys! Iso unelma olisi ihana, mutta nyt toivon, että tämä pysyy pienenä mahdollisimman pitkään, kun se on niin kiva tuossa asetelmassa.
      Totta, ei tule selkä kipeäksi kaivuusta!

      Delete
  9. Oi mikä suloinen minimaa, ihanine mini tunnelmoineen =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minimaan ainoa vika on se, ettei ole kutistavaa pikkuleipää, jota voisi nakertaa!

      Delete
  10. Hauskalta näyttää :) Mulla on ollut jokusen vuoden tarkoitus tehdä minigarden johonkin puutarhan koloon, ehkä tänä kesänä se toteutuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti tänä kesänä. Huomasitko, että TÄNÄ kesänä kuulostaa varsin toiveikkaalta, eli ihan just on kesä :-)

      Delete
  11. Replies
    1. Minijutut on, niin kuin sinunkin nukkekotisi :-)

      Delete
  12. Todella ihania nuo minimaailman kasvit ja esineet.

    ReplyDelete
  13. Replies
    1. Niin on :-) Kun vielä saisi oikeasti kattoon asti kasvavat palmut ja papukaijat.

      Delete
  14. Ihania!
    Mulla on tuollainen samanlainen lintuhäkki, siihen voiskin tehdä jonkin kivan jutskun. On siellä joskus joku kasvi ollutkin. Mutta mulla on tosi pieni pohja-aukko, täytyykin laittaa tuollainen miniruukku sinne, että mahtuu. Kiitti vinkistä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo minipenkki suorastaan vaati jotakin palmupuuta ylleen, ja viimein sen sai. Suosittelen lämpimästi, tämä on hauskaa puuhaa.

      Delete
  15. Söpöjä! Minimaan ei tosiaan tartte olla suuri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minimaan ehkä kuuluukin olla mini ;-)

      Delete
  16. Voi ei miten ihania Saila :) Niin kaunista! Jos floristit kehtasivat nauraa maullesi niin nytpä olet aivan muodinmukainen ja silloin jo trendien haistelija, morsiusharso ja parsa ovat hurmaavia yhdessäkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä niin inspiroiduin sun minipuutarhasta vadissa, mutta nyt vasta sain aikaan tehdä omia minipuutarhoja.
      Heh, siitä on niin pitkä aika kun olin kukkakaupassa, ettei sitä hyvällä tahdollakaan voi kutsua muodin edelläkäymiseksi... Mutta maku on maku, ja varmaa makua ei kannata muuttaa ;-)

      Delete
  17. Oi miten sievä minipalmu! ihana koko lintuhäkki tai huvimaja. :) Upea sää tänään. Aurinkoisia päiviä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva tunnelma tuolla minipalmuhuoneessa, kunpa sinne vain mahtuisi.
      Kiitos, samoin!

      Delete
  18. Ihania pikkujuttuja Sinulla. Vuoripalmu on aina ollut minun lemppari. Kokeilin kerran kasvattaa pikkuplantusta isoa ja se ONNISTUI. Onnesta kankeana sen kasvua katselin.

    Siitä kasvoi tuuhea, komea ja leveä : ) Se oli niin kauniin vihreä, rehevä ja hyvinvoiva. Lopulta kasvoi niin isoksi, että oli pakko luopua, vei nojatuolin verran tilaa.

    Vuoripalmu on jotenkin niin "aatelismainen" herkkine lehtineen. Kaunis kuin mikä!
    Sirpa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana tarina! Mutta toivon, että oma vuoripalmuni pysyy mahdollisimman pitkään pienenä ja mahdollisimman kaukana nojatuolin kokoisesta :-D
      Pidän kentiapalmuista kans hurjasti. Ehkä sellainen ihmisenkokoinen pitäisi hankkia.

      Delete
  19. Ihania minejä, oletkin näissä minijutuissa jo konkari, eikös Sinulla ollut saaressa sellainen ulkomini-ihanuuskin! Mun täytyy hankkia tuollainen häkki kanssa ja rakennella sinne pääisäismini, kiitos vinkistä! Olet kyllä melkoinen puutarhatrendien luoja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, voi kiitos kaimaseni!
      Juu, on minulla joku puolukka ja timjami rautapadassa, jos ovat vielä hengissä... Pääsiäismini kuulostaa ihanalta projektilta!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!