Tuesday 18 February 2014

Siemenkylvöjä

Saaripalsta sai siemenkylvöhaasteen Maaritin Garden of my Dreams -blogista. Haasteeseen kuuluu kertoa siemenkasvatusvinkkejä. Aihe on sikäli haasteellinen, että olen vuosien mittaan kylvänyt paljonkin, mutta onnistunut harvemmin. Minun vinkeistäni tuskin kannattaa ottaa oppia!
Tässä kuitenkin yksi, joka oli helppo: rohtosormustinkukka. Kylvin sen siemenet kai alkukesällä, ja syksymmällä istutin taimet puutarhaan. Seuraavana vuonna ne jo kukkivat. Sittemmin sormustinkukkia on puutarhassani riittänyt, sillä ne huolehtivat itse seuraavien vuosien siementaimista.

En kasvata kesäkukkia ollenkaan, tai ainoastaan kylvämällä niitä suoraan kasvupaikalleen: tsinniaa, hajuhernettä, kehäkukkaa, krassia. Niiden sijaan kokeilen mielelläni perennojen, pensaiden ja puiden siemenkasvatusta vaihtelevalla menestyksellä. Viime keskikesällä kylvin sekoituksen, jossa on vähän kaikenlaista – Chiltern Seedsin Lottery Mixture – ja pian sieltä nousikin jotakin!

Ensimmäiset kolme tainta osoittautuivat tomaateiksi, ja otin se syksyllä sisäkasveiksi. Joku kukkaterttukin niihin tuli, mutta valo ei tainnut riittää hedelmien muodostamiseen.
Niin, tiedetään, tomaatit pitäisi kai kylvää keväällä!

Epäonnistumisen jälkeen on kerrottava onnistumisesta. Monta vuotta sitten kylvin kultatesmaa, muistaakseni keskikesällä, ja se iti hyvin. Istutin taimet puutarhaan, missä ne ovat tehneet lisää siementaimia. Kasvi viihtyy kosteahkossa maassa varjossa.
Ja tämä on ilmeisesti vähän hankalampi, sillä moni muu ei ole onnistunut kultatesman kanssa. Osaisinpa sanoa, miksi se minulla onnistui!

Kylvin tesmat tähän vanhaan uunivuokaan, jossa on tässä viime kesän kuvassa niittyräpelön siementaimia. Tämä astia on osoittautunut parhaaksi kylvöastiaksi ikinä! Minulla siinä itää kaikki, vaikka astiassa ei edes ole reikää pohjassa. Ehkä juuri siksi. Olen tosi huono muistamaan astiakasvien kastelun. Turve- tai paperipoteissa taimeni kuolevat kuivuuteen.
Koska minulla ei ole sisätilaa siementaimille, ikkunalautojakaan ei ole, kylvän mielelläni kesällä ulkona ja istutan taimet syksyllä puutarhaan, nämä räpelöt löysivät paikkansa viime syksynä. Kiitos siemenistä Pirkolle!

Ainoa kasvi, joka on minulla onnistunut turvepoteissa, on keltakaunokki. Se oli todella helppo siemenkasvatettava, ja siementaimista sai näitä ihania korkeita tupsukukkaisia perennoja moneen paikkaan puutarhassa. Tämä on hyvä perhoskasvi.

Kylvän perennoja myös suoraan kasvupaikalleen. Parsapenkkiin kylvin viime keväänä jalosauramoa.

Syksyllä se ehti kukkaankin. Toivon tästä peittävää mattoa parsojen juurelle. Toivottavasti kasvi osoittautuu myös talvenkestäväksi. Kohopenkki lienee tälle paras mahdollinen kasvupaikka.

Edellisessä kuvassa näkyi myös pari pioniunikkoa, näitä kylvin tähän toiseen kaivonrenkaaseen toissa keväänä. Näitä ei ilmeisesti tarvitse kylvää ollenkaan uudestaan, pitävät itse huolen siitä. Näiden siemenistä kiitos Marialle!

Kylvän kasvimaa-kohopenkkeihin joka kevät jotakin, ja yleensä sieltä jotakin itääkin. Olen vain aika huono kastelemaan enkä myöskään muista korjata satoa.

Aina ei satoa ole korjattavaksi, vaikka muistaisikin. Tältä näyttivät kaikki kaalin sukulaiset (rucolat, muut erikoissalaatit, sinapit) viime kesänä. Hyvin maistuivat! Siis toukille.

Rucolakin tekee kivasti siementaimia seuraavaksi kesäksi, kun sen päästää (tai unohtaa) kukkimaan!

Syksylläkin voi kylvää, siis muita kuin kesäkukkia. Tässä ovat kylmäkäsittelyä vaativat perennat (hohtopiikkiputki ja jättikarhunputki), joita kylvin syksyllä kaupunkiparvekkeella ja jätin sinne saamaan kylmäkäsittelyn. En yhtään tiedä, onko tämä oikea metodi, mutta sen näemme keväällä. Tai sitten emme näe mitään, jolloin toimintatavan voi kai todeta vääräksi.
Kylvöksille kävi köpelösti, kun laitoin ne parvekkeen lattialle suureen vatiin, johon tippui huomaamattani vettä. Jossain vaiheessa näin, että mullanpaloja ja siemeniä kelluu vadissa veden pinnalla. Poistin veden, yritin pelastaa siemenet ja painella ne mullan pinnalle.
Ehkä tämä siemenvinkkipostaus voisikin toimia älä tee näin -ohjeena?

Tämä on tainnut kiertää niin monessa blogissa, että en tiedä, minne haasteen voisi ojentaa. Jos et ole vielä kertonut omia kasvatusniksejä, tai kuten minä, epäonnistumisia, ota haaste mukaan ja kerro nyt!

Hohtopiikkiputki – Eryngium giganteum
Jalosauramo – Chamaemelum nobile
Jättikarhunputki – Angelica gigas
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'
Niittyräpelö — Briza media
Rohtosormustinkukka, valkokukkainen – Digitalis purpurea 'Alba'
Rucola – Eruca sativa

32 comments :

  1. Nuo pioniunikot kaivonrenkaassa, ah, kesän keskittymä yhdessä kuvassa!

    Minulla on myös rankan rakkauden kasvatusleiri, vain sitkeimmät selviävät ;) Tuo kastelu unohtuu, tai sitten kastelen liikaa ja harsosääsket villiintyvät. Isken ne pihalle ja sitten iskeekin takatalvi. Lopulta ostankin suurimman osan taimina kesällä :D

    ReplyDelete
  2. Unikot ovat ihania, mutta niiden kukinta on ohi suunnilleen kolmessa päivässä! Toisaalta, onneksi uusia siementaimia tulee kukkaan ja viimeiset kukkivat joskus lokakuussa.
    Siemenkasvatus on silti mukavaa puuhastelua, vaikka onnistumisprosentti olisikin pieni, niin aina on pakko yrittää!

    ReplyDelete
  3. Ihana kuulla , että sinäkin olet välillä äläteenäinihminen. Sitähän tää elämä on , välillä onnistuu ja välillä ups!ei onnistu.Palkkiona kaikesta uurastuksesta ja turhasta uurastuksesta saa ainakin ihmettelemisen aiheita ja eiku kohden uusia yrityksiä.

    ReplyDelete
  4. Ihania kukkia, unikoita rakastan, ja taatusti niitä löytyy kesällä meiltäkin.

    ReplyDelete
  5. Kesä, nyt on taas niin ikävä kesää.

    ReplyDelete
  6. Ahaa tuo kananmunakenno onkin hyvä vinkki:)Onneksi myös ammattilainen joskus epäonnistuu, se vähän lohduttaa.

    ReplyDelete
  7. Aila; Joitakin kasveja on silti onneksi onnistunut kasvattamaan siemenestä lukuisten epäonnistumisten välissä, joten aina kannattaa kokeilla ;-)

    Kosotäti; Unikot ovat kivoja!

    Irmastiina; Kiitos! Oikeastaan niiden piti olla kasvimaata, tuolla unikoiden seassa oli viime kesänä perunoita, mutta eihän niitä edes näkynyt.

    Mamma N; Minulla ei! Kesällä on kevät ohi, nyyh. Nyt on paras, kun kevät on edessä!

    Amalia; Kananmunakennokin on läpihengittävää materiaalia, eli saa nähdä miten taimet, jos edes nousevat, selviävät kuivuudessa.

    ReplyDelete
  8. Yhdyn ajatuksiisi monessa kohtaa! Upeita nuo pionit, mutta jostain syystä en onnistu niiden kanssa. Pari hassua kukkaa saattaa tulla syyssateiden aikaan.

    ReplyDelete
  9. Tiina; Tarkoitatko pioniunikoita? Outoa. Mulla ne on nousseet hyvin, mutta vaativat paljasta maata, ruukussa on onnistunut kaikkein parhaiten. Jos maan pinta on täynnä kasvillisuutta, ne ei pääse itämään.

    Myrsky ja Minna; On ne, ja jos vielä saataisiin terälehdet pysymään kiinni kukissa tuulella ja sateella ;-) Siinä olisi tuotekehittelyn paikka.

    ReplyDelete
  10. Voi miten kauniita nuo pioniunikot ovat! En ole ennen niistä kuullutkaan...

    ReplyDelete
  11. Siemenistä kylvö on mielenkiintoista, olen sitä paljon harrastanut, ihan ammattimielessäkin, nyt jää vähiin, ajattelin, etten kylvä mitään nyt, mutta mieli muuttuu kun koipi paranee, jos sentään myöhemmällä asteria ja samettiruusuja, nyt vain noita nopeakasvuisia niin ja zinnuoita myös.

    ReplyDelete
  12. Tämähän oli ihan mielenkiintoinen kertomus. Joskus tuntuu, että monella puutarhaharrastus käy liian vakavaksi ja yksioikoiseksi. Eihän se elämä siihen lopu, jos muutama siemen jää nousematta tai peräti kokonaan kylvämättä. Miksipä ei käyttäisi kesäaikaakin siementen kylvämiseen ja taimien kasvattamiseen. Kukkivat sitten seuraavana kesänä. Jotenkin sitä on niin orientoitunut kevätkasvatukseen, ettei tule edes muuta ajatelleeksi.

    ReplyDelete
  13. Voihan unikot, kun on ihania! Mulla on muuten edelleen omat räpelöni kylvämättä...

    ReplyDelete
  14. Ihanan kesäistä, vaikka välillä toivon, että kevään ja kesän tuloa voisi jotenkin hidastaa. Nuo unikot ovat suloisen näköisiä, mutta on totta, että niiden kukinta hetkessä loppuu. Jopa monivuotisten idänunikkojen, joita minullakin pitäisi olla ensi kesänä monta väriä. Ja yksivuotisiinkin olen nyt jotenkin hurmaantunut, kun minulla on 7-8 pussillista erilaisten unikkojen siemeniä: kalifornian-, tuli-, silkki-, pioni- ja oopiumiunikko, joista kalifornian- ja tuliunikko taitaa olla sama laji. Saa nähdä mitä tulee. Olen oppinut että aina erilaista, mitä etukäteen kuvittelen.

    ReplyDelete
  15. Tuollainen rento ote kannattaakin säilyttää kylvöhommissa, joka tapauksessa aina tulee epäonnistumisia, mutta myös onnistumisia, jotka sitten ilahduttavatkin todella. Nuo pioniunikot ovat sitten kiitollisia ja kaikki niihin tuntuvat ihastuvan.

    ReplyDelete
  16. Ei kaikki onnistu onneksi ammattilaiseltakaan. HUH, mikä helpotus meille taviksille. Vaikka ehkä sun koulutus ei pätevöittänyt juuri siemenkylvöihin ;-D Kyllähän kylvöjen onnistuminen keskimäärin on ns. "herrassa".

    t. nimim. joskus lykästää, mutta yleensä ei...

    ReplyDelete
  17. Mama; Pioniunikot ovat kerrottukukkaisia oopiumiunikoita. Niitä on ihan yleisesti myynnissä, pussissa vaan on harvemmin suomenkielinen nimi. Mutta kaikkia kerrottuja unikoita kannattaa kokeilla!

    Mummeli; Oi, olet ammattilainen! Kyllä nyt vähintään joku yksi tai kaksi pussia pitää keväässä kylvää.

    Between; Kesä on helpompaa, kun muuten joutuisin matkustelemaan taimien kanssa, ellen voisi jättää niitä ulos varjoon ja mahdollista sadevesikastelua saamaan.

    Pirkko; Voihan säpelö! Itivät tosi hyvin, suosittelen! Ties vaikka jokunen jo rehevöityisi kukkimaankin ensi kesänä. Laitan sitten kuvaa...

    Paula; Ihan vielä ei tarvitsisi hidastaa, kun kevät ei ole alkanut, mutta sitten huhtikuussa, ja varsinkin toukokuussa... se saisi kestää puoli vuotta!

    Maria; Todella, ihan kaikki ovat ihastuneet noihin unikoihisi! Kiitos niistä. Minä ihastuin myös!

    Intopii; Heh. Onneksi seuraavassa lauseessa huomasit asian itsekin, en todellakaan ole ammattilainen. Joku joskus meinasi, että tietäisin floristiikasta jotakin. Sanoin, että tiedän huomattavasti enemmän parkkipaikoista, ja se on täyttä totta siis.
    Tuo joskus lykästää, yleensä ei on niin naulan kantaan!

    ReplyDelete
  18. Saatko sää tsinniat kasvamaan suoraan ulos kylvettynä, oho! Mää en oo saanu niitä menestymmään ees esikasvatettuna. Viime vuanna kävi näin.
    Keltakaunokkia ja pioniunikkoo tekis miäli kans kokkeilla, näyttävät näteiltä.

    ReplyDelete
  19. Ai, eikö tsinnian pitäisi onnistua suoraan avomaalle kylvettynä? No sittenhän olen varsinainen siemenkasvatusneropatti. Jee!

    ReplyDelete
  20. Kiitos vastauksistasi! Mikä ihanuus tuo pioniunikko! Minäkin ihmettelin tuota tsinnian suorakylöä, mutta ammattilainen asialla;)

    ReplyDelete
  21. Vaikka ei aina onnistaisikaan, niin puutarhasi on täynnä kaikkea kaunista ettei ainakaan vierailija ehdi edes huomata jonkin puuttumista :)

    ReplyDelete
  22. Maarit; Jaa, enpä olisi uskaltanut sitä kylvää jos olisin tiennyt, ettei tsinniaa kuulu pistää suoraan maahan ;-)

    Elina; Kiitos kauniista sanoistasi!

    ReplyDelete
  23. Onkos sinulla kokemusta vesimelooneista?

    ReplyDelete
  24. Ei valitettavasti, ei todellakaan! Tuosta tomaatinkasvatuksestani voi ehkä päätellä, että olen täysin kädetön hyötykasvien siemenkasvatuksessa. Eikä ole edes kasvihuonetta, ei kai meloneista avomaalla tule mitään. En ole koskaan kokeillut, enkä varmaan kokeilekaan. Keskityn muihin kasveihin ;-)

    ReplyDelete
  25. Siis nuo unikot tuossa betonisessa kaivonrenkaassa, voiko oikeasti enää kauniimpaa ollakaan?!

    Kamalan lohdullista lukea, että siemenkasvattaminen ei ole muillekaan helppoa. Rohtosormustinkukka on taaskin listallani, toivottavasti saan sen joskus kasviksi asti :D

    ReplyDelete
  26. No juu, naapurinikin meinasi, että haluaa juuri tuollaisen kukkapenkin - mutta kun ne on oikeasti kukassa vain sen viisi päivää!

    ReplyDelete
  27. Oih, löytyipä taas monen monta ihanaa kukkaa!

    Olen keräillyt muun muassa täältä sinun blogistasi muistiin sellaisia kasveja, joiden kasvatusta haluaisin itsekin kokeilla...

    Mukavaa viikonloppua sinulle ja pojille! :)

    ReplyDelete
  28. Sepä mukava kuulla. Kiitos ja hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
  29. Voi kääk tuo eka kuva missä pioneita ja digitaliksia hempsukkana, herkku. Älyttömän hauska tuollainen sekoitussiemenpussi josta ei tiedä mitä tulee :)Kannattaa siis kylvää uunivuokaan kaikki tärkeät siemenet :D

    ReplyDelete
  30. Joo, tilaan aina Chiltern Seedsiltä tuollaisen lottosekoituspussin samalla kun tilaan muuta, ne on niin hauskoja!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!