Wednesday 16 July 2014

Keskikesän esikot

Esikkoihmisen puutarhassa on tietenkin myös kesällä kukkivia lajeja. Tähkäesikko kasvaa vähän turhan kuivalla paikalla, mutta tällä kertaa se on sentään hengissä vielä istuttamista seuraavana vuonna! Kukkavarsi voisi olla korkeampi ja niitä voisi olla useampia, mutta kasvin hengissäolo on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Esikko kaulailee pihakäenkaalin kanssa.

Kesäesikko on myös viime vuonna istutettu ja sekin on juuri tulossa kukkaan.

Kesäesikon vieressä kasvaa safiirikiurunkannus, jonka korkeus on puolestaan yllättänyt minut. Tämähän on ainakin 30 cm korkea! Väri on upea sininen.

Nyt on edellisten kuvien varjopenkkien vieressä oleva kostea kevätniitty niitetty, kun viimeistenkin sipulikukkien lehdet olivat kuihtuneet (narsissit ja tähtihyasintit).
Niitylle olikin jo kasvanut aikamoinen kasvustopehko, johon ehdin tuskastua joka vuosi. Sitten, kun paikka on niitetty ja leikattu kertaalleen ruohonleikkurilla, on tuska tiessään. Tuohan onkin ihan kivan näköinen ja pysyy loppukesän ja syksyn siistinä ruohonleikkurilla. Ja keväällä olen taas niin iloinen sipulikukkaniitystä! Entiseen lipputankoon kiipeää keltalehtinen humala.

Vaahteran alustan varjopenkissä on tuoksukeltavirma tulossa kukkaan. Tämä on mainio kasvi, joka viihtyy kaikkein vaikeimmassa paikassa aivan vaahteran juurella, missä juuri mikään muu ei suostu kasvamaan. Keltaiset kukat tuovat auringon pilkettä varjoon.

Mäntyjen alustan varjopenkissä on iloinen yllätys: pienikokoisten Allium amplectens 'Graceful' -laukkojen rykelmä! Näistä kukki viime vuonna vain yksi, nythän niitä on ainakin kymmenen.

Loppuun Ransun terveiset, Ransukin viihtyy varjossa. Vintin rappusilla käy hyvä ilmavirta. Vähän viileämpää saisi silti olla!

Humala, keltalehtinen – Humulus lupulus 'Aureus'
Kesäesikko – Primula florindae
Pihakäenkaali – Oxalis fontana 'Rufa'
Safiirikiurunkannus – Corydalis flexuosa
Tuoksukeltavirma – Patrinia triloba
Tähkäesikko – Primula vialii

20 comments :

  1. Ihana tuo safiiri! Mahtava väri. Meillä Mikki hankki itselleen helleripulin... :O(

    ReplyDelete
  2. Sinulla on kaikkia pikkuihastuksia vaikka kuinka =) Tuota tähkäesikkoa olen vähän kuolannut meillekin =)

    ReplyDelete
  3. Ransu oli kaikkein kaunein;) mutta oliko tuo punainen siis pihakäenkaali, tuo apilalehden näköinen? Olen saanut sitä joskus ystävättäreltä enkä muistanut kysyä.

    ReplyDelete
  4. Aivan huikea tuo safiirikiurunkannus!! Tähköesikosta haaveilen, suloinen tötterö.

    ReplyDelete
  5. Me lähetämme viilentäviä tuulia Ransulle ♥

    ReplyDelete
  6. Tähkäesikon ja pihakäenkaalin värit sopivat oikein nätisti yhteen.
    Meilläkin vanhaa lipputankoa peittää humala, mutta "tavallisen vihreä". Onkohan keltalehtinen humala yhtä valloittava kasvultaan kuin tavallinen?

    ReplyDelete
  7. Pihakäenkaali on ihana kasvi vaikka sitä joutuu joskus raksimaan pois kun se meinaa valloittaa ihan joka paikan, mutta värikontrastina se sopii aikas moneen paikkaan! Ihana tähkäesikko! Ostin minäkin jonkun hassun fuksianpunaisen esikon messuilta, kaunis oli kukinto, mutta mitä tekikään kun kukat lakastuivat...kasvatti keskelle lisää kukkavanaa ja siihen uuden sarjan kauniita kukkia, jo sitä piti ihmetellä... Voi että tuota Ransua, sen paijaamiseen ei voi varmaan koskaan pitkästyä!

    terveisin

    Saila Kivipellosta

    ReplyDelete
  8. Tuo tähkäesikko on kyllä niin upean näköinen! Taisi tänä vuonna olla jonkin puutarhalehden etukannessa siitä kuva ja siitä lähtien olen ihastellut sitä.

    ReplyDelete
  9. Ransu, meidänkin mielestä on liian kuuma.

    ReplyDelete
  10. Safiirikiurunkannus ja eskot, aah! Kaunista!
    Hah hah, siis esikot.
    Vai olisitko tiennyt komeita Eskoja?!

    ReplyDelete
  11. Voihan ihanuus sentään! Toivottavasti Ransulle löytyy viilentäviä paikkoja ja ensi viikolle tulee luvattu helle!

    ReplyDelete
  12. Safiirikiurunkannuksessa on tosiaan upea väri! Ransulle toivotetaan täältäkin helpotusta helteisiin, niitä taitaa olla luvassa lisää juuri kun minun loma alkaa!

    ReplyDelete
  13. Miulta hävis tuo esikko, vielä viimekesänä se kukki komeasti, mutta nyt ei näy mitään. Ihana tuo kiurunkannus, mikä mahtava väri ja ransu rakas se ottaa elämän rennosti:)

    ReplyDelete
  14. Safiirikiurunkannuksen sininen on lähellä sinivaleunikon sinistä. Ei ihan tavallinen väri puutarhassa, mutta todella kaunis.
    Tilasin keväällä Viherpeukaloilta tuota tähkäesikkoa ja se kukki meillä hyvin pitkään. Mitenkähän sen saisi talvehtimaan ja kukkimaan jälleen ensi kesänä?
    Vanhat ihmiset sanovat, että kissat tykkäävät lämpimästä, mutta kyllä Juuso hakee mieluummin varjoa pihalla kuin köllöttelisi paisteessa.

    ReplyDelete
  15. Sama juttu tähkäesikon kanssa. Kuudesta taimesta yksi hengissä ja kovin pieni, mutta mahtavaa että edes yksi on elossa. En tajunnut että se on lähes kosteikkokasvi kunnes näin Alan Titchmarchin istuttavan sitä allaskumilla vuoratuun istutuskuoppaan :D täytyy varmaan pian turvautua samaan konstiin...

    ReplyDelete
  16. Satu Kukkaiselämää; Voi Mikkiä :-)

    Jori; Pieni on kaunista!

    Mustis; Punalehtinen on pihakäenkaalia. Se on aika kiva kasvi!

    Tiina; Tähkäesikko on ihana, harmillisesti vähän hankala saada viihtymään.

    Myrsky ja Minna; Ransu kiittää!

    Anna S; Keltalehtinen on hillitympi, kuten erikoisväriset yleensäkin. Pienempi määrä lehtivihreää aiheuttaa pienempää kasvun määrää.

    Saila Kivipellosta; Pihakäenkaali luo tosiaan kiintoisia väriyhdistelmiä. Pitkään kukkivat esikot ovat ihania!

    Pinuski; Se on erityisen näköinen.

    Sulo; Arvaamme sen! Onnea Eikalle tätä kautta, kun ei saatu taas kommenttia läpi!

    Akileija; Heh, komeita ja kauniita Eskojakin voi olla :-D

    Mamma N; Toivotaan. Ransulle täytyy ehkä hankkia oma viilennyshuone?

    Katja; Kiitos! Mukavaa hellejaksoa sinnekin!

    Kosotäti; Tämä taitaa olla jo kolmas tähkäesikkoni, aiemmat ovat hävinneet.

    Between; Minullekin tuli mieleen sinivaleunikko. Toivottavasti esikkosi talvehtii. Se on kostean paikan laji, mutta ei varmaan siedä jäätymistä. Kasvupaikan voisi yrittää peitellä havuilla, en tiedä auttaisiko se.

    Linda; No niin, mutta tuo onkin juuri se haasteellinen asia, kun monet kasvit viihtyvät kosteassa, mutta ovat sen verran lämpimämmiltä paikoilta kotoisin, että siellä ei maa jäädy. Aiemmat tähkäesikkoni kasvoivat kosteammassa, mutta minun savimaani oli tietysti liian raskas ja jäätyi talvella ja ne kuolivat.

    ReplyDelete
  17. Oi mikä kaunis kiurunkannus. Minä yritän parhaillaan kasvattaa mm. kesä- ja tähkäesikkoja. Nyt ne ovat pieniä, hentoja taimia. Tuo tuoksukeltavirma on myös suloinen.

    ReplyDelete
  18. Ooh, olet onnistunut saamaan esikkoja itämään! Minulla ei vielä ole yksikään itänyt, tosin tämä kesä on muistini mukaan ensimmäinen, jolloin yritän. Mutta niitä ei ole helppo saada kasvamaan, ymmärtääkseni.

    ReplyDelete
  19. Ei todellakaan ole. Toissakesänä kasvatin kesäesikoita. Ne itivät hyvin ja kasvoivat koko kesän ruukuissaan. Mutta kun istutin niitä maahan, ne alkoivat kuihtua ja kuolla. Seuraavana kesänä oli vain kaksi hengissä. Toisen joku hyväkäs söi ja toinen sinnitteli pienenä ja hentona koko kesän. Tänä keväänä siitä ei näkynyt jälkeäkään. Kunnes... yllätys yllätys, se nousikin maasta jossain vaiheessa ja on hengissä, ei kuki, ainakaan vielä.
    Jotenkin sisuunnuin huonosta menestyksestä ja tilasin monta lajia esikonsiemeniä, just noita tehkä- ja kesäesikoiden, mutta myös japaninesikoiden, kevätesikoiden, syysesikoiden ja loistoesikoiden siemeniä. Taimia on nyt useissa ruukuissa, jotkut noin puolen sentin korkuisia hoipeloita. Ainakin on sitten kokeiltu. Ehkä joku ainakin kasvaa taimeksi ja jää henkiin.

    ReplyDelete
  20. Se on sentään riemuvoitto, että olet saanut useita esikkolajeja itämään! Ja onneksi edes yksi niistä kesäesikoista on hengissä. Ties vaikka vielä kukkisikin, kyllä se ehtii, kun ei ole aikainen kukkija. Esikoille taitavat nämä helteet olla vaikeita, pitäisivät viileämmästä ja kosteammasta kelistä.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!